Toivottavasti kukaan nyt ei käsitä kirjoitustani väärin, koska tarkoitukseni ei ole missään muodossa väheksyä Ville Peltosen panosta joukkueelle. Omasta mielestäni Ville Peltonen on ehdottamasti tärkein pelaaja IFK:lle ja olisi sitä myös mille tahansa muullekin liigajengille. Villen merkitys joukkueelle on nähty jo nyt ja uskon, että se tulee näkymään ennen kaikkea ratkaisevissa otteluissa keväällä.
Mutta tästä huolimatta rohkenen olla sitä mieltä, että joukkueen toistaiseksi hyvä menestys viime ja kuluvan kauden runkosarjassa on enemmän valmennuksen ja joukkueen hyvän yhteistyön ansiota kuin Ville Peltosen. Jo viime kaudella joukkue pelasi runkosarjassa viihdyttävää lätkää ja Jalosen pelisysteemi toimi hyvin. Yksittäisiä notkahduksia tuli, mutta IFK:lle poikkeuksellisesti mitään syvää tappiokierrettä ei päässyt syntymään. Omasta mielestäni tällä kaudella peli on entisestään kehittynyt ja joukkue todellakin on pelannut summerin soittoon asti. Myöskin silloin, kun Ville Peltonen ei ole kentällä. Kukaan ei pysty aukottomasti todistamaan, että tämä johtuisi ainoastaan siitä, että Ville on joukkueessa. Tosin kukaan ei pysty myöskään todistamaan päinvastaista :).
Mutta haluan uskoa siihen, että IFK:n joukkueessa on ajattelemaan, kehittymään ja toimimaan pystyviä yksilöitä, jotka ovat harjoittelun ja toistojen kautta pystyneet sisäistämään asioita niin, että ne tulevat jo selkärangasta. Pitää muistaa, että nyt on poikkeuksellisen pitkään ollut sama valmentaja ja joukkuekin on pysynyt suhteellisen hyvin kasassa. Vastuuta jaetaan aiempaa tasaisemmin ja esim. neloskenttä on jopa yllättävänkin usein ollut joukkueen parhaimmistoa. Toki pitää ottaa roolitus huomioon, mutta esim. Bobby Nyholm on tehnyt joukkueelle todella tärkeitä maaleja. Uskon, että tässä on kyse sekä pelaajan luonnollisesta kehittymisestä ja "mieheksi kasvamisesta" että hyvästä valmennuksesta.
IFK:n ongelmana on aiemmin ollut suuremmat tasonvaihtelut sekä ihan pelin sisällä että kauden aikana. Viime vuoden pleijareissa peli oli parhaimmillaan oikeinkin nautittavaa katsella, pahimmillaan epätoivoista pään iskemistä seinään. Paketti hajosi pahasti ja siitä kantaa vastuun niin valmennus kuin pelaajistokin. Ville Peltosen pelillisen panoksen lisäksi joukkueella on nyt käytössään myös isällinen hahmo. Mies, jolla ei puntti tutise tiukoissakaan paikoissa. Valmennus voi omilla toimillaan edesauttaa joukkueen iskukykyä, mutta viimeisen sanan joukkue sanoo aina itse. Ne pelaajat, joiden viime kaudella oletettiin olevan ratkaisupeleissä avainasemassa (mm. Söderholm, Wirtanen, Lupaschuk) ja kantavan joukkuetta heikoilla hetkillä, olivat joko kokonaan pois kokoonpanosta tai pelasivat loukkaantuneina. Ja vaikka kuinka jokaista em. pelaajaa arvostan hyvinkin paljon, kukaan heistä ei ole Ville Peltosen henkisillä ominaisuuksilla varustettu fakiiri. 95% pelaajista ei kykene puolikuntoisena olemaan minään vahvana esimerkkinä joukkueelleen, koska omakaan peli ei tule selkärangasta. Tämä ei ole mikään osoitus pelaajan heikkoudesta, vaan pikemminkin merkki siitä, että vain pienellä osalla pelaajista tämä kyky löytyy.
Edes avainpelaajien loukkaantumisilla/puolikuntoisuudella ei pystytä selittämään viime kevään romahdusta. Mutta siihen, kun lisätään muutamien pelaajien vaikeus pelata edes omalla tasollaan, valmennuksen passivoituminen ja vastustajan onnistuminen lähes kaikessa, oltiin tilanteessa, missä kävi miten kävi. Kukaan ihminen ei ole erehtymätön ja vaikeuksista oppii. Toiset oppivat enemmän, toiset vähemmän. Kyllä mä odotan jokaiselta IFK:n pelaajalta kykyä oppia tehdyistä virheistä ja kykyä olla tekemättä samoja virheitä toistuvasti. Samaa odotan luonnollisesti myös valmennukselta.
Ville Peltonen helpottaa valmennuksen työtä varmaan sadalla eri tavalla. Uskoisin, että se kaikkein helpottavin seikka on kuitenkin se, että Ville on joukkueen jäsen. Pelaaja muiden joukossa. Vaikka joukkue olisi kuinka tiivis hyvänsä ja valmennuksella ja pelaajistolla hyvätkin välit, valmentaja ei ole pelaaja. Kaikki tekeminen lähtee pelaajista itsestään. Jokaisen pelaajan vastuu olla hereillä pelin alkaessa, on heillä itsellään. Se, että joku onnistuu tiukassa paikassa myös kentällä rauhoittamaan tilanteen kokemuksensa avulla, kantaa pitkälle. Ehkä se sekunnin sadasosan miettiminen tai onnistunut syöttö, saattaa rauhoittaa joukkuetta juuri ratkaisevalla hetkellä. Tai oikea-aikaisella ennakoinnilla pelastaa sen jo lavasta lähteneen harhasyötön sittenkin omalle jengille ja näin estää jo varman virheen syntyminen. Ja kappas, ei syntynytkään paniikkia, vaan homma on hanskassa. Kentällä on pelaaja, joka oikeasti tietää, mitä pitää tehdä ja miten. Myös tiukassa paikassa. Tällaista pelaajaa IFK:ssa ei ole ollut Rem Murrayn jälkeen. Harmi, että tuolloin muut kuviot olivat sekaisin kuin seinäkello.
