Viime torstaina tuli kuunneltua Radio Nostalgiaa, jossa Markku Veijalainen kävi läpi Cliff Richardin elämää ja tämän tuotantoa. Monista Richardin biiseistä, jotka ovat minulle tuttuja jo vuosikymmenien takaa, on tämä (We don't talk anymore) yksi suurimmista suosikeistani.
Tänään tuli kuluneeksi 20 vuotta Kotiteollisuuden Helvetistä itään -albumin julkaisusta, joten siksi nyt soi tämä biisi. Yksi levyn parhaimmista biiseistä.
Tätä sekä Carry on wayward son -biisejä kuunnellessa voin helposti kuvitella, että levyhyllyyni voisi hyvinkin sopia Kansasin tuotantoa (tällä hetkellä sitä kun ei ole yhtään). Mukavan leppoisaa sekä kaunista musiikkia, joka sopii täydellisesti minulle.
Pambikallio viihdytti juhannustani Lonnassa. Silloin ihastuin tähän yhtyeeseen. Oli upea juhannus. Tuntui siltä, että Pambikallio täyttää sen aukon, jonka Regina on jättänyt. Ja ne vielä laulavat Volvosta, jota niin kovin kaipaan!
Tuo Reginan viimeinen levy on aika ylittämätön. My Bloody Valentine meets Saint Etienne. Nättiä poppia ja kitarakaahausta. Kovin suomalainen indie-levy koskaan.
Voi nuoruus ja Turku ja röyhkeys. Jäin miettimään oltiinko me @UnenNukkuja siellä vai oltiinko me vain kännissä. Kyllä mulla on edelleen Tepsin mestaruuspaita seinällä.