Me pelattiin sählyä vanhan kyläkoulun veisto-/voimistelusalissa. Sellainen pieni, varmaan 5x10 metrin huone, jossa seinillä oli ne helvetin voimistelupuut joiden oikeaa nimeä en nyt muista, sekä pönttöuunit ja muu tarpeisto. 3 vs 3 pelejä parhaimmillaan, ja oli kyllä ihme ettei mitään pahaa haaveria sattunut, eikä mitään sääntöjä tietenkään ollut. Vanha puulattia tuli vielä pirun liukkaaksi kun ei ollut mitään lämmitystä tai ilmanvaihtoa.
Meillä oli sentään sählyä pelatessa liikuntasali, mutta ne puolapuut olivat seinillä sielläkin. Lisäksi pelasimme lukiossa sählyä siten, että koulun rehtori pelasi meidän kanssamme. Äijä oli reilusti yli satakiloinen körmy, joka suu virneessä ja parta tutisten taklasi honteloita, pakolla sählyä pelaamaan joutuneita lukiolaispoikia näihin samaisiin puolapuihin niin että ryskyi. Erinäistä pintanaarmua tuossa tuli, onneksi ei mitään vakavampaa. Hullun hommaa, mutta niinhän on koululiikunta ja sähly muutenkin.
Jatkossa olenkin sählyhommia vältellyt, mitä nyt 1997 pelasin viimeisen kerran silloisen oppilaitokseni kolmen pelin miniturnauksessa. Tuolloin pääsin onneksi maaliin, niin ei tarvinnut kentällä hikoilla. Paljoa en kiinni saanut, yhden tasurin saimme silloisen tiimin kanssa sentään aikaiseksi. Mutta yhtä vittumaista sählyn pelaaminen oli kuin minkä tahansa muunkin joukkueurheilulajin koulussa. Parempaa toki kuin jääkiekko tai jalkapallo, joissa joutui menemään ulos.
Kuulemma nykyään kutsutaan sählyä joksikin salibandyksi tai peräti säbäksi, mutta kun minä olin nuori, niin oli olemassa vain sähly, ja se oli sitä samaa paskaa.