Kyseenalaiset taklaukset ja mailaniskut Liigassa kaudella 2024–2025

  • 200 942
  • 1 487

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näin vain kuution uusinnasta tuon uudelleen. Tuosta näyttää, että tulee poikittaista sitten. Tässähän vain pohdin, että mikä tuossa on peruste olla olematta jäähy. Viikatyylisesti oli vain se miten tilanne piirtyi verkkokalvolle. En meinannut, että olan takaa lyötiin, enkä niin mielestäni myöskään kirjoittanut.

Joka tapauksessa maila ilmeisesti osuu naamaan. Vähemmästäkin on annettu vähintään jäähyjä, mutta tänään sai tehdä näin.
Viikatemallinen se huitaisu on, toki tavallaan huitaisu poikkariksi kun maila on sellaisessa asennossa ennen liikettä mutta pysäytyskuva on otettu juuri sopivalta hetkeltä.

Mutta ei kai siinä, maalinedustalla miestä saa pelata myös lyömällä mailalla kasvoihin. Hyvä tietää tämä tulevaa ajatellen.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Siltä se hidastuksessa ylhäältä tosiaan näytti. Mielenkiintoista tässä olisi kuulla, miksi se oli laillinen lyönti.
 
Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara ja Dallasin Stars.
Annettu asiattomuudesta rikepiste
Okanyltä törkeä mestaus, selvä ryntäys, selvä kyynärpää suoraan päähän.
Tolla jätkällä (nelosen aivoton jämä) vielä historiaa törkyilystä.
Jumalauta pelikieltoa 5+.

Täällä idiootit jauhaa "kiviä taskuun" "huonosti pelaa" ym ym. Mitens olisitte ite pelannut tilanteen?

Nanosekunti aikaa tehdä jotain, ei mitään jakoa edes NHL:ssä jossa saa taklata....vitut
 
Viimeksi muokattu:

KovaT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, seurannassa TPS, sympatiat HIFK
Tänään vähintään kyseenalainen mailanisku KooKoon pelaajalta SaiPan pelaajaa naamaan. Kiekko lähtee ensin eri suuntaan, jonka jälkeen viikatetyylisesti osuma alhaalla pelaavan pelaajan naamaan. Tämä mennään katsomaan videolta, jonka jälkeen lyöjä vapautetaan vankilasta, ei jäähyä. Tilanteessa SaiPan pelaaja loukkaantuu lievästi iskun seurauksena, mutta pystyy pelaamaan myöhemmin pelissä.

En tiedä miksi tästä ei tullut jäähyä ja varmaan tälle on joku peruste, mutta todella vaarallinen huitaisu jollaisista on ajettu ulos.
Itse ymmärrän kyllä jääkiekosta aika vähän vaikka tykkäänkin seurata, mutta eikö tollanen lyönti oo pienen jäähyn arvoinen aina vähintään? Pienempiäkin huitomisia on mailaan ja kakkonen tulee. Ei vaan jotenkin ymmärrä. Kai tossa joku ihan selkeä selitys sitten on lopulta. Näyttää vaan aika hurjalta jos on laillista.
 
-jj 73-

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Okanyltä törkeä mestaus, selvä ryntäys, selvä kyynärpää suoraan päähän.
Tolla jätkällä (nelosen aivoton jämä) vielä historiaa törkyilystä.
Jumalauta pelikieltoa 5+.

Täällä idiootit jauhaa "kiviä taskuun" "huonosti pelaa" ym ym. Mitens olisitte ite pelannut tilanteen?

Nanosekunti aikaa tehdä jotain, ei mitään jakoa edes NHL:ssä jossa saa taklata....vitut
Nyt on kyllä vahvasti porkkananväriset lasit päässä. Hyvä taklaus, josta ei oli kuulunut tulla minuuttiakaan jäähyä.
 
Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Muutaman haastattelun kyseiseltä kaverilta nähnyt.

