Pistetään nyt tämmöinenkin juttu tänne ihan vaikka turpaan tulisi. Nimittäin yhdessä toisessa ketjussa ehdittiin jo pohdiskella näitä suomalaisia urheilijoita, joilla on ikuisen luuserin leima otsassa jo synnytyssalilta lähtien. Mutta kuka on loppujen lopuksi Suomen historian pahin urheileva/urheillut luuseri? Äänestetään! Tämä rajoittuu yksilöurheilijoihin paria poikkeusta lukuunottamatta.
Ja joukossa on sekä erinomaisia, kansainvälisen tason urheilijoita että kansallisen tason häntäpään valvojia. Sillä nyt haetaan häviäjiä – ei huonoja urheilijoita. Se ei välttämättä ole sama asia.
Oma ääneni menee Suomen jalkapallomaajoukkueelle.
-Tommy Ekblom – 3 tonnin esteiden erikoismies, joka muistetaan lähinnä astmaattisella äänellä tulleista kommenteista tyylin “en mä kerta kaikkiaan vaan jaksanut”. Tunnettiin siitä, että oli aina hyvissä tarkkailuasemissa eli viimeisenä. Koko kisan. Paitsi sen yhden MM-kisan, jota lähti alussa yltiöpöisesti johtamaan, lopputulos oli kuitenkin tuttu.
-Markus Koistinen – köyhä kuulantyöntäjäpoika Kymenlaaksosta, jolla ei ollut varaa kunnon mömmöihin. Niinpä mies osti Tallinnasta istukkahormonia ja kiinni jäädessään väitti, että ainetta on hänen elimistössään luonnostaan…Ja ura loppui siihen
-Lätsä-Pekka Päivärinta – pitkänmatkanjuoksija 70-luvulta. Hirveä kukkakeppi, hurja irvistys – ja ei mitään tulosta. Suurempaa ainakaan.
-Juha Mieto – sen sadasosan päähän pääsi tämä Pohjanmaan mies siinä yhdessä kisassa. Muuten ei koskaan henk.koht. kultaa. Mieleen jäi usein kuultu selitys “ei ollut ison miehen keli”. Miksi helvetissä piti sitten ison miehen valita noin ihmeellinen laji? Olisit alkanut kuulantyöntäjäksi tai koripalloilijaksi.
-Tuulikki Pyykkönen – isoperseinen työhevonen, jonka taaperrus ladulla oli tuskaisaa katsottavaa. Joku väitti, että latu uppoaa 20 cm aina Pyylikin jäljiltä. Paljon arvokisaedustuksia eikä henk.koht. mitaleja. Rasvaprosentin pudotus alle 15:n olisi voinut olla paikallaan.
-Suomen jääkiekkomaajoukkue kautta aikojen – kyllä vaan. Maamme ykkösurheilu on laji, jota harrastetaan tosissaan noin 5-8 maassa. Silti meillä on vain yksi täysosuma n. 50 vuoden aikana. Pelkällä tilastomatematiikallakin kultaa ja muita mitaleja olisi pitänyt tulla selvästi enemmän. Lisäksi meillä on jo useita finaalihäviöitä, katkerista 4. sijoista puhumattakaan.
-Suomen jalkapallomaajoukkue kautta aikojen – aivan niin. Jalkapallo on maailman suosituin ja tärkein urheilulaji. Jokaista maata voidaan verrata edes jotenkin toiseen maahan jalkapallon perusteella, koska kaikilla on kuitenkin maajoukkue tässä lajissa. Hyviä, loistavia yksilöitä on Suomi tuottanut, mutta maajoukkueelle ei ole koskaan jäänyt käteen yhtään mitään. Moni meitä pienempikin maa on pärjännyt paremmin.
-Vesa Hanski – uimari, joka on sinnitellyt kv. tasolla noin sijan 4. paikkeilla koko uransa, joka nyt lienee jo loppunut. Vesa oli ja pysyi aina noin 4-7 sijoilla, kun hänen takaansa kehityttiin maailman kärkeen. Aurinko ei paistanut tai sitten ei mömmöt maistuneet. Olen kerettiläinen ja veikkaan jälkimmäistä.
-Ari-Pekka Nikkola – pitkä ura mäkihypyssä. Ja aina maamme kakkosena sekä kv. kisoissa henk.koht täysosuman ulottumattomissa. Ensin Jari Puikkosen adjutantti, sitten Nykäs-Masan, sitten Laakkosen, Toni Niemisen ja lopulta Janne Ahosen takana. Aina varmana kakkosena
-Arto Bryggare – tästä voidaan olla montaa mieltä. Tulihan Artsille sentään pronssia ja hopeaa, mutta ei koskaan sitä kultaista mitskua. Artsi valitsi mahdottoman tehtävän ja yritti voittaa mustien miesten lajissa uhraten hirveän kasan verta, hikeä ja kyyneleitä. Mutta ei sitä kultaa vaan kuulunut.
-Juha Laukkanen – A-P Nikkolan ja Vesa Hanskin tyyppinen urheilija. Aina huipun tuntumassa, yksi nuorten maailmanmestaruus taitaa olla ja silloin Laukkasta pidettiin asiaa tuntevissa piireissä lupaavimpana keihäänheittäjänä kautta aikojen. Mutta ei kun ei.
-Taina Uppa – nätti isotissinen blondi, jonka kv. kisat ovat vuodesta toiseen rajoittuneet tukan kivasti laittamiseen ja näyttävään meikkiin. Ja nämä meikit ovat sitten valuneet kyynelten myötä poskia pitkin. Ei todellakaan voittajatyyppiä.
-Joku muu, kuka/mikä
Ja joukossa on sekä erinomaisia, kansainvälisen tason urheilijoita että kansallisen tason häntäpään valvojia. Sillä nyt haetaan häviäjiä – ei huonoja urheilijoita. Se ei välttämättä ole sama asia.
Oma ääneni menee Suomen jalkapallomaajoukkueelle.
-Tommy Ekblom – 3 tonnin esteiden erikoismies, joka muistetaan lähinnä astmaattisella äänellä tulleista kommenteista tyylin “en mä kerta kaikkiaan vaan jaksanut”. Tunnettiin siitä, että oli aina hyvissä tarkkailuasemissa eli viimeisenä. Koko kisan. Paitsi sen yhden MM-kisan, jota lähti alussa yltiöpöisesti johtamaan, lopputulos oli kuitenkin tuttu.
-Markus Koistinen – köyhä kuulantyöntäjäpoika Kymenlaaksosta, jolla ei ollut varaa kunnon mömmöihin. Niinpä mies osti Tallinnasta istukkahormonia ja kiinni jäädessään väitti, että ainetta on hänen elimistössään luonnostaan…Ja ura loppui siihen
-Lätsä-Pekka Päivärinta – pitkänmatkanjuoksija 70-luvulta. Hirveä kukkakeppi, hurja irvistys – ja ei mitään tulosta. Suurempaa ainakaan.
-Juha Mieto – sen sadasosan päähän pääsi tämä Pohjanmaan mies siinä yhdessä kisassa. Muuten ei koskaan henk.koht. kultaa. Mieleen jäi usein kuultu selitys “ei ollut ison miehen keli”. Miksi helvetissä piti sitten ison miehen valita noin ihmeellinen laji? Olisit alkanut kuulantyöntäjäksi tai koripalloilijaksi.
-Tuulikki Pyykkönen – isoperseinen työhevonen, jonka taaperrus ladulla oli tuskaisaa katsottavaa. Joku väitti, että latu uppoaa 20 cm aina Pyylikin jäljiltä. Paljon arvokisaedustuksia eikä henk.koht. mitaleja. Rasvaprosentin pudotus alle 15:n olisi voinut olla paikallaan.
-Suomen jääkiekkomaajoukkue kautta aikojen – kyllä vaan. Maamme ykkösurheilu on laji, jota harrastetaan tosissaan noin 5-8 maassa. Silti meillä on vain yksi täysosuma n. 50 vuoden aikana. Pelkällä tilastomatematiikallakin kultaa ja muita mitaleja olisi pitänyt tulla selvästi enemmän. Lisäksi meillä on jo useita finaalihäviöitä, katkerista 4. sijoista puhumattakaan.
-Suomen jalkapallomaajoukkue kautta aikojen – aivan niin. Jalkapallo on maailman suosituin ja tärkein urheilulaji. Jokaista maata voidaan verrata edes jotenkin toiseen maahan jalkapallon perusteella, koska kaikilla on kuitenkin maajoukkue tässä lajissa. Hyviä, loistavia yksilöitä on Suomi tuottanut, mutta maajoukkueelle ei ole koskaan jäänyt käteen yhtään mitään. Moni meitä pienempikin maa on pärjännyt paremmin.
-Vesa Hanski – uimari, joka on sinnitellyt kv. tasolla noin sijan 4. paikkeilla koko uransa, joka nyt lienee jo loppunut. Vesa oli ja pysyi aina noin 4-7 sijoilla, kun hänen takaansa kehityttiin maailman kärkeen. Aurinko ei paistanut tai sitten ei mömmöt maistuneet. Olen kerettiläinen ja veikkaan jälkimmäistä.
-Ari-Pekka Nikkola – pitkä ura mäkihypyssä. Ja aina maamme kakkosena sekä kv. kisoissa henk.koht täysosuman ulottumattomissa. Ensin Jari Puikkosen adjutantti, sitten Nykäs-Masan, sitten Laakkosen, Toni Niemisen ja lopulta Janne Ahosen takana. Aina varmana kakkosena
-Arto Bryggare – tästä voidaan olla montaa mieltä. Tulihan Artsille sentään pronssia ja hopeaa, mutta ei koskaan sitä kultaista mitskua. Artsi valitsi mahdottoman tehtävän ja yritti voittaa mustien miesten lajissa uhraten hirveän kasan verta, hikeä ja kyyneleitä. Mutta ei sitä kultaa vaan kuulunut.
-Juha Laukkanen – A-P Nikkolan ja Vesa Hanskin tyyppinen urheilija. Aina huipun tuntumassa, yksi nuorten maailmanmestaruus taitaa olla ja silloin Laukkasta pidettiin asiaa tuntevissa piireissä lupaavimpana keihäänheittäjänä kautta aikojen. Mutta ei kun ei.
-Taina Uppa – nätti isotissinen blondi, jonka kv. kisat ovat vuodesta toiseen rajoittuneet tukan kivasti laittamiseen ja näyttävään meikkiin. Ja nämä meikit ovat sitten valuneet kyynelten myötä poskia pitkin. Ei todellakaan voittajatyyppiä.
-Joku muu, kuka/mikä