Koin elämäni pahimmana liskojen yön tuossa jokunen päivä takaperin. Enää en pelkää yhtään mitään. Tuona yönä tajusin, mistä Juicen Viidestoista yö kertoo. Ei ollut hauskaa. Se että heräät noin puolen tunnin välein ei ole mitään uutta. Joskus olen uinut kilpaa Haisulin kanssa, sekin oli kevyttä. Tällä kertaa näin oikeasti ihan hirveitä painajaisia, yhdistettynä siihen, että kuvittelin koko ajan jonkun tulevan parvekkeen kautta sisään asuntooni, siltä se ainakin päässäni kuulosti.
Mutta se pahin uni. Olin jossakin luolastossa kahden pikkumiehen kanssa. En tiedä olivatko he jotain pirun hobitteja vai mitä. Kovasti me aarretta kuitenkin etsimme. Luola kävi koko ajan ahtaammaksi ja pikkumiehet puikkelehtivat joka helvetin välistä, vittuilivat vielä minulle, muka isosta takapuolestani. Sain seurattua näitä kahta melko pitkään, mutta sitten tuli stoppi. Luola kävi liian kapeaksi. Tuossa kohtaa reitti kuitenkin haarautui ja lähdin vasemmalle näiden kavereideni suuntaan. Pääni yllä meni matalalla kivisilta, jonka ali minun olisi pitänyt päästä. Kehotin pikkumiehiä auttamaan minua reitin aukaisemisessa, koska he olivat jo toisella puolella, ja tokihan he niin tekivätkin. Kuitenkin yht´äkkia huomasin, että kaverini tuijottavat jotakin sillalla seisovaa. Tajusin jo siinä vaiheessa, ettei kannata katsoa. Katsoin silti. Siinä kivisillalla seisoi todella pelottava kasvoton huppupäinen hähmo. Hän sanoi minulla: nyt pistetään poika syömään multaa ja matoja. Tämän jälkeen tämä oikeasti pelottava tyyppi työnsi nyrkillään suuhuni multaa ja matoja.
No, tähän sitten heräsin. Heräsin siis siten, että istuin sängyssäni ja syljeskelin ympäri makuuhuonetta, itkuakin siinä oli mukana. Ilmeisesti yritin päästä mullasta ja madoista eroon. Onneksi tajusin edes sen verran, että hain talouspaperia ja siivosin makuuhuoneen.
Ei kait siinä. Luultavasti parhaat kirjat, biisit ja elokuvatkin ovat saaneet alkunsa pienen rännin jälkeen.