Huhtikuun kuunnelluimmat:
Bleak: Vane
Lycian ilmeisen lyhytikäinen sivuprojekti teki vain tämän yhden, mutta sitäkin hienomman albumin. Pohjalla on Lycialle ominainen tunnelmagoottailu, mutta päälle vyörytetään metallista industrial-pauketta In Slaughter Nativesin hengessä. Toimii!
Eri Esittäjiä: Arktinen hysteria
Alaotsikko "Suomi-avantgarden esipuutarhureita" kertoo olennaisen. Mielenkiintoisia ääninäytteitä 1960-luvulta sarjallisuuden reaktioilmiöiden, varhaisen elektronimusiikin ja silkan hulluuden kulttuurista. Omia suosikkejani joukosta ovat Erkki Kurenniemen ja M.A.Nummisen sähkökvartetti sekä filosofi S. Albert Kivisen "hieman" horjuvasti kulkeva protestilaulu.
The High Llamas: Snowbug
Ja sitten jotakin ihan muuta. Pehmeän hyväilevää, ylellisesti sovitettua poppia tutulta tekijäbändiltä. Jotain piristystä laamat kyllä tuntuisivat tarvitsevat näihin levyihinsä, punainen lanka tuntuu toisinaan hukkuvan, vaikka peruselementit ovatkin komeasti kohdillaan.
Irfan: Irfan
Dead Can Dance -johdannainen Bulgariasta. Todella pätevää tunnelmointia sekä laulusuoritusten että soitannan osalta. Etnopuoli hivenen mättää, mutta mahtipontisemmat kirkkobiisit toimivat hienosti. Lupaava debyytti.
Múm: Summer Make Good
Kehujen perusteella päätin tutustua, eikä ole ollut syytä katua. Hienosti rakennettuja äänimaisemia ja todella omaleimainen yleisfiilis. Yksittäiset biisit eivät kyllä jää mieleen, vaan enemmän tämä vetoaa tunnelmamusiikkina.
Markku Peltola: Buster Keatonin ratsutilalla
Laulavia näyttelijöitä nyt ei yleisesti ottaen kestä kukaan, mutta tämä näyttelijä Peltolan instrumentaalilevy on kyllä riemastuttava tapaus. Nyrjähtänyttä ja omaehtoista perinnemusiikkia, sen kummempaa luokitusta en osaa tehdä.
Brendan Perry: Eye Of The Hunter
Dead Can Dance -miehen toistaiseksi ainoa sooloalbumi vaikutti ilmestyessään vähän lällyltä, mutta vuosien mittaan tämä on alkanut avautua paremmin. Liekö vanhuus iskenyt kuulijaan vai onko biiseistä paljastunut vähitellen uusia piirteitä. Joka tapauksessa tämä alkaa hiljalleen nousta Dead Can Dance -klassikkojen tasolle.
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Kylmä tila
Odotukset eivät olleet kovin kummoiset, koska levyn vastaanotto on ollut vähän nihkeä, mutta siihen nähdenhän tämä on oikein hyvä. Älkää selvittäkö on huono biisi, jossa on sitäkin huonompi teksti, mutta muuten aika mainio paketti jälleen kerran. Erinomaista, että tällainen bändi on olemassa.
Transkaakko: Uuni
Tätä kehuin aikaisemminkin ja kehutaan lisää: toistaiseksi ykkösehdokas vuoden kotimaiseksi levyksi. Itämais-balkanilaista poppia suomalaisella soundilla. Äärimmäisen tyylikäs kokonaisuus täynnä hienoja biisejä.
Uzva: Niittoaika
Lisää laadukasta kotimaista. Bändin debyyttilevy oli aika tylsää progemuzakkia, mutta tällä toisella albumilla hyödynnetään rohkeammin folk-vaikutteita ja raskaampia soundeja. Hyvää instrumentaalimusiikkia.
Huhtikuun pettymykset:
MZ.412: Nordik Battle Signs
Postindustrialskenessä tämä kuuluu joka kodin peruslevyihin ja alan ykkösklassikoihin, mutta en täysin ymmärrä miksi. Muutama tarttuva sample, mutta muuten aika yksiulotteista minimalismia. Puuttuu sekä syvyyttä että soundillista yllätyksellisyyttä.
Ron Sexsmith: Cobblestone Runaway
Herkän kauniit Other Songs ja Whereabouts-albumit saivat ostamaan tämän, mutta ei ehkä olisi kannattanut. Liian pirteitä sovituksia konekomppeineen ja gospelkuoroineen. Toivottavasti lähiviikkoina ilmestyvä uusi levy on tyylikkäämmin toteutettu.
Verenpisara: Happosadetta
Aamunodottaja oli todella lupaava avaus, mutta tämä kakkoslevy kuulostaa parilla kuuntelulla selvästi heikommalta. Tyyli on sama, mutta biisit kautta linjan vaisumpia.