Taisi löytyä viime tingassa yksi tämän vuoden parhaiten kolisseista levyistä, vaikka se onkin ilmestynyt jo alkuvuodesta. Waltarin Kärtsyn ensimmäinen suomenkielinen soololevy Maunula - Kärtsy plays Flatus.
Flatus siis oli 80-luvun alussa yhden singlen julkaissut melko lyhytikäinen maunulalais-yhtye, jossa vaikutti mm. Kärtsyn isoveli Tote Hatakka ja sittemmin Smackiin liittynyt Kinde. Nyt Kärtsy on pyyhkinyt pölyt bändin vanhoista demonauhoista ja levyttänyt ne uudelleen bändin kanssa, johon myös Tote kuuluu ja Kindekin soittaa yhdellä raidalla. On tämä kyllä melkoinen kadonnut aarre, biisit ovat todella monipuolisia ja sävellykset vahvoja.
Tunnelmat vaihtelevat vähän Hassisen Konemaisista "Antakaa nuorison olla" ja "Lällerö" revityksistä Irwinmäisen "Espanja"-rellestelyn kautta eeppisiin balladeihin kuten Zeus, Herra Yksinäisyys ja Synkkä Yö. Synkempää materiaalia edustavat heroiinista kertova Valkoinen kuolema ja prostituoidusta kertova Laitapuolen tyttö. Kaikkein pysäyttävin hetki on ehkä kuitenkin bändin nokkamiehen, 10 vuotta sitten kuolleen Ile Niemisen sävellys ja sanoitus "Ajan nauha". Yksi alkusysäys tälle levylle oli se, että Kärtsy esitti kappaleen miehen hautajaisissa.
Sodankin voit yksin voittaa, maailman yksin valloittaa, mut aikaa et voi voittaa milloinkaan. Sen loppumaton kumi pyyhkii nauhaas elämän. Se nauhas loppuun pyyhkii ja jatkaa eteenpäin.
CD:llä on mukana myös se ainoa Flatuksen julkaisema single "Daisy-Love/Zäppinen". Sinkku nousi aikoinaan mukavasti Suomen listalla sijalle 4. Daisy-Love on sinänsä näppärä pop-ralli, jonka sanoitus on pornolaulutyylisesti ehkä kertojan itsensä mielestä rivo, mutta kuuntelija todennäköisemmin hymyilee hyväntahtoisesti tunturimopopojan yritykselle valloittaa kylän kaunein tyttö Daisy. Alun nopea taustalaulu hyvä-tsägä-hyvä-tsägä muuttuu loppua kohden muotoon paha-tsägä-paha-tsägä. Harmi, että nuo jäivät bändin ainoiksi virallisiksi julkaisuiksi, antavat kovin suppean kuvan materiaalista.
Eilen tuli katsastettua tämä kokoonpano On the Rocksissa ja vasta sieltä itse asiassa hankin levynkin. Harvemmin on yhtä paljon harmittanut bändin puolesta, että klubi on melkein tyhjä. Olisikohan 30 katsojaa jo optimistinen arvaus, mutta soitto oli timanttia ja oli mukava nähdä Hatakan veljekset samalla lavalla. Tosin näitä keikkoja on tänä vuonna ollut Helsingissä jo ainakin kaksi, niin ehkäpä kaikki kiinnostuneet ehtivät näkemään jo aiemmin.