Voi kun tämän joskus livenä kuulisi. Blurin kepeämpää puolta ja sellaisena ihan parasta. Edelleen vahvoja shoegaze-vaikutteita. Ja nuo kellot tai pimpelipompelit, jotka lähtevät juuri ennen kertsiä. Vähän hämyistä, iloista, täyttä taikaa.
Blurin kovimmasta levystä Modern Life Is Rubbishista on nyt kulunut 30 vuotta. Varsinaisesti sen kunniaksi ei kierretty, mutta kierrettiin kuitenkin. Se oli mahtavaa. Silti veikkaan, että ensi vuonna Parklifen 30-vuotisjuhlissa tulee kyllä mittavaa kiertuetta. Ja se toki maistuu. Paikalla ollaan. Tulen vaikka kuolisin tässä välissä.
Tämän biisin muistan kyllä ikuisesti nuoruudesta. Olin päässyt Vekaralta ja mietin, mitä tekisin. Makasin himassa, katsoin kattoon ja soitin tätä. Aina tätä kuunnellessa tuli sellainen tunne, että minähän voin tehdä mitä vain. Upea nostatusbiisi, ja sitä tämä on edelleen.
Blurille toki kiitokset, että esimerkiksi Villa Rosie tuli Flow'ssa. Kiva että soitatte näitä. Sydämeni lämpiää.