Jostain syystä kaikilla Suomen kylähulluilla on jotain tekemistä joko fillareiden tai kummallisen tervehtimisvimman kanssa, eikä kotikaupunkinikaan näemmä tee poikkeusta tähän.
Hyvinkään scenessä vaikutti vielä 90-luvun puolivälissä Göran-niminen heppuli. Äijän olemuksessa oli joulupukkia ja kuvitelmaani Gösta Sundqvistin "työpaikan porsaasta ja apinasta": Göran oli isokokoinen, parrakas setä joka pipo päässä polki kaikenlaisella roinalla lastatulla pyörällään ympäri katuja jutellen tuttavallisesti ohikulkijoille ja huudellen pikkutuhmuuksia naisten perään. Oli kuulemma ollut joskus 70-luvulla jonkin aikaa samaan aikaan mutsini kanssa duunissa Rekan (tai Renton, en muista) konttorissa, ja jo tuolloin aivan samanlainen (eikä ihme, että äijä vapautettiinkin aika pian varhaiseläkkeelle). Pyöräänsä oli virittänyt varmaan kymmeniä laukkuja ja koreja, joissa oli torvia, työkaluja, narua ja muuta turhaa roinaa sekä MC Hammerin "räppimikrofoni", hiphopbiitillä ja vahvarilla varustettu mikrofoni, jota sai 90-luvun alussa tavaratalojen leluosastoilta. Mikrofoniin Göran tapasi selostaa otteluiden kulkua Tahkon matseissa käydessään. Jos katsomossa oli hiljaisempaa, ukon biitin rytmittämä puheenparsi kantoi ihan hyvin katsomon toiseenkin päähän: "tum-tum-tsh, ja Eerikäinen lyömään, tum-tum-tsh, lyö, Simo, kunnari, tum-tum-tsh..." Pokassa oli pitelemistä, kun tämä kaupungin yleinen nähtävyys aina kadulla vastaan sattuessa älysi jo pitkän matkan tevehtiä mutsia niin, että kenellekään ei varmasti jäänyt epäselväksi, että vanhoja tuttuja ollaan. Vaan eipä ole Görania näkynyt pitkään aikaan. Mihin lie mennyt?
Moikkariosaston edustajan virkaa Hyvinkäällä toimittaa kaupungin ehkä legendaarisin kylähullu Jehova-Jack aka. Einari Keski-Pörhölä (jostain syystä en ole kauhean vakuuttunut siitä, että nimi on miehen kasteessa saama). Tämä pitkänhuiskea vanhempi herrasmies muistuttaisi ulkomuodoltaan hieman Jeesusta, mikäli tämä olisi elänyt vähän yli kuusikymppiseksi. Polvihousut, sandaalit ja puvuntakki kruunaavat hepun asukokonaisuuden, eikä tyyliä tietenkään sovi rikkoa edes ankarimmilla paukkupakkasilla.
Legendan mukaan tämä setä on menettänyt vaimonsa ja lapsensa joskus kauan sitten liikenneonnettomuudessa - tästä johtuisi siis syy siihen, että mies katua ylittäessään astuu varoen vain suojatien maalaamattomille viivoille, ja että tämä usein pysähtyy liikennemerkin tai -valon ohittaessaan tekemään sille kunniaa. Tällöin Einari ottaa ryhdikkään asennon ja päättäväinen, mutta etäinen katse silmissään vetää kätensä lippaan.
Einarilla on toki myös sosiaalinen puoli: hän tapaa murahdella ja örähdellä kurkkulaulantaa muistuttavalla äänellä satunnaisille ohikulkijoille, ja onpa joku kuulemma sedän kanssa joskus ihan oikeastikin jäänyt juttelemaan maailman menosta. Lapsukaisena vaan usein ajatustenvaihtomme jäi tälle örähtelytasolle, mikä oli tietysti pikku-rapsterista tuolloin erittäin huvittavaa.
Muitakin hahmoja paikkakunnalta löytyy. Tällaisia ovat esimerkiksi keskustaa ympäri uudelleen ja uudelleen pikahiivintää muistuttavalla kävelytyylillä kiertelevä kaksimetrinen, merimieslakkiin sonnustautunut pedofiilin näköinen setä. Äijä ikään kuin hiihtelee varpaat edellä ja kädet kiinni vartalossa, mutta kämmenet ja sormet ulospäin taitettuna, tapittaen vastaantulijaa namusetämäisellä ilmeellään.
Sitten oli tietysti vielä Imppa-Vesku, joka nimensä mukaisesti oli jo nuoruudessani melkoinen hyytelyaivo, joka paskat housuissa vaappui - tai oikeastaan vapisi - ympäri katuja. Yleistä huvitusta nuorisossa aiheuttivat tämän ajoittaiset ilmestymiset perjantai-iltaisin Jussintorille, jossa ryypiskelevien teinien legioonat tämän sekoilulle sitten naureskelivat. Oikeastaanhan jo (varmasti onnekseen) edesmennyt tyyppi ei ollut varsinaisesti kylähullu, vaan todella surullinen tapaus ja varoittava esimerkki - vaikka tunnistettava nähtävyys ja tahattoman koominen hahmo kaupunkikuvassa olikin - ja nyt tyypille naureskelu tietenkin jo hävettää.
Toinen ikimuistoinen tapaus oli puistonpenkillä Uuden kirkon (sen typerän pyramidin) edessä muinoin päivystystä pitänyt kärttyisä ja humaltunut ukko, joka kainalosauvojaan heilutellen huuteli rivouksia korvat punaisena ohi kävelleille rouville. Mutta koska koska tämä setä oli alituisesti humalassa, eivät kylähulluudelle asetetut olemattoman tai kohtalaisen viinanvedon vaatimukset täyty. Äijä siis itse pilasi omat mahdollisuutensa nousta varsinaiseksi legendaksi.
Hyvinkää on kylähullujen luvattu valtakunta, mutta kukaan siellä vaikuttaneista tapauksista ei ole tehnyt vaikutusta Göranin ja Jehova-Jackin kaltaista vaikutusta. Kyseiset tapaukset piristivät parhaimmillaan kummasti siellä asuvan päivää ja täytyykin sanoa, että elävän paikkakunnan tunnistaa sen kaduilla vaeltavista sekopäistä. Tosin, kuten Tilatiilikin jo ehti mainitsemaan, monet näistä ovat itse asiassa hyvin fiksua ja viisaasta porukkaa (osa ihan professoritason tyyppejä), ja toisenlaisissa olosuhteissa nämä saattaisivat olla vaikka kuinka vaikutusvaltaisia ihmisiä. Älkäämme siis pilkatko hulluja, vaan arvostakaamme heitä!
