Mainos

Kuka on KalPan seuraava päävalmentaja?

  • 130 513
  • 356

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Pitää toivoa ettei taas tehdä samaa virhettä kuin Jarin kanssa ja lyödä Laineelle kahden vuoden suora sopimus taskuun ilman mainittavia tekoja. Toki Laine on näyttänyt, että ymmärtää peliä, mutta näin lyhyellä otatuksella ei voi tehdä pitkälle meneviä päätelmiä. Ja olisiko Laine tähän tilanteeseen uskottavuutta tuova valmentaja? Kuten olen todennut niin Laine olisi hyvä valinta kakkosvalmentajaksi. Odottaisin pääkoutsiksi kuitenkin jotain valmiiksi todettua ja kokeneempaa kaveria.
 

hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Valmentaja?

Anssi Laineen nimellä ei saada kerättyä tukijoilta kuin känsiä käsiin. Laineen saa mielestäni unohtaa nimenä.
Petu Matikainen valmentajaksi, jotta saadaan kurssia käännettyä positiiviseen suuntaan. Virran Pekka on mun kakkosvaihtoehto. Peksi tietää talon tavat ja Kuopiossa ainakin joskus toimineen pelitavan. Pelitapaa vain Peksin pitäisi onnistua muuttamaan tämän päivän vaatimusten ja pelaajamateriaalin mukaan. Peksi palkkapyyntö saattaa olla sinänsä maltillinen, joten suurta taloudellista riskiä siinä ei ole. Petun palkkapussiin pitää laittaa jo vähän enemmän, mutta hyvää ei saa halvalla.
 

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Tässä tilanteessa taloudellinenkin puoli näyttelee jonkilaista roolia. Ei ehkä niinkään valmentajan palkassa, vaan siinä kuinka ihmiset saadan tulemaan takaisin halliin.

Päävalmentajana pelkkä nimi ei tietenkään kanna kauas, jos rämpiminen jatkuu. Kolmesta kyseisestä valmentajasta itse haluaisin nähdä penkin takana Matikaisen ykkösenä ja Laineen kakkosena. Tämä perustuen siihen, että Matikainen on kokenut valmentaja, joka on esiintynyt liigaa isommissa piireissä, ja on kuuleman mukaan omaa luokkaansa henkisen valmennuksen puolella. Matikaisen edellisien liigajoukkuiden pelitavasta löytyy tietoa tältäkin foorumilta, mutta onko tästä mahdollista poiketa, tai onko tarvetta?

Tällä hetkellä näyttäisi myös siltä, että Laineella on ainakin Laukkasta parempi käsitys pelistä ja taktikoinnista (ei kai siihen kauheasti vaadita).

Kysymys kuuluukin olisiko tässä sellainen kaksikko, jolla saataisiin KalPa uuteen nousuun. Pekka Virta saattaisi myös hetkeksi vetää katsojia, mutta jos joukkueen pelilliset esitykset ovat samaa luokkaa kuin Virran kahdella edellisellä joukkueella, nii meille jää käteen "Musta-Pekka".

Päätöksien aika toimistolla. Kukaan meistä ei ole ennustaja, mutta tulevaisuuden hahmottamien (strategia) olisi tässä vaiheessa oikesti elintärkeää.
 

Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Matikainen + Laine ukkoihin ja Virran peksi hakemaan vauhtia KalPa A:sta. Sit o helppo nostaa Virta ukkoihin kun Matikainen lähteekin syyskuussa KHL:ään. Henkinen valmennus on todella tärkeää ja niin on taktinenkin.
 

Kultaranne#27

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Sami on näemmä kommentoinut Ylelle ensi kauden päävalmentajakuvioita. Jutussa nimeltä mainittavat päävalmentajaehdokkaat ovat Pekka Virta ja Petri Matikainen (yllätys, yllätys).

Yle kirjoitti:
Kapanen sanoo, että markkinoilla on 5–6 nimeä, joita käydään läpi.

- Tiedetään se työ, mitä Pekka Virta on aiemmin täällä tehnyt ja millä pohjalla hänen filosofia kiekosta liikkuu.

- Matikaisella on vahvat meriitit liigasta ja hän on ollut myös KHL:ssä ja maajoukkueen valmennusryhmissä. Pitää katsoa, onko Matikaisen pelifilosofia meidän ideologiamme myötäinen. Takana on myös pari taloudellisesti aika raskasta vuotta ja täyttyy miettiä kustannuksia.

Eli Matikainen ei ole halpa?

- Ei varmaan halvimmasta päästä. Se on yksi asia, mikä pitää ratkaista, mutta pelataan huominen peli ja mennään siitä eteenpäin, Kapanen pyörittelee.

Lähde: Yle - Urheilu - Uransa päättävä Sami Kapanen aikoo KalPan "yleismies jantuseksi"
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Ei siellä varmasti Anssi Lainetta harkita päävalmentajaksi ensi kaudelle. Kakkosena mies voisikin hyvin jo mennä tässä vaiheessa, mutta eiköhän toimistolla ole opittu, ettei näin lyhyellä otannalla voi tehdä nopeita johtopäätöksiä todellisista kyvyistä valmentaa joukkuetta. Kokeneempaa kaveria varmasti haetaan. Virta ja Matikainen varmaankin varteenotettavimmasta päästä uusia nimiä pyöritellessä, varmaan esim. Pikkarainen myös pyörii keskusteluissa. Raimo Summanen? : ) Eipä siellä vapaana kauheasti yhtään takuuvarmaa menestyksen tuojaa ole. Jännää nähdä, että haetaanko uuden koutsin myötä pidemmän tähtäimen monivuotista projektia, vai voisiko esim. Virta toimia "väliaikaisena ratkaisuna" sillä aikaa kun odotetaan pätevämmän ja nuoremman vaihtoehdon vapautumista muualta.

En halua missään nimessä verrata Lainetta Lauri Marjamäkeen, mutta jos Bluesissa Matikainen toimi enemmän tsempparina ja Marjamäki toi taktista osaamista, niin myös KalPassa Matikainen + Laine-kombo voisi toimia yllättävänkin hyvin. Ehkä.

ilman sukkia kirjoitti:
En tiedä kannattaako tätä valmennuspuolta miettiä talouspuoli edellä. Mielummin jätetään yks Pither hankkimatta ja annetaan "pitkäsille" peliaikaa. Ei mitään järkeä kantaa Pitherin ja Fossin näköisiä "vahvistuksia" jos pelitapa ei millään tasolla tue valintoja. Aivan sama peluuttaa Seppälän ja Harjaman kaltaisia nimiä kentällä.

Tästä muuten täysin samaa mieltä. Kolmos-neloskenttiin KalPalta löytyy jo riittävästi päteviä pelaajia, ihan omista junnuista lähtien, mutta terävin kärki on kapea ja siihen tulisi ennen kaikkea panostaa.
 
Viimeksi muokattu:

Dängleri

Jäsen
Kolmos-neloskenttiin KalPalta löytyy jo riittävästi päteviä pelaajia, ihan omista junnuista lähtien, mutta terävin kärki on kapea ja siihen tulisi ennen kaikkea panostaa.

Täysin samaa mieltä.

Kolme tärkeintä paikkaa, joihin tulee panostaa:
1) päävalmentaja
2) 1.maalivahti
3) pistelinko

Jos nuo kolme asiaa on kunnossa, niin silloin ollaan jo pitkällä. Vastavuoroisesti; jos yksikin noista "kusee", niin silloin ollaan hukassa.

Jos ensi kaudella KalPasta löytyy;
1) Virta tai Matikainen
2) Kilpeläinen
3) Kiiskinen

... niin vahvoilla ollaan.
 

Leppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jos kuulin oikein niin, tänään lehdistötilaisuuden jälkeen radiossa sanottiin, että KalPa on ensi kauden valmentajan valinnut ja se julkistetaan piakkoin.
Sama tyyppi taisi kirjoittaa eiliseen viikko savoon, että "suuri yllätys olisi, jos tuleva päävalmentaja ei olisi Pekka Virta".
Mahtaako olla jotain tietoakin...
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Vahvojen huhujen mukaan KalPa julkaisisi uuden päävalmentajan nimen huomenna.

Eli koodinimi "Virta". Molempien kausi on jo päättynyt joten kukapa muukaan sieltä tulisi. Ellei nyt sitten joku Laine jatka.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Eikös myös Matikaisen Petun kausi päättynyt Graz 99ers:n peräsimessä vajaa kaksi viikkoa sitten?

Joo, 2.3. pelasi joukkue viimeisen pelinsä. Lauantai tuntuu aika omituiselta ajankohdalta julkistaa nimi, mutta okei.

Virta tai Matikainen, jompi kumpi varmaan. Ellei nyt sitten töpselit ole lyhyellä varoitusajalla antaneet Suikkaselle kenkää ja KalPa iskenyt välittömästi kiinni ; )
 

Kultaranne#27

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Virta tai Matikainen, jompi kumpi varmaan.
Todennäköisesti. En vain itse osaa päättää, että kumpaako tässä enemmän toivoisi. Kuten täällä on jo todettu, niin Virran nimittämistä puoltaisivat tuttu ympäristö, tutut kuviot jne. sekä ennen kaikkea pelitapa-asiat (aiotaan palauttaa taitokiekko peli-identiteetti Kuopioon) - toisaalta, kuten Kimmo Kapanen totesi, taitokiekkoa voi pelata monella tapaa. Matikaista taas puoltaisi miehen uskottavuus, "Petulla" olisi varmasti myös suurempi imu pelaajien suhteen ensi kaudelle.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Paskaa on meille syötetty sen verran kahden viime kauden aikana, että Matikainen olisi tälle ihan luonnollinen jatkumo. Ei vaan henkilökohtaisesti puollan ehdottomasti Petua. Bluesissa hyvää jälkeä, IFKissä ok ja Venäjällä myös hyvää jälkeä. Virta täysin päinvastainen. TPS:ssä surkea, Ässissä surkea ja tuntuu jo muutenkin nähdyltä kortilta.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Ja siellähän tuo myös vahvistettiin, että Rissanen, Keränen, Kilpeläinen ja Mutanen ovat niin ikään varmoja.

Matikaista ehkä vähän enempi toivoin, mutta olen tyytyväinen Virran paluuseen. Hyviä ajatuksia näytti Pekalla olevan ja ennen kaikkea "Kaikille pitää määritellä omat ruudut" - lausahdus oli erittäin mukavaa luettavaa.

Tervetuloa takaisin Pekka!
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Siinähän tuo varmistus tuli. Eräänlainen pakkoavioliitto kummankin osapuolen kannalta. Olen ihan tyytyväinen tähän valintaan, vaikka Matikainen olisi myös sopinut. Eipähän ainakaan tarvitse tulevalla kaudella miettiä valmentajan mielipidettä asioista. Sen verran hyvä on Virran ulosanti. Taisi loppujen lopuksi talous ratkaista vaa`an kallistumisen Virran puolelle. Toki varmaan myös pelitapa-asiat vaikuttivat.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Paskaa on meille syötetty sen verran kahden viime kauden aikana, että Matikainen olisi tälle ihan luonnollinen jatkumo. Ei vaan henkilökohtaisesti puollan ehdottomasti Petua. Bluesissa hyvää jälkeä, IFKissä ok ja Venäjällä myös hyvää jälkeä. Virta täysin päinvastainen. TPS:ssä surkea, Ässissä surkea ja tuntuu jo muutenkin nähdyltä kortilta.

Juurikin näin myös itse asian näin, sekä Petun että Virran osalta.

No, nyt sitten saatiin kuulemma mitä haluttiin. Se tietenkin tässä on tärkeintä. Itse kyllä näen Virran täysin kuten Kesäesa "TPS:ssä surkea, Ässissä surkea ja tuntuu jo muutenkin nähdyltä kortilta". Aika väljähtynyneen oloinen ratkaisi mutta kai sitten organisaation näköinen. Täältä ei enää löydy uskoa tämän liiton (Virran) toimimiseen mutta saa nähdä. Toivon todellakin olevani väärässä vaikka kyllähän tuossa "tehoton kulmaneppailu ilman maalintekotarkoitusta" pahasti haiskahtaa ilmassa.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Matikaista ehkä vähän enempi toivoin, mutta olen tyytyväinen Virran paluuseen. Hyviä ajatuksia näytti Pekalla olevan ja ennen kaikkea "Kaikille pitää määritellä omat ruudut" - lausahdus oli erittäin mukavaa luettavaa.

Tervetuloa takaisin Pekka!

Kaikenlaisia kivoja lausahduksia Virralta pääsi myös silloin, kun Ässien ruoriin tuli. Pelikirja ja ja valmennus sitten oli mitä oli ja tulos on nähtävissä.

Otan osaa vilpittömästi.
 

August

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hyvä valinta palkata Virta. Matikainen olisi ollut hätäinen ratkaisu. Tässä valinnassa heijastuu pitkäjänteisyys ja siitä pidän!
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Mielestäni tässä Virran palkkaamisessa on eväät uuteen nousuun molemmilta niin KalPalta kuin Virralta. Molemmilla on viime aikoina ollut alavirettä joten kumpikin osapuoli on joutunut varmasti omaa ajatteluaan ja tekemisiään miettimään. Virta tietää mihin tulee ja KalPa tietää kenet se saa. Itse ainakin odotan ihan erilaista tekemisen tasoa kuin nyt kahden viime kauden aikana.
 

Seppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät
Uskomaton kaappaus!

Ottajia varmasti oli jonollinen, mut niin vain savo sai Peksin kotiin. Kirsikkana kahden vuoden pahvi.

Onnea KalPa!
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Uskomaton kaappaus!

Ottajia varmasti oli jonollinen, mut niin vain savo sai Peksin kotiin. Kirsikkana kahden vuoden pahvi.

Onnea KalPa!

Huomaan pienen ivallisen alavireen viestissäsi, mutta huomautan, että Ässätkin taisi palkata edellisestä pestistään potkut saaneen valmentajan, joka oli aikasemmin onnistunut Ässissä. Että onneksi olkoon vaan sinne Poriin myös!

Itse olen ainakin ihan tyytyväinen, että Pexi tulee. Syistä joista edellisessä omassa viestissä kirjoitin.
 

Nexra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivottavasti Virta ja KalPa onnistuu. Mutta, mulle tuli kyllä ekana mieleen, että ettekö nyt ketään muuta löytäneet...meinaan, Virta on nähty aika perusteellisesti täällä Porissa. Ja Virran kyvyt...no, kaikkea hyvää teille, kaikesta huolimatta...
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös