Kylläpä tekee hyvää välillä löytää joku bändi, mistä ei aiemmin ole kuullut, siten että näkee sen livenä.
Tanskalainen Mew lämmitteli sunnuntaina Vanhalla Manic Street Preachersia ja hyvin sen tekikin. Pelkäsin hieman ennakkoon, että Manicsien keikka saattaa osoittautua pettymykseksi. Sitä se ei kuitenkaan ollut, sillä setti sisälsi aika yllättäviä vetoja, siitäkin huolimatta, että bändi pysyi pelkästään sinkkubiiseissä ja muutenkin Blackwoodin pojat olivat erinomaisessa vedossa. Jopa paras näkemistäni Manics-keikoista. Silti kävellessäni keikan jälkeen kohti bussipysäkkiä, mielessäni pyöri oikeastaan päällimmäisenä Mewin setin lopettanut pitkähkö instrumentaalivyörytys ja sen aikana valkokankaalla pyörinyt surrealistinen video viulua soittavista kissoista, jäniksistä ja pehmoleluista. Jälkeenpäin selvisi, että tuon biisin nimi oli Comforting Sounds
Etsin netistä tietoa bändistä ja katsoin nettikauppoja läpi, josko bändin albumeita löytyisi. Suomesta niitä ei taida saada. Valitettavan nihkeästi oli, onnistuin löytämään bändin ensimmäisen(?) levyn A Triumph For Man (1997) kohtalaisen kalliina importina ja ensimmäisen "kansainvälisen" sinkun Am I Wry? No. Tilauksessa ovat.
Sitä levyä (Half The World Is Watching Me, 2000), miltä tuon lämmittelykeikan biiseistä valtaosa, ellei kaikki, on peräisin ei löytynyt edes GEMM-hakukoneen kautta, josta yleensä löytää kaiken mahdollisen. Niinpä tein, häpeällisesti, imuroiduista 128 kbps:n mp3:sista CDR:n. Tuo levy julkaistiin bändin oman levymerkin kautta, mutta luultavasti uusintajulkaisusta on toivoa, sillä tuo em. sinkku on peräisin tältä levyltä. Isolle merkille julkaistun uusintasinkun luonnollinen seuraus on uusinta-albumi? Hankin heti, mikäli sellainen tulee.
Yksinkertaisesti perkuleen hieno albumi. Kahdeksan toinen toistaan hienompaa biisiä ja kestoa hieman alle 40 minuuttia. Levyn päättävä ja myös tuon sunnuntain keikan päättänyt Comforting Sounds on todellinen helmi. Pelkällä akustisella kitaralla alkava kahdeksan ja puoliminuuttinen biisi, muuttuu noin puolessa välissä instrumentaaliseksi sinfoniaksi. Mica ja King Christian ovat komeanti rullaavia pop-biisejä ja Symmetryllä sekä Her Voice Is Beyond Her Yearsilla kuullaan vierailevaa naisvokalistia. Jälkimmäisellä on äänessä tuttu nimi, Stina Nordenstam, mutta ensimmäisellä kuullaan uutta tuttavuutta, levytyksen aikaan vain 14-vuotiasta Becky Jarrettia. Kaunisääniselle (ja -kasvoiselle) tytölle voi ennustaa kirkasta tulevaisuutta musiikkibisneksessä. Viimeistään tuon biisin aikana väki rupesi kiinnostuneena virtaamaan baaritiskiltä konserttisalin puolelle. Neiti Jarrett tosin vieraili Vanhalla vain videoprojektorin kautta.
Vielä kun mainitaan kaksi biisiä, Saliva ja 156, onkin levyn kaikki biisit käyty läpi. Saliva on levyn köykäisin biisi, mutta tässä seurassa sekään ei ole häpeä. Jos jotain negatiivista haluaa hakea, vokalisti Jonas Bjerre laulaa useimmat biisit turhan voimakkaasti falsettiin. Useimpiin näistä se kuitenkin sopii hyvin, mutta omaa korvaani viehättää enemmän hänen miehekkäämpi tulkintatapa, jota kuullaan noissa duettobiiseissä.
Todella hieno levy. Toivottavasti Epic, jonka kanssa bändi on hiljattain tehnyt sopimuksen, julkaisee tämän uudestaan.
P.S. Jos joku tietää tanskalaisten verkkolevykauppojen osoitteita, otan mieluusti vinkkiä vastaan. Niistä saattaisi löytyä, mutta googlettaminen ei tuottanut oikein tulosta.
EDIT: P.S.S. Kiitän itseäni ratkaisevan vinkin antamisesta...
