Mainos

Kuuntelussa juuri nyt

  • 2 019 411
  • 22 832

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos itsekin biisin teemalla kevät.

Tavaramarkkinat ja yhtyeen viimeinen sinkku vuodelta 1986.
Sanat ja sävel; Lisa Akimof
Elisa Korjuksen hieno tulkinta.

Kun kynä on terävä voi muutamalla sanalla ja lauseella maalata elämänmakuisen kuvan.



Kuulin biisin keskiviikkona livenä Akimofin esittämänä ja kyllä se oli niitä päntsyt kastelevia livekokemuksia, vaikkei Liisa alkuperäistä versiota laulakaan. Seuraavana päivänä hotellinluovuttamisen ja junanlähdön välillä oli sen verran aikaa, että ehti kävellä Tammerkosken rantaa ja kyllä biisin pystyi sinnekin sijoittamaan mielessään, kun oikeastaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna oli kunnon kevättunnelma. Mutta ei tullut kukaan tarjoamaan salmiakkia.

Liisahan on pitkästä aikaa julkaissut uuttakin musiikkia, Kaikenlaista uutta tulossa on itse asiassa pirun hyvä levy. Seuraajaa tuskin tarvitsee kovin kauaa odottaa, sillä keikalla kuultiin useampikin julkaisematon biisi.








 

Zaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kuulin biisin keskiviikkona livenä Akimofin esittämänä ja kyllä se oli niitä päntsyt kastelevia livekokemuksia, vaikkei Liisa alkuperäistä versiota laulakaan. Seuraavana päivänä hotellinluovuttamisen ja junanlähdön välillä oli sen verran aikaa, että ehti kävellä Tammerkosken rantaa ja kyllä biisin pystyi sinnekin sijoittamaan mielessään, kun oikeastaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna oli kunnon kevättunnelma. Mutta ei tullut kukaan tarjoamaan salmiakkia.
Kyllä tuon biisin voi sijoittaa kaikkialle ja tarina itsessään täysin ajaton. Jokainen joka tuon on elänyt, tunnistaa sen kyllä.

Hyvä linkkaus tuo uusi biisi, en sitä ollut ennen kuullutkaan. kiitos siitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös