Mainos

Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

  • 822 028
  • 3 687

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Huolestuttavia toki nämä seurojen vaikeudet. Kun ei pystytä maksamaan muutenkaan kilpailukykyisiä palkkoja Euroopassa. Siinä ohi ovat olleet jo pitkään Ruotsi ja Sveitsi, ja nykyään kärkipalkkojen osalta myös Saksa ja Tsekki. Silti jokainen seura vuorollaan on talous kurimuksissa. Olosuhteiden osalta myös jäädään jälkeen koko ajan. Paitsi Tampereella.

No, Pelicans porskuttaa tällä hetkellä, ja voittoa tulee varmasti päättyneeltä kaudeltakin. Ja all-in, kunnes tulee se vääjäämätön cosssshh?
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Juuri oli tuossa Apu360 Aition Kiuas-podcastissa toimittaja Samuel Savolaiselta tietoja siitä, että vain KalPa olisi tekemässä merkittävää voittoa taloudellisesti menneestä kaudesta, esimerkiksi Tappara ilmeisesti on kovin lähellä nollatulosta jos nuo Savolaisen tiedot pitävät paikkaansa. Lahdessa taidetaan siis keikkua kiinni nollatuloksessa tai sitten karvan verran joko voitolla tai tappiolla, riippuu kumpaan suuntaan vaaka painautuu lopulta. Seksi-Lassen kolmannen erän maalit Game 7:ssa IFK:ta vastaan nousee taas suureen arvoon, olisi varmasti tullut isommin tukkaan taloudellisesti jos tuosta oltaisiin pullahdettu ulos.
 
Cinderblox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Blue Jackets, Mighty Ducks & Kraken
Huolestuttavia toki nämä seurojen vaikeudet. Kun ei pystytä maksamaan muutenkaan kilpailukykyisiä palkkoja Euroopassa. Siinä ohi ovat olleet jo pitkään Ruotsi ja Sveitsi, ja nykyään kärkipalkkojen osalta myös Saksa ja Tsekki. Silti jokainen seura vuorollaan on talous kurimuksissa. Olosuhteiden osalta myös jäädään jälkeen koko ajan. Paitsi Tampereella.

No, Pelicans porskuttaa tällä hetkellä, ja voittoa tulee varmasti päättyneeltä kaudeltakin. Ja all-in, kunnes tulee se vääjäämätön cosssshh?
Nupe istuu toimistolla ja hakkaa vuorotellen "Tuplaus" ja "Suuri" nappeja?
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Tämän kokoluokan maassa vaan ei ole helppoa saada kulurakennetta täsmäämään niin että menot ja tulot menisivät aina tasan tai jäisi plussalle, etenkään urheilubisneksessä jossa rahaa jaetaan menestyksen mukaan.

Jos itse olisin vaikkapa miljonääri niin en missään nimessä sijoittaisi urheilujoukkueeseen koska sijoitukselle tuskin ikinä saa voittoa.
Ikävä tietty lukea miten monella jengillä on rästissä laskuja jne mutta tässä maassa yritysten menot ovat niin paljon suuremmat kuin monessa muussa maassa, koska täällä sähkö, vakuutukset, asuminen [pelaajien kämpät], polttoaine ja ihan kaikki palkat ja palvelut siistijöistä ja kahvinkeittäjistä lähtien on kalliimpia kuin monessa muussa maassa.

Tällä menopuolen kalliilla kulurakenteella tuhotaan kaikessa yrittämisessä Suomen kilpailukykyä verrattuna vastaaviin yrityksiin muissa maissa. Sama koskee niin teollisuutta, urheilujoukkueita ja mitä tahansa alaa.

Jos saman tuotteen valmistuskulut Suomessa ovat 20e ja muualla 10-15e, on aika selkeää kumpi on edullisempi ja kumpaa myydään enemmän. Sama koskee urheiluseuroja ja etenkin urheiluseuroja koska olemme köyhempää markkina-aluetta kuin vaikkapa Saksa tai Sveitsi jossa suuria sponsoreita riittää jne.
 
jth1976

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Hyri,Peliitat
Tähän rahojen riittävyyteen on pakko lainata entistä toimitusjohtaja Kaarnaa. Aikanaan hänen kanssa väännettiin hintalappua sille, että muurahaiset saa rakennella kekojaan screenille ja sit tuli puhetta tulojen ja menojen tasapainosta, niin Kaarna lausui" me liigan toimarit ollaan idiotteja. Meillä on laillistettu kartelli ja noin 85 miljoonan tulot. Sit aina joukosta löytyy niitä jotka alkaa isottelemaan ja hevostelemaan pelaajamarkkinoilla ja lopputulemana me kasataan 95 miljoonan menot. Jos kaikki pysyisivät asialinjalla, niin meillä olisi tulot ja menot tasapainossa. Nyt jotkut tekee vähän voittoa, mut yhteenlasketut tappiot on reilusti enemmän."
 
Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kiinnostaisi kyllä tietää, että mikä seuran pidemmän aikavälin strategia talouden osalta oikein on. Viime kauden riskinotto ei kuulosta kovin hallitulta taktiikalta. Mennäänkö tässä kovin satsauksin niin pitkään, kunnes sukelletaan, jonka jälkeen liitytään Kerhojen ja Saipojen joukkoon?
 
surfa

Jäsen
Tämän kokoluokan maassa vaan ei ole helppoa saada kulurakennetta täsmäämään niin että menot ja tulot menisivät aina tasan tai jäisi plussalle, etenkään urheilubisneksessä jossa rahaa jaetaan menestyksen mukaan.

Jos itse olisin vaikkapa miljonääri niin en missään nimessä sijoittaisi urheilujoukkueeseen koska sijoitukselle tuskin ikinä saa voittoa.
Ikävä tietty lukea miten monella jengillä on rästissä laskuja jne mutta tässä maassa yritysten menot ovat niin paljon suuremmat kuin monessa muussa maassa, koska täällä sähkö, vakuutukset, asuminen [pelaajien kämpät], polttoaine ja ihan kaikki palkat ja palvelut siistijöistä ja kahvinkeittäjistä lähtien on kalliimpia kuin monessa muussa maassa.

Tällä menopuolen kalliilla kulurakenteella tuhotaan kaikessa yrittämisessä Suomen kilpailukykyä verrattuna vastaaviin yrityksiin muissa maissa. Sama koskee niin teollisuutta, urheilujoukkueita ja mitä tahansa alaa.

Jos saman tuotteen valmistuskulut Suomessa ovat 20e ja muualla 10-15e, on aika selkeää kumpi on edullisempi ja kumpaa myydään enemmän. Sama koskee urheiluseuroja ja etenkin urheiluseuroja koska olemme köyhempää markkina-aluetta kuin vaikkapa Saksa tai Sveitsi jossa suuria sponsoreita riittää jne.
Se on juurikin näin. Paitsi sähkö on kyllä Suomessa halvempaa kuin käytännössä missään muualla Euroopassa. Etenkin keskieuroopassa maksetaan moninkertaistaa hintoja. Viime vuonna vain Ruotsissa oli halvempaa sähköä kuin Suomessa.

Kehtaisin väittää, että hintatasoakin suurempi ongelma on juurikin tuo riittävän suurien sponsorien tai potentiaalisten sponsorien määrä. Saksassa vaikkapa lähes joka pirun Jumalan hylkäämässä kylässä on joku maailmanlaajuisesti toimiva suurfirma tehtaineen ja konttoreineen. Kulttuuriin vielä kuuluu suhteellisen reilu oman kylän avustaminen josta usein riittää paikallisille seuroille euroja. Toki osasyyllinen tähän on taas se hintataso, mutta edes sen äkillinen lasku ei enää muuttaisi yhtään mitään.
 
Esitin asian hieman väärin sillä eihän sähkön hinta varsinaisesti ole se ongelma vaan se miten paljon sähköä kuluu. Suomen olosuhteissa sähköä kuluu aika rajusti enemmän kuin tuolla Euroopan maissa joissa on lämmintä myös talvella eikä ole noita -20 asteen pakkasia.
Nykyaikaisillakin lämmitysjärjestelmillä esim mun sähkölaskut touko-kesä-heinä-elo-syyskuu ajalta on yhteensä suunnilleen sama tai vähemmän kuin joku yksittäisen helmikuun sähkölasku.

Byrokratia ja lupakulttuuri myös Euroopassa on helpompaa eikä kaikkeen tarvitse hakea lupia jotka Suomessa aina maksavat. Olutta saa myydä ja juoda melkolailla missä vaan eikä myyntiluvasta tarvitse erikseen maksaa tai tehdä erillisiä alueita sitä varten jne. Ruoan myyntiä ei ole rajattu myöskään samanlaisilla säännöksillä kuin Suomessa kun keittiöiden vaatimukset ovat älyttömästi pienemmät kuin Suomessa jne. Jokainen lupa Suomessa maksaa, jokainen tarkastus maksaa ja joka vuosi tulee lisää säädöksiä joista jokainen maksaa yritykselle lisää.

Itse jouduin esimerkiksi ostamaan toimistoon yli 2500 eurolla mittalaitteita koska aiemmin myyty standardi ei enää vuoden vaihteen jälkeen riittänyt vaikka on tähän asti ollut täysin pätevä eikä ainuttakaan virhettä ole tullut. Ei ollut edes EU:n määräys vaan ihan kotimainen juttu, mutta rahaa meni ja täysin toimivat laitteet jäivät käyttämättä eivätkä saisi edes olla ns. varalla koska eivät täytä uusia säädöksiä vaikka muissa maissa samoja ja huonompiakin laitteita käytetään yhä samoissa töissä mihin me niitä emme enää saa käyttää.
 
play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Kiinnostaisi kyllä tietää, että mikä seuran pidemmän aikavälin strategia talouden osalta oikein on. Viime kauden riskinotto ei kuulosta kovin hallitulta taktiikalta. Mennäänkö tässä kovin satsauksin niin pitkään, kunnes sukelletaan, jonka jälkeen liitytään Kerhojen ja Saipojen joukkoon?
Tämä kyllä kiinnostaisi, sillä otsallaan katsoenkin nämä poikkeavat kulutusjuhlat tulevat ennen pitkää päätökseensä Lahessa.

Nyt on lennetty varsin pikasen pyrähdyksen voimin kotimaisen kiekkokartan huippupaikoille ja siellä pysyminen ei ole mikään automaatio pelkästään valtakunnan korkeimmilla lippujen hinnoilla. Kun pahin huuma hellittää, niin riittääkö vielä laajan yleisön kiinnostus tai riittääkö taustalta tulevan ison rahan kiinnostus kuinka pitkään? Entä kun tulee se välikausi, syystä tai toisesta?

No, nautitaan nyt kun on sauma, ei näitä liian usein tule vastaan.
 
nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Esitin asian hieman väärin sillä eihän sähkön hinta varsinaisesti ole se ongelma vaan se miten paljon sähköä kuluu. Suomen olosuhteissa sähköä kuluu aika rajusti enemmän kuin tuolla Euroopan maissa joissa on lämmintä myös talvella eikä ole noita -20 asteen pakkasia.
Nykyaikaisillakin lämmitysjärjestelmillä esim mun sähkölaskut touko-kesä-heinä-elo-syyskuu ajalta on yhteensä suunnilleen sama tai vähemmän kuin joku yksittäisen helmikuun sähkölasku.

Yksityishenkilön tai tavallisen yrityksen kannalta asia menee toki noin. Jääkiekkoseuran tai jäähalliyhtiön kannalta asia menee kuitenkin vähän toisin päin.

Kun jääkiekkoa pelataan jäähallissa, niin jäähallin kannalta lämmin ilma lisää sähkön kulutusta ja kustannuksia, koska silloin jäädyttämiseen kuluu enemmän energiaa. Mitä lämpimämpää on, sitä enemmän sähköä kuluu jäädytykseen. Jäähallin käyttökustannukset ovat varmasti yksi merkittävimmistä jääkiekkoseuran kustannuksista, niinpä Suomessa jäähallin ylläpito on varmasti sähkökustannusten kannalta paljon edullisempaa kuin lämpimämmissä maissa, etenkin kun sähkökin on täällä kansainvälisesti vertailtuna edullista.
 
play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Esitin asian hieman väärin sillä eihän sähkön hinta varsinaisesti ole se ongelma vaan se miten paljon sähköä kuluu. Suomen olosuhteissa sähköä kuluu aika rajusti enemmän kuin tuolla Euroopan maissa joissa on lämmintä myös talvella eikä ole noita -20 asteen pakkasia.
Nykyaikaisillakin lämmitysjärjestelmillä esim mun sähkölaskut touko-kesä-heinä-elo-syyskuu ajalta on yhteensä suunnilleen sama tai vähemmän kuin joku yksittäisen helmikuun sähkölasku.

Byrokratia ja lupakulttuuri myös Euroopassa on helpompaa eikä kaikkeen tarvitse hakea lupia jotka Suomessa aina maksavat. Olutta saa myydä ja juoda melkolailla missä vaan eikä myyntiluvasta tarvitse erikseen maksaa tai tehdä erillisiä alueita sitä varten jne. Ruoan myyntiä ei ole rajattu myöskään samanlaisilla säännöksillä kuin Suomessa kun keittiöiden vaatimukset ovat älyttömästi pienemmät kuin Suomessa jne. Jokainen lupa Suomessa maksaa, jokainen tarkastus maksaa ja joka vuosi tulee lisää säädöksiä joista jokainen maksaa yritykselle lisää.

Itse jouduin esimerkiksi ostamaan toimistoon yli 2500 eurolla mittalaitteita koska aiemmin myyty standardi ei enää vuoden vaihteen jälkeen riittänyt vaikka on tähän asti ollut täysin pätevä eikä ainuttakaan virhettä ole tullut. Ei ollut edes EU:n määräys vaan ihan kotimainen juttu, mutta rahaa meni ja täysin toimivat laitteet jäivät käyttämättä eivätkä saisi edes olla ns. varalla koska eivät täytä uusia säädöksiä vaikka muissa maissa samoja ja huonompiakin laitteita käytetään yhä samoissa töissä mihin me niitä emme enää saa käyttää.
Näitä asioita ei mielestäni voi katsoa liian laajalla perspektiivillä ja sanoisin että tuo on vain yksi näkökulma ongelmista.

Yhtä hyvin voitaisiin todeta että sähkön hinnan korkea taso suomalaisille johtuu EU:n yhteisistä sisämarkkinoista, jotka pakottavat meille etelämpänä olevien korkeampaa hintatasoa. Voidaan myös helposti todeta nykyinen valveutunut politiikka on omiaan ajamaan pieniä ja keskisuuria (miksei suuriakin) yrityksiä isoihin ongelmiin, kun päätuotteiden rinnalla pitääkin tuottaa kaikkea muuta hyvää oheen. Jos et tuota/ole mukana, olet ulkona.

Tämä kuitenkin ohi palstan aiheen, joten riittää minulle.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Yksityishenkilön tai tavallisen yrityksen kannalta asia menee toki noin. Jääkiekkoseuran tai jäähalliyhtiön kannalta asia menee kuitenkin vähän toisin päin.

Kun jääkiekkoa pelataan jäähallissa, niin jäähallin kannalta lämmin ilma lisää sähkön kulutusta ja kustannuksia, koska silloin jäädyttämiseen kuluu enemmän energiaa. Mitä lämpimämpää on, sitä enemmän sähköä kuluu jäädytykseen. Jäähallin käyttökustannukset ovat varmasti yksi merkittävimmistä jääkiekkoseuran kustannuksista, niinpä Suomessa jäähallin ylläpito on varmasti sähkökustannusten kannalta paljon edullisempaa kuin lämpimämmissä maissa, etenkin kun sähkökin on täällä kansainvälisesti vertailtuna edullista.
Toki, mutta menee siellä jäähallissa sähköä aika paljon muuhunkin kuin lämmittämiseen, eikä halliin voi silti päästää kylmää ilmaa vain ulkoa ja antaa jään jäätyä. Eihän se ihan niin toimi vaan kylmäaineilla jne.

Mutta tottakai jotkut kulut Suomessa on pienempiä kuin jossain muualla mutta yleisesti ottaen aina jos eletään ääriolosuhteiden maassa jossa asteet vaihtelevat -25 ja 30 asteen välissä niin olosuhteiden pitäminen tasaisena maksaa paljon enemmän kun maassa jossa on tasaisempi lämpöjakauma.
 
Sähköä kuluu toki paljon muuhunkin esim valaistukseen ja muihin sähkölaitteisiin, mutta kyllä jäädytys se suurin energiansyöppö yleensä on. Nykyaikaisissa enegiaa säästävissä jäähalleissa jäädytyksessä syntyvää lauhdelämpöä käytetään tilojen lämmittämiseen (esim. pukukopit ja hallin muut lämpimät tilat), jolloin hallilla tarvittava lämmitys tulee hallin omana tuotantona ja siitä ei tarvitse maksaa erikseen. Isku Areenan energiaratkaisuja en tunne. En tiedä onko siellä tällaista tekniikkaa käytössä vai meneekö lauhdelämpö harakoille.
 
Jeps. Näin se menee. Tuosta samaisesta syystä random jäähallit usein ovatkin jonkun kylpylän/uimahallin kyljessä. Suomessa joka tapauksessa olosuhteet jäähallin pitämiselle ovat otollisemmat kuin etelämmässä sijaitsevissa maissa, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Mutta ehkä tämä sähkökeskustelu ei kuitenkaan ollut ketjun kannalta tärkein asia, joten päätetään se päivän turhaan tietoon. Geneerisessä jäähallissa, jossa valaistusta ei ole saatu tämän vuosituhannen tasolle (LED), edes keskieuroopassa suurin sähkösyöppö ei yllättäen olekaan jäähdytys vaan, *rumpujenpärinää*, valaistus. Ja aivan järjettömällä marginaalilla. Aika yllättävää, mutta niin se vain on. Mutta tähän lienee hyvä lopettää keskustelu sähkön hinnasta, joka suomessa on käytännössä kuitenkin ilmaista.
 
M.Yrrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans!
Erään tuntemattoman metallipändin keikalla porukka manasi kalliita juomia, 10e 0,5l olut. Pelicans on tehnyt sen, että tämähän tuntuu puoli-ilmaiselta kun vertaa hallihintoihin. Ollaan siis edellä tässäkin :)
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Ensi kaudella voi kassa kilahdella kivasti, 11/30 kotiottelua on perjantaina ja 10/30 lauantaina, eli yhteensä 21 kotipeliä perjantai-lauantai akseleilla. Sen lisäksi kahdeksan keskiviikkona ja yksi maanantaina ennen uutta vuotta. Ei yhtäkään tiistai tai torstai kotipeliä, mikä on poikkeavaa.

Vastapainoksi toki 19 back-to-back peliparia...
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Luulen että on MTVn Hockey Night-matsi. Ainakin KooKoolla oli pari vastaavaa perjantain kotipeliä tolla alkamisajalla ja selityksellä ohjelmassa.
Varmasti juurikin näin, koska myös perjantaina 27.9. Pelicans-Ilves ottelu alkaa kello 19:30, eli taitaa tuokin olla MTV:n Hockey Night-matsi.

joko vihdoin saadaan #26 kattoon?
Tähän liittyen, siellähän olisi lauantaina 26.10.2024 ottelu JYPiä vastaan kello 17 Lahdessa...mutta kuten tiedetään, #26 ei sinne kattoon tule nousemaan.
 
Myste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Hurricanes // FC Lahti // MMA
Varmasti juurikin näin, koska myös perjantaina 27.9. Pelicans-Ilves ottelu alkaa kello 19:30, eli taitaa tuokin olla MTV:n Hockey Night-matsi.

Tähän liittyen, siellähän olisi lauantaina 26.10.2024 ottelu JYPiä vastaan kello 17 Lahdessa...mutta kuten tiedetään, #26 ei sinne kattoon tule nousemaan.
Tuo olisi kyllä täydellinen ilta Latvalan paidan katotukselle. Päivämäärä oikea, samoin vastustajana JYP. Liian täydellistä. Tuskin tapahtuu.
 
Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24
Kauden avauksesta 8 päivää ennenkuin eka kotipeli, mielenkiintoista.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Kauden avauksesta 8 päivää ennenkuin eka kotipeli, mielenkiintoista.
Tiistaina kauden avaus Jyväskylässä, saman viikon perjantaina vieraillaan Skellefteåssa ja sunnuntaina Vojensissa CHL:n merkeissä. Ilman noita CHL-pelejä olisi varmasti pelattu kotona jo kauden avausviikon viikonloppuna.
 
Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24
Tiistaina kauden avaus Jyväskylässä, saman viikon perjantaina vieraillaan Skellefteåssa ja sunnuntaina Vojensissa CHL:n merkeissä. Ilman noita CHL-pelejä olisi varmasti pelattu kotona jo kauden avausviikon viikonloppuna.
Aa no toi selittää kaiken, en tienny tota CHL avausta tosiaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös