Kaikesta näkee, että liigan kurinpitoa vaivaa selkeä näkemyksen puute, jossa ei haluta hahmottaa isoa kuvaa. Tapaus kerrallaan rikkeet pyritään arvottamaan suhteessa toisiinsa. Tuoreimpana esimerkkinä on tapaus, jossa U löi mailalla M:ää takaapäin pohkeisiin kokonaan pelin ulkopuolella. Pääponttina näytti olevan arvioida teon "vaarallisuus" ja arvioida paljonko jurkkaa oli pelissä (huomattavasti). Nähdäkseni oikeasti mentiin kuitenkin samassa genressä kuin valmentajien "käyttäytymisepisodeissa".
Ei näitä pelin ulkopuoleisia tapahtumia voi verrata millään tavalla varsinaisiin pelitapahtumiin, joissa voi läikkyä pahastikin yli. Tietyn rajan jälkeen "etäisyyden" peliin kasvaessa riittäväksi, arviointiperusteiden pitäisi muuttua oleellisesti. Ei jotain Suarezin tuoreita hölmöilyjäkään (aika extream tapaus, jossa "sietoetäisyys" 0) arvioida vaarallisuuden perusteella, vaan tietyt käytöstavat on pystyttävä säilyttämään. Jos rajat ylitetään, pitää sanktiota tulla, oli se "oikeutettua" suhteessa muiden rikkeiden potentiaaliseen vaarallisuus tai sitten ei.
Taktisesti oli ehkä ihan hyvä veto ja "oikeudenmukaista" jättää rankaisematta, mutta jos kiekkoväki haluaa ihan oikeasti säilyttää tietyn autonomian kurinpidossa, niin siitä pitäisi olla valmius maksaa hintaa tiukoissakin tilanteissa piittaamatta lyhyen aikavälin "tappioista". Hintaa ei oltu valmiita maksamaan Norlundin taklauksesta. Homma menee näköjään myös toisin päin, joten...