Kukko

Jäsen
Boldatulla kohdalla ei tässä kohtaa ole merkitystä.

Ei toki Tshekin sarja ole kovempi kuin AHL, mutta Roman ollut useita kausia joukkueensa ykkössentteri ja pistemääräkin mainio. Ei Audette nyt mitään maagisia pisteitä AHL:ssa ole tehnyt. Audette ensimmäistä kertaa Eurooppaan.

Mikä tekee Audettesta selkeästi paremman ja kovemman?
Joka vuosi askeleita eteenpäin ottava nuori pelaaja. Viime kaudella AHL 0,66 PPG. Profiilityypiltään luisteleva ja kiekollinen. Pelityyli tukee pärjäämistä Liigassa. Romaneita Liigaan on saatavilla. Koskirantoja/Audetteja harvemmin siirtyy.
 
@McTorso :
Toivon, että pari kolme seuraa ei pysty ensi kaudella pelaamaan. Näin saisimme tästä Koronan aiheuttamasta erittäin ikävästä tilanteesta irti jotain positiivistakin.

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Mitä veikkaat, tulisiko Audette Suomeen jos tekisi AHL:ssä maagisia pisteitä, eikä olisi sen sijaan ylhäällä NHL:ssä? Audetten AHL-pistekeskiarvo on samaa tasoa Kunykin kanssa, itseasiassa hieman parempi jopa.
Mikä sitten mättää ettei päässyt kokeilemaan yhtäkään peliä ylhäällä, jos tuo on kerta niin hemmetin kova? Neljä kautta tämä maaginen jätkä pelannut AHL:ssä ilman yhtäkään kokeilua ylhäällä.

Kolmikolla toki omat etunsa, mutta ennakkoon kolmikko on kyllä hyvin tasapäinen.

Niin ja täytyy nyt täsmentää, Audette voi olla kauden jälkeen katsottuna kovempi hankinta kuin mitä nämä tshekit, mutta ei nuo statsit nyt mitkään ihmeelliset ole, että siitä voisi sanoa kovempaa hankintaa
 
IIHF Power Ranking 17.5 - 16. Kazakhstan: “Love in an elevator/Livin’ it up when I’m goin’ down”

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922

Eli onko siis pelkkä pistekeskiarvo ja asema joukkueen sisällä ainoa mittari, oli liiga mikä tahansa?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura, sympatiat: KalPa
Pari vuotta sitten tänne Liigaan tuli änäristä pari sellaista kaveria kuin Jiri Tlusty ja Kyle Quincey. Eihän se nyt ihan lähtenyt kummallakaan, vaikka olivat lähtökohtaisesti Liigan kovimpia kavereita.
Muistelisin kyllä Quinceyn olleen etenkin alkuun erittäinkin hyvä ja oli IFK:n ihan johtava pakki. Ei nyt mikään ylivoimaisen maaginen tietenkään, mutta hyvin hoiti tonttinsa. Ja olikos sillä jotain siviilielämän häikkää myös, taisi käydä välillä Pohjois-Amerikassa kauden aikana.

Tlusty puolestaan oli jo lähtökohtaisesti ihan paska hankinta koska oli aikalailla nippanappa saako peliluvan. Ranne oli ihan sökönä, eihän mies pystynyt käytännössä laukomaan ollenkaan. Ja siinä myös syy miksi ylipäätään Liigaan tuli ja eipä enää sen jälkeen ole pelannutkaan.
 
Pedon rinnassa on sydän ikiroutainen

BANZAI!

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Eli onko siis pelkkä pistekeskiarvo ja asema joukkueen sisällä ainoa mittari, oli liiga mikä tahansa?
Onko AHL pistekeskiarvo tässä kohtaa se ainoa mittari?
 
IIHF Power Ranking 17.5 - 16. Kazakhstan: “Love in an elevator/Livin’ it up when I’m goin’ down”

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Muistelisin kyllä Quinceyn olleen etenkin alkuun erittäinkin hyvä ja oli IFK:n ihan johtava pakki. Ei nyt mikään ylivoimaisen maaginen tietenkään, mutta hyvin hoiti tonttinsa. Ja olikos sillä jotain siviilielämän häikkää myös, taisi käydä välillä Pohjois-Amerikassa kauden aikana.

Tlusty puolestaan oli jo lähtökohtaisesti ihan paska hankinta koska oli aikalailla nippanappa saako peliluvan. Ranne oli ihan sökönä, eihän mies pystynyt käytännössä laukomaan ollenkaan. Ja siinä myös syy miksi ylipäätään Liigaan tuli ja eipä enää sen jälkeen ole pelannutkaan.
Quincey oli ajoittain aivan omaa luokkaa näissä kaukaloissa ja miehen perustekeminenkin todella kovalla tasolla. Tlustystä en osaa sanoa sen tarkemmin, mutta Quincey oli monipuolisuutensa takia helvetin hyvä puolustaja. Yksi vuosi lisää tässä liigassa niin olisi ollut sarjan kärkipakki.
 
"Nyt menee Ville. Muse jää, Muse jää, Muse jää. Tapa se. Tapa se kusipää"

Tomek Valtonen, Pasila, 01.09.2012

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Joka vuosi askeleita eteenpäin ottava nuori pelaaja. Viime kaudella AHL 0,66 PPG. Profiilityypiltään luisteleva ja kiekollinen. Pelityyli tukee pärjäämistä Liigassa. Romaneita Liigaan on saatavilla. Koskirantoja/Audetteja harvemmin siirtyy.
Roman useamman kauden joukkueensa selkeä ykkössentteri, pelaajatyypiltaan taitava ja pelisilmää kehuttu. Kokenut pelaaja ja pelannut Euroopassa useamman kauden kun taas Audette ensimmäistä kertaa Eurooppaan. Audette voi olla Locke tai Danforth.

Elä nyt ees laita mitään Koskirantaa tai Audettea samaan lauseeseen. Koskiranta ennakkoon huomattavasti kovempi pelaaja.
 
IIHF Power Ranking 17.5 - 16. Kazakhstan: “Love in an elevator/Livin’ it up when I’m goin’ down”

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Roman useamman kauden joukkueensa selkeä ykkössentteri, pelaajatyypiltaan taitava ja pelisilmää kehuttu. Kokenut pelaaja ja pelannut Euroopassa useamman kauden kun taas Audette ensimmäistä kertaa Eurooppaan. Audette voi olla Locke tai Danforth.

Elä nyt ees laita mitään Koskirantaa tai Audettea samaan lauseeseen. Koskiranta ennakkoon huomattavasti kovempi pelaaja.
Koskiranta ja Kunyk ovat selvä top-2. Audette on tällä hetkellä lähes yhtä selvä top-3. Sen jälkeen tulee sitten Roman ja se Pelicansin tsekki.
 
Kukko

Jäsen
Mikä sitten mättää ettei päässyt kokeilemaan yhtäkään peliä ylhäällä, jos tuo on kerta niin hemmetin kova? Neljä kautta tämä maaginen jätkä pelannut AHL:ssä ilman yhtäkään kokeilua ylhäällä.

Kolmikolla toki omat etunsa, mutta ennakkoon kolmikko on kyllä hyvin tasapäinen.

Niin ja täytyy nyt täsmentää, Audette voi olla kauden jälkeen katsottuna kovempi hankinta kuin mitä nämä tshekit, mutta ei nuo statsit nyt mitkään ihmeelliset ole, että siitä voisi sanoa kovempaa hankintaa
Mikäli itse katsastaisin Pohjois-Amerikasta sentteriä Liigaan, niin olisin kiinnostunut pienempi kokoisista liikkuvista/taitavista pelaajista. NHL-organisaatiot katsovat fysiikan erittäin merkittävänä asiana. Taas Euroopassa hivenen pulkannarumpikin saattaa dominoida, mikäli muuten on erinomainen pelimies.
 
@McTorso :
Toivon, että pari kolme seuraa ei pysty ensi kaudella pelaamaan. Näin saisimme tästä Koronan aiheuttamasta erittäin ikävästä tilanteesta irti jotain positiivistakin.

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Koskiranta ja Kunyk ovat selvä top-2. Audette on tällä hetkellä lähes yhtä selvä top-3. Sen jälkeen tulee sitten Roman ja se Pelicansin tsekki.
Se on sitten sinun mielipiteesi.

Hypoteettinen kysymys. Jos Janne Kuokkanen tulisi Liigaan, tuo olisi huomattavasti kovempi kuin Audette.
 
IIHF Power Ranking 17.5 - 16. Kazakhstan: “Love in an elevator/Livin’ it up when I’m goin’ down”

Juippi88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
AHL-pistekeskiarvo :D Peter White, Corey Locke ja Tom Walsh tässä moro!
AHL-pistekeskiarvo :D Justin Azevedo, Kurtis Mclean, Jakub Petruzalek, Aaron Gagnon, Perttu Lindgren, Justin Morrison, tässä moro!

En voi teidän kokemuksille mitään, mutta Raumalla on näistä AHL-pistekeskiarvoista aika perkeleen hyvät kokemuset.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikäli itse katsastaisin Pohjois-Amerikasta sentteriä Liigaan, niin olisin kiinnostunut pienempi kokoisista liikkuvista/taitavista pelaajista. NHL-organisaatiot katsovat fysiikan erittäin merkittävänä asiana. Taas Euroopassa hivenen pulkannarumpikin saattaa dominoida, mikäli muuten on erinomainen pelimies.
Joo vaikka tilanne on hieman parantunutkin, niin kyllä P-Amerikassa vieläkin harrastetaan "kokorasismia".

Vaikka Romanista hankintana tykkäänkin, niin kyllä Audetten ottaisin jos saisin valita.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
AHL-pistekeskiarvo :D Justin Azevedo, Kurtis Mclean, Jakub Petruzalek, Aaron Gagnon, Perttu Lindgren, Justin Morrison, tässä moro!

En voi teidän kokemuksille mitään, mutta Raumalla on näistä AHL-pistekeskiarvoista aika perkeleen hyvät kokemuset.
Bomersback, Arniel, Zalewski, Zajac, Brookbank.

Sori, oli pakko.

Toki parempaan suuntaan menossa Lukon skouttaus.
 
IIHF Power Ranking 17.5 - 16. Kazakhstan: “Love in an elevator/Livin’ it up when I’m goin’ down”

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Onhan Romanissa ja Audettessa nyt eroa siinä että Ondrejn on "pakko" tulla Ilvekseen jos aikoo vielä tehdä uraa korkealla tasolla, kun taas Audette tuli Lukkoon vaikka olisi voinut valita monta muutakin joukkuetta/sarjaa. Lopputulos voi toki mennä kummalle vaan, mutta lähtökohtaisesti Audette on kovempi hankinta.

AHL on kuitenkin about SHLn tasoinen sarja, minkä takia sieltä ei enää hankita näitä kahden ensimmäisen kentän miehiä elleivät he ole kotimaisia junnuja tyyliin Pulju, Honka tai Lammikko. Audette ei ole iällä pilattu ja vetänyt farmissa sen verran hyvin että olisi voinut hyvinkin siirtyä Saksaan tai Ruotsin alemman kastin ryhmiin. Sinällään hyvä hauiksen näyttö Lukolta.

Roman on taas pelannut koko uransa heikon Vitkovicen kärkisentterinä. Hän ei ole Tshekin sarjan seksikkäimpiä pelaajia, joten Suomea kovempiin sarjoihin siirtyminen ei ole helppoa. Ruotsin 1-2 heittopusseihin voisi mahtua, mutta sinne on muitakin vaihtoehtoja. Jos hän olisi halunnut haastaa itseään ja lähteä pois mukavuusalueelta, niin KHL-flopin jälkeen olisi voinut siirtyä Tshekin koviin joukkueisiin (missä olisi joutunut kilpailemaan peliajasta) tai vaikka Suomeen. Meni kuitenkin takaisin sarjan pohjalle ja nyt alkaa olla viimeinen mahdollisuus nousuun 31-32 vuotiaana.

Ilves ei tietysti ole Extra- tai SM-liigan huippujoukkueiden tasoinen nippu, mutta kuitenkin parempi kuin Vitkovice, joten tämä on askel ylöspäin. Mahdollisten onnistumisten myötä Ondrej voi siirtyä vuoden päästä johonkin suurseuraan tavoittelemaan menestystä. Jos hän haluaa joskus pelata edes välierissä niin hiljalleen alkaisi olla aika ja se on toki mahdollista myös Ilveksessä. Vitkoviceen mies voi palata vielä vaikka 36-vuotiaana, mutta silloin on turha enää haaveilla finaalitaistoista ainakaan näissä Tshekin ja Suomen tasoisten suht hyvien sarjojen tapauksessa..
 
Juippi88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Bomersback, Arniel, Zalewski, Zajac, Brookbank.

Sori, oli pakko.

Toki parempaan suuntaan menossa Lukon skouttaus.
Bomersback: Mitättömät AHL-tehot ja täytti kuitenkin paikkansa jotenkuten tuolla 0,5pinnaa/peli tahdilla. Silloin myös joukkue ympärillä oli aika huono.

Arniel: Kaveri otettiin try-outilla ja laitettiin pihalle, mielestäni ei mikään floppihaku kun ei lyöty isoa rahaa vuoden soppariin?

Zalewski: Tämä kaveri tuli lukkoon suoralla sopparilla ja hyvillä statseilla, mutta todella paha loukkaantuminen pilasi kauden lähes täysin, huonoa tuuria ja mitä olisi voinut tulla jos olisi ollut täydessä kunnossa?

Brookbank: Täysin paska.

Eli näistä listaamistasi pelaajista käytänössä yksi sopimus oli Lukon kannalta täysin floppi suorituksiin nähden. Mielestäni ollaan silti reilusti plussalla, esim moniin muihin nähden.
 
Sori unohtui Zajac, oli aika mitään sanomat hankita kun en edes muista mistä tuo vain 11ottelua johtui
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, TUTO Hockey, LA Kings, Underdog
AHL-pistekeskiarvo :D Justin Azevedo, Kurtis Mclean, Jakub Petruzalek, Aaron Gagnon, Perttu Lindgren, Justin Morrison, tässä moro!

En voi teidän kokemuksille mitään, mutta Raumalla on näistä AHL-pistekeskiarvoista aika perkeleen hyvät kokemuset.
Hyvät kokemukset vai valikoiva muisti? Caldwell, Brookbank, Arniel, Zalewski, Zajac...Kuten nämä osoittavat, on pelkän AHL-keskiarvon perusteella tehtävä vertailu melkolailla vettä sen kuuluisan lintueläimen selkään.
 
Allekirjoituspaikka myynnissä 5,99€/kk (ei määräaikaisuutta)

Kyle

Jäsen
Juuri piti tulla kirjoittamaan samaa mitä @Naurava Kulkuri tuossa yläpuolella. Jos Ilveksen uutta sentteriä alustavasti sovitetaan esimerkiksi Suomen ja Meskasen keskelle, tai Maccellin, niin sillä ei ole mitään merkitystä onko vuosia sitten tehnyt 0,2 vai 0,8 pisteen keskiarvolla AHL:ssä. Jos osaa lukea peliä, pystyy tasapainottamaan jo valmiiksi laadukkaita laitureita ja luistin liikkuu, niin vähän heikommankin pistepotenttiaalin omaava kaveri kerää 10-15 irtopistettä kaudessa.

Roman nyt on hyvän ikäinen pelaaja ja kolunnut Tsekin maajoukkueita, niin en näkisi miksei olisi Liigassa tasokas pelaaja. Sanoisinkin että jos Roman pystyy voittamaan kaksinkamppailuita, aloituksia ja on tunnollinen omaan päähän, niin varmasti pystyy keräämään liigassa pisteitä Eemeli Suomen tahtiin. Siis jos pelaavat samassa ketjussa. Suomi kuitenkin on yksinään jo pelaaja joka pyrkii hyödyntämään ketjukavereitaan maksimi kapasiteetilla omassa pelissä siinä määrin, että monesti ketjukaverit keräävät pisteitä samaan tahtiin kuin Eemeli itse.

Oikeastaan tässä ketjussa keskushyökkääjistä vain Jarno Koskirannan kohdalla ollaan oivallettu se tosi seikka, että hänen kohdallaan ei auta tuijottaa pelkkää pistesaraketta. En vertaa Romania Koskirantaan, mutta jos Ilveksellä on kärkisentterien vaje ollut, niin onhan Roman lähtökohtaisesti valtavan kokoinen merkitys omalle joukkueelle, kun ennestään Ilveksen sentterit olivat luokkaa Saarela, Mieho ja Vainionpää.
 
Viimeksi muokattu:

Juippi88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyvät kokemukset vai valikoiva muisti? Caldwell, Brookbank, Arniel, Zalewski, Zajac...Kuten nämä osoittavat, on pelkän AHL-keskiarvon perusteella tehtävä vertailu melkolailla vettä sen kuuluisan lintueläimen selkään.
Muut tuossa perustelinkin jo. Caldwelia nyt en oikein voi laskea ahl hauksi koska oli ensin kaksi kautta Saksassa ja sen jälkeen kaksi Ässissä. Jos yrität hänellä kuittailla aiempiin vertauksiini niin ei oikeen osu maaliin
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
AHL on kuitenkin about SHLn tasoinen sarja, minkä takia sieltä ei enää hankita näitä kahden ensimmäisen kentän miehiä elleivät he ole kotimaisia junnuja tyyliin Pulju, Honka tai Lammikko.

Ilves ei tietysti ole Extra- tai SM-liigan huippujoukkueiden tasoinen nippu, mutta kuitenkin parempi kuin Vitkovice, joten tämä on askel ylöspäin.
Mielenkiintoisia nostoja. AHL on ilmeisesti nostanut melkoisesti profiiliaan ihan viime vuosina, kun multa on mennyt tämmöinen ihan ohi. On muistettava, että SHL on kuitenkin omissa silmissäni maailman toisiksi kovatasoisin sarja, vaikka jossain muualla voi liikkuakin enemmän rahaa.

Ilves oli viime kaudella liigan top4-joukkue ja lähtee vetämään CHL:ää ihan hyvistä asemista. Toki heikentynyt viime kaudesta, mutta sitä voi vielä kuroa kiinni. Katsotaan. Extraliigakin on näköjään nostanut jonkinverran profiiliaan sitten viime näkemän. Mielenkiintoista tosiaan, kuten jo totesinkin.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mikä sitten mättää ettei päässyt kokeilemaan yhtäkään peliä ylhäällä, jos tuo on kerta niin hemmetin kova?
Mitään varsinaista tietoa minulla ei ole, mutta äkkiseltään ajateltuna ainakin hiukan lyhyenläntä varsi saattaa olla yksi syy.

Ottamatta kantaa tähän vertailuun. Tai no on minulla siihen melko vahva mielipide, mutta se on niin puolueellinen, etten näe sillä oikein mitään painoarvoa. Toisin ku eittämättä sinulla.
 
Juippi88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja lisäyksenä myös tuon Zajacin kohdalla niin Lukolla oli siinä kahden kk koeaika minkä puitteissa sopimus purettiin. Eli tämäkin mielestäni halpa kokeilu eikä mikään floppisoppari mikä erityisemmin kaduttaisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy