Mainos

Kuuntelussa juuri nyt

  • 2 019 327
  • 22 832

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Uriah Heepiä tullut kuunneltua paljon viime aikoina. Tämä uudempi tuotanto on jäänyt minulla vähän huonolle kuuntelulle joten olen nyt yrittänyt sivistää itseäni. Kyllähän näiltä uudemmiltakin levyiltä löytyy ihan jumalattoman komeita biisejä, esimerkkinä vaikkapa vuoden 2008 Wake the sleeper -levyltä biisi nimeltä Tears of the world (liveversio, en löytänyt Youtubesta studioversiota)
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Olen pitkään miettinyt, että mikä perkele tässä Mokoman biisissä (joka parhaillaan radio rockin listoilla pyörii) oikein potkii vastaan ja aiheuttaa huonoa fiilistä.

Mutta nyt keksin, että se eräs osio siellä jossain välissä on ihan silkkaa iskelmä-kura-kauden Yötä, joltain täytebiisiltä. Ehkä Jäämeren tuulet?

Onhan tämä Sydänjuuret nyt muutenkin aika rimanalitus, ettei sinänsä.


No, kuuntelussa juuri nyt kuitenkin Saran Veden Äärellä. Hieno levy.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Arvostan! Hieno keikka oli, vaikka ehkä jollain tasolla kovemman vaikutuksen teki silloin 2008 Nosturissa, kun bändin ekaa kertaa näki livenä.

Edelleen toivon, että uusi Nightingalen albumi saisi päivänvalonsa tänä vuonna. Kovasti on asiasta puhuttu, mutta pääasiassa silti hiukan mystisyyden peitossa, että ilmestyykö vai ei?

No, ainakin Swanön pitkään työn alla ollut Second Sky pitäisi vihdoin ja viimein ilmestyä tänä vuonna. Levyn tyyli on sinänsä aika arvoitus, mutta ilmeisesti ainakin vanhemman Marillionin sävyjä on löydettävissä ja muutenkin vanhasta progesta ammennettua. Kuulemma paras vertailukohta levyn tyylille voisi olla Alive Againin Eternal. Mahtava biisi ja onneksi saatiin kuulla Dante'sissa.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Rolling Stonesia olen ihan koko illan kuunnellut. Niin tulee nuoruus mieleen, vaikka kai nää vieläkin elää.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
The Soundsista diggailen kyllä kovasti, mutta tämä ei oikein avautunut mulle. Omistan pari levyä ja livenäkin nähnyt. Huikea bändi. Ehkä tuo uusinkin biisi vaatii vain kuuntelukertoja alle.

Tuo uusi on ihan pirun komea kappale. Alku on mahtava, sitten välissä pari kohtaa missä kiinnostus ikäänkuin laskee, mutta Majan ääni pitää otteessaan.

Sitten, jonkun sortin tonythebeattia taustalle, ilman laulua kuitenkin. Sitten iskee sisään taas Felix&Maja.

Loppubiisistä musiikillinen osuus kikkailee siinä rajoilla, mutta tuo ei kestä kauaa, Maja iskee biisiin sisään ja koko touhu on taas niin raiteillaan kuin vain olla ja voi.

Mahtavaa.
 

Danko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Saikka listaappa mulle The Sounds -eksperttinä kuunneltavaksi sun top10-lista kyseisen bändin kappaleista. Ellei tehtävä ole mahdoton? :)
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Saikka listaappa mulle The Sounds -eksperttinä kuunneltavaksi sun top10-lista kyseisen bändin kappaleista. Ellei tehtävä ole mahdoton? :)

Eka julkaisematon ep oli ihan jees, siitä eteenpäin ollu taso laskussa.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Before the Dawnin uusi Deathstar rising ollut nyt kuuntelussa, aika tasapaksua kyllä on. Laibachin keikan kunniaksi WAT-levy taas tehokuuntelussa. Ach!
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Saikka listaappa mulle The Sounds -eksperttinä kuunneltavaksi sun top10-lista kyseisen bändin kappaleista. Ellei tehtävä ole mahdoton? :)

Sitä tuli tosiaan Jatkoajassakin käytyä yöllä, helvetin jännää.

Mutta tottakai, jotain top10-listaa sitä voisi väsätä, en nyt ihan tämän hetkistä kärkikymppiä pistä koska nuo nyt tuppaavat vaihtumaan kellonajan mukaan, sellainen all-time yleinen setti. Ei sitten ole missään erityisessä järjestyksessä...

Ego

Hope You're Happy Now

Dance With Me

4 Songs & a Fight

Dorchester Hotel

Queen of Apology

Night After Night

Running Out Of Turbo

Midnight Sun ja Rock n' Roll tuohon vielä mitkä ylempänä linkitettiinkin jo, niin kymppi täynnä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
The Nationalin High Violetilta kappale Conversation 16. The National on ollut tehosoitossa viime viikot ja levyt High Violet sekä The Boxer vuorottelevat lautasella. Mutta tämä Conversation 16 iskee tällä hetkellä voimakkaimmin..

"I think the kids are in trouble
Do not know what all the troubles are for
Give them ice for their fevers
You're the only thing I ever want anymore
Live on coffee and flowers
Try not to worry what the weather will be
I figured out what we're missing
I tell you miserable things after you are asleep..
"
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tony Martinin ajan Black Sabbathia eli Headless Cross. Loistava kiekko.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Aivan helkatin kova bändi.
Bändi? Kyllä minäkin suomiräpistä tykkään jne vaikka tämä olikin omasta mielestäni kaikkea muuta kuin "vitun hyvää shittii" mutta eihän nämä nyt mitään vitun bändejä sentään ole. Joku raja pitää olla samplemuusikoiden ja oikeiden bändien välillä.

Kate Micucci & Riki Lindhome (eli Garfunkel & Oates) itselläni kuuntelussa tasaisin väliajoin.
 
Viimeksi muokattu:

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös