Mainos

Kyseenalaiset taklaukset Liigassa 2017–2018

  • 455 218
  • 2 915

k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se kun tuo taklattavan vastuu otettaisiin yhtä vahvasti muissakin tapauksissa huomioon. Toki otetaan nytkin, mutta vain tuomion pienenemisessä, penaltia on kuitenkin tullut typerimmissäkin tapauksissa.

No mutta kyllä sen tiesi eikä tosiaan Kallio ole ainut pelaaja joka tätä suosiota nauttii. Helpompi se on joku Tyrväinen tuomita kun porukka muutenkin tilannetta katsomatta ovat valmiita tuomitsemaan pelkän nimen kuullessaan. Tai joku nevöhöödi.

Pitäisi tuokin kusiluikku sanoistaan kiinni. Taitaa olla kuitenkin enemmän hienoja sanoja.
 

AAPEEli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Alkuun näytti, että kurinpidossa on vihdoinkin jämäkkyyttä ja selkeä linja, mutta tähän on nyt sitten tultu. Ei Kallion temppu toki mikään älytön törkyniitti ollut, mutta aiemman linjan mukaan vähintään pari peliä lepoa olisi pitänyt olla selviö. Nyt sitten päätettiin käyttää joku herrasmiespelaaja-/legendakortti, vaikka aiemminkin on vähän läikähdellyt. Samaan aikaan myös niin sanottu keltainen lehdistökin tuntui tapojensa vastaisesti kovin vaisulta.

Edit. Toisaalla jo toinen nimimerkki kyselikin, että miten Liedeksen olisi pitänyt tilanteessa pelata? Huomioidaan nyt se, että taklauksen suorittaa kolmantena miehenä tilanteeseen tuleva pelaaja. Kysymys siis niille, joiden mielestä Liedes kääntää selkänsä ja pelaa pää alhaalla.

"Kolmantena pelaajana" ? Katsoppa nyt sitä videota uudelleen. Kallio päästää Liedeksen luistelukilpailussa kiekkoon ohitseen ja menee taklamaan, minkä Liedes hyvin tietää. Liedes ottaa taklauksen huonosti vastaan ja Kallio painaa hänen päätään alespäin. Molemmat pelaavat tilanteen "väärin", ja ketään ei tule kolmantena pelaajana.
 

JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Suurosen saama pelikielto alkukaudelta alkaa vaikuttaa entistäkin lievemmältä tuomiolta tämän jälkeen. Nimi selässä ei näemmä tosiaan paina yhtään.
 

Kolmio36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers
Kaippa ne kurinpidossa tuumi, että tollanen omalta joukkueelta anteeksipyytäminen on pahempi rangaistus, kuin muutaman ottelun loma. On se ollut varmaan rankka paikka Liigan herrasmiespelaaja Tomi "kunnioittakaa toinen toistanne" Kalliolle, mennä joukkueen eteen ja sanoa: "Joo sori joukkue, tein sillee tymästi..." Ihan hyvä linja liigalta tämä.
 
4

444

Minusta oli aivan oikea tuomio. Tilanteesta kuului tuomita ulosajo koska se oli aivan selkeä pääosuma jonka syystä Kallio lensi ulos. Siksi tästä ei tullut pelikieltoa, koska tämä taklaus eroaa muista siinä, että taklattava teki itsestään haavoittuvaisen kääntämällä selkää ja laittamalla pään alas tilanteeseen vaikka oli aivan tietoinen siitä, että Kallio on tulossa taklaamaan. Toki Kallion kädet olivat ylhäällä, mutta jos pää olisi ollut ylhäällä ei olisi tullut pääosumaa. Taklattava olisi voinut välttää tämän tilanteen omalla toiminnalla. Ja kyllä ei se välttämättä ole ihan linjassa muiden päähänkohdistuneiden kanssa, mutta silti omasta mielestä oikea tuomio. Ps. Voi olla, että lasien väri vaikuttaa.
Taklattavan vastuusta on aivan turha uikuttaa siinä vaiheessa, kun taklaaja nostaa kädet ylös ja työntää taklattavan niskasta pää edellä laitaan. Miksi tuossa kohtaa ei olisi voinut pitää käsiä alhaalla ja liimata vastustajaa levyksi laitaa vasten? Ei tuossa ole mitään seliteltävää: kädet ylös ja kaveri niskasta laitaan. Vai nostiko Kallio kädet huomattuaan vastustajan olevan vähän huonossa asennossa?

Mä en oikeasti ymmärrä tätä perseilyä. Taklata voi myös kovaa ja puhtaasti, niin miksi pitää toimia näin? Jos vastustaja on huonossa asennossa, niin sen voi silti taklata puhtaasti lähes aina. Ja silloin kun ei voi tai ei osaa niin silloin ei taklata. Ja taklauksesta tulee aina epäpuhdas silloin kun kädet pitää nostaa ylös syystä tai toisesta.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Odotin Kalliolle 2-3 pelin kakkua. Tilanne oli toki sikäli hankala, että Liedes pelasi varsin uhkarohkeasti pysähdyttyään metrin päähän laidasta kyyristelemään selkä kentälle päin tietäessään kovan taklauksen olevan tulossa. Eli tilanteessa olisi voinut käydä todella pahasti, vaikka Kallio olisi pitänyt kädet alhaalla ja ajanut käytännössä selkään. Hyvällä tuurilla ei olisi käynyt mitään niin kuin ei nytkään ja tuomio olisi ollut korkeintaan 2 min laitataklauksesta, mutta huonolla tuurilla Liedes olisi loukkaantunut pahasti ja sitten olisi varmaan jopa Kallio saanut kakkua, vaikka olisi taklannutkin kädet alhaalla.
 
Aiemmissa tuomioissa taklatun toiminta ei ole vaikuttanut tuomioihin tai niistä antamatta jättämisiin pahemmin, sillä taklaajalla on joka tapauksessa ollut vastuu taklata puhtaasti. Kallio ei sitä kyllä tee. Vaan oliko tässä nyt niin, että tämä ei kurinpitoon asti mennyt?

Joka tapauksessa Liedes pelaa tilanteen, kuten kerta toisensa jälkeen pelataan joka kierros. Antaa kiekolle vauhtia ja valmistautuu vartalo-osumaan. Mikäli taklaus olisi tullut normaalisti, Liedes olisi todennäköisesti suoristunut laidan myötäisesti aivan normaalisti. Tottakai on silti mahdollista, että jotain menee vikaan taklauksessa tai sen vastaanotossa silti, vaan sen ei pidä olla epäpuhtaan taklauksen synnin päästö.

Videovalvoja on ilmeisesti katsonut, että tilanne ei ole kurinpidon arvoinen. Aika rajoillahan tuo joka tapauksessa on, joten varmaan hän on oikeassa.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
@AAPEEli

Muistin tilanteen väärin. Joka tapauksessa Liedeksellä on tuossa tilanteessa kaksi pelaajaa vastassaan. Kallio ei kuitenkaan ole se kolmas mies, vaan se on toki Tallinder.

@Pula-ajan Tretjak

Meni tuo kurinpitoon. Otteluvalvoja nimenomaan kertoi tilanteen menneen kurinpitoon, mutta Liiga twiittasi, ettei seuraamuksia tule.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hämmentävää. Todella hämmentävää. Pidin varsinkin nyt kovennettujen tuomioiden kaudella itsestäänselvyytenä, että tästä Kallio ei selviä ilman pelikieltoa.

Olin väärässä. No tämä toki on brändin mukaista toimintaa Liigalta, eihän siellä kaukalossakaan ikinä tiedä, mikä päivän linja on, ja missä vaiheessa peliä se muuttuu toiseksi.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tulipahan jälleen kerran katsottua tuo Peltolan taklaus Björniseen viime kaudelta ja ei hyvänen aika, tuosta ei tullut muistaakseni kuin 2+10? Tällä kaudella olisi tullut 10+2 peliä, jos nimenä olisi ollut vaikkapa Lamberg.

