Kristián Pospíšil – härkä Slovakiasta

  • 242 831
  • 1 164

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olisi ollut jännä nähdä tilanne toisinpäin: Pospisil taklaa ja Pyyhtiä lentää päin laitaa ja jää keräämään kamojaan.

Mitäs veikkaatte oltaisiinko peliä sen jälkeen jatkettu viidellä viittä vastaan?

Totta meinaan on että Pospisil on tuomarien silmätikku sekä rikkojana että rikottavana, mutta siihenkin on vain yksi syyllinen ja sen Pospisil löytää peiliin katsomalla. Silti, jokainen joukkue ottaisi hänet riemusta kiljuen porukkaansa vaikka tähänkin varmaan kohta tulee joku mulkukka vaahtoamaan että en minä ainakaan.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Bomanilla on tosiaan jämäkkyyttä otteissa, josta ainakin pelaajat pitävät. Pelaajat ovat äänestäneet Bomanin kauden parhaaksi tuomariksi kausilla 2017–2018, 2018–2019, 2019–2020 ja 2020–2021.

Moni tuomari olisi esim. tänään sortunut antamaan jäähyn, jota Kiko kalasteli makoilemalla jäässä.

Tuo lopussa Saarijärven saama jäähy oli minusta hieman kevyt vihellys, muuten tuomiot menivät minusta hyvin. Pospisilin käytösjäähyn en osaa ottaa kantaa, kun en tiedä mitä teki/sanoi tuomaristolle.

Pospisilin selkäänajosta olisi voinut selvästi jäähyn viheltää. Paikko tulikin heti seuraavassa vaihdossa.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pospisilin selkäänajosta olisi voinut selvästi jäähyn viheltää. Paikko tulikin heti seuraavassa vaihdossa.

Ei kait tilanteessa, missä toinen itse kääntää selän vaikka hyvin näkee toisen tulevan taklaamaan voi antaa selästä taklaamisesta jäähyä?
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Kiko on muuten kiekollisena ottanut askeleita eteenpäin. Haastaa koko ajan vastustajaa. Itseluottamus kiekon kanssa todella kovalla tasolla.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pospisilin selkäänajosta olisi voinut selvästi jäähyn viheltää. Paikko tulikin heti seuraavassa vaihdossa.

Joo katsoin tuon uusintana, niin olisi tuosta 2 min voinut antaa. Kiko käänsi juuri selän ja pieni kontakti oli. Vastustaja ei oikein tuossa voinut tehdä mitään, kun juuri Kiko kääntyi. Osuma laitaan oli aika kevyt, että tuskin kovin kipeää teki.

Kuten @Roku yllä kirjoitti, niin Kiko on itse noilla filmauksillaan maineensa aiheuttanut. Toki tuomarien pitäisi olla silti puolueettomia, mutta varmasti nuo painavat takaraivossa ja käydään peliä ennen tuomaripalaverissa läpi. Helposti tulee ajatus, että taas sama mies filmaa, vaikka rike olisikin.

Erinomainen pelaaja Pospisil on ja Liigan parhaita voimalaitureita. Tuota potkulautaa on hieno seurata jäällä. Minusta voisi kyllä jättää nuo filmaukset pois, mutta jokainen pelaa tyylillään.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olisi ollut jännä nähdä tilanne toisinpäin: Pospisil taklaa ja Pyyhtiä lentää päin laitaa ja jää keräämään kamojaan.

Mitäs veikkaatte oltaisiinko peliä sen jälkeen jatkettu viidellä viittä vastaan?

Totta meinaan on että Pospisil on tuomarien silmätikku sekä rikkojana että rikottavana, mutta siihenkin on vain yksi syyllinen ja sen Pospisil löytää peiliin katsomalla. Silti, jokainen joukkue ottaisi hänet riemusta kiljuen porukkaansa vaikka tähänkin varmaan kohta tulee joku mulkukka vaahtoamaan että en minä ainakaan.

