Kuuntelussa juuri nyt

  • 1 898 300
  • 21 709

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Alcest - Shelter, eli ranskalaispoppoon uusin on vapaassa kuuntelussa Pitchforkissa, tästä linkki.

Päivällä oli kuuntelussa Fröbelin Palikat, kovaa settiä sekin. Hienoa duunia ovat tehneet ja mukava että lapsille on tehty ihan oikeaakin musiikkia kaiken smurffipaskan lisäksi.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Viime vuorokausina olen varsin mielistyneesti kuunnellut laulu- ja soitinorkesteri Guns N' Rosesin kappaleita Locomotive (albumilta Use Your Illusion II) ja Coma (albumilta Use Your Illusion I).

Coman GN'R on lavaesittänyt neljä kertaa, ensiesitys oli Richfieldissä kesäkuussa 1991. Seuraavana vuonna 1992 yhtye esitti Coman Tokiossa ja Chicagossa. Neljäs esitys tapahtui Omahassa 1993 ja se löytyy Live Era '87-'98 -levyn Japanissa julkaistulta vinyyliversiolta. Helmikuussa 1992 Maailman Paras Bändi esiintyi kolme kertaa Tokiossa ja yksi konserteista on julkaistu videona, ei kuitenkaan se, jonka aloitti Coma.

Locomotiven em. yhtye on puolestaan esittänyt lavalla kuudesti. 1989 kerran jonkinlaisena treeninä, neljästi 1991 ja kerran 1992.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
The Cult - Sonic Temple, pitkästä aikaa.

Hieno levy, jolta huonoa raitaa saa hakemalla hakea, ei sellaista itseasiassa edes ole. Sun King, Fire Woman, American Horse, Edie ja Sweet Soul Sister on sellainen viisikko levylle heti kärkeen, että oksat pois. Astbury on iskussa ja muutenkin bändi svengaa parhaimmillaan.

Täällä kuuntelussa Kissin aliarvostettu hevilevy Creatures Of The Night, josta epälooginen siirtyminen uusimpaan Monsteriin. Jonossa puolestaan Fleetwood Mac sekä Free......
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
En yleensä kuuntele gansta räppiä tai punkkia, mutta kun ne yhdistää, näemmä tulee kovaa materiaalia.

Notkea Rotta ja Paleface ovat iskeneet minuun, vaikka muuten kyseistä musiikin lajia "inhoankin".

Rane Raitsikka on kitaransa kanssa tuonut mukavan lisäsäväyksen Notkean Rotan musiikkiin.

Äskeisistä sanoista huolimatta kuuntelussa juuri nyt on Bruce Springsteenin uusin levy. Ihan kuunneltavaa, mutta se jokin tästä puuttuu, jotta olisi minun suosikkimusaa.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Sain inspiraation kokeilla Last.fm:ää ja yllätyksekseni se toimii taas. Eniwei, kun annoin sille vinkkejä musiikkimaustani, se tarjosi minulle jossain vaiheessa BirdPen -nimistä yhtyettä. Mielenkiinto heräsi oitis. Ja kun Spotifyssäkin on pari levyä tarjolla, niin ei voi muuta sanoa, kuin että toimii. Laulajan ääni muistuttaa erehdyttävästi Archiven laulajaa. Se ei ole ihme, koska kyseessä lienee sama hemmo. Eksyin nimittäin Wikipediaan, mutta tarjolla ei ole kuin ranskankielinen artikkeli. Sen mukaan nokkamiehenä on David Penney, jonka kohdalla maininta myös Archivesta. All music taas kertoo Archiven kokoonpanossa vaikuttavan herran nimeltä Dave Pen.

Jos siis tykkäätte Archivesta, kuunnelkaa myös BirdPen.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Olen tässä viime päivinä kuunnellut melko paljon Panteran Reinventing the Steel - levyä.