Vaikuttaa varsin fiksulta tapaukselta ainakin ulosanniltaan. Samaa ei voi kyllä sanoa kaikista...
Tuo alkuperäisen kirjoittajan kommentti Okanysta kertoo lähinnä kirjoittajan vajaisesta tietämyksestä ja itkupotkuraivareiden purkamisesta oman joukkueen huonojen otteiden vuoksi.
 
fundaet

Jäsen
Itse ymmärrän kyllä jääkiekosta aika vähän vaikka tykkäänkin seurata, mutta eikö tollanen lyönti oo pienen jäähyn arvoinen aina vähintään? Pienempiäkin huitomisia on mailaan ja kakkonen tulee. Ei vaan jotenkin ymmärrä. Kai tossa joku ihan selkeä selitys sitten on lopulta. Näyttää vaan aika hurjalta jos on laillista.
Kuvailisin omaa ymmärrystäni kuten sinäkin. Mutta eikös vaan isoja rangaistuksia voi tuomita videotarkastuksen pohjalta? Eli huitaisu kasvoihin jäi huomaamatta (tuomarivirhe) > katkolla joku keksi että saattoi osua ikävästi naamaan > tarkastetaan > ei ison rangaistuksen arvoinen (tulkintaa) > ei voi viheltää mitään.
 
Hecquefeuille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari-Pekka, Pantse
Tuo alkuperäisen kirjoittajan kommentti Okanysta kertoo lähinnä kirjoittajan vajaisesta tietämyksestä ja itkupotkuraivareiden purkamisesta oman joukkueen huonojen otteiden vuoksi.
Tämä taklaus vertautuu aika hyvin Palola-Brickley tilanteeseen. Puhdas kova taklaus, missä päähän tulee osumaa ensimmäisen kontaktin jälkeen. Nyt jostain syystä tuli 5 minuuttia ja ulosajo.

Palolan tilanteessa Tapparan kannattajille lasti housuissa ja huutelivat, että kauden hienoimpia taklauksia. Nyt itkupotkuraivarit :D.
 
Sandman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Kuvailisin omaa ymmärrystäni kuten sinäkin. Mutta eikös vaan isoja rangaistuksia voi tuomita videotarkastuksen pohjalta? Eli huitaisu kasvoihin jäi huomaamatta (tuomarivirhe) > katkolla joku keksi että saattoi osua ikävästi naamaan > tarkastetaan > ei ison rangaistuksen arvoinen (tulkintaa) > ei voi viheltää mitään.
2+2 voidaan tilanteesta videotarkastuksen jälkeen myös tuomita. Olin kyseisessä pelissä ja ihmettelin myös miksi tilanteesta ei jäähyä vihellettu, olisi ollut mielestäni jopa ulosajon arvoinen teko, ainakin mitä kuutiolta hidastusta näin, tämä puolueettomana mielipiteenä.
 
Kiekkonarri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, New Jersey Devils
Okanyltä törkeä mestaus, selvä ryntäys, selvä kyynärpää suoraan päähän.
Ihmisen anatomia porkkanalla hakusessa.

Joo, toi Tyrväisen "törmäys" oli kyllä selvä haku. Osasi naamioida sen tarpeeksi hyvin. Vesalainen kääntyy keskustaan ja samalla yhtäkkiä Tyrväinen kääntyy liu'usta kohti ja tarjoaa polvea.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Itsellä vasta koosteiden läpikäynti, niin olihan kyllä tarpeeton ja ruma taklaus tänään myös Okanylta. Mitähän siinä haettiin? Juurikin sitä vastustajan kunnioituksen puutetta tuossa tilanteessa.

En tiedä paljonko tälle pelurille näitä on osunut, pleijareissa/aiemmin Ilvestä vastaan osunut silmään hyvänä ja energisenä vääntäjänä.
 
Muistelisin, että ainakin kertaalleen on pelsuja vastaan lentänyt selästä taklauksesta pihalle, eli vähän tällaisena koohottajatyyppinä jäänyt omaan mieleen.
 
tadetsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Itse ymmärrän kyllä jääkiekosta aika vähän vaikka tykkäänkin seurata, mutta eikö tollanen lyönti oo pienen jäähyn arvoinen aina vähintään? Pienempiäkin huitomisia on mailaan ja kakkonen tulee. Ei vaan jotenkin ymmärrä. Kai tossa joku ihan selkeä selitys sitten on lopulta. Näyttää vaan aika hurjalta jos on laillista.
Voisiko olla niin, että tuomarit lähtivät tarkastamaan onko aihetta antaa 2+2 korkeasta mailasta. Tuomarit päätyvät siihen lopputulokseen, että ei ole korkea maila kyseessä, niin he eivät voi enää tuomita 2 min jäähyä huitomisesta. Itselläkin on aika vahvasti mustaoranssi lasit päässä, mutta kyllä tuo nyt ainakin huitomis kakkosen arvoinen teko oli
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Ja joo, veti kyllä konkari siinä pää alla ja nopea tilanne, mutta näytti kyllä ikävältä ja osuvan päähän?
 
Kurrin Pate

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Itsellä vasta koosteiden läpikäynti, niin olihan kyllä tarpeeton ja ruma taklaus tänään myös Okanylta. Mitähän siinä haettiin? Juurikin sitä vastustajan kunnioituksen puutetta tuossa tilanteessa.

En tiedä paljonko tälle pelurille näitä on osunut, pleijareissa/aiemmin Ilvestä vastaan osunut silmään hyvänä ja energisenä vääntäjänä.
Kyllä tuossa Kempe myös pelasi tilanteen tosiaan helvetin huonosti, et sä voi laidan vieressä hiihtää pää munissa. 1 peli kakkua ihan riittävä rankku tuosta. Ei tuo nyt mikään erityisen ruma ollut, epäonnea puolin ja toisin tuossa.
 
KovaT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, seurannassa TPS, sympatiat HIFK
Kuvailisin omaa ymmärrystäni kuten sinäkin. Mutta eikös vaan isoja rangaistuksia voi tuomita videotarkastuksen pohjalta? Eli huitaisu kasvoihin jäi huomaamatta (tuomarivirhe) > katkolla joku keksi että saattoi osua ikävästi naamaan > tarkastetaan > ei ison rangaistuksen arvoinen (tulkintaa) > ei voi viheltää mitään.
Aaa juu, totta, no ei kai sitten ollu sen ison arvoinen, ei mielestäni väärin olis ollu, mut joku tuossa vähän selittikin jostain oikein pelaamisesta. Maila heilumaan vaan!
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Saas nähdä kuinka monta kuukautta Vesalainen joutuu ton jälkeen huilaamaan. Vilpittömät tsempit, loukkaantumisia ei kenellekään toivo.

Pelicansilla kävi kyllä aika hyvä tuuri tässä, kun IFK:lla ei ollut Leksaa kovempaa kaveria laittaa tohon temppuun vastaamaan. Jos Piri-Jori olisi ollut kokoonpanossa, niin melko varmasti jonkun turkoosipaidan kausi olisi ohi.

Eli olisit halunnut, jonkun kostavansa tuon taklauksen omalle joukkueellesi?

Ja aika väsynyttä jauhaa tosta Lehtetän kokkelijutusta.
 
Kafka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin ravintolapianistit ja harhaoppiset joogaajat
En nyt myöskään mitään kovin suurta rikosta löytänyt Okanyn taklauksesta. Toivottavasti nyt kuitenkin kaikki on Kempellä kotelossa kohdallaan, eikä pahempaa tapahtunut, ja ensi kerralla sitten muistaa että joku saattaa tässä liigassa vielä taklata.
 
CurryKana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Kale
Okanyltä törkeä mestaus, selvä ryntäys, selvä kyynärpää suoraan päähän.
Tolla jätkällä (nelosen aivoton jämä) vielä historiaa törkyilystä.
Jumalauta pelikieltoa 5+.

Täällä idiootit jauhaa "kiviä taskuun" "huonosti pelaa" ym ym. Mitens olisitte ite pelannut tilanteen?

Nanosekunti aikaa tehdä jotain, ei mitään jakoa edes NHL:ssä jossa saa taklata....vitut
Aivoton jämä höpö höpö! Äläpä jauha paskaa. Okany on erinomainen nelosketjun pelaaja, joka on tehnyt aika kovaakin tulosta peliaikaansa nähden. Mutta tuskin olet Mouhijärvellä hänen pelejään katsellut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös