Vanhempi kotimainen iskelmämusiikki on aina ollut mieleen, ja loppukesällä odottavan Lapin reissun kunniaksi (jolloin ollaan sillä kuuluisalla Kaamasentiellä) on tällaista nyt soitossa
Järkyttävintähän videolla ei ole Kike Elomaan esiintyminen vaan se, että Juha Vainio on tässä 43-vuotias, mutta näyttää enemmänkin 73-vuotiaalta..
Tarinaa Wehrmachtin 7. panssaridisivioonasta, joka eteni Erwin Rommelin johtamana eteni Ranskan offensiivin aikana niin nopeasti, ettei kukaan edes tiennyt sen sijaintia. Tästä divisioona sai lempinimensä "Ghost Division."
KO:MI julkaisi viime vuonna uuden levyn ja tämä päivä käytetty sen kuunteluun. Pinttien eri projektit ovat oikeastaan poikkeuksetta vähintäänkin mielenkiintoisia. Kun ihmiset sanovat nykymusiikin olevan monotonista tai että nykyään suomalaiset naisartisti tekevät huonoa musiikkia, niin eivät selkeästi osaa etsiä sitä hyvää musiikkia.
Fredin muistelukirjoituksia lukiessa on uransa alkuaikoja ja tunnettuja kappaleitaan tuotu esille, mutta en ole nähnyt mainittavan Folk-Fredin ensimmäistä hittiä vuodelta 1965, käännösiskelmää ruotsalaisen Cornelis Vreeswijkin tuotannosta:
Tämä biisi toimii tarinankerronnallisesti mainiosti ilman videoa, mutta yhdessä näistä muodostuu todellinen masterpiece. Annan ennakkovaroituksen sisällöstä, koska se voi järkyttää herkimpiä katselijoita. Tämä on taidetta.
Päätin laittaa viikon takaisen Supergrass-maratonin uusiksi ja nyt on menossa nimettömän kolmannen albumin (aka X-Ray album) loppusuora. Varmaan jos joku bändin kuudesta albumista pitäisi julistaa huonoimmaksi, se olisi tämä vaikka on kuitenkin aika helvetin hyvä.
Tulinpa ajatelleeksi, että aika moni bändin albumeista on parhaimmillaan vasta viimeisissä biiseissä. Born Again - Faraway (alla video) - Mama & Papa
En enää löytänyt viestiä, josta tämän esityksen bongasin (mielestäni joku sen juuri tänne palstalle linkkasi, muta jatkan sitten tässä ketjussa).... Mutta onhan hienoa tuo Princen kitarointi tässäkin kappaleessa, jota olen nyt mota kertaa putkeen kuunnellut:
Luukas Oja. Sekin esiintyy toivottavasti toteutuvassa Kesärauhassa.
Mutta miten helvetissä kirjaimellisesti sekunteja ennen tätä postausta tajusin bändin nimen kaksoismerkityksen? Vaikka debyyttilevyllä on bändin nimikkobiisi niin, että nimi on kirjoitettuna yhteen?
Junnuvuosilta tuttu orkesteri, ja tulihan sitä diggailtua siinä Hanoi Rocksin ohessa. Mutta vasta myöhemmin ymmärsin, miten suuri vaikuttaja Smack on ollut. Gunnareiden Slash on nimennyt Smackin yhdeksi suosikkibändikseen, ja Axlhan on ihan selvä kopio Smackin Claudesta. Ja Rane Raitsikka on yksi suurimpia suomalaisia rock-ikoneita tätä nykyä. Hieno mies.
Laitan vain yhden tuhnuisen pätkän, koska tämä on juuri se, miten Smackin muistan 80-luvulta. Kunnon rokkia ja hassuja eläinasuja. Ihan helvetin kova edelleen. Tehkää itsellenne palvelus ja kuunnelkaa bändin tuotantoa.
Jarkko Jokelaisen Smack-historiikki myös toki työn alla. Vaikuttaa todella hyvältä.