Ei, siihen jos samasta tilanteesta toiselle ei vihelletä mitään, ja toiselle vihelletään nimen takia jäähy, ei ole syyllinen pelaaja itse, vaan tasan se ammattitaidoton tuomari joka ei osaa katsoa tilanteita niiden nimien sijaan.

Ei vaan mahdu mun älyyn, miten pelaajia pitäisi kohdella kaukalossa eri tavalla samanlaisissa tilanteissa pelityylin tai historian takia.
 
Eihän se saisikaan niin olla mutta kun vaan on. On aina ollut, sillä ihmisiä ne tuomaritkin ovat. Oliko se nyt Kalle Kaisla tai Antti Koskinen tai joku muu vanhan ajan puusilmä joka sen sanoi suoraan että jokaisella tuomarilla on ne tietyt pelaajat joiden tekemiset otetaan tarkemmin pois kuin joidenkin toisten ja sitten taas toisten tekemiset painetaan herkemmin villaisella. Näin se on, eikä me sille asialle mitään voida.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hagi

Toki se näin varmasti on, mutta en edelleenkään pidä syyllisenä pelaajaa vaan tuomaria. Näin ei pitäisi ammattitaitoisen tuomarin kanssa asia olla.

e: Tuo siis mulla vain kirvoitti eriävän mielipiteen, kun mainitsit että syyllisen Pospisil löytää katsomalla peiliin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Roku

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minusta se oli selvä kakkonen. Minuutti ennen vihellettiin Revon pikkutökkäisy, josta Anttalainen vähän kompuroi.

Kikon filmi oli toki ilmeinen, mutta ei se poista sitä, että TPS-pelaaja pökkäsi selästä, kun Pospisil oli puoli metriä laidasta irti. Silloin kuuluu viheltää 2 min laitataklauksesta. Jos olisi johtanut loukkaantumiseen, niin sitten mahdollisesti 2+10 tai jopa pelirangaistus. Mutta niinhän ei nyt käynyt.

Kyllä Pospisil taitaa olla tämän kauden Lukon vaarallisin pelaaja. Sai yksin enemmän aikaan kuin suunnilleen koko muu hyökkäyskalusto.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kikon filmi oli toki ilmeinen, mutta ei se poista sitä, että TPS-pelaaja pökkäsi selästä...
En näin TPS-kannattajana (tietenkään) sanoisi, että päivänselvä kakkonenhan siinä jäi viheltämättä, mutta muotoillaan vaikka niin, että en suuremmin olisi ihmetellyt tai vääryytenä pitänyt, vaikka siitä jäähy olisi tullutkin. Vaan pääasia ettei Pospisil oletettavasti loukkaantunut kuin korkeintaan henkisesti.

Laajemmin aiheeseen kantaa ottaakseni kyllähän niitä tuomarien "suosikkipelaajia" tuntuu edelleen joka kausi ja varmaan joka joukkueestakin löytyvän. Kaikki me todennäköisesti olemme samaa mieltä siitä, että pelaajan aiemmissa peleissä esittämillä otteilla, tekemisillä tai puhumisilla ei pitäisi olla minkään valtakunnan merkitystä sitä käynnissä olevaa ottelua vihellettäessä. Ei pitäisi, mutta varmaankin olemme siitäkin samaa mieltä, että sillä kuitenkin on. Silloin kai ei auta pelaajan muu kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja osoittaa, että hän on ensisijaisesti muuta kuin maineensa vanki. En sano että tämäkään olisi hyvä, mutta minkäs teet. Vastaavan tuomarien hampaissa olemisen kohteeksi ovat joutuneet, ansaitusti tai ansaitsematta, monet pelaajat ennen Pospisilia ja joutuvat monet pelaajat hänen jälkeensäkin. Niin se vaan menee ja ainakin mun vaikutelma on, että niin se menee NHL:ssäkin vaikka on oikein ammattituomarit, koska ihmisiä hekin ovat, vaikka monta luokkaa ammattimaisempia kuin verrokkinsa Liigassa.

Pospisil on sille päälle sattuessaan ehdottoman kova pelimies, viime kaudella mietin useasti, että kyllä mun Tepsiin tuollainen äijä kelpaisi välittömästi. Kuinka kova hän sitten olisikaan, jos kiukuttelut ja sukeltelut saataisiin kitkettyä pelistään pois, toivottavasti siihenkin vastaus vielä saadaan.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@Trenchtown Niinhän se on että Pospisil on helvetin hyvä pelaamaan jääkiekkoa, väliilä jopa ylivoimaisen hyvä Liigaan. Sinääsä sääli että sellaista välimallin Kikoa ei ole olemassa, eli joko on hyödyllinen tai sitten toisinaan haitallinen. Vielä vaaka sentään menee reilusti plussalle, mutta eiliset 3 x 2 min eivät nyt ainakaan auttaneet Lukkoa. Lisäksi kun Pospisil on tuon maineensa tuomareiden silmissä jo saanut, niin voisi sanoa että n. 5 x 2min olisi vihelletty eilen vastustajalle jos rikottu pelaaja olisi ollut "Danforth" tai "Saarela".
 
Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tarkoituksella vahvasti kyseenalaistava kommentti ja ehkä jonkun mielestä provosoivakin. Onko Pospisil todella niin hyvä pelaaja kuin me oletamme?
Jos keskitytään tähän Pospisilin parempaan puoleen niin kyllä, näemmä häneltä näyttäviä kuljetuksia, yllättäviä harhautuksia, kovia vetoja ja ennenkaikkea järkyttävää halua ratkaista pelejä.
Mutta, mitä lopulta saamme häneltä. Lähinnä näkisin että nämä edellämainitut suoritukset hämmästyttävän vähän todellisuudessa realisoituu kuitenkaan lopulta tuloksena. Tiedän ettei kaikkea voi mitata esim tehopisteinä mutta lopulta esim tehopisteitä hänellä on yllättävän vähän kahden Lukkokauden aikana suhteessa tuohon säkenöivään peliinsä. Pisteitä on ihan kohtalaisesti mutta onko niitä sitten kuitenkaan paljoa kun se suhteutetaan noihin näyttäviin esityksiin ja ratkaisuhalukkuuteen.
Eikä hänen otteensa lopulta tuota juurikaan edes ylivoimia tms, toki siihen syynä voidaan nähdä myös kaukalon kolmansia osapuolia.
Näihin kun lisätään se negatiivinen puoli joka Pospisilissa on, eli jäähyherkkyys ja "joukkueen vahingoittaminen" sitä kautta. Niin jäämmekö todellisuudessa plussalle siitä mitä hän todellisuudessa antaa joukkueelle suhteessa siihen mitä hän joukkueelta vie.

Oma mielipiteeni on että oltiin sitten plussalla tai ei, minun kannattamassani joukkueessa on paikka hänen kaltaisilleen taiteilijoille, nyt ja aina. Hän on viihdyttävä pelaaja jota tullaan katsomaan, niin kotipeleissä kuin vierasmatseissa. Ja ennenkaikkea siitä harvinainen pelaaja että hänet kannattaa pitää omassa joukkueessa ihan vaikka vaan vittuillakseen ettei vastustaja saa häntä.
 
Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Pospisil on ihan törkeen hyvä pelaaja liigaan. Pelaa nyt samalla tasolla mitä viime kaudella
ennen loukkia. Ihmettelin viime kaudella kun se peli oli enemmän sellaista koohottamista ja
suttaamista. Nyt äijä on taas ihan liekeissä, tulee tekemään tuhoa yhdessä skaldon kanssa.
Tyhmät jäähyt pois niin hyvä.
 
mig24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tarkoituksella vahvasti kyseenalaistava kommentti ja ehkä jonkun mielestä provosoivakin. Onko Pospisil todella niin hyvä pelaaja kuin me oletamme?
Jos keskitytään tähän Pospisilin parempaan puoleen niin kyllä, näemmä häneltä näyttäviä kuljetuksia, yllättäviä harhautuksia, kovia vetoja ja ennenkaikkea järkyttävää halua ratkaista pelejä.
Mutta, mitä lopulta saamme häneltä. Lähinnä näkisin että nämä edellämainitut suoritukset hämmästyttävän vähän todellisuudessa realisoituu kuitenkaan lopulta tuloksena. Tiedän ettei kaikkea voi mitata esim tehopisteinä mutta lopulta esim tehopisteitä hänellä on yllättävän vähän kahden Lukkokauden aikana suhteessa tuohon säkenöivään peliinsä. Pisteitä on ihan kohtalaisesti mutta onko niitä sitten kuitenkaan paljoa kun se suhteutetaan noihin näyttäviin esityksiin ja ratkaisuhalukkuuteen.
Eikä hänen otteensa lopulta tuota juurikaan edes ylivoimia tms, toki siihen syynä voidaan nähdä myös kaukalon kolmansia osapuolia.
Näihin kun lisätään se negatiivinen puoli joka Pospisilissa on, eli jäähyherkkyys ja "joukkueen vahingoittaminen" sitä kautta. Niin jäämmekö todellisuudessa plussalle siitä mitä hän todellisuudessa antaa joukkueelle suhteessa siihen mitä hän joukkueelta vie.

Oma mielipiteeni on että oltiin sitten plussalla tai ei, minun kannattamassani joukkueessa on paikka hänen kaltaisilleen taiteilijoille, nyt ja aina. Hän on viihdyttävä pelaaja jota tullaan katsomaan, niin kotipeleissä kuin vierasmatseissa. Ja ennenkaikkea siitä harvinainen pelaaja että hänet kannattaa pitää omassa joukkueessa ihan vaikka vaan vittuillakseen ettei vastustaja saa häntä.
Mun mielestä pisteet on ihan suhteessa siihen, mihin Pospisil keskittyy pelissä. Niissä peleissä missä unohtaa oman agendan ja keskittyy joukkuepeliin, on aika pitelemätön kaveri. Sitten kun ei niin 0+0 ja useampi jäähy.

Muistellaan vaikka viimeistä finaalia. Syöttö Mattilan maaliin. Syöttö laidan kautta Skalickylle vauhtiin ja voittomaaliin. Pospisil osaa olla aivan maailman luokan pelintekijäkin, kun vaan viitsii. Joskus ei vaan viitsi, vaan keskittyy makoilemaan ja turhautuu.

Nämä kaksi eri Pospisilia mahtuivat myös finaalisarjaan ja olikin välillä sivussa kunnes taas palasi ratkomaan mestaruuden. Tässä paketissa tulee molemmat.
 
Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings

Aamen. Ensin finaalisarjassa täysin yössä ja palkkiona katsomovisiitti. Sen jälkeen palaa ratkaisemaan mestaruuden. Jos Slovakian taiteilija vaan pitää pään pelissä, on hän Liigan ehdotonta kärkeä.

Tähän loppuun veikkaankin, että Kiko tekee tällä kaudella 50+ pistettä ja ottaa eniten jäähyminuutteja Lukon joukkueesta. Ja tässä ketjussa nähdään, kuten on totuttu, ylistystä ja valitusta.
 
1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Minusta se oli selvä kakkonen. Minuutti ennen vihellettiin Revon pikkutökkäisy, josta Anttalainen vähän kompuroi.

Kikon filmi oli toki ilmeinen, mutta ei se poista sitä, että TPS-pelaaja pökkäsi selästä, kun Pospisil oli puoli metriä laidasta irti. Silloin kuuluu viheltää 2 min laitataklauksesta. Jos olisi johtanut loukkaantumiseen, niin sitten mahdollisesti 2+10 tai jopa pelirangaistus. Mutta niinhän ei nyt käynyt.

Kyllä Pospisil taitaa olla tämän kauden Lukon vaarallisin pelaaja. Sai yksin enemmän aikaan kuin suunnilleen koko muu hyökkäyskalusto.
Niinno. Kyllähän tuossa saatiin jonkinsortin laitataklauksen kriteerit täyttymään, mutta mun mielestä jos sää käännät selkäsi just ennen taklausta, niin se on vähän voivoi. Siihen päälle kalastelut ja makoilut. Myös se Gregoiren tilanne meni oikein, kun mitään pääosumaa ei tapahtunut. Pelaajien pitää lähtee aina sillä oletuksella, että sieltä on äijä tulossa taklaamaan, eikä pelata tilanteita kuin jossain ringettematsissa.

Toivottavasti tämä linja pitää koko kauden, eikä jokaisesta "rajusta" taklauksesta lähdetä päädystä pihalle. Se tuo paljon pelille ja ennenkaikkea yleisölle virtaa näihin peleihin. Eri hommia sitten nää puuntakaa ajelut, jotka pitää kerran kerrasta kitkeä pois.

Vähän meni offin puolelle, ja Kiko on omasta mielestä erittäin viihdyttävä pelaaja. Ja mun puolesta saa jatkaa valitsemalla tiellään.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pospisil ja HIFK on sikäli klassinen yhdistelmä, että Pospisilin ja tuomareiden välinen tarina lähti väärille raiteille siitä edelliskauden HIFK-ottelusta, jossa Pospisil puijasi koko tuomarinelikkoa kuljettamalla kiekkoa jossain housunkauluksessa ja laukomalla sen sitten maaliin, featuring potkulauta. Olen ihan salaliittovarma, että hänet merkattiin raitapaitojen whatsapp-ryhmässä tuon jälkeen jo.

Eilen tuomarieden Pospisil-linja ei mennyt hyvin, ja voi hyvin olla että Sahlstedtin pitää jossain kohtaa kautta vielä käyttää urputarönnille-oljenkorsi, jos syntyy vaikutelma, että yksittäinen pelaaja ei saa tasapuolista kohtelua. Tuo kun on kuitenkin se tuomaroinnin kardinaalein virhe; voit viheltää kuinka päin vittua vaan, kunhan teet sen tasapuolisesti.

Liike ja kiemurat on tällä hetkellä sillä tasolla, että Pospisilin kannattaisi keskittyä vaan pelaamiseen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Liike ja kiemurat on tällä hetkellä sillä tasolla, että Pospisilin kannattaisi keskittyä vaan pelaamiseen.

Kikon kannattaa myös muistaa, että taustalta löytyy kurinpitotuomio, jonka seurauksena uusijalisää napsahtaa heti.

Ei tarvitse kovinkaan kummallista hupsista-pommia kolahtaa, kun sieltä lätkäistään sellainen 5-10 pelin kakku ja siihen kurinpitotapaukseen ei Kikon kohdalla erikoista niittiä tarvita. Jo pelkästään viime kaudella sai useamman matsin pelikiellon sellaisesta puolihuolimattomasta kurotustilanteesta.

Huomenna taas iso testi Kikolle.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
No voi harmi. Ketä Kiko nyt sitten hiillostaa, Miro Karjalaista?

Ja eikös nyt tullut joku uusi sääntö, että provosoinnista voi saada jäähyn?
Tässähän hyvä esimerkki siitä miten Raumalla ja sit taas muualla ajatellaan. Raumalla mietitään ketä Pospisil hiillostaa ja muualla ketä hiillostaa Pospisiliä. Kuten siis ajatellaan myös että tärkeä omassa joukkueessa, ja viholliset vihaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös