”Pelkästään MM-turnaus ja valmistautumisleiri ovat maksaneet kullekin pelaajalle 5 500 euroa. Kun siihen lisätään karsinnat Singaporessa ja kotimaan leirit, puhutaan yli 10 000 euron satsauksesta jokaiselta pelaajalta, Pulkkinen sanoo.
Valmentaja Seppo Pulkkinen kertoo saaneensa haluamansa pelaajat mukaan.
– Pelaajilla on ollut vaikka minkälaista rahankeräyssysteemiä: talkoita, sponsoreita, sukulaisia ja tuttavia auttamassa, ja osa on ottanut lainaa.” (Lainaus Turun Sanomat 12.11.2022)
Eli kyseessä on salibandyn miesten MM-kisat.
Näin paljon jossain halutaan itse kisoihin, eikä venata ja kitistä että jonkun pitäis nyt kyllä reissu kustantaa, kun muutkin saa.
Ja tuskinpa vikisevät, jos laji ei ole Australiassa siitä kiinnostavimmasta päästä. Tai kai sielläkin joku on pahoittanu mielensä pelaajien puolesta.
Vertaus ontuu monelta osin.
Ensinnä kannattaa huomata, että eri mailla on eri käytännöt millä tavoin urheilun tukemiseen on asennoiduttu.
Yleensä kaiketi voi sanoa, että globaalilla tasolla eniten tuetaan olympiaurheilua eli olympia lajeja. Sitten on eri mailla ns, painopistelajinsa, jotka varioivat eri maissa eri lajeja koskien.
Niinpä jotkut lajit on sitten lajiliiton vaurauden pohjalla ponnistamassa tai jos liitto ei rikas ja vahva ole, ovat ihan harrastajien toimeliaisuuden varassa.
Niinpä jos tällä haetaan aasinsiltaa koskien naisten jääkiekkoa ja sen asemaa, se menee metsään käytännössä kokonaan.
Naisten jääkiekko on olympia laji. Naisten jääkiekko on tämän maan rikkaimman ja vahvimman lajiliiton alainen. Niinpä omin kustannuksin puuhastelu tässä yhteydessä on lähinnä ymmärtämättömän tai tahallisen vääristämisen pohjalla vittuilua.
Millään en löydä mitään kestävää perustetta sille, että osaa jääkiekosta olisi oikeudenmukaista kohdella toisin kuin toista osaa. Oman aseman tunnustamisen vaatiminen ei ole minusta mitään vikinää, se on vikinää, että keksiskellään kaiken maailman vertailukelvottomia selittelyjä muka oman agendan perusteluksi.
En siis osta, enkä pidä oivaltavana kommentina.