Kommentti: Nyt herätys! Ei riitä, että naiskiekosta välitetään vain joka neljäs vuosi
Suomi on tällä hetkellä maailman kolmanneksi paras maa naisten jääkiekossa. Mutta kuinka kauan se riittää? kysyy Yle Urheilun Sami Laine.
Naisten jääkiekossa asetelma on tyly: Kanada ja Yhdysvallat ovat lajissa ylivoimaisia. Suomella on maailman kolmanneksi paras maajoukkue. Se ei riitä Naisleijonille. Sen on saanut huomata viimeistään Etelä-Korean olympialaisten aikana.
Suomalaispelaajista on huokunut Gangneungissa päättäväisyys ja näyttämisen halu. Joukkue haluaa voittamisen lisäksi osoittaa olevansa arvokas osa suomalaista urheilua.
Maanantai oli Naisleijonille jälleen yksi näytönpaikka. Suomi kohtasi olympialaisten välieräottelussaan Yhdysvallat ja taipui pronssiotteluun luvuin 0-5. Välierä oli Suomen kannalta täysin erilainen kuin joukkueen kaksi edellistä kamppailua.
Naisleijonat hallitsi peliä sekä venäläisten joukkuetta että Ruotsia vastaan. Suomen kiekollinen peli oli sujuvaa, monipuolista ja viimeistely tylyä: Naisleijonat takoi kahdessa pelissä yhteensä 12 maalia.
Otteluissa Suomi alleviivasi entisestään sitä, että se on tällä hetkellä A-maajoukkuetasolla muita eurooppalaisia edellä. Tilanne saattaa kuitenkin tulevaisuudessa muuttua.
Esimerkiksi Ruotsissa seura- ja junioritasolla tekeminen on tällä hetkellä Suomea laadukkaampaa ja laajemmalle levinnyttä. Ruotsin naisten pääsarjan joukkueet ovat miesten organisaatioiden alaisuudessa ja saavat suoraa taloudellista tukea.
Se on alkanut tuottaa tulosta. Ruotsi voitti tammikuussa alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa hopeaa, Suomi on yltänyt kyseisessä turnauksessa 11 vuodessa kerran pronssille. Ennen tätä vuotta tyttöjen U18-finaalissa oli nähty vain Kanadan ja Yhdysvaltojen välisiä kohtaamisia.
Nuorissa toistetaan samaa kaavaa kuin naisten arvokisoissa. Mutta miksi Kanada ja Yhdysvallat ovat yhä niin paljon Eurooppaa edellä? Atlantin takana lajin arvostus, resurssit ja pelaajamateriaali ovat Eurooppaan verrattuna aivan eri tasolla.
Kanadassa rekisteröityjä naispelaajia on noin 90 000, Yhdysvalloissa 75 000 ja Suomessa 7 000. Olympiavuonna Kanada ja USA valmistautuvat olympialaisiin pelaamalla koko kauden yhdessä, ja pelaajat saavat maajoukkuekaudestaan tuntuvan korvauksen, noin 50 000–80 000 dollaria vuodessa.
Yhdysvalloissa pelaajat nauttivat viime vuoden lakkonsa tuloksena nykyään palkkaa myös olympiakausien ulkopuolella.
Suomen naiskiekkoilijoista vain murto-osa elää jääkiekolla. Kunlun Red Starin Annina Rajahuhta ja Noora Räty ovat ammattilaisia, muut saavat seurajoukkueissaan pelaamisestaan korkeintaan vaatimattoman korvauksen. Muutamien tuhansien eurojen tukirahoja Naisleijonista saa muutama pelaaja.
Suomessa on tämän kauden aikana saatu naiskiekon ympärille kaivattua keskustelua – osittain olympialaisten ja kiinalaisseura Kunlunin valtavien satsausten vuoksi. Puheesta olisi kuitenkin siirryttävä tekoihin.
Olympiavuonna näin on osittain tapahtunutkin. Tällä kaudella naiskiekon budjetti on ollut noin miljoona euroa, ja Pasi Mustonen on työskennellyt ensimmäistä kertaa maajoukkueen päätoimisena päävalmentajana.
Myönteinen merkki oli myös se, että Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela totesi maanantaina Yle Urheilun haastattelussa haluavansa nais- ja tyttökiekon olevan tärkeässä osassa liiton uutta strategiaa, joka julkaistaan kesäkuussa.
Olosuhteita ja resursseja on parannettava huomattavasti, jos Suomi haluaa säilyttää paikkansa Euroopan ykkösmaana ja taistella Kanadan ja Yhdysvaltojen kanssa jonakin päivänä tosissaan olympiavoitosta tai maailmanmestaruudesta.
Ei riitä, että Suomessa välitetään naiskiekosta kerran neljässä vuodessa.