Kun kyseinen julkaisu ilmestyi v.2000 tuntui se omalla kohdallani (lievästi sanottuna) melko pahalta pettymykseltä. Levyä edeltänyt kolmen timanttisen julkaisun sarja (Vulgar Display of Power - Far Beyond Driven - The Great Southern Trendkill) oli niin kova, että ehkä omat odotukset olivat tuolloin kohtuuttoman korkealla. Lisäksi 1996-2000 välillä oli ehtinyt paljon alkoholia virrata suuni ja virtsarakkoni välillä ja muutenkin olin ehkäpä kyseisenä ajankohtana jo aika tavalla toisenlaisen metallin parissa ylipäätään.

Nyt kuitenkin näin jälkikäteen kun olen alkanut uudelleen tutustua levyyn, on sieltä kansien välistä kuoriutunut yllättävänkin hieno pläjäys. Okei, lättyyn on helppo suhtautua muutenkin täysin uusin korvin nyt kun Anselmon post-Pantera aikakausi on jo hallussa, mutta väkisinkin tulee tunne etten antanut vajaat 14 vuotta sitten levylle sen ansaitsemaa mahdollisuutta.

Joko Pantera osui maaliin neljännenkin kerran, tai vaihtoehtoisesti olen itse muuttunut nostalgiasta hengittäväksi metallisetämieheksi.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Alcest - Délivrance

Yhtyeen juuri ilmestyneeltä uudelta levyltä, nimeltään: Shelter

Kyseessä siis ranskalainen postrock/shoegaze/black metal/folk/tiesmikä yhtye. En oikeastaan tiedä mihin lokeroon tämä putoaa genren suhteen ja ei sinänsä kiinnostakaan. Riittää, että kuulostaa hyvältä ja elementtejä kaikista noista em. tyyleistä on. Tosin tässä uudella levyllä black metal vaikutteet on todella minimissä jollei olemattomat.

Erittäin tunnelmallista ja monitasoista musiikkia kuitenkin.

Kyseinen yhtye esiintyy tällä viikolla Helsingissä ja Tampereella. Helsingin keikka lauantaina kiinnostaisi kyllä ihan vakavasti.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
No ainakin kymmenen kertaa (10x) parempaa kuin AIC:n uusin tasapaksuilu, josta ei löydy yhtään hyvää biisiä.

Höpöhöpö, uusi AIC potkii mielestäni paljon paremmin kuin tasapaksuista tasapaksuin nimikkolevymöhkäle vuodelta 1995. Dirttiä BGWtB tai TDPDH eivät tietenkään voita, mutta harva muukaan levy voittaa.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Höpöhöpö, uusi AIC potkii mielestäni paljon paremmin kuin tasapaksuista tasapaksuin nimikkolevymöhkäle vuodelta 1995. Dirttiä BGWtB tai TDPDH eivät tietenkään voita, mutta harva muukaan levy voittaa.
Jos tuo nimikkomöhkäle on se kolmijalkainen koira levyn kannessa, niin kuuntelin tuota juuri joskus kuukausi sitten pitkän tauon jälkeen. Eihän se mikään klassikko ole, mutta yllättävän hyvin se toimi minulle. Ainakin se oli paljon parempi kuin muistelin. Ja nämä kaksi tuoreinta pökälettä se hakkaa vaikka vasemmalla kädellä. Nämä uudet ovat täynnä kappaleita, joissa JC laulaa monotonisesti "ää" ja "öö", eikä juuri muuta. Kamalaa kuraa, ihan oikeasti.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Kuuntelussa yhtye, jonka laulajan Bret Michaelsin julisteet koristi 80-luvulla tytsyjen huoneita Jon BonJovin ja Joey Tempestin ohella, ko. biisistä tulee aina mieleen eräät villit kotibileet, joissa kappale soi taukoamatta..
Poison - Talk Dirty To Me - LIVE
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Alcest - Délivrance

Yhtyeen juuri ilmestyneeltä uudelta levyltä, nimeltään: Shelter

Kyseessä siis ranskalainen postrock/shoegaze/black metal/folk/tiesmikä yhtye.

Post-metal/rock varmaan nykyään osuu lähimmäksi. Eipä tuossa black metallista ole enää mitään vaikutteita jäljellä ja jätkät ovat itsekin sanoneet ettei metalli ole enää aikoihin kiinnostanut. Uutta levyähän oli tuottamassa Sigur Rosin Birgir Jón Birgisson, joten se kertoo vähän mihin suuntaan haluttiin mennä.

Eipä siinä, pirun nättiä musaahan tuo on ja saattavat breikatakin ihan uudelle yleisölle, Rolling Stonesissa oli arvostelu uudesta levystä ja nyt olivat saman lehden "10 New Artists You Need to Know: January 2014" -listalla. Kaipa tuo levynmyynnin kannalta hakkaa nuo bm-zinet, tai siis spotify-kuuntelun kannalta...
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Post-metal/rock varmaan nykyään osuu lähimmäksi. Eipä tuossa black metallista ole enää mitään vaikutteita jäljellä ja jätkät ovat itsekin sanoneet ettei metalli ole enää aikoihin kiinnostanut.
Joo, näin se varmaan on, tosin post-metallisuuskin on tässä uudella levyllä varsin kaukana. Wikipedia tarjoaa myös dreampoppia ja se ei tokikaan ole huono kuvaus. Vaan mitäpä näistä, toimii tosiaan. Vaikka debyyttilevy on edelleenkin lempparini.

Huomenna siis katsomaan ja kuuntelemaan Korjaamolle.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Joo, näin se varmaan on, tosin post-metallisuuskin on tässä uudella levyllä varsin kaukana. Wikipedia tarjoaa myös dreampoppia ja se ei tokikaan ole huono kuvaus. Vaan mitäpä näistä, toimii tosiaan. Vaikka debyyttilevy on edelleenkin lempparini.

Huomenna siis katsomaan ja kuuntelemaan Korjaamolle.

Jos oot huomenna ajoissa kulmilla, niin heittävät Arkadiankadun levykauppa Äxässä akustisen keikan kolmelta.

Omaan makuun kakkoslevy kolis parhaiten, oli metallia ja kenkien tuijotusta hyvässä balanssissa.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Jos tuo nimikkomöhkäle on se kolmijalkainen koira levyn kannessa, niin kuuntelin tuota juuri joskus kuukausi sitten pitkän tauon jälkeen. Eihän se mikään klassikko ole, mutta yllättävän hyvin se toimi minulle.
Niin ja onhan siellä huippuhetkenä God Am, joka on aika hiano, sekä Sludge Factory ja Frogs, joiden loistokkuus toki tuli ilmi paremmin Unplugged-versioina. Pakko myöntää, että tuota uusinta en ole kuunnellut kertaakaan. Kahdesta suuresta Pearl Jam on kyllä ollut nyt veteraanisarjassa parempi, vaikka helpompi tietty, kun ei oo tarvinnut hommata uutta ykkössentteriä.

Kuuntelussa tänä yönä ollut Wigwam, Mondo Cane ja Elton John muiden ohella. Nyt aattelin kuunnella hiphoppia ja juoda mukin tyhjäksi.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lauantai-iltapäivän ratoksi paluu jytämusiikin kultavuosille ensin Quicksilver Messenger Servicen kanssa ja siihen jatkoksi toinen dinosaurus Blue Öyster Cult. Loistavaa esiheavyä upeilla kitaroilla maustettuna.
 

mr hat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Pallo-Veikot
Täällä taasen lauantai-iltapäivän kahvihetkeä tähdittää Queens of the Stone Agen mainio lätty Songs for the Deaf. Ehdottomasti viime vuosikymmenen onnistuneimpia äänitteitä, 14 kappaletta vailla selkeitä heikkoja kohtia. Aika hyvin tosiaan nimenomaan 2000-luvun levystä puhuttaessa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös