Vitut. Linjan säilyttämiseksi pitää tulla se 8 peliä. Sen verran isot hulabaloot oli täälläkin aikalailla samanlaisesta tilanteesta, sillä erolla ettei Ritchie sentään mailalla työntänyt sitä niskaa.Komarov adrenaliineissaan saattoi pohjimmiltaan himoita sitä alle jäänyttä kiekkoa ja purki turhautumistaan. Yksi isku olisi ollut Babtiste-päätöksen perusteella vielä ok, nyt meni selvästi överiksi ja tultava vähintään sama kuin B:lle. ”Linjan” säilyttämiseksi 2, jopa 3 peliä.
Liigalla jos on mitään linjaa niin verrokki Komarovin pelikiellolle haetaan sen kaikkien aikojen kärppähankinnan riehumisesta Nurmen kanssa.On tuo Komarov tyhmä äijä. Ihan täysi pelle.
Näin se menee. Liigan kurinpito hölmöili ja jakoi aiemmin kaudella Ritchielle järkyttävän kahdeksan ottelun pelikiellon aikalailla vastaavasta teosta, jonka Komarov teki tänään. Hulluahan tuosta olisi kahdeksan ottelua antaa, mutta miten linja sitten. No, ei sen väliä, Liigassa ei ole linjaa, joten veikkaan 0-1 peliä.
Arvostan sua pitkänlinjan kirjoittajana, joka kyllä tuntee kovankin pelin askissa, mutta olihan tämä Komarovin toiminta Lahessa vuonna 2024 korkeintaan vuotta 1994 Änärissä, ja vielä erittäin väsyneessä mielessä silloinkin. Jo tuolloin noita niskaantakomisia oltaisiin sanktioitu ja ei ko. tempauksilla saanut silloinkaan arvostusta kuin korkeintaan joltain Don Cherryn Saskatchewanin maalaisserkulta, jolla silmät olivat lähempänä nenää kuin otsaa.pari muistutusta selkään/niskaan. Se siitä.
Tosin eipä sitten ole telomassa meiltä ketään ku kasetti pettää taasEn usko hetkeäkään mihinkään 8 pelin pelikieltoon. Oma veikkaukseni on 2-3 peliä. Pelicansin etu olisi jos ei tulisi mitään, koska sen verran heikolta Komarovin pelaaminen vaikutti.
Noiden nappien kanssa kannattaa Leksan jättää ne iltakaljat väliin.Jauho-Jorilla on osuutta asiaan?
Samaa mieltä olen kanssasi. Sama ylireagointi tapahtui somessa Ritchien kolttosiin ja seurauksena kahdeksan ottelun pelikielto vastaavasta teosta, jonka Komarov nyt teki. Minusta molemmissa tapauksissa ulosajo ja 0-1 peliä pelikieltoa olisi sopiva. Toki linja on nyt vedetty ihan överiksi Ritchien rankomisen seurauksena.Massiivista ylireagointia havaittavissa somessa Leo Komarovin kolttosiin. Ei mies käytä juuri mitään voimaa noissa tuuppaisuissa. Ärsyttävä oma itsensä, mutta kai tuosta yhden pelin voi antaa tai max kaksi.
Ei haiskahda. Hyvä nosto toki. Jatketaan.Leksa poistui jäältä edellisen kerran 15.10 ja palasi maalin jälkeen 16.16 jonka jälkeen heti sekoominen. Kohteena suht tärkeä pelaaja pelicansille nii mite haiskahtaako tässä muille käskyttäminen?