Kurvi ulvoo -podcast

  • 102 704
  • 547

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Lähihistoriasta hailakoita muistikuvia, ettei se hallisaneeraus ihan sukkana sisään tai yhteisessä konsensuksessa mennyt läpi. Mutta muisti virkistyy uusinta jaksoa kuunnellen. Kyllähän sitä sittemmin on ajateltu, että oli paikallaan ja maksut hoidellaan. Korona-aikaa ei toki kukaan osannut ennustaa, ei ehkä näin tasapaksua urheilullista menestystäkään tai sitä 2018-19 kyykkäystä ja taloudellista takapakkia.
 

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Takko raotti ensi kauden joukkueen rakentamista.

”Suomalaisia pelaajia ei ole juuri vapaana, katseet kääntyy voimakkaasti Pohjois-Amerikkaan ja osin Ruotsiin.”
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Takko raotti ensi kauden joukkueen rakentamista.

”Suomalaisia pelaajia ei ole juuri vapaana, katseet kääntyy voimakkaasti Pohjois-Amerikkaan ja osin Ruotsiin.”

Tässä on sitten tapahtunut muutos suunnitelmiin, koska aiemmin jossain Kerttulan haastattelussa mielestäni mainittiin muidenkin kuin maalivahtien kohdalla, että ensi kauden joukkuetta pyritään "kasaamaan kotimaisemmaksi". Ehkä tilanne muuttui, kun Selin vaihtuikin Kiveen...
 
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
Kait Takko jotain muutakin haasteli? Vaikea kuvitella että olisi vähän kotimaisia pelaajia tarjolla.

Amerikoista varmaan lähdetään niitä senttereitä keräilemään? Niistä nyt tuntuu olevan pulaa vähän joka joukkueessa.

10 haetaan kerralla rahtikoneella tänne niin säästetään siinäkin pari puupenniä. Siitä sitten kermat kakun päältä ja seitsemän kaveria takaisin kotiin.
 

Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Takko raotti ensi kauden joukkueen rakentamista.

”Suomalaisia pelaajia ei ole juuri vapaana, katseet kääntyy voimakkaasti Pohjois-Amerikkaan ja osin Ruotsiin.”
Ne kotimaiset, jotka ensi kaudella ovat liigassa ja siellä mahdollisia kärkipään pelaaja tai huipputalentteja, on jo sopparinsa tehneet.
Tässä vaiheessa ei kotimaisista ole saatavilla enää muita kuin liigajyriä ja väliinputoajia.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tässä on sitten tapahtunut muutos suunnitelmiin, koska aiemmin jossain Kerttulan haastattelussa mielestäni mainittiin muidenkin kuin maalivahtien kohdalla, että ensi kauden joukkuetta pyritään "kasaamaan kotimaisemmaksi". Ehkä tilanne muuttui, kun Selin vaihtuikin Kiveen...

Itse en ole vielä ehtinyt tuota podcastia kuunnella, mutta pitääpä tuo tänään vielä tehdä. Kerttula on siis todennut jo aiemmin, että suomalaispelaajat maksavat lähtökohtaisesti enemmän kuin vastaavan tason ulkomaalaiset. Ja tämä näkyy kyllä tälläkin kaudella liigajoukkueissa, sillä ulkomaalaisten määrä on jo kohtuullisen suuri monessa joukkueessa. Esimerkiksi Jukureissa on 9, Tepsissä 8 ja monessa joukkueessa on 7 ulkomaalaista. Joten tämä on jo normaali trendi, mitä tulee liigajoukkueen rakentamiseen.

Itsekin olen miettinyt sitä, että pitäisikö Ässienkin satsata enemmän hyvien ulkomaalaisten hankintaan. Kyllä Ässät varmasti ensi kaudeksi suomalaispelaajiakin hankkii, mutta jos ulkomaalaispelaajia löytyy tyyliin Barach, niin ei se joukkuetta ainakaan heikennä. Luonnollisesti sekä Kerttula että Takko tuntevat hyvin Ruotsin sarjat, joten sieltä voisi odottaa jotain laatutavaraa tyyliin Stenqvist tai Wännström. Mielenkiintoista on se, että nyt oikein suoraan ilmoitetaan, että Pohjois-Amerikasta niitä pelaajia haetaan. Toivottavasti Takon kautta saadaan Dallasista joku nuori lahjakkuus lainalle Poriin, niin saataisiin yhteistyö siihen suuntaan elpymään.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Pienimuotoista nippelitietoa scoutin tai päällikön hommista.

Pitkäjänteisyys. Sen puutetta pitää suurimpana kompastuskivenä mestaruuden jälkeisessä alhossa. "Porilainen tunne on vienyt" ja horisontissa ei ole paljoa nähty seuraavan kauden yli.

Junioripuoli, lahjakkuudet ja junnupuolen valmennuksen punainen lanka sekä olosuhteet mainittu, pitkäjänteisyyteen liittyen. Mielenkiintoista nähdä kuinka talous/urheilu/valmennus-johtojen halut, himot, realiteetit kohtaa, johtaa sen suhteen miten noita kourallista lahjakkaita hyökkääjiä ajetaan sisään, annetaan ruutua 2022-23. Risks and rewards. Toki, sieltä ulkomailta luultavasti harteita kantamaan vastuuta vielä naararaan.

Tulevan kauden työluku pelaajabudjetin suhteen on olemassa, olkoonkin, että taloustilanne ja pandemia-aika luo oman epävarmuutensa. Ilmeisesti eteenpäin on menty sen suhteen, että rekrykaksikko on saanut sentäs numerot eteen aiemmin mitä kuluvan kauden rakentamisen kohdalla. Katotaan sitten miten lopullisesti asettuu.

"Jaa-a, se onkin hyvä kysymys johon juuri tältä istumalta ei pysty antamaan selkeää vastausta" eli jatkaako Albin Eriksson toista sopimusvuotta Porissa. Mies ollut Takon ja Dallasin puolen tutkan alla, puheissa, Karri ja Tommi saavat pähkinää pureskella.

Mikäli se seuran etua ja tulevaisuutta palvelee niin henk. koht. mielipiteenään Takko olisi valmis avaamaan ovia ulos. Tehtävänanto tästä sitten tulisi toimitusjohtajan/hallituksen suunnalta Kerttulalle ja siitä eteenpäin.

Kerttulan seuraajan suunnitelmat ja prosessit siihen malliin, että jotain on valmiina mielellään aiemmin kuin puolta vuotta ennen.

Takko liputtaa myös jossain määrin sen puolesta, että omistuspohjalle täytyy tulla muutos jollain aikataululla.
 
Viimeksi muokattu:

Laukoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,
Olli Kaski puhuu podcastissa järkeviä. Maanläheinen suhtautuminen Ässiin ja mahdolliseen Ässien omistupohjan muutoksiin. Sääli ettei Olli ole enää Ässien hallituksessa.
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jere Härkälä uudessa jaksossa vieraana. Aika vähän irtosi haastattelussa mitään kiinnostavaa. Tietysti vaikea vielä paljoa mitään kovin avaavia kommentteja antaakaan, kun ei ole vielä joukkueen palkkalistoilla.

Takko ja Rosendahl vieraina aivan omassa luokassaan. Heiltä tulee aina asiaa ja uutta kerrottavaa, ja puhuvat suoraan ilman väsähtänyttä jargonia.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Härkälä ei tosiaan voinut paljoa konkreettista ensi kauden joukkuetta koskevaan tiedonnälkään antaa. Korosti kuitenkin sitä, kuten minä itsekin olen useasti jo sanonut, että nuorten tueksi täytyy löytää johtavia kokeneempia pelaajia. Heitä ei niin montaa tarvita, mutta laatua pitää löytyä.

Pidän myös Kasken viimeviikkoista haastattelua yhtenä Kurvin helmenä, samoin Takon esiintymistä oliko tammikuussa.
 

zalmis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat Jyp
Onko muuten tämä SK:n projekti kuopattu vallan? Yleensä ennen kauden alkua on tullut kattava jakso...
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt on uusi kausiennakko jakso ulkona.
Aika perus jutustelua. Rohkeammin olisivat voineet heittää arvioitaan. Nyt vähän kaikki oli herroille kysymysmerkkiä. Ei se nyt niin vakavaa ole jos heittää jonkin aivan vihkoon menevän ennustuksen, parempi ja kiinnostavampi sekin kuin ”kysymysmerkki” kommentti.

Mielenkiintoinen oli myös kommentti Ruutusta, kuinka viime kausi oli heikko. Peliaikaan suhteutettuna Ruuttu oli kuitenkin tasakentällisin Ässien toiseksi paras maalintekijä ja paras pistemies.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mielenkiintoinen oli myös kommentti Ruutusta, kuinka viime kausi oli heikko. Peliaikaan suhteutettuna Ruuttu oli kuitenkin tasakentällisin Ässien toiseksi paras maalintekijä ja paras pistemies.

Ruuttu olisi silti itse varmaan halunnut parempaa. jotta olisi päässyt käyttämään ulkomaanoptionsa. Ensi kaudella saa pistää parastaan, että pitää pelipaikkansa. Selän suoristumiseen ei ole varaa, nuoria on kytiksellä kolmosen laiturin paikalle
 

RedPower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät // Habs // Carolina Hurricanes
Ensi kaudella saa pistää parastaan, että pitää pelipaikkansa. Selän suoristumiseen ei ole varaa, nuoria on kytiksellä kolmosen laiturin paikalle
Tämä on täysin totta ja tämän jatkoksi sopimus katkolla,pelaaja parhaassa iässä ja junnut vielä ahdistelemassa pelipaikkaa, joten pakko on Alexsanderin pelata tykkikausi.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Hyvä jakso ja hyvät vieraat. Tääkin podi nostaa tasoaan ja jämäköityy kuin Ässien syksyn 2022 kotipelaaminen.

Petteri Niittynen studiossa perkaamassa omaa valmentajatilannettaan ja enempi Ässiä.

Ja jos Jesseä on tullut kehaistua ulosannista ja analyyttisyydestä niin samat sanat pätee Jan-Mikael Järviseen, joka Juha Järvenpään grillissä käy läpi uransa, eri sarjojen erot, vauhti/kamppailuvoima, ikärakenne (Pohjola vs Keski-Eurooppa) JA erikoistilanteet eli ylivoima.

Ylivoima jakson teema, johon antaa näkemyksensä niin Niittynen kuin Järvinen.
 

Laukoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,
Saiskoos Niitysen jutuista referaattia tänne...
Hyvää, rauhallista selkää puhetta. Ylivoima puhutti ehkä eniten. Kiekko ei kierrä riittävästi, samoin yv passiivinen, pitää pelaajan liikkua jotta on syötettävissä. Kehui Joensuun johtajuutta, samoin nosti Hämeenahon lupauksena esille. Etsisi hiljaisuudessa vahvaa rightin pakkia,- jos olisi valmentaja. Mutta korosti työrauhaa valmennukselle. Huolissaan eritoten heikosta maaalinteosta vieraissa. Samoin keskustelua vieraskaukalo vs kotikaukalo, tunnelmat, fiilikset erilaiset. Podcast oli hyvä, selkeä. Jan-Mikael Järvinen haastattelussa todella hyvä ja mielenkiintoinen. Kiitos podcast- tuottajille

* rightin hyökkääjiä 9 kpl, piti suurena määränä. Otanta vielä pieni, pitää 10 peliä ennenkuin analysoida pystyy paremmin
 
Viimeksi muokattu:

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
* rightin hyökkääjiä 9 kpl, piti suurena määränä. Otanta vielä pieni, pitää 10 peliä ennenkuin analysoida pystyy paremmin
Tämä oli se mikä itselleni jäi päällimmäisena Niittysen puheista mietintämyssyyn, koska olen samaa mieltä. En muista olenko ääneen täällä pohdiskellut, mutta vähintäänkin mielessäni olen treenipeleistä asti pohdiskellut, että Ässät on tosiaan kohdannut lähes mahdottoman tilanteen: onko joukkueessa rightin hyökkääjiä jo kerta kaikkiaan liikaa? Siis jo sillä tavalla liikaa, että kenttätasapaino alkaa kärsiä.. tuntuu aivan absurdilta tilanteelta, koska rightin pelaajista on kaudesta toiseen huutava pula, koska selkeä valtaenemmistö ihmisistä on leftejä
 

Nigi

Jäsen
Niittysen kanssa kyllä samoilla linjoilla. Hyvää pakkia tuo ylivoima tarvitsee, mutta katsotaan nyt ensin onko Heimosta tai Phillipsistä siihen. Varsinkaan Phillips ei ole siinä paljoa saanut näyttää vielä.

Ohi ketjun aiheen, mutta tuohon puolustajaan liittyen: todellinen high risk/high reward Sam Lofquist on vielä ilman sopparia. En tiedä onko hänellä aikomusta edes pelata enää, mutta siinä olisi sellainen 170 km/h ruoska viivalle.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Janne Vuorinen aloitti virallisesti työt Ässissä lauantaina. Kaikki Ässien ottelut tällä kaudella nähnyt Vuorinen on Kurvi Ulvoo podcastin vieraana. Ohjelmassa käsitellään esimerkiksi tulevan joukkueen rakentamista ja Vuorisen uraa jääkiekon parissa. Leevi Viitalan tilanteesta on myös jotain juttua.
 

reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
Mistäs tuota podcastia pääsisi kuuntelemaan? Onko maksullinen?
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
No ni, hienoa saatana! Täällä palstalla louskutetaan ja Satakunnan Kansan kiekkotoimitus saa kaikkia ideoita päähänsä. *hymiö*

Ei vaan, vakavammin, ammattiuraansa päättelevä Teemu Vuorisalo vieraana. Syöttivät tuota Jyrki Aho-treenimetodia. Vuorisalo myöns, että niiltä ajoilta jotain vaivaa pikku hiljaa, oliko sitten nivus-tai mitä lie, alko näkymään. Muisteli kuitenkin myös Jonne Virtasen Isomäessä punaselta kelaamaa taklausta joka aiheutti murtuman nivuseen, se ei myöskään auttanut asiaa. Ohkaisesti/lätkäjargonin vieraskoreasti antaa vihreää valoa, että ehkä siinä ajassa jotain oli koska useammalla pelaajalla oli ongelmia vaivojen kanssa. Lisäsi toki myös, että kovassa kuormituksessa olis pitäny pitää ittestään ja kropasta parempaa huolta kaikkinensa. Paljon kuulemma juostiin Ahon aikana. Ja hullu treenaaja oli myös valkku.

Kysyttäessä Ässien menestymättömyydestä Vuorisalo alkaa listaamaan valmentajia mestaruuden jälkeen. Pekka Virran aikakausi jäi yhteen ("sai kenkää"), kertaalleen seuraan palannut ja lähtenyt Rocky Rautakallio sai toisella tulemisellaan taasen kenkää, mitäs kävi Jyrki Ahon kanssa? Jyrki Aho sai kenkää, seuraavaksi Mikael Kotkaniemi sai kenkää...."Pakka on ollut pidemmän aikaa sekaisin, tänä ja viime kautena on saatu vähän rauhotettua, kaikilla isompi työrauha nyt. Valmennus ja pitkäaikainen työ on aika tärkeää, että saadaan pohjat valettua"

"Kaikki valmentajat olleet rehellisiä, mutta" Rocky Rautakallio erityisesti Vuorisalon mieleen silloin kun nuorena sisään ajattiin. Hyviä neuvoja ja läheistä valmentamista maajoukkueportteja kolkutelleelle nuorelle pakille.

Pelaajista hengenluojana ja "ilopillerinä" joukkuemaailmasta nousee esiin Mikko Salmio, menoa ja meininkiä aamulla, päivällä ja yöllä.

Nykyjoukkueesta antaa "suorittaa omalla tasollaan"-kehut Niklas Appelgrenille. Kehittynyt Ässiin tulon jälkeen, yrittää ja antaa aina kaikkensa, niin aikanaan joukkuekaverina kuin nyt edelleen.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös