Jauhelihaton makaroonilaatikko on vähän niinkuin huora ilman pillua!
Ja sen syöminen tuottaa saman nautinnon kuin patongin heiluttelu tyhjässä lentokonehallissa.
Totta munassa makaronilaatikon default-asetus on se, että siinä on lihaa. Einesfoliovuokamakaronilaatikoissa on kyllä liian vähän lihaa ja lihan ilmiasu, maku ja tekstuuri ovat erittäin kyseenalaisia. Ei pahaa, ei hyvää; tyhjää täynnä. Kunnon töräytys kepsuttia ja aromisuolaa pelastavat paljon.
Kun valmistan itse lootaa laitan siihen lihaa niin paljon, että sitä voitaisiin kutsua pikemmin makaronilihalaatikoksi. Juustokuorrutus tulee tietenkin mahdollisimman rasvaisesta juustosta kuten Oltermannista, ja voipa makaronilaatikkoon upottaa sekaan myös Aura-juustoa, mikäli sen makua sietää.
Itse asiassa makaronilaatikkoon voi laittaa vaikkapa aasia tai karibua, hylkeenrasvaa, pingviinien parhaita siipipaloja tai vaikkapa muurahaiskävyn hypotalamusta.
Makaronilaatikolla on luontainen kyky sitoa itseensä erilaisia lisukkeita. Siinä mielessä se muistuttaa suuresti pizzaa, salaatteja ja puliukkoja.
Tätä kutsutaan makaronilaatikon valenssiksi suomalaisen makaronilaatikkofilosofi
Adin Konttilan makaronilaatikon generatiivisen transformaatioteorian mukaan.
Sen mukaan makaronilaatikolla on universaali, abstrakti syvärakenne ja itse ilmiasu on pintarakenne. Ilmiasun taustalla on erilaisia transformaatioita eli muodonmuutoksia, mitkä näkyvät ilmiasussa eli rakenteen pintarakenteessa.
Transformaatiot esineellistyvät makaronilaatikonkäyttäjien valintojen mukaan. Teoria on saanut vahvaakin arvostelua mm. pragmaatikkojen piiristä, joiden mukaan mitään abstraktia syvärakennetta ei ole olemassakaan. On vain vuoka, makaroni, mausteet, liha ja juusto.