Ja nyt Kallio päästetään ilman seuraamuksia, koska nimi on Kallio. Hienoa toimintaa.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Kyllä se karma hoitaa Kallion kohdalta ihan varmasti joskus. Sama taklaus vaan Kallioon nyt kun Liiga hyväksyy tuon tapaisen taklauksen.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Tulipahan jälleen kerran katsottua tuo Peltolan taklaus Björniseen viime kaudelta ja ei hyvänen aika, tuosta ei tullut muistaakseni kuin 2+10? Tällä kaudella olisi tullut 10+2 peliä, jos nimenä olisi ollut vaikkapa Lamberg.

Ja nyt Kallio päästetään ilman seuraamuksia, koska nimi on Kallio. Hienoa toimintaa.

Ei kai tuossa Peltolan tilanteessa voinut olla mitään, koska jäähyaitiossakin kohauttelee vielä olkapäitään hämmentyneenä. Tapparat ja Tepsit nyt vaan ei taklaa päähän. Tai jos taklaa, niin vahingossa ja vastustajan omasta toiminnasta johtuen.

Lauantaina näytti menneen komija munille keihästyskin maalin edustalla läpi, tekijän edustamaa tahoa tuskin pitää mainita. Onneksi sentään viime kaudella Tepsin omille kulkusille aloituspisteellä hivuttautunut maila tuomittiin jälkeenpäin pelikiellon arvoiseksi, se oli kuitenkin niin tahallinen teko tähän vahinkoon verrattuna.

Liiga paskoine tuomareineen ja kurinpitoineen näytti todelliset karvansa, ei sinällään yllätä yhtään. Tavallaan kuitenkin helpottavaa että tiettyihin epäilyksiin tulee vastauksia.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Eikä mennyt se parin viikon takainen Karvosen tiikerinloikka poikittaisella Erik Riskaa niskaan myöskään mihinkään kurinpitoon, vaikka Valtonen sitä vielä pressissäkin huuteli. Säännöt ei selvästikään ole samat kaikille, jos on väärän värinen paita.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tästä hän olisi päässyt niin kuin pääsi toinenkin "herrasmiespelaaja". Tietyillä joukkueilla ja osalla pelaajista on näemmä omat säännöt. Lähinnä kai se on tuomarien selkärangattomuutta ja kurinpidon munattomuutta.

Pyhä-Lassen hanskalla hieromiset ja mailalla tökkimiset menee päivästä toiseen läpi.

Päähän osuneista hipaisuista on tällä kaudella tullut pelikieltoja. Sitten, kun toinen nostaa kätensä ylös niin ei mitään.

Kuten kirjoitin niin ei Kukkonenkaan tästä mitään olisi saanut. Sitä en tiedä onko Olympia-Lasselta jäänyt pelikielto jostain aiemmasta jäänyt saamatta.

Jos Kukkonen saa hieroa hanskalla ja tökkiä mailalla, on se kiinni kulloisistakin tuomareista ja pelissä vallitsevasta linjasta, ei kurinpidosta. Ei siis liity mitenkään esim. Kallion jättämiseen sanktiotta. Se viestissäsi juuri on huvittavaa, että Kukkosen teot eivät ole olleet, ovatko koskaan, kurinpidollisen arvioinnin kohteena. Etkä sinä sitä paitsi voi sanoa, jätettäisiinkö Kukkonen ilman pelikieltoa mistäkin teosta. Et sinä sitä tiedä.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Enpä olisi uskonut, että nyt kovennettujen rangaistusten kautena Kallio selviäisi alle 3 pelin pelikiellolla. Vielä vaikeampaa on uskoa, että selvisi kokonaan ilman pelikieltoa.
 

Nigi

Jäsen
Käsittämätöntä. Tällä kaudella pääosumista tullut lähes kerta toisensa jälkeen kakkua ja nyt tuo rusina ei saa lainkaan pelikieltoa? Ehdottomasti olisi kuulunut tulla vähintään 2 peliä pelikieltoa.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Näköjään alussa otettiin pois ja rankemmalla kädellä. Nyt palattu taas ihan entiseen.

Oireilu alkoi jo Tapparan Salosen taklauksesta Koivistoiseen(voi olla muitakin tapauksia kun kaikkia pelejä en katso). Taklattu kuitenkin joutui aivotärähdyksen takia huilaamaan pelejä. Ei ollut törky mutta 10+2 oli riittävä liigan mielestä.

Nyt taas Kallio niitti päähän korotetuilla käsillä.. ei mitään jälki sanktioita. Toki hyvä ettei taklattava loukkaantunut.

Hupaa vielä että aikaisemmin tuo Niskalaan kohdistunut(10+2) ja Pelikaanien pelaajaan osunut. Ei ihan ekaa kertaa siis asialla.

Eihän näissä vaan ole vaan mitään järkeä . Nuo nolla sanktiot taas kertovat pelaajille, että taas saa kuuppaan vetää. Paitsi jos on nimetön pelaaja ja pistää Kalliota vastaavasti, niin heti heiluu 5 peliä.
 
Viimeksi muokattu:

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Näin se vaan marraskuu tulee kurinpitoonkin. En jaksa itsekkään enää väijyä kaikkia pelejä, puhumattakaan mistään Kallion tms. taklauksista.

Tai no oli se pakko käydä kurkkaamassa. Muotoillaan nyt vaikka näin, että en ihmettele yhtään jos joidenkin joukkueiden kannattajien mielestä eri joukkueiden pelaajat ovat eriarvoisessa asemassa kurinpidon edessä. Alkukauden linjalla Kalliolle olisi tullu kolme ottelua pelikieltoa.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan näin puolueettomasta näkökulmasta on todettava, että Kalliolle kolmen pelin kielto olisi ollut ihan minimi. Kurinpito tekee itsestään pellen tällaisilla tuomioilla.

Kyynärpäällä selkäpuolelta päähän ja ihan kohtalaisella vauhdilla. Tahattomalta näytti, mutta Kallio on vastuussa tekosistaan ja on naurettavaa, että tuosta ei pelikieltoa tullut ollenkaan.
 

Driver#66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tähän mennessä ei ole allekirjoittanutta kiinnostanut pätkääkään lukea Liusjärven turhanpäiväisiä selityksiä kurinpidon linjauksista, mutta kyseisen Kallion taklauksen sanktioimattomuuden syyt olisin halunnut kyllä kuulla. Eilen tuli jopa etsittyä Liigan sivuilta Sampon email osoitetta. Haluaisin todella kuulla mitä kehtaavat selittää tilanteesta joka rikkoo ainakin kahta erittäin tarkasti määriteltyä rikettä. Ai että voi vituttaa lähinnä tuo eri pelaajien kohtelu täysin eri tavalla. Jos joku täällä ei todella huomaa eroa näiden Kallioiden, Kukkosten ym. Vs. normipelaajien kohtelun välillä, on sokea.
 

Tibexe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Turun Turhapuro pääsi sitten vähemmän yllättäen viimeisimmästä(kin) sikailustaan kuin koira veräjästä. Kauden alkupuolella nähty tiukka linja päähän kohdistuneiden taklausten suhteen on siis kurinpidon toimesta unohdettu täysin. Hienosti hoidettu!
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Zaborskyhan lensi joskus ulos HIFK:ssa pelatessaan kun löi mailan vaihtopenkin laitaan ja lapa lensi sitten kentälle eli Kallion olisi pitänyt jo tuosta mailan lyönnistä laitaan lentää pihalle koska lapa lensi kentälle. Tai sitten tuomarit perseilivät silloin Zabon tapauksessa huolella eikä kyseisestä tilanteesta kuulu jäähyä viheltää, tämäkin vaihtoehto on hyvin mahdollinen Liigan tietäen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös