Mainos

Kun Vaasassa ei veri kierrä – meidän oma vitutusketjumme!

  • 297 876
  • 1 163

Kotka1939

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
pohjalaisessa seuraavanlaista tekstiä Ristosta.

”Senkin päätöksen Sportin johto on jo tehnyt, että liigajoukkue jatkaa Risto Dufvan johdolla. Dufvan päävalmentajasopimus on muutenkin voimassa kevääseen 2024 saakka.

Hiltunen sanoo Sport-johdon kyllä tietävän, että Dufvaan on kohdistunut runsaasti arvostelua.

– Risto on saanut kuraa niskaansa siitä, ettei peluuta nuoria pelaajia. Mutta hän peluuttaa joukkuetta, jonka me, Sport Oy:n johto, olemme pystyneet hänelle tarjoamaan. Jatkamme kuitenkin samalla valmennuksella ensi kauteen, Hiltunen sanoo.

– Ensi kaudesta on myös olemassa linjaus, että joukkuetta nuorennetaan aika rajusti. Se on myös aika hyvin jo rakennettu kasaan, ja Risto Dufva on voimakkaasti ollut mukana siinä työssä. Hän on täysin sitoutunut siihen, että joukkuetta nuorennetaan.

Hiltusen mukaan Sport kertoo mahdollisista pelaajasiirtoratkaisuista vielä lauantain aikana, jos ratkaisuja tehdään.”
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Samassa jutussa muuten kerrotaan että uusi urheilutoimenjohtaja on valittu ja julkistetaan lähiaikoina
Luin saman jutun. Dufva jatkaa ainakin ensi kauden Sportissa. Rosteri nuorentuu, mikä on hyvä asia. Saas nähdä kuka on uusi UTJ. Näköjään muutoksia tapahtuu pikkuhiljaa.

Toivon mukaan kausi 2024 - 2025 voidaan aloittaa uusin " eväin ". Toivottavasti tulevaisuudessa Sport pelaa jatkuvasti pleijareissa ja pärjää niissä peleissä.

Olosuhteet ovat kunnossa Vaasassa. Ja se on hyvä asia ...
 
Jaahas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittava
Joo ....ei helkkari vieköön. Vai jatkaa Dufva AINAKIN ensi kauden Vaasassa.
Eli jopa pitempää sopimusta on mietitty.
Hiltunen hyvä,pientä rajaa siihen saunakerhoonkin.

Todellakin haluan nähdä mitä teidän mielestä tarkoittaa joukkuen RAJU nuorentaminen.
 
Kilpiliima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Jämsän ja muun johdon vaihduttua
Hiltusen mukaan Sport kertoo mahdollisista pelaajasiirtoratkaisuista vielä lauantain aikana, jos ratkaisuja tehdään.”
Eiköhän siellä olla päätökset tehty siitä et kaikki kaupaksi kelpaava myydään/vuokrataan muualle. Ihan Kurténin nitojasta lähtien.
Päätösreissu varataan, ja uimaleluja voi alkaa puhelteleen ne jotka jää rusettiluisteleen Kuparisaareen..
 
rauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, VPS & HIFK
Joo ....ei helkkari vieköön. Vai jatkaa Dufva AINAKIN ensi kauden Vaasassa.
Eli jopa pitempää sopimusta on mietitty.
Hiltunen hyvä,pientä rajaa siihen saunakerhoonkin.

Todellakin haluan nähdä mitä teidän mielestä tarkoittaa joukkuen RAJU nuorentaminen.
Mistä päättelet, että pidempää sopimusta olisi mietitty? Onhan tuo ollut kaikilla tiedossa, että RD:n sopimus on voimassa ensi kauden loppuun. Eikä siitä näköjään haluta eroonkaan jos mies suostuu hallituksen linjaamaan nuorennusstrategiaan. Ja luultavasti ei olisi varaakaan maksaa kahdelle päävalmentajalle jos eroon haluttaisiin.
 
Golffari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ilpossa kerrotaan, että uus UTJ on valittu, sport tulee julki lähiaikoina sen kanssa. Enskauden joukkuetta nuorennetaan rajusti, Dufva sitoutunut siihen ja myös luonnollisesti ollut mukana kasaamisessa. Valmennus pysyy saman enskauteen. Kärki-miehiä tullaan lainaamaan kevään peleihin. Siinäpä lyhykäisyydessään Hiltusen kommentit.
 
Jaahas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittava
Luin saman jutun. Dufva jatkaa ainakin ensi kauden Sportissa. Rosteri nuorentuu, mikä on hyvä asia. Saas nähdä kuka on uusi UTJ. Näköjään muutoksia tapahtuu pikkuhiljaa.

Toivon mukaan kausi 2024 - 2025 voidaan aloittaa uusin " eväin ". Toivottavasti tulevaisuudessa Sport pelaa jatkuvasti pleijareissa ja pärjää niissä peleissä.

Olosuhteet ovat kunnossa Vaasassa. Ja se on hyvä asia ...
Tuohon viittasin dufvan osalta.
 
Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes

Nämä Waheebin twiitit kyllä kertoo juuri sen, mitä itsekin ajattelen. Miten Sport voi tässä tilanteessa jättää leikin kesken, kun kaikki on vielä täysin auki!? Minua suuttaisi kyllä Sportin kannattajana aivan älyttömän paljon. Missä Vaasan Sportin kunnianhimo on? Mieluummin ajatellaan kassaa, kuin menestystä. Asiat voi moneen tärkeysjärjestykseen laittaa, mutta voittamisen pitäisi olla aina etusijalla, vaikka riskin kautta.
 
flanderi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport

teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport

Vaikka playoff paikka olisi vielä saavutettavissa niin täytyy olla realisti ja katsoa kuinka kausi tähän asti on mennyt, millä todennäköisyydellä nyt yhtäkkiä viimeiset reilu 10 peliä Sport vetää jonkun suonenvedon ja samaan aikaan Hpk, Jukurit ja Kookoo kyykkää totaalisesti? Niimpä.. olis tosi järkevää vahvistaa nyt joukkuetta kun edes nykyinen joukkue ei tunnu muistavan mikä peli jääkiekko oikein on ja miten sitä pelataan. Tietysti jos sarja olisi auki niin tilannehan olisi toinen, mutta kun se ei ole.
 
Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
On niin tyhjä ja epätodellinen olo jääkiekon ja Sportin suhteen. Tämä jättää kyllä arvet pitkäksi aikaa.

Arvoisa Sportin toimisto

Mitä esimerkiksi hyötyi uskollinen kausikorttilainen, joka osti yhden erän maksulla kausarin jo toukokuussa?
Kaiken maailman ale- ja teemapeliä oli, mutta ei mitään ydinporukalle. EI VITTU YHTÄÄN MITÄÄN!
Nyt vielä loput pelit b-joukkueella!
Jumalauta tätä paskaa!
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, VPS
Surullista ja vituttaa, sillä kyllä Sport on menossa nyt talous edellä....rahat caput!

Tälläista se firman hoitamista on sitten Sportissa, ei kunnioiteta maksavaa yleisöä.

Törkeetä ja sikamaista että vittumaista.

Kenen tai keiden bollat tätä kestää?
 
teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Vaikka kuinka luovuttaminen v…ttaa niin tämähän on tässä sarjajärjestelmässä ainut oikea ratkaisu, räikeästi hyväksi käyttäen sitä. Toivottavasti tämä kevät nyt viimein avaa koko liigan silmiä että sarja täytyy avata. Eihän tämä mitenkään Sportin vika ole että sarjajärjestelmä sallii tällaisen menettelyn, nyt toki saadaan taas kuulla seuraava puoli vuotta kuinka Sport ei kuulu liigaan, jne. Samat sanat voisi sanoa yhtä hyvin Saipasta ja Jypistä.
 
Harppuuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders/Kraken ja Doro Wierer
Vaikka kuinka vituttaa, niin taitaa tosiaan olla se kuuluisa matti kukkarossa. Saattaa jopa olla, että ainut konsti välttää protesti listalle joutuminen on myydä kaikki muille kelpaava.
Häpeän tämän seuran puuhastelua, seuraavat viestit tänne sitten syksyllä, jos seura vielä on olemassa.
Mukavaa kesää!
 
Kilpiliima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Jämsän ja muun johdon vaihduttua
Vaikka kuinka vituttaa, niin taitaa tosiaan olla se kuuluisa matti kukkarossa. Saattaa jopa olla, että ainut konsti välttää protesti listalle joutuminen on myydä kaikki muille kelpaava.
Häpeän tämän seuran puuhastelua, seuraavat viestit tänne sitten syksyllä, jos seura vielä on olemassa.
Mukavaa kesää!
Jos siellä se matti on, niin kyllähän se kertoo just kaiken palikoita liikuttelevien ihmisten osaamisesta. Kekkosen sanoin, Saatanan tunarit!
 
Lentokeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
NYT SAATANA VAADITAAN TIFOA ETTÄ ”MITÄ SPORT TAPAHTUI TÄNÄKIN VUONNA?”
 
jaaza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ai vittu, mä häpeen, no kausarit oli siinä monen vuoden ajalta, tämä riittää nyt kyllä.
Eipä tarvi keväällä miettiä mitään kausarin hankintaa, niin monta vuotta toiveet ja lupaukset on petetty.

Sport raiskaa pelaajat ja kannattajat oikein kahdella kädellä.

Ja plaa plaa, pelastetaan kausi jne... ei edes haluta pelata loppuun asti, kuvastaa hyvin tuota toimintaa.

Tulisi nyt noi pudotuspelit takaisin ja antaisi armonlaukauksen kaikelle tälle!
 
Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Varmasti kivat fiilikset pelaajillakin kun on kuitenkin selvä mahdollisuus vielä olemassa pleijareihin, niin organisaatio nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa. Antaa hyvää pohjaa tulevalle.

Syy on mikä on, mutta ei helvetti ammattimainen organisaatio ikinä toimis tällä tavalla, uskottavuus on jo pitkään ollu hakoteillä, ja nyt se on kuopattu syvälle.

Ainoa positiivinen asia omalla kohdalla on se ettei oo aikoihin jaksanut tää puuhastelu juuri kiinnostaa. Organisaation onnistumiset voidaan laskea yhden käden sormilla, kohokohtana mm. Pelit jolloin makkarat on riittänyt loppuun asti.

Mutta kyllähän tää silti sapettaa. Sokeakin on nähnyt jo aikoja sitten että jotain pitää muuttaa kovalla kädellä, reagoinnit asioihin ollu yhtä vikkeliä kuin laiskiainen tien ylitys. Sport on suorittanut 9 vuoden koulutaipaleen pääsemättä ensimmäiseltä luokalta läpi, saavutus sekin.

Kiitos ja anteeksi.
 
Häkkinaamari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Björklöven, MoDo
On pakko puuttua tähän.
Opiskelin aikoinaan Vaasassa, sinne jäi paljon kavereita.
Asiaan:

Olen kuullut, että Sportilla olisi todella huono junnutuotanto sen takia, että sieltä halutaan pois.
Kuulemma 02, 03, 04 ja 05 ikäluokkalaisista parhaimmisto lähtenyt heti kun on päässyt.
Kiusaamista joukkueissa u18 ja u20, kuulemma rankkaa.
Joku valmentajakin (MF) siellä kävi, huhujen mukaan kohtelemassa junnupelaajia törkeästi.
Sportin junnut ovat monen junnuasiantuntijan mielestä maamme huonoimmat.
Henki on huono, eikä kiusaamiseen puututa.

Joukkueissa alistetaan nuorempia, kielenkäyttö on rumaa, käydään henkilökohtaisuuksiin ja jatkuvaa kovaa jäynää.
Ja sitten vielä Dufva ei anna peliaikaa.
Enpä oikein usko, että Sportilla on mahkuja jatkaa omalla tuotannollaan, niin kuin lehtijutussa sanottiin.
Sportilla on junnujen keskuudessa erittäin huono maine.

Zorge vaan.
 
eljustus

Jäsen
Nämä Waheebin twiitit kyllä kertoo juuri sen, mitä itsekin ajattelen. Miten Sport voi tässä tilanteessa jättää leikin kesken, kun kaikki on vielä täysin auki!? Minua suuttaisi kyllä Sportin kannattajana aivan älyttömän paljon. Missä Vaasan Sportin kunnianhimo on? Mieluummin ajatellaan kassaa, kuin menestystä. Asiat voi moneen tärkeysjärjestykseen laittaa, mutta voittamisen pitäisi olla aina etusijalla, vaikka riskin kautta.
Tässä ei enää edes suututa. Tämä nykyisenkaltainen tilanne on ollut ilmiselvää jo vuosia asiaa vierestä seuranneena.
Koko Sportin ”liigaorganisaatio” ei vastaa millään tapaa vaatimuksiin nykyliigassa pärjäämiseen.
Junioripuoli on täysin tuuliajolla, talous ilmeisen kuralla, vuosia jatkunut suunnitelmallisuuden puute, urheilullisuuden sekä kilpailullisuuden puute.
Puuhastellaan ja ollaan periaatteessa tyytyväisiä kun saadaan osallistua liigakiekkoon.
Aika-ajoin seura julistaa juhlapuheissa uusia tavoitteita. Julkistetaan sloganeita yms.
Kuitenkaan mikään ei koskaan muutu.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, VPS
On pakko puuttua tähän.
Opiskelin aikoinaan Vaasassa, sinne jäi paljon kavereita.
Asiaan:

Olen kuullut, että Sportilla olisi todella huono junnutuotanto sen takia, että sieltä halutaan pois.
Kuulemma 02, 03, 04 ja 05 ikäluokkalaisista parhaimmisto lähtenyt heti kun on päässyt.
Kiusaamista joukkueissa u18 ja u20, kuulemma rankkaa.
Joku valmentajakin (MF) siellä kävi, huhujen mukaan kohtelemassa junnupelaajia törkeästi.
Sportin junnut ovat monen junnuasiantuntijan mielestä maamme huonoimmat.
Henki on huono, eikä kiusaamiseen puututa.

Joukkueissa alistetaan nuorempia, kielenkäyttö on rumaa, käydään henkilökohtaisuuksiin ja jatkuvaa kovaa jäynää.
Ja sitten vielä Dufva ei anna peliaikaa.
Enpä oikein usko, että Sportilla on mahkuja jatkaa omalla tuotannollaan, niin kuin lehtijutussa sanottiin.
Sportilla on junnujen keskuudessa erittäin huono maine.

Zorge vaan.
Olen kanssasi suurimmaksi osaksi samaa mieltä.

Minulla taas on ollut sinne Oulun suuntaan henkilökohtaisella tasolla suhteita aina 80-luvulta saakka, vielä nytkin kun poikamme asunut siellä pian 20-vuotta.

Kärppien junnutuotanto mylly on jauhanut tosi pitkään huippu junioreita maailmalle ja PALJON.
Joten Kärpillä ja Sportilla on siinä suhteessa "valovuosien" ero.

Siis potuttaa niin helkkaristi tämä onnettoman umpelon Sportin toiminta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös