Kovimmat siirrot 2021–2022

  • 206 026
  • 795

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Lession taustoista ja lähdön syistä IFK;sta ei hajuakaan. Mutta jos Baptiste vetää kauden samalla pistekeskiarvolla(0,69), niin ihan tyytyväinen voi olla.
Juurikin näin, muistan kuinka olisin itse halunnut Lession tuolla kaudella loppukaudeksi tai vähintäänkin seuraavaksi kaudeksi Lahteen näin sivusta seuraajana, tietämättä mitä IFK:n ja Lession välillä tapahtui. Jos siis Baptiste jatkaa yhtään Lession "jalanjäljissä kulkemista" tilastojen valossa kuten tähän asti, niin erittäin hyvä hankinta Ilvekseltä.
 

PäätyynAsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Koronasta seurannut jotain hyvää?
Varmasti pandemiallakin suotuisa vaikutus pelaajamarkkinoihin Liigan näkökulmasta. Eikä saa yhtään aliarvioida Liigan maineelle sen vaikutusta, että taas kerran J. Jalonen rokkasi Leijonat MM-finaaliin hyvin Liiga-pitoisella joukkueella.

Nostaa fiilistä ja odotusta todellakin tulevaan kauteen se, miten kovan oloisia sekä mielenkiintoisia vahvistuksia moniin joukkueisiin on siirtynyt.

Babtistesta sen verran, että pistekeskiarvonsa koko AHL-uraltaan ja Liigaan siirtymistään edeltäneeltä kaudeltaan lähes identtiset D. Audetten vastaavien kanssa.
Itse asiassa B:lla vähän parempi ppg viime kaudelta kuin Audettella Ahl-kaudellaan ennen siirtymistään Raumalle kullankaivuuseen.
Ikäeroa heillä tosiaan vaan se 10 kuukautta.

Veikkaan Babtisten olevan ensi kaudella pistepörssissä vähintään top-15:ssä, ehdottomasti tämän ketjun miehiä.
 

Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin paljon tekijämiehiä siirtynyt, että jotkut väkisin unohtuu... Sitä suuremmalla syyllä en saa tätä Baptistea mitenkään varmaksi top10.

Pikkulauantai — katsottakoon sormien läpi tämän kerran…
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En osaa arvioida miten Baptiste sijoittuu kaikkien Liigaan hankittujen pelaajien vertailussa. Ilvekselle hankinta on joka tapauksessa elintärkeä. Nyt Ipan Top 4 -laiturit ovat Suomi-Baptiste-Ikonen-Grewe/Mieho/Virtanen. Tuosta kun ottaa Baptisten pois, niin huomaa miten paljon taso laskee. Nyt ei tarvitse laittaa mitään ässäarpaa ykkösketjuun.
 

Barney

Jäsen
Jos tämä ei ole arpa, niin mikä sitten.
Kyllähän termi arpa kärsii melko nopeasti inflaation, jos tämän tasoisia pelaajia käydään kutsumaan arvoiksi. Jossain keskustelussa myös tämän kesän aikana Casey Wellmania on kutsuttu arvaksi, vaikka mies on tehnyt urallaan kovaa jälkeä myös Liigaa kovemmissa sarjoissa. Tietenkin ulkomaalaispelaajiin liittyy aina epävarmuustekijöitä, etenkin jos pelaaja tulee ensimmäistä kertaa Eurooppaan, mutta en lähtisi kutsumaan kyllä sellaista pelaajaa arvaksi, joka on osoittanut tasonsa Liigan tasoisessa tai kovemmassa sarjassa. Tietenkin epäonnistuminen on aina mahdollista, jos pelaaja ei sovellu esimerkiksi Liigan ja joukkueensa pelitapaan tai Suomen kulttuuriin.

Ainakin ennen termiä arpa käytettiin silloin, jos pelaaja tuli esimerkiksi ECHL:stä, Norjan liigasta tai Slovakian Extraligasta. Nuo pelaajat olivat yleensä osoittaneet olevansa todella kovia tekijöitä noissa omissa sarjoissaan, mutta heiltä puuttui kuitenkin näytöt Liigan tasoisesta sarjasta, joten he olivat liigatasolle arpoja. Vaikka joku pelaaja voikin epäonnistua Liigassa, vaikka hän olisi pelannut hyvin KHL:ssä, SHL:ssä, NL:ssä, AHL:ssä, DEL-liigassa tai Tsekin Extraligassa, niin siitä huolimatta hän on jo etukäteen osoittanut pärjäävänsä suunnilleen Liigan tasoisessa sarjassa, joten hänen kutsumisensa arvaksi liigatasolle on melko kyseenalaista.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eiköhän Baptiste ole Liigaan kova luu, kunhan luistelu ja päänuppi ovat kunnossa. Kuten tuossa @Barney sanoo, niin aika helposti nykyisin lähes jokainen ulkomaan hankinta joka tulee ekaa kertaa Liigaan luokitellaan tällä palstalla arvaksi.

Wellman - arpa, koska "vanha" ja parina viime kautena tehot hieman hiipuneet Liigaa kovemmissa sarjoissa ja pelimäärät myös. Joo-o... Ei todnäk olisi ensi kaudella Kärpissä jos tehot olisivat olleet viime kaudella edes lähellä kauden 2017-2018 luokkaa.

Bourke - arpa, koska tulee Saksasta ja AHL:ssa PPG vain 0,29. Eikös tämä nyt kuitenkin ihan pätevän oloinen haku ole 2-3 sentteriksi? Saksan kaudet kuitenkin hyviä.

Baptiste - arpa, koska ura "laskusuunnassa" ja ekaa kertaa Euroopassa. Jos se nousussa olisi niin ei se Eurooppaan olisi tullut, kuin ehkä korkeintaan Venäjälle tai Sveitsiin. Ennakkoon mun mielestä todella kova hankinta.

Pooley - arpa, noh tämä ehkä oikeasti sitä onkin. Uraa yritetty verrata Kestneriin tai Danforthiin ja jos nuo kaksi ovat lähtökohtaisesti ainoat verrokit, niin sääliksi käy Scott poikaa jo etukäteen. Jos pysyy pelin sisällä tekee siinä sivussa n. 15 maalia ja n. 30 pinnaa niin ok. Siellä on kuitenkin Skalicky, Pospisil, Hakulinen, Repo, Petman ja Nyman kilpailemassa TOP-9 paikoista Pooleyn kanssa, joten vastuu voi olla tiukassa, jos homma ei ala nopeahkoon tahtiin toimimaan.

Abt - arpa, koska ei ole aina mahtunut AHL:ssa pelaamaan ja joutunut lähes joka kausi hakemaan vauhtia alempaa. Tämä kaveri on Sahlstedtin puheiden mukaan tulossa Lukas Klokin tilalle, eli tarjolla alivoimaa ja vähän ylivoimaakin. Jos liike riittää, sopivaa ilkeyttä löytyy ja tekee siinä sivussa n. 15-20 pinnaa niin ok hankinta.

Barach - arpa, sama kuin Abtilla. Lisäksi tätäkin herraa on taidettu verrata Danforthiin ja Kestneriin. Jos Kerttula odottaa Barachista 2-3 sentteriä, niin voipi olla täysosuma Ässille. Hintaa tuskin on kovin paljoa.

Lancaster - arpa, koska tulee ECHL:sta. Nämä ECHL-haut nyt vaan on Liigassa tätä päivää. Tehnyt hurjat tehot parilla kaudella ja NCAA:ssakin hyvää jälkeä. Varmaan ihan sopivan hintainen kaveri ja jos homma natsaa + vastuuta tulee, niin saattaa jopa taistella pakkien pörssin kärkipaikoista.

Collins - arpa, koska tulee Saksasta. Joo koukkaus Saksan kautta 4,5 KHL-kauden jälkeen. KHL:ssa hyviä tehoja peräpään joukkueissa ja sitä ennen mukavan näköinen ura AHL:ssa. En tiedä voiko paljon parempaa kaveria 1-2 sentteriksi Liigan keskikastin joukkue naarata?

Joly - arpa, koska ekaa kertaa Euroopassa. AHL:ssa kuitenkin 0,5 pinnaa per peli ja ECHL:ssa reilusti yli pinnan per peli. Mielenkiintoinen haku tämäkin HPK:lta.

Johnston - arpa, koska tulee Saksasta ja jätti kauden kesken. Pakkina kuitenkin Saksassa 0,76 pinnaa per peli kausia takana SHL:ssa hyvin tehoin ja AHL:ssa myös. Hyvänoloinen haku Toivolalta jälleen.

Hults - arpa, koska tulee Itävallasta. AHL:ssa 0,43 p/o ja ECHL:ssa 0,84 p/o, eli ihan hyvää jälkeä AHL:ssa kuitenkin. TPS odottanee Hultsista 3-sentteriä, joten kai tämäkin paikkansa täyttää.

Ja onhan siellä sitten vielä Lakatos, Okuliar, Pyrochta, Scotka, Cristoffer, Gardiner jnejne. mut eiköhän näistä suurin osa tule kuitenkin paremmin pärjäämään mitä epäillään ja jokunen tulee olemaan Liigassa tähtiluokkaakin ihan yllättäen. Joku noista nimistä tottakai tulee olemaan pettymys tai totaalinen floppi, mutta en mä nyt sanoisi että yhtään näistä pelaajista olisi kannattanut jättää ottamattakaan.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näin Tepsiläisenä AHL:stä tulleita on Locke ja viime kaudella Weinger, mitä mieleen nopeasti tulee. Locke mätti pisteitä Ahl:ssä aivan törkeästi, mutta Liigassa oli floppi, kun ei vauhti riittänyt. Viime kauden Weingerilla taas vauhtia piisasi, mutta siihen se jäikin ja lähti vähin äänin takaisin Amerikkaan, vaikka oli AHL:ssä pelannutkin 0,4ppg tahdilla eli ei kovin paljon heikommin kuin esimerkiksi Baptiste.

Baptistella, jos jalka liikkuu, tottuu eurooppalaiseen jääkiekkoon eikä koe suurempaa kulttuurishokkia on todella loistava hankinta. Jos joku edellä mainituista pettää, voipi edessä olla takaisin Jenkkeihin lähtö tai vastaavasti Keski-Eurooppaan.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Eiköhän Baptiste ole Liigaan kova luu, kunhan luistelu ja päänuppi ovat kunnossa. Kuten tuossa @Barney sanoo, niin aika helposti nykyisin lähes jokainen ulkomaan hankinta joka tulee ekaa kertaa Liigaan luokitellaan tällä palstalla arvaksi.

Wellman - arpa, koska "vanha" ja parina viime kautena tehot hieman hiipuneet Liigaa kovemmissa sarjoissa ja pelimäärät myös. Joo-o... Ei todnäk olisi ensi kaudella Kärpissä jos tehot olisivat olleet viime kaudella edes lähellä kauden 2017-2018 luokkaa.

Bourke - arpa, koska tulee Saksasta ja AHL:ssa PPG vain 0,29. Eikös tämä nyt kuitenkin ihan pätevän oloinen haku ole 2-3 sentteriksi? Saksan kaudet kuitenkin hyviä.

Baptiste - arpa, koska ura "laskusuunnassa" ja ekaa kertaa Euroopassa. Jos se nousussa olisi niin ei se Eurooppaan olisi tullut, kuin ehkä korkeintaan Venäjälle tai Sveitsiin. Ennakkoon mun mielestä todella kova hankinta.

Pooley - arpa, noh tämä ehkä oikeasti sitä onkin. Uraa yritetty verrata Kestneriin tai Danforthiin ja jos nuo kaksi ovat lähtökohtaisesti ainoat verrokit, niin sääliksi käy Scott poikaa jo etukäteen. Jos pysyy pelin sisällä tekee siinä sivussa n. 15 maalia ja n. 30 pinnaa niin ok. Siellä on kuitenkin Skalicky, Pospisil, Hakulinen, Repo, Petman ja Nyman kilpailemassa TOP-9 paikoista Pooleyn kanssa, joten vastuu voi olla tiukassa, jos homma ei ala nopeahkoon tahtiin toimimaan.

Abt - arpa, koska ei ole aina mahtunut AHL:ssa pelaamaan ja joutunut lähes joka kausi hakemaan vauhtia alempaa. Tämä kaveri on Sahlstedtin puheiden mukaan tulossa Lukas Klokin tilalle, eli tarjolla alivoimaa ja vähän ylivoimaakin. Jos liike riittää, sopivaa ilkeyttä löytyy ja tekee siinä sivussa n. 15-20 pinnaa niin ok hankinta.

Barach - arpa, sama kuin Abtilla. Lisäksi tätäkin herraa on taidettu verrata Danforthiin ja Kestneriin. Jos Kerttula odottaa Barachista 2-3 sentteriä, niin voipi olla täysosuma Ässille. Hintaa tuskin on kovin paljoa.

Lancaster - arpa, koska tulee ECHL:sta. Nämä ECHL-haut nyt vaan on Liigassa tätä päivää. Tehnyt hurjat tehot parilla kaudella ja NCAA:ssakin hyvää jälkeä. Varmaan ihan sopivan hintainen kaveri ja jos homma natsaa + vastuuta tulee, niin saattaa jopa taistella pakkien pörssin kärkipaikoista.

Collins - arpa, koska tulee Saksasta. Joo koukkaus Saksan kautta 4,5 KHL-kauden jälkeen. KHL:ssa hyviä tehoja peräpään joukkueissa ja sitä ennen mukavan näköinen ura AHL:ssa. En tiedä voiko paljon parempaa kaveria 1-2 sentteriksi Liigan keskikastin joukkue naarata?

Joly - arpa, koska ekaa kertaa Euroopassa. AHL:ssa kuitenkin 0,5 pinnaa per peli ja ECHL:ssa reilusti yli pinnan per peli. Mielenkiintoinen haku tämäkin HPK:lta.

Johnston - arpa, koska tulee Saksasta ja jätti kauden kesken. Pakkina kuitenkin Saksassa 0,76 pinnaa per peli kausia takana SHL:ssa hyvin tehoin ja AHL:ssa myös. Hyvänoloinen haku Toivolalta jälleen.

Hults - arpa, koska tulee Itävallasta. AHL:ssa 0,43 p/o ja ECHL:ssa 0,84 p/o, eli ihan hyvää jälkeä AHL:ssa kuitenkin. TPS odottanee Hultsista 3-sentteriä, joten kai tämäkin paikkansa täyttää.

Ja onhan siellä sitten vielä Lakatos, Okuliar, Pyrochta, Scotka, Cristoffer, Gardiner jnejne. mut eiköhän näistä suurin osa tule kuitenkin paremmin pärjäämään mitä epäillään ja jokunen tulee olemaan Liigassa tähtiluokkaakin ihan yllättäen. Joku noista nimistä tottakai tulee olemaan pettymys tai totaalinen floppi, mutta en mä nyt sanoisi että yhtään näistä pelaajista olisi kannattanut jättää ottamattakaan.

Niin. Itse en pidä arpoina sellaisia hankintoja, joilta uskon tietävän mitä saadaan. Näin on jos on esimerkiksi painanut KHL:ssä, SHL:ssä tai NHL:ssä tasaisesti hyviä kausia. Nopeana esimerkkinä vaikkapa pidän ensikaudella Filip Sandbergia sekä Marek Langhameria hyvin varmoina hankintoina. Casey Wellmania myös, mutta rikkonaiset viimekaudet ja ikä tuo vähän synkkiä varjoja hankinnan ylle. Lisäksi tietysti nämä itsestäänselvät Mäenalaiset ja Ohtamaat.

Arpana pidän hankintoja, joilta en tiedä oikeasti yhtään mitä odottaa. Esimerkkinä vaikka Baptiste. Hyvät tehot AHL:ssä, mutta niin monta kertaa aikaisemminkin nähty näiden AHL-jamppojen floppaavan. Kulttuuri, kaukalo, pelitapa siis aivan kaikki jääkiekon tärkeimmät osa-alueet muuttuu radikaalisti kun hypätään Eurooppaan. Jack Rodewaldia pidän jonkinnäköisenä arpana. Näytti sopeutuvan hyvin Eurooppaan Tsekin liigaan, mutta toisaalta taso Tsekeissä on jäljessä Liigaa.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Wellman - arpa, koska "vanha" ja parina viime kautena tehot hieman hiipuneet Liigaa kovemmissa sarjoissa ja pelimäärät myös. Joo-o... Ei todnäk olisi ensi kaudella Kärpissä jos tehot olisivat olleet viime kaudella edes lähellä kauden 2017-2018 luokkaa.
Huomionarvoisia seikkoja ovat myös pelaajien iät ja elämäntilanteet. 34 vuotta täyttävän Wellmanin tilanteesta sai käsityksen, että hän haluaa tasaisuutta perhe-elämään ja halusi sitoutua heti suoraan myös kaksivuotisella sopimuksella. Molemminpuolista taustatyötä on tehty. Wellman oli konsultoinut myös Frölundasta tuttua Nicklas Lasua. Hän on nähnyt kaikki Liigaa kovemmat sarjat ja pelannut kolme vuotta Venäjälläkin (Kunlun mukaan lukien, koska olivat evakossa).

Wellman haluaa ymmärrettävästi perheystävälliseen ympäristöön ja ennen kaikkea menestyä. Terveenä kun vielä pysyisi, niin uskon Kärppien saavan viimeisen päälle rutinoituneen joukkuepelaajan ja herrasmiehen. En usko vähääkään jäähdyttelijään, joka ei vain saanut enää parempaa diiliä muualta. Wellman on Liigan mittapuulla vielä tuloksellisestikin kärkihankinta. Arpojahan kaikki uudet ulkomaalaiset ovat, mutta hyvä tunne on tästä kaverista.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Näin Tepsiläisenä AHL:stä tulleita on Locke ja viime kaudella Weinger, mitä mieleen nopeasti tulee.
Locke on niin erilaista pelaajatyyppiä, pienikokoinen kamppailuvoimaton pelintekijä, että ei vertaudu oikein ollenkaan Babtisteen tai myöskään vaikka Rodewaldiin. Weinger sen sijaan enemmän samanlainen, tosin oli selvästi nuorempi ja kokemattomampi miesten peleistä. Toisaalta melkein joka liigasta tulleista on niin onnistuneita kuin epäonnistuneita esimerkkejä, joten tulkita voi aina suuntaan tai toiseen halutessaan. On aika ilmeistä, että mitä kovemmasta liigasta näytöt ovat, sitä todennäköisempää on onnistua myös SM-liigassa, mutta takuita ei tietenkään ole.

Jos ajatellaan nimenomaan Babtistea, niin jos hän päätyy Ilveksen ykkösketjuun, saa ehkä koko liigan parhaat ketjukaverit ajatellen pisteiden tekemistä. Toisaalta silloin myös odotukset olisivat korkealla, ja jokin sinänsä tasoa ihan ok olevan kauden voisi melkein laskea epäonnistumiseksi.
 

Apheu

Jäsen
Onnittelut Mikkeliin. Jormakka on kova pelaaja; nopea, taitava ja työteliäs. Ei kuitenkaan ollut erityisen hyvä puolustuspäähän Tappara-aikanaan. Jormakalle oli ominaista olla ajoittain aivan hurjassa vireessä, kiersi vastustajia jalalla ja laittoi kiekkoa nätisti verkkoon. Sitten tuli huonompia pitkiä jaksoja, kun ei voittanut kamppailuita ja käytännössä hyöty joukkueelle pieni. Epätasaisuuden puutetta jos on saanut KHL:ssä kitkettyä, on Liigan kärkihyökkääjiä.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Jukurit olisi ollut jo muutenkin mielenkiintoinen seurattava ensi kaudella ja Jormakan siirto vain vahvistaa käsitystä. Valmennusjohto Jokinen, Krivokrasov ja Surenkin kuulostaa erittäin lupaavalta ja kun pelaajamateriaaliakin on saatu vahvistettua, on Mikkelissä lupa odottaa hyvää kautta. Juuri tällaista Liiga kaipaa.
 
J

Just-Ice-Hockey

Ehkä mä en näe jotain mitä jotkut muut tuntuvat näkevän, mutta ei Jormakka kuulu tähän ketjuun. Hyvä kakkos-kolmosketjun laituri Liigassa lähtökohtaisesti. Jännä nähdä saisiko vihdoin 40 pisteen rajan rikki.
 

R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ehkä mä en näe jotain mitä jotkut muut tuntuvat näkevän, mutta ei Jormakka kuulu tähän ketjuun. Hyvä kakkos-kolmosketjun laituri Liigassa lähtökohtaisesti. Jännä nähdä saisiko vihdoin 40 pisteen rajan rikki.

No ainakin sen valossa kuuluu, ettei Mikkelissä olla nähty tuon ikäistä, ja noilla tilastoilla varustettua kohtuu tunnettua kotimaista pelaajaa. Toki aina voidaan spekuloida miten heikko viime kausi vaikuttaa, mutta on tuo nimenä kova siirto.

Ihan hauska leikki esim verrata Ilveksen juuri hankkimaa Baptistea Jormakkaan. Toinen 26v 47 NHL-matsia pelannut ja ok AHL-tehot viime kaudella tehnyt Euroopan ensikertalainen vs 31v tasainen kotimainen suorittaja heikolla viime kaudella.

Mielenkiintoinen vastakkainasettelu JYP:n ja Jukureiden välillä, koska nyt senioreiden ohella kaksi hieman JYP leimaa omaavaa nuorempaa pelimiestä on siirtynyt Mikkeliin.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Liigan top3 hankinta. Ei ole arpa, vaan jo näyttönsä tehnyt mies parhaimmassa iässä.

Just niin. Vähän nyt keulii mopedi liikaa. Jormakka on hyvä siirto Liigaan ja erityisen hyvä Jukureille. Todennäköisesti varma 30 pisteen mies, joka tekee myös hommat puolustuspäähän.

Jukureille nappihankinta statuksellaan ja taidoillaan. Kaukana kylläkin mistään Liigan TOP 3-hankinnoista.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ehkä mä en näe jotain mitä jotkut muut tuntuvat näkevän, mutta ei Jormakka kuulu tähän ketjuun. Hyvä kakkos-kolmosketjun laituri Liigassa lähtökohtaisesti. Jännä nähdä saisiko vihdoin 40 pisteen rajan rikki.
Mulla oli ensin vähän samat fiilikset, mutta on Jormakka ainakin Jukureille sen Liiga-taipaleen kovin hankinta, tai vähintään lähelle sitä ja laituresta tälle kaudelle kyllä ainakin likimain Liigan kovin. Todella mukavaa kuitenkin nähdä näitä, kun normaalisti nämä menevät yleensä Kärpät, Tappara, TPS, HIFK akselille. Terveenä Jormakka kuitenkin todennäköisesti tekee ennätyspisteensä Liigassa Jukureissa ja samalla myös Jukurien Liiga taipaleen ennätyksen, kun varmastikin on joukkueensa ykkösheppoja, eikä 2-3 ketjussa.
 
J

Just-Ice-Hockey

No ainakin sen valossa kuuluu, ettei Mikkelissä olla nähty tuon ikäistä, ja noilla tilastoilla varustettua kohtuu tunnettua kotimaista pelaajaa. Toki aina voidaan spekuloida miten heikko viime kausi vaikuttaa, mutta on tuo nimenä kova siirto.

Ihan hauska leikki esim verrata Ilveksen juuri hankkimaa Baptistea Jormakkaan. Toinen 26v 47 NHL-matsia pelannut ja ok AHL-tehot viime kaudella tehnyt Euroopan ensikertalainen vs 31v tasainen kotimainen suorittaja heikolla viime kaudella.

Mielenkiintoinen vastakkainasettelu JYP:n ja Jukureiden välillä, koska nyt senioreiden ohella kaksi hieman JYP leimaa omaavaa nuorempaa pelimiestä on siirtynyt Mikkeliin.
Mulla oli ensin vähän samat fiilikset, mutta on Jormakka ainakin Jukureille sen Liiga-taipaleen kovin hankinta, tai vähintään lähelle sitä ja laituresta tälle kaudelle kyllä ainakin likimain Liigan kovin. Todella mukavaa kuitenkin nähdä näitä, kun normaalisti nämä menevät yleensä Kärpät, Tappara, TPS, HIFK akselille. Terveenä Jormakka kuitenkin todennäköisesti tekee ennätyspisteensä Liigassa Jukureissa ja samalla myös Jukurien Liiga taipaleen ennätyksen, kun varmastikin on joukkueensa ykkösheppoja, eikä 2-3 ketjussa.

Ei se, että on Jukureiden kovin hankinta tee vielä automaattisesti Liigan kovimmaksi hankinnaksi. Itse näen Jormakan mestarikandidaatin 3 ketjun pelaajana, jolla potentiaali paikata ylemmissä ketjuissa. Toki Jukureille ykkösketjun kamaa.

Vielä @#16 erikseen sen verran, että Jormakalla on kyllä laitureissakin täysi työ mahtua top 10, top 5 ei mitään asiaa, siinä määrin nimekkäitä ja hyviä pelaajia on laitureissankin liikkunut.
 
Ei se, että on Jukureiden kovin hankinta tee vielä automaattisesti Liigan kovimmaksi hankinnaksi. Itse näen Jormakan mestarikandidaatin 3 ketjun pelaajana, jolla potentiaali paikata ylemmissä ketjuissa.

Onko heittää esimerkkejä viime vuosilta missä kolmosketjun kaverit painaa sellaista 25-30 pistettä? Ihan muutama riittää.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vielä @#16 erikseen sen verran, että Jormakalla on kyllä laitureissakin täysi työ mahtua top 10, top 5 ei mitään asiaa, siinä määrin nimekkäitä ja hyviä pelaajia on laitureissankin liikkunut.
Lukossa Jormakka olisi varmastikin kolmessa ensimmäisessä ketjussa, eri asia sitten miten nuo ketjut kukin määrittää ketjuiksi 1-3. Viime kaudella Lukon nimellinen kolmonen oli Skalicky-Mattila-Pospisil ja se saattaa olla sitä nytkin. Muut 1-3 ketjujen laiturit ovat todennäköisesti Hakulinen, Repo, Pooley ja Petman/Nyman ja ainakin nimenä Jormakka menee vielä kolmen viimeksi mainitun edelle, eli hyvin voisi Jormakka olla Lukossa 1-2 ketjun kamaa.

Palola, Innala, Jormakka, Sandberg, Baptiste, Rodewall, Leskinen, Mäenalanen, Rautiainen ja Smejkal on mun mielestä aika liki TOP-10 laitureista ja kyllä Jormakka näytöillään tuossakin TOP-5 menee.

Hieno siirto Liigan kannalta kuitenkin.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Just niin. Vähän nyt keulii mopedi liikaa. Jormakka on hyvä siirto Liigaan ja erityisen hyvä Jukureille. Todennäköisesti varma 30 pisteen mies, joka tekee myös hommat puolustuspäähän.

Jukureille nappihankinta statuksellaan ja taidoillaan. Kaukana kylläkin mistään Liigan TOP 3-hankinnoista.

Jos siirtyisi Kärppiin, IFK:hon, Tepsiin, Tapparaan ym. olisi heittämällä tämän ketjun TOP-kamaa. Mutta kun Jukurit... niin se vaan menee. Ei haittaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös