Mainos

Kyseenalaiset taklaukset ja mailaniskut Liigassa kaudella 2023–2024

  • 493 299
  • 4 215

Touko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Ollaan nyt varovaisia siellä Lahden suunnalla, ettei seuraava Liigan ulostulo ole seuraavanlainen. "Koska teknistä virhettä (eli olimme Liigassa vahingossa ohjanneet turhat kitinät roskapostiin) korjatessamme huomasimme, että Lahden Pelicans oli lähettänyt sähköpostin, jossa vaati kurinpitoa tutkimaan em. pelitilanteen aiemmin, kuin Liigan toimitusjohtaja päätti ottaa itse asian tutkittavaksi toteamme, että Lahden Pelicans on velvollinen suorittamaan määrätyn sakkomaksun (5000€) aiheettomasta tutkimuspyynöstä.

Ystävällisin terveisin Liiga
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onhan tuo Åstenin taklaus kurinpidon näkökulmasta ongelmallinen. Liiga korjasi taannoin linjauksiaan päähän kohdistuneista taklauksista. Se tovin käytössä ollut ja vahvasti kritisoitu linja, jossa jokainen osuma päähän tulkittiin päähän kohdistuneeksi taklaukseksi, hylättiin. Siinä sivutuotteena syntyy harmaa alue, kun taklaus voi osua päähän, mutta ei silti välttämättä ole päähän kohdistunut taklaus.

Åsten nostaa turhaan kättään, joten en sinänsä olisi oikeusmurhana pitänyt, vaikka tuosta olisi peli tai pari annettukin. Mutta nähdäkseni tuossa tilanteessa Åstenilla ei ollut mitään mahdollisuutta välttää pääosumaa, jos taklaamaan lähtee. ....ja pakkohan herran taklata oli, ei Jämseniä tuossa voi päästää ohikaan kävelemään. Jämsenin asento ei ehkä ole poikkeuksellisen matala, mutta herra tuli kuitenkin tilanteeseen pää edessä ja varsin alhaalla. Tuossa tilanteessa mikä tahansa taklaus Åstenilta olisi kopsahtanut myös kupoliin. Videoista on paha varmaksi jossitella, mutta mielestäni tuo klippi näyttää siltä, että Jämsen ei ollut Åstenin ohi pääsemässä missään skenaariossa. Åstenin käsi on irti kropasta, mutta klippien perusteella Jämsen olisi tainnut yhtä lailla pysähtyä, vaikka käsi olisi kyljessä kiinni ollut. Allekirjoitan Liigan näkemyksen, että taklauksen voima pääosin kohdistui kroppaan, vaikka osuma päähänkin on. Åsten oli aikalailla paikallaan ja pääosin tuntui olkapäällään kontaktia hakevan, vaikka käsikin kropasta irtosi.

Ikävä lopputulos ja toivotaan Jämsenille pikaista paranemista. Åstenin soisi jatkossa taklaavan tiukasti käsi kropassa kiinni. Ei Liigan tuntien nyt hirveä oikeismurha olisi ollut pelin huilia antaa, mutta vaikea tuota minään törkeänä teurastuksenakaan on pitää. Sattumien summa, jossa Jämsenin peliasennolla ja vauhdilla on osansa.

Some-avautumisella tässä vaiheessa Pelicans ei tässä vaiheessa enää saavuttane mitään, mutta kukin tavallaan.
 

Kilimaisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No, tuossa Pelicansin instassa olevassa "itkuvideossa" näkyy aika selvästi että kurinpitopäätöksessä mainittu olkapääkontakti on pelkkää fantasiaa, ja ainoa kontakti tapahtuu kyynärpäällä päähän. Siitä voidaan toki aina kinastella hoitiko Pelicans tätä asiaa brändilätkäjätkäkoodin mukaisella tyylillä, mutta tuo "taklaus", vaikka tuskin mitenkään tahallinen sinänsä, on niin epäonnistunut, myöhässä, sekä tyhmä, että tuosta nyt olis pitäny vaan tuupata se 2-5 peliä kakkua että oppii pelaamaan. Ei Åsten mikään sikataklaaja(*) ole, ja on ihan fiksu ukkokin, tuossa vaan menee kaikki niin päin helvettiä kuin vain mennä voi, mutta ei se sitä tarkoita ettei tyhmästä taklausyrityksestä voisi sakottaa, vaikka on kuinka tahaton.

(*) Eihän se ole taklaaja ollenkaan. Ei kukaan hyvä taklaaja hae sitä taklausta niin, että ennen mahdollista kontaktia, jos sellaisen sattuu saamaan aikaan, käsivarret ja olkavarret heiluvat kuin tuulimyllyn lavat jotta kainalot tuulettuvat kunnolla. Teknisesti surkea suoritus.
 

tzuiz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Manchester Broilers, IPK
Ihan naurettava tuomio Kurinpidolta. Ulospäin ojennetulla käsivarrella/kyynerpäällä osutaan päähän ja ei saada mitään tuomiota aikaiseksi. "Voima ei kohdistu pääasiassa päähän" on lieventävä asianhaara? Kuvittelin että tämä pykälä on niitä tilanteita varten kun taklataan olkapäällä ja pääosuma tulee taklauksen kylkiäisenä eikä niinkuin tässä tilanteessa kun oikein kurotetaan kättä että saadaan vastustaja pysäytettyä.
 

Wormatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks
Osuma päähän on kiistaton, ja johtuu ensisijaisesti siitä, että Åsten tuon kätensä irroittaa kropasta. Huolimatonta siinä mielessä hänen osaltaan, kun ei yhtään tunnu ennakoivan että edessä tuleva kaveri saattaa jopa yrittää tulla ohi, eikä luistelekaan suoraan päin. Olisin itse muistanut ulosajolla ja yhdellä tai kahdella lisäpelillä.

Toki todettava, että tuolla tavalla kun Jämsen sitten taalaliigan harkkaottelussa yrittää keskustasta läpi ja vastassa on Losin divisioonakumppaneilta Radko Gudasta tai Nicolas Hagueta niin lopputulos on kyllä paljon ikävämpi.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Siitä voidaan toki aina kinastella hoitiko Pelicans tätä asiaa brändilätkäjätkäkoodin mukaisella tyylillä, mutta tuo "taklaus", vaikka tuskin mitenkään tahallinen sinänsä, on niin epäonnistunut, myöhässä, sekä tyhmä, että tuosta nyt olis pitäny vaan tuupata se 2-5 peliä kakkua että oppii pelaamaan. Ei Åsten mikään sikataklaaja(*) ole, ja on ihan fiksu ukkokin, tuossa vaan menee kaikki niin päin helvettiä kuin vain mennä voi, mutta ei se sitä tarkoita ettei tyhmästä taklausyrityksestä voisi sakottaa, vaikka on kuinka tahaton.

Ei tässä nyt ketään olla käräjille heittämässä. Åsten reagoi huonosti, osui päähän ja siihen sopivaa vallan mainiosti tollanen 3 pelin kakku.

Jostain oli osuvinaan silmiin kommentti, miten nyt kuitenkin täytyy ymmärtää, että jotenkinhan se mies on tuossa pysäytettävä. Mikä tarkoittaa sitä, että joillekin päävammat on ja tulevat aina olemaan vitsi, ja näiden ilmiselvimpien osumienkin kohdalla aletaan etsimään vaihtelevia näkökulmia. Kai sitä pelko kaihertaa ettei joku päivä päähän saisi enää pistää kontaktia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA
Hieno taklaus, jossa kädet oikeaoppisesti kiinni kropassa.
Tämä on juuri se pointti; vaikka taklattava loukkaantuu niin ei se aina automaattisesti ole pelikiellon paikka. Enkä sano Åstenin taklauksesta mitään kun en saa hevonvitun selvää mitä siinä tapahtuu. Jos pitäisi yrittää veikata niin jotain osuu päähän.
 

Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
No tuo pää munissa pelaaminen ei todellakaan ole ”pelimiehen silmää” nähnytkään. Todella typerä junnumainen peli Aatulta, jossa asettaa itsensä turhaan vaaralliseen tilanteeseen. Et sä vaan voi pelata noin vastustajan sinisellä ja olettaa ettei kukaan taklaa. Täysin käsittämätön peli Jämseniltä. Peliasento on aivan hirveä, oikein ojentaa ja madaltaa päätään..

Mitä videoita hidastettuna kelailin, niin en kyllä saa tuosta millään törkeää taklausta:

-Jämsen tulee tilanteeseen hyvällä peliasennolla KUITENKIN juuri ennen kontaktia kurkottaa päätään alaspäin selkeästi.
-Åsten seisoo melkeinpä paikallaan. Vauhtia ei ole. Åstenin ja Jämsenin luistelulinjat ovat kauan ennen tilannetta samoilla ”kiskoilla”. Katsokaa screenshotit.
-Muulin kyynärpää ei nouse edes olkapäälinjan yläpuolelle. Eli Muulin kyynärpää on todella matalalla ja silti Jämsen törmää siihen jos törmää. Videon kulmat sen verran huonot ettei niistä kunnolla näe tuota osumaa saati sitä ojentaako Muuli kättään. Joku voi linkata paremman videon kuin tuo X:ssä oleva, niin voin katsoa uudestaan.
-Kuten aiemmin totesin, niin luistelulinjat ovat jo pitkään samoilla kiskoilla. Mielestäni Åsten ei juurikaan edes ojenna sitä polveaan. Siinä ehkä pieni sivuliike joten polvitaklauksesta 2min ihan perusteltavissa.

Summa summarum. Näillä videoilla ja hidastuksilla screen-by-screen en mä tosta kyllä mitään törkeää teurastusta saa. Enemmän ihmetyttää Jämsenin pään ojentelu alas ja itsensä laittaminen alttiiksi taklaukselle vastustajan sinisen päällä. Taisi olla herralle jo ainakin toine pääosuma näin nuorella iällä, joten ehkä hieman kannattaisi pelin perusteita kerrata ettei ura lopu liian aikaisin.

Screenshotit liitteenä vielä.
On totta, että itseluottamusta ja kunnianhimoa on hieman liikaa ja riskiä otetaan rajusti, eikä tuo mikään törkeä teurastus ole, sitä en väitäkään, ilman Åstenin raajojen levittämistään olisi tuosta mennyt ohi. Se joka varmasti haastoon houkutti oli kun kaveri oli sinisellä seisovan jaloin, kun klippejä katsoa, Aatu heittää lisää lisää vauhtia ja siksi asento madaltuu. Se mitä en tässä hyväksy, on Åstenin ulos ojentuva kyynärvarsi, joka osuu päähän. Tämän casen ympärillä on jo niin monta ihmeellistä asiaa, että olisi ollut mukava olla kärpäsenä katossa jälkipuinnin aikana, kaikkea emme tiedä, valitettavasti!
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Jostain oli osuvinaan silmiin kommentti, miten nyt kuitenkin täytyy ymmärtää, että jotenkinhan se mies on tuossa pysäytettävä. Mikä tarkoittaa sitä, että joillekin päävammat on ja tulevat aina olemaan vitsi, ja näiden ilmiselvimpien osumienkin kohdalla aletaan etsimään vaihtelevia näkökulmia. Kai sitä pelko kaihertaa ettei joku päivä päähän saisi enää pistää kontaktia.
Ei tietenkään saisi, mutta kyse on kai siitä ettei ole kovin realistista että kumarassa ruuhkaan menemällä ei tulisi kontaktia. Tuossa olisi luultavasti käynyt ikävästi ihan vain yhteentörmäyksessäkin.
 

noppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
235
Åsten ei taklaa millään tavalla yläkroppaan, kaatuu itsekkin vatsalleen koska käytännössä vain jalat osuvat toisiinsa. Ja kyynärvarsi päähän, jonka näkee siitä miten Åstenin käsi ensin nousee ja sitten heilahtaa taaksepäin.
 

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuota kuvakulmaa en ole nähnyt. Niistä mitä näin, niin Åsten liki heittäytyy estämään linjaa ja siinä osuu samalla naamaan. En valalle mene, mutta minusta se on kropasta irti oleva käsi.
Onhan se nyt kropasta irti, mutta onhan se aina, jos joku tulee päin ja valmistaudut kontaktiin. Ei tuossa mitään kyynerpään nostoa ole (okei ei tarvii senttejä alkaa freimeistä kelaamaan) vaan kädet on selkeesti alaviistoon ja mitään ei ole hartialinjan yläpuolella. Mielestäni syy, että osuu päähän on se, että Jämsen tulee matalana päin. Åsten kuitenkin on tilanteessa paikallaan...

Katsottuani tänään uudestaan tämän tilanteen olen kovin ihmeissäni siitä, mitä Jämsen tilanteessa tekee: huippu taitava kaveri, joka tosi hyvä harhauttamaan tekee tämmöisen ratkaisun. Luulisi, että taidot riittää nätimminkin ohittamaan siniviivalla seisova pelaaja.

Itse luulen, että se sivusta tuleva IFK #78 Seppälä (kevyempi) (ei siis Motin kuten aikaisemmin kirjoitin) saa pasmat sekoamaan eli ajatus varmaan on mennä reilusti oikealta #45 ohitse , mutta #78 tuleekin siitä suunasta ja käännös jää tekemättä ja sitten ajataan päin. Mielestäni tilanteessa kiekko ei karkaa vaan ihan tarkoituksella laitetaan #45 vierestä ajatuksena kiertään hänet.
 

Kilimaisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei tietenkään saisi, mutta kyse on kai siitä ettei ole kovin realistista että kumarassa ruuhkaan menemällä ei tulisi kontaktia. Tuossa olisi luultavasti käynyt ikävästi ihan vain yhteentörmäyksessäkin.

Jep. En peräänkuuluta mitään "taklattavan vastuuta", mutta kyllä nyt luulis olevan järkevää pitää ittensä ehjänä. Ei se siellä saikulla lämmitä että vamma tuli jäähyn arvoisesta taklauksesta, aivan yhtä hyvin se voi tulla puhtaasta tai jostain horjahduksesta jommin kummin puolin. Siksi se pää vaan kannattais pitää ylhäällä riippumatta siitä ajeleeko joku siihen vai osuuko muuten vaan.
 

Nilkkarallia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
"Taklauksessa pelaajien välillä on vartalokontakti, lisäksi pelaajien polvet osuvat yhteen ja lisäksi taklauksessa aiheutuu osumaa Jämsenin päähän." - Kurinpito

Osuu ensisijaisesti päähän / niskan alueelle, kaikki muu tulee perässä, eikä aiheuta aivotärähdystä / aivovammaa. Toi vasen hanska on jo itsessään nostettu ja kurotettu lähes taklaavan hartian korkeudelle. Outoa, miten tuossakin perustelussa on vähätelty tota päivän selvää päähän kohdistunutta iskua.
 

Liitteet

  • Polvitaklaus.jpg
    Polvitaklaus.jpg
    7,1 KB · kertaa luettu: 222
(1)
  • Tykkää
Reactions: aave

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Onkohan Pelicans varmistanut viime kesäkuussa kuolleelta Ojansivulta, että hänen naamaansa saa käyttää Pelicansin viestinnässä? Mitenköhän tekijänoikeusasiat noin ylipäätään tuon osalta? Ylen kanssa asiasta sovittu myös?
Tämä on tietysti ihan ohi aiheen, mutta aiheellinen kysymys. Itse paljon yritysten visuaalisen ilmeen kanssa töitä tekevänä suosittelen aina käyttämään palkattuja malleja, kun halutaan kuvia. ”Ei kato kun käytetään näitä meidän omia työntekijöitä, kun niille ei tarvitse maksaa mitään.” Ensinnäkin tarvitsee maksaa ja ongelmia tulee, kun työntekijä siirtyy kilpailijalle. Kuvat muuttuvat käyttökelvottomiksi.

Toki on monia erikoisaloja, joissa malleja ei voida käyttää ja jääkiekko on yksi niistä. Uskoisin, että pelaajilla on sopimuksessa tarkat pykälät naaman näkymisestä sen jälkeen kun ovat siirtyneet pois. Esim. HIFK:n kuuluisalla nostatusvideolla näytetään vaikka ketä ja samaa tapahtuu varmaan muuallakin. Myös alkukaudesta ja ennen kautta on vaikea käyttää markkinoinnissa kuvia, joissa ei joukkueesta poislähteneitä näytettäisi. Uskoisin, että liigasopimuksessa on pykälät näihin, kun kaikki joukkueet painivat näiden ongelmien kanssa. Nämä sopimukset eivät tietenkään ole meidän nähtävissä, joten emme voi tietää niiden sisältöä. En katsonut noita videoita, mutta mediayhtiöt yleensä jakavat sisältöjä tietyn aikarajan jälkeen.
 

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
"Taklauksessa pelaajien välillä on vartalokontakti, lisäksi pelaajien polvet osuvat yhteen ja lisäksi taklauksessa aiheutuu osumaa Jämsenin päähän." - Kurinpito

Osuu ensisijaisesti päähän / niskan alueelle, kaikki muu tulee perässä, eikä aiheuta aivotärähdystä / aivovammaa. Toi vasen hanska on jo itsessään nostettu ja kurotettu lähes taklaavan hartian korkeudelle. Outoa, miten tuossakin perustelussa on vähätelty tota päivän selvää päähän kohdistunutta iskua.
Kannattaa lukea kurinpidon raportti ja Summasen kommentti. Ammattilaisten kommentit aika linjassa. Helppo meidän on täältä huudella ja ottaa aina joku kuva, mikä tukee omaa tulkintaa värilasein. Nyt meni näin. Eteenpäin.
 

Nilkkarallia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kannattaa lukea kurinpidon raportti ja Summasen kommentti. Ammattilaisten kommentit aika linjassa. Helppo meidän on täältä huudella ja ottaa aina joku kuva, mikä tukee omaa tulkintaa värilasein. Nyt meni näin. Eteenpäin.
Tuo on suora lainaus kurinpidon hämmentävän pyöreästä raportista, jonka sanoma on ristiriidassa hidastuskuvan kanssa. Summasen lausunto taas on yhtä tyhjän kanssa, kuten toki minun mielipidekin. Älämölöä voimme molemmat ylläpitää.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa

Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Mikä se kamerakulma on missä sen vartalo-osuman näkee? Kaikissa mitä itse olen nähnyt, näkee Åstenin käden ojennuksen ja Jämsenin pään retkahduksen osumasta. Enemmän noista kuvakulmista sai kuvan että ilman käden ojennusta Jämsen olisi mennyt ohi. Vai osuuko jalat ensimmäisenä toisiinsa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös