Täytyy kyllä ihmetellä kuinka paljon nykytrendi vie miestä tai naista. Ehkä se on vaan vaikea hyväksyä, että kaikki kuuntelee räppiä ja metallia. Räppi on saman biitin jankuttamista ja uholyriikkaa, voiko se toimia. Metalli on liian usein ylinopeaa komppia vuoron perään ja supernaiivia pimeän palvomista. Rock-musiikissa on sopivasta tilaa toimivalle lyriikalle ja vaihtelevalle melodialle, eikä uhota suoraan naapurijengiä suohon tai ylistetä pimeää voimaa. Pelkästään lyriikkapuoli jo kavahtaa korvaan, mutta vielä suurempi asia on melodian rikkaus, joka ei perustu yhteen komppiin tai nopeuteen vaan vaihtelevuuteen ja nerokkaaseen vuorovaikutukseen. Tähän yhteyteen haluaisin nostaa myös blues- ja jazz-musiikin, jotka ovat ehkä liian valistuneita ratkaisuja minulle, mutta enemmän tyylisuuntia kuuntelemalleni rockille.
T: Katkeroitunut paska
Ps. Musiikkimakuna: Kauko Röyhkä, Absoluuttinen Nollapiste, Tuomari Nurmio, YUP, Ismo Alanko.