Radio Rockissa soi haulikkoblues. En ehtinyt biisiä kokonaan radiosta kuunnella, joten nyt kotiin tultuani selvitin, että kyseessä oli tämä biisi:
Radio Rockissa soi haulikkoblues. En ehtinyt biisiä kokonaan radiosta kuunnella, joten nyt kotiin tultuani selvitin, että kyseessä oli tämä biisi:
Steve Marriott, yksi tyylikkäimpiä brittiläisiä bändien nokkamiehiä ikinä. Surullista että hän meni niin nuorena.
Joka tapauksessa hänkin vahvistaa sitä, miten tyylikkäästi rokkia britit tekevät. Ei tälle löydy vertaa.
No et kattonut varmaan Ronnieta tuosta.Joskus tuli ostettua joku Small Faces kokoelma, kun oli lukenut Ronnie Woodin elämänkerran. Ei ainakaan silloin lähtenyt ihan kunnolla, pitäisi varmaan kokeilla vaihteeksi.
Ah, kappas Ronnie ei ollutkaan Small Faces kokoonpanossa vaan pelkästään Faces versiossa. Ei ihan koko brittipop/rock historia mene vieläkään ulkomuistista. Tämä 1967 Small Faces levy on kyllä aika jees. On siis mahdollista että ostin ihan Faces kokoelman. Ei näitä aina muista 10-vuoden takaa kun kyseessä on levy joka ei vaikuttanut.No et kattonut varmaan Ronnieta tuosta.
Samalla keikalla olin eilen ja vaikka itse lokeroidun enemmän YUP n kuuntelijaksi kun soolotuotannon niin kyllä sekin toimii.Eilen uhrasin Kaakon derbyn sen takia, että oli pitkään odottamani ja jokusen kerran siirtynyt Jarkko Martikaisen 50-vuotisjuhlakeikka Kulttuuritalolla. Tämä oli kuitenkin vain kerran, joten ei kahta kysymystä priorisoinnista.
Ja keikkahan oli loistava. Ei yhtään tylsää hetkeä, ja Martikaisen välispiikithän ovat maan parhaita. Keikka meni myös selvästi pitkäksi, koska meno oli niin hyvää, ja Martikainen oli itsekin selvästi ilahtunut yleisön lämpimästä vastaanotosta. Ei se muuten olisi pyörinyt selällään laulamassa encoreja.
Tottahan YUP:täkin kuultiin. Petri Tiainen oli vahvasti keikalla mukana. Mutta kyllä Martikaisen soolotuotantokin on saatanan kovaa. Kuten hän itse sanoi, että jotkut valittavat, miksi se Martikainen tekee nykyään jotain vitun kamarimusiikkia, mutta syy on selvä: hänelläkin on vain tämä yksi elämä.
Raato raahautuu on yksi Martikaisen upeimmista soolobiiseistä. Ja hän itse on vielä sanonut, että epäröi tätä kovin. Kertokaa nyt joku tuolle miehelle, että se on NERO, jos se ei sitä tiedä!