Moderaattorit
Jäsen
Näitä käsitellään tapauskohtaisesti, joten suoraa ja yksiselitteistä vastausta kysymykseen ei voi antaa.Milloin aikasempi rikehistoria/pelikiellot vaikuttaa pelikiellon pituuteen? Tässä on nyt aika monta seppää ollut useampia kertoja pelikiellossa "urani" aikana, mutta vain jotkut ovat saaneet pelikiellon korotetusti aikaisemman historian perusteella.
Yleisesti ottaen rikehistoria vaikuttaa pelikieltojen pituuksiin, mikäli vanhat rikkeet ovat lähiajoilta. Se mikä käsitellään tuoreena rikkeenä onkin vähän häilyvämpää. Yleisesti olemme pitäneet rikoksen vanhentumisen rajana noin vuotta, mutta hyvin harvoin kirjoittavilla kolmekin vuotta vanha viesti saattaa olla yksi uusimmista, jolloin se tietysti vaikuttaa päätökseemme. Toisaalta taas palstalla on hyvin aktiivisia jäseniä, joiden kohdalla voidaan vajaan vuoden takainen rike jättää jo huomioimatta.
Lisäksi jätämme rikehistorian huomioimatta, mikäli käsiteltävä rike on täysin erilainen, kuin aiemmin pelikieltoon johtaneet rikkeet. Emme anna kuukauden pelikieltoa vaikkapa mainostamisesta, jos siihen saakka pelikiellot ovat tulleet provosoinnista.
Ja myönnetään, aina silloin tällöin olemme hutiloineet pelikieltoilmoitusten kanssa ja rikehistorian korottava vaikutus on joskus jäänyt kirjoittamatta.
Moderaattorit