Kuolleet Intiaanit - Silinteritie
Tässä on kyllä yhtye jonka tahtoisin nähdä livenä, koska olen kuullut meiningin olevan vallan hulvatonta. Yhtyeen musiikkia voisi parhaiten kuvailla siten, jos sanoisin YUP:n ottaneen jäsenistöönsä Rätön sekä Lehtisalon Kuusumun Profeetta-/Circle -orkestereista soittaen nykyisillä soundeillaan/soittotaidoillaan Toppatakkeja ja Toledon Terästä -aikaisen tyylisiä kappaleita, ollen samalla saanut suuria innostuksia Mr.Bunglesta ja muista Mike Pattonin yhtyeistä, kuulostaen samalla joltain aivan muulta kuin mikään edellä mainittu orkesteri. Levy joka aukeni suht. hitaasti, mutta kestää todennäköisesti hyvin ajan hammasta. 4 ja 1/2 tähteä.
New Order - Singles
Kattava läpileikkaus tämän 80-luvun Manchesterin suuruuden singleistä. Oma vanha suosikkini tuon ajan Manchester-yhtyeistä Joy Divisionin ohella (jonka jäänteistä New Order siis kasattiin). Levyltä löytyy mm. maailman kaikkien aikojen myynein 12 tuumainen single, Blue Monday, sekä monta muuta loistokasta biisiä. Bändiin tutustumattomille oiva levy tutustua yhtyeeseen. 5 tähteä.
Radiopuhelimet - Varmaa hapuilua 1987 - 2003
Tässä kattava läpileikkaus Oulun suuruuden tuotannosta aina "Ketsuppia ja Sinappia" -EP:n ajan HC-paahdosta tuoreimpiin hitteihin, kuten "Oulu on kaupungin nimi" tai "Mikä maa, mikä planeetta?". Ehkä tiettyjen biisien puuttuminen häiritsee, joten tiputetaan siitä se yksi piste. Eli 4 tähteä.
Refused - The Shape of Punk to Come
Levyn nimi on "lainattu" Ornette Colemanin vanhasta "The Shape of Jazz to Come" -klassikosta. Ja ei, tämä ei ole jazzia, vaan kyseessä on jo 90-luvulla hajonnut ruotsalainen HC-orkesteri, ja tämä levytyshän jäi heidän viimeisekseen. Eipä olisi paremmin voinut bändi taivaltaan päättää, sillä kyseessä yksi HC-punkin kulmakivistä ja suurimmista klassikoista, jolle ei voi olla antamatta viittä tähteä vaikka kuinka puolueettomasti levyn musiikillista antia tarkastelisikin. "Ihmiset pitää jättää haluamaan lisää", sanoi bändin basisti oivasti Soundin taannoisessa haastattelussa. Eli 5 tähteä.
Risto - Aurinko Aurinko Plaa Plaa Plaa
Risto on mielenkiintoinen tapaus. Levyn anti on musiikillisesti sekä varsinkin sanoituksellisesti varsin absurdia ja positiivisessa mielessä tökeröä, mutta jossa sinällään piileekin yhtyeen viehätys. Musiikillisesti bändi liikkuu sähköisessä surinarockissa, likaisessa funkissa, 50-luvun purkkapopissa, jazzissa jne.. Oletteko kuulleet muita rakkauslauluja, joka alkavat tähän tyyliin: "huhhuh, nimittäin ihan mielettömät fiilikset / no mistä, höh, no susta", tai "raukkauden avaruusraketti vie meidät vittu kuuhun". Levyn kiistaton hittibiisi on funkkaava "Diskopallo", joka kertoo isin pikkutytöistä, jotka lähtevät tanssilattialle vähän keimailemaan ja vievät tarinan kertojahahmon kotiinsa piiskattavaksi. Tästä levystä riittäisi kyllä paljon kerrottavaa, mutta sanottakoon, että ensimmäisellä kuuntelukerralla se häkellytti suunnattomasti ja lisäkuuntelulla havahduin jääneeni koukkuun siihen. Tietystä kulttimaineesta Risto on nousut siinä mielessä läpimurron kynnykselle, että levy kävi parhaimmillaan Suomen albumilistan sijalla 12, ja jota ei voi kuin ihmetellä. Tästä ei voi olla pitämättä. Pakko antaa 5 tähteä.
Superchrist - Colorgun
Helsinkiläinen vielä suht. underground-vesillä liikuskeleva yhtye ja kyseessähän on siis debyyttialbumi. Jostain luin, että bändi yhdistää musiikissaan sujuvasti Nine Inch Nailsia sekä Queens of the Stone Agea, eikä tämä kuvaus kovinkaan kauas osu, vaikkakin jo ensikuuntelemalla voi havaita Superchristillä olevan aivan oma soundinsa. Eli yhteenvetona siis plussat omaperäisistä ja tarttuvista biiseistä sekä tietenkin naisbasistista. Miinukset tulee lähinnä rumista kansista sekä kokonaisuudesta, joka ei täysin kanna loppuun asti. Läpimurto seuraavalla levyllä? 3 ja 1/2 tähteä.