HN kirjoitti:
I've always been a sucker for a good pop melody.
Me too, eikä sitä tarvitse hävetä. Tosin olen kiintynyt voittopuolisesti kevyempään ja yksinkertaisempaan musiikkiin kuin mitä HN:n musiikkimausta olen ymmärtänyt.
Mielenkiintoista onkin, missä eri ihmisillä menee hyvän popbiisin ja ärsyttävän renkutuksen raja. Itse alan nimittäin olla todella väsynyt Irinan kakkoslevyn sinkkuihin. Taaksepäin on menty debyyttipitkästä ja pahasti. Kymmenen kirosanaa on pauhannut radiosta jo niin monta kertaa, että pehmeästä musiikista pitävä työkaverinikin on sanonut alkavansa kyllästyä kyseiseen ralliin.
Juuri nyt soi taustalla tämän keskustelun jatkoksi hyvin sopivaa musiikkia,
Aknestikin Sata vuotta kaivossa - suurimmat hitit. Olen hyvin pitkälti Epe Heleniuksen kanssa samaa mieltä siitä, että Aknestikin jääminen melko vähäpätöiseksi yhtyeeksi on suomirockin historian suurimpia mysteereja. Mukavan kevyet soundit, kasapäin hyviä melodioita, eivätkä sanoituksetkaan ole ihan niin kliseisiä kuin 90-luvun suomipopin lähettiläiden. Siksikö radioon murtautuminen jäi muutaman kappaleen varaan? Ilmeisesti soittolistojen pääsyvaatimuksissa on jokin alaraja rasittavuudelle, kun miljoona kertaa lahjattomammat neonkakkoset ja muut ovat jääneet elämään klassikoina.
Yhtye on paljon muutakin kuin tunnetuin kappaleensa, keskinkertainen eeppinen luritus Suomirokkia.