Kake Randelinia kuuntelin. ”Juhannusyö”.
”Rantaan muut kun lähtivät jo tanssimaan (jo tanssimaan).
Juhannusta tyttö vietti huoneessaan (huoneessaan).
Yön hän teki yksin taikojansa,
Kertoen vain kuulle haaveitansa,
Salat sydämen ja toiveen suurimman, suurimman.
Taikaan ikivanhaan niin hän luotti,
Ikkunassa keskiyöhön vuotti,
Rakastetun kohta uskoi saapuvan. Oo-oo-oo.
Neito nuori niin kuin kansanlaulu,
Vaatteen riisuu uumiltaan.
Ikkunassa kauniina kuin taulu,
On hän ruusu rinnoillaan.
Yöttömässä yössä näin hän valvoo,
Tuijottaen tielle vaan.
Haavekuvaa rakkaudesta palvoo,
Odottaen onneaan.
Luokse tytön saapuikin tuo nuori mies (tuo nuori mies).
Katse hänet liekkeihin jo sai kenties (jo sai kenties).
Kuutamolla kaksi nuorta sousi,
Usva heidät verhoten jo nousi,
Salaisuuden rakkaudesta muilta peittäen, peittäen.
Kohtauksen nähnyt on vain tähti,
Aamulla tuo muukalainen lähti,
Muisto eron hetken jäi ja kyynelten. Oo-oo-oo.
Neito nuori niin kuin kansanlaulu,
Vaatteen riisuu uumiltaan.
Ikkunassa kauniina kuin taulu,
On hän ruusu rinnoillaan.
Yöttömässä yössä näin hän valvoo,
Tuijottaen tielle vaan.
Haavekuvaa rakkaudesta palvoo,
Odottaen onneaan.
Neito nuori niin kuin kansanlaulu,
Vaatteen riisuu uumiltaan.
Ikkunassa kauniina kuin taulu,
On hän ruusu rinnoillaan.
Yöttömässä yössä näin hän valvoo,
Tuijottaen tielle vaan.
Haavekuvaa rakkaudesta palvoo,
Odottaen onneaan.”