Mainos

Kuka Jaajolle aamulypsyn juontajapariksi?

  • 39 301
  • 113

scholl

Jäsen
RadioSuomiPopin aamuohjelma on menossa pilalle. Toinen juontaja Anni nimeltään on nimittäin pilaamassa ohjelman hankkiutumalla raskaaksi. Kyllä kansa on tyhmää voidaan jälleen sanoa, koska kun asia tuli esille niin kansalaiset soittivat studioon ei vittuilupuheluita, vaan onnitellakseen. Mitä hienoa siinä on, että ohjelma pilataan.

No nyt sitten kesän mittaan sinne on saanut lähettää hakemuksia uudeksi juontajaksi. Ennen kuin kanava pilaa ohjelman niin me voimme täällä tehdä päätöksen heidän puolestaan. Lobbaaminen auttaa aina.

Avaan pelin sillä, että kerron schollin virallisen linjan tähän kysymykseen. Toivon mukaan Jaajokin on kuulolla.

Ainoa oikea aamujuontajakollega Jaajolle on mielestäni Juha Vuorinen. Muistan jo aikoinaan, kun Vuorinen oli aika paljon Jaajon iltapäiväohjelmassa. Se oli legendaarista aikaa. Nykyäänhän on tuo 8.15 aika, jolloin Vuorinen tulee kullanvärisellä Toyota Tercellillään pikaisesti studiossa vierailemaan, mutta sehän on hemmetin huono aika. Joko kuulija vielä nukkuu silloin tai sitten on busy muuten vain työn tai opiskelujen suhteen, joten ei pääse radion ääneen. Jos Vuorinen olisi siellä heittämässä sikajuttua Jaajon kanssa koko ajan 6-10 niin monella olisi mahdollisuus kuunnella sitä legendaarista meininkiä.

Anni on ollut kyllä hyvä juontajapari Jaajolle, mutta epähuomiossa harhautui nyt arveluttavalle polulle. RIP sille.

No niin meine Damen und Herren, onko Juha Vuorinen valittu Jaajon juontajapariksi vai onko muita kandidaatteja?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Mielestäni ainoa oikea Jaajon kumppani on ketjun avaaja. Olisi ilo kuunnella aamuisin Scholl:n armotonta analyysiä esim. Johanna Tukiaisen tai Matti Nykäsen viimeisimmistä tempauksista.
 
Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Näkisin kyllä, että Anni on tuosta parivaljakosta se korvattavissa oleva osapuoli, vaikka pätevä pari tuossa on ollutkin. Toki menee hetki ennenkuin Jaajo päsee uuden juontajan kanssa samalle aaltopituudelle, mutta ei sen pitäisi mitenkään mahdotonta olla.

Vuorisen Jussi taitaa olla niin varattu kirjojensa, perheensä ja Espanjan reissujensa kanssa, että miehestä ei enää ole koko aamuiseksi kollegaksi Jaajolle. Pitää vaan olla tyytyväinen, että saadaan edes näitä kahvihetkiä kuunnella :).
 
Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Ihan sama, kuka menee juontamaan jo ennestään paskaa ohjelmaa. Suomipopilta tulee muutenkin huonoa musiikkia, mutta kaiken kruunu on juuri se aamuohjelma. Kuunnelkaa mielummin Rockia.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Ihan kuka tahansa RadioRockin juontaja tuonne ja pian, sillä kyseisellä kanavalla on selkeästi heikoin taso juontajissa. Eipä silti, musiikkikin on pääpiirteittäin mainstream-paskaa.

Vastaan "ihan vitun sama".
 
Nupe#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Ei voisi enää enempää samaa mieltä olla. On kyllä muutenkin niin harvinaisen ärsyttävä tämä "jaajo". Vaikka ei radiota niin kauheasti edes tule kuunneltua, niin viimeisenä kyllä Suomipoppia.
 
scholl

Jäsen
Joo nyt ei vain valitettavasti ollut kyse siitä, että joku tulee tilittämään jostain hynysradiosta, josta emme ole koskaan kuulleetkaan, vaan tosiaan Jaajolle juontajaparia haetaan.
 
TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Vuorinenhan olisi tosiaan se ykkösnimi, vaan ei taida miehellä aika riittää. Vaikea tuohon on ketään keksiä, Annilla ja Jaajolla homma pelaa niin hyvin yhteen. Mikäs se oli se yksi nainen, joka tuurasi Jaajoa tämän lomalla vuoden vaihteessa, Johanna jotakin...
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Jotta Linnonmaalle saataisiin älyllisesti tasavertainen juontajapari, ehdotukseni on Johanna Tukiainen tai Matti Nykänen.
 
scholl

Jäsen
Mikäs se oli se yksi nainen, joka tuurasi Jaajoa tämän lomalla vuoden vaihteessa, Johanna jotakin...

Se on aivan kauhea otus. Nimenomaan siksi tähän asiaan on saatava joku ratkaisu, jotta tuollaisilta kammottavilta otuksilta vältyttäisiin. Olen shokissa kun otit hänet puheeksi. Joku hemmetin maalainen, jolla on niin kammottavat jutut. Hyvin epänaisellinen tapaus. Hyi helvetti, ei saa pelotella. Nyt scholl kärsii kohta traumasta ties kuinka kauan.
 
verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Kysymyksiä ennen vastausta.

- Kuka kuuntelee suomipoppia? Ja miksi? Onhan ko. radiossa ihan kivoja mainoksia ja samat renkutukset musiikin osalta, mutta samahan silloin on kuunnella vaikka Novaa.
- Kuka on Jaajo? Onko tämä tyyppi samaa eliittikastia Vappu Pimeän kanssa?
- Miksi radiossa yleensä pitää olla näitä hassunhauskoja parivaljakkoja? Koska niillä tulee kahdestaan paskempia juttuja mieleen kuin yksinään?

Ymmärrän, että joillakin ei ole kavereita. Tällöin radiojuontajien jutut voi alkaa kuulostaa siltä, kuin he puhuisivat juuri itselle. Muuta syytä en keksi, miksi tällä otsikon kysymyksellä ja sen tulevalla vastauksella olisi mitään väliä.
 
Miten joku voi kuunnella jatkuvasti Metallicaa, samoja renkutuksia jatkuvasti? Tai yleensä saman tyylistä paskaa. Ja onhan se tietysti helpompi lisätä volyymia, ettei joudu ajattelemaan...
 
d2uce

Jäsen
Se on aivan kauhea otus. Nimenomaan siksi tähän asiaan on saatava joku ratkaisu, jotta tuollaisilta kammottavilta otuksilta vältyttäisiin.

Eli siis tässä ollaan hankkimassa kokonaan uutta juontajakaksikkoa? Otsikossa oleva virhe pääsi johdattelemaan harhaan.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
SuomiPop? Radion "hauskat" aamu-urpot ylipäätään? Huh huh. Vastaus on kuka tahansa yhtä älyllinen olento, kuin jengi joka tekee, tai kuuntelee sitä paskaa. Eli vaikka ameeba.
 
devil29

Jäsen
Suosikkijoukkue
pikkuseurat
Mielestäni aamulypsy on parasta mitä on radiosta tullu luultavasti ikinä. Jos tätä ei kuuntele tai ymmärrä niin on oikeesti tosi ankee ihminen. Jaajon pariks pitäis löytää joku naispuolinen vuorisen jussi...joten olisko se sitte hänen vaimo?. Vuorinen olis varmasti paras mutta tosiaan ei varmaan jouda tätä ohjelmaa tehä.

Yks parhaista pätkistä aamulypsystä: http://www.diktaattori.fi/kahvihetki.php?pv08=10092008
 
Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Voisin itse mennä aukomaan naamaani naisellisella äänellä. Huumorintaju täysin Jaajon tasolla, ja jutut yhtä paskoaj/häiriintyneitä.

Jos muita ihmisiä tässä maassa miettii, niin uskokaa pois, YleX:n viikonlopun Sini (tuurailee nykyään myös Iltapäivän puolella) on mainio radiojuontaja. Siinä yksi kandidaatti.
 
kepardi

Jäsen
Täällähän on näköjään kaikki SuomiPop-fanit paikalla. Rasittaviahan nää hauskat parivaljakot on lähes joka kanavalla, mutta SuomiPop:lla useimmiten parhaasta päästä.

Annihan ei loppujen lopuksi kovin ihmeellisiä suorituksia tässä ohjelmassa tee, mutta silti homma toimii ja hänen korvaamisensa tulee varmasti olemaan vaikeaa. Ainakin sen perusteella, että kun siellä on joku ollut Annia tuuraamassa niin eihän siitä mitään ole tullut. Tosin eipä Vuorisen ja Jaajonkaan jutut jatkuvalla syötöllä luultavasti jaksaisi naurattaa. Välillä kun tuntuu menevän vähän väkisin vääntämiseksi kun Jaajo ei räjähdäkään nauruun ja Vuorinen joutuu juttujaan pitkittämään ja värittämään.

Laitetaan nyt samaan viestiin vielä kommenttia YleX:stä kun on tullut sitäkin kuunneltua viime aikoina. Onko siellä joku Peltsin juontajakoulu uusille juontajille vai minkä ihmeen takia vuodesta toiseen jokainen juontaja, niin mies kuin nainen, puhuu aivan samalla tavalla sanoja painottaen kuin Peltsi? Että ei toivon mukaan ainakaan sieltä ketään Jaajon pariksi.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kuka tai mikä on Jaajo? Ei kai se voi olla ihmisen nimi, eihän?
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Eipä siihen paljon muita vaihtoehtoja ole kuin Juha Vuorinen. Valitettavasti herralla taitaa olla muutakin tekemistä, kuin istua neljä tuntia arkiaamuna radiossa löpisemässä.
Loistavia ovat olleet ne viikot, jolloin Anni on ollut lomalla ja Vuorinen on koko aamun siellä Jaajon kanssa heittänyt alatyylin läppää.
Jaajon ja Vuorisen kahvihetkistä pitäville suosittelen tätä sivustoa.
Herrojen kahvihetket parin vuoden ajalta on kuunneltavissa tuolta.
Ylpeänä totean, että minutkin mainitaan eräässä tarinassa, ei nimeltä, mutta tunnistan itseni kyllä.
 
Viimeksi muokattu:

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Annihan ei loppujen lopuksi kovin ihmeellisiä suorituksia tässä ohjelmassa tee...

No ei tee juu... Ziisus, että ottaa korvaan se JÄÄÄJÖÖÖ-huuto joka kerta kun arvon herra kertoo jonkun hiienvanhan alapäävitsin. Eli ihan swiddu sama kuka tulee tilalle, muutama kuukausi ja Annia ei muista enää kukaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös