Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 187 624
  • 81 141
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Maskittomuuteen suhtaudutaan ainakin oman kokemukseni mukaan aika pitkälle pärstäkertoimen/habituksen mukaan. Itse käyn ruokakaupassa yleensä töiden jälkeen niin, että asukokonaisuutena on puku ja kraka yleensä edelleen kaulassa. Eilen jätin pitkästä aikaa maskin pois (tässä tosin johtui unohduksesta, eikä niinkään tietoisesta toiminnasta) ja sain ystävällistä palvelua sekä kalatiskillä että kassalla, enkä huomannut kanssa-asiakkailta pahaa silmää missään vaiheessa. Sama ilmiö oli nähtävissä viime vuoden puolella ja alkuvuodesta, kun en vielä maskia kaupassa käyttänyt. Tai sitten olen niin turvallisen ja ainulaatuisen oloinen yksilö, että sama olisi tapahtunut, vaikka olisin pukeutunut kusenhajuisiin verkkareihin ja rikkinäiseen verkkopaitaan. Ja tämä siis Helsingin koronahelvetissä.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Voisin oikeastaan sanoa, että sanasta sanaan sama. Maski jäi kokonaan pois valikoimasta noin 2-3 viikkoa sitten, enkä ole mielestäni vastaanottanut edes yhtä pahaa katsetta. Asuna usein mainitsemasi miinus kraka.

Tänään lienee pakko laittaa rätti ainakin kaulalle, kun Huuhkaja-charter painaa kohti Köpistä!
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Maskittomuuteen suhtaudutaan ainakin oman kokemukseni mukaan aika pitkälle pärstäkertoimen/habituksen mukaan. Itse käyn ruokakaupassa yleensä töiden jälkeen niin, että asukokonaisuutena on puku ja kraka yleensä edelleen kaulassa. Eilen jätin pitkästä aikaa maskin pois (tässä tosin johtui unohduksesta, eikä niinkään tietoisesta toiminnasta) ja sain ystävällistä palvelua sekä kalatiskillä että kassalla, enkä huomannut kanssa-asiakkailta pahaa silmää missään vaiheessa. Sama ilmiö oli nähtävissä viime vuoden puolella ja alkuvuodesta, kun en vielä maskia kaupassa käyttänyt. Tai sitten olen niin turvallisen ja ainulaatuisen oloinen yksilö, että sama olisi tapahtunut, vaikka olisin pukeutunut kusenhajuisiin verkkareihin ja rikkinäiseen verkkopaitaan. Ja tämä siis Helsingin koronahelvetissä.
En ole minäkään saanut pahoja katseita kaupassa, vaikka asusteena on kulahtaneet shortsit ja t-paita. Hiukset näyttää lattiamopilta ja partakin niin tuuhea ja siistimätön että joku saattaa nallekarhuksi luulla.Eli enpä usko että tässä asiassa asukoodi paljoa merkitsee.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
En ole minäkään saanut pahoja katseita kaupassa, vaikka asusteena on kulahtaneet shortsit ja t-paita. Hiukset näyttää lattiamopilta ja partakin niin tuuhea ja siistimätön että joku saattaa nallekarhuksi luulla.Eli enpä usko että tässä asiassa asukoodi paljoa merkitsee.
Totta varmasti tämäkin. Ehkä meidät on vain niin ohjelmoitu luulemaan, että maskittomat tuomitaan automaattisesti, että vastakkainen reaktio laittaa heti miettimään mahdollisia selityksiä ympäri kentän.
 
Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Osahan ajattelee että jos ei käytä maskia niin on automaattisesti joku rokotevastainen hörhö tai koronadenialisti. Töissä kyllä pidän tietyissä tilanteissa koska on pakko mutta muuten en näe noissa enää oikein mitään järkeä.
Varmaan sen virallisen maskisuosituksen poistaminen tulee olemaan viranomaisille hankalaa kun tämä äärilaita on sitä mieltä että niistä ei pidä luopua ennen kuin korona on kokonaan kadonnut maapallolta.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miksi ihmeessä harhauduin tähän ketjuun. No eipä tule toistumaan.

Itselleni tuli mieleen joko tietämättömyys tai piruilu maskinkäyttäjille, jotka toimivat mielestäsi ohjesäännön vastaisesti. Katsoin parhaaksi antaa vastauksen, koska minusta selitys on ihan yksinkertainen, ja toivottavasti hälventää epäilyksiä kanssaihmisten puutteelliseen järjenkäyttöön liittyen, tai poistaa syyn piruilla heille.
 
Vaikka äänekkäästi maskeja "vastustan", en minäkään niiden pitäjille halua piruilla. Tärkeintä, että ovat saaneet itsensä liikkeelle kuluttamaan ja elämään. Se on hyvä ihan kaikille.
 
Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
En ole oikein ikinä ymmärtänyt tälläistä sosiaalista painetta. Jos joku on typerää, niin miksi pitää tehdä samalla tavalla kuin muut tekevät.

Ihminen on laumaeläin ja sosiaalinen paine on aika tärkeä osa sitä - nykyään on toki mahdollista olla mutatoitunut versio, joka ei tällaista painetta noudata, ja silti selvitä siittämään jälkeläisiä, mutta ennen muinoin mukautuminen ryhmän normistoihin oli elinehto selviytymiselle.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Totta varmasti tämäkin. Ehkä meidät on vain niin ohjelmoitu luulemaan, että maskittomat tuomitaan automaattisesti, että vastakkainen reaktio laittaa heti miettimään mahdollisia selityksiä ympäri kentän.
Hyvin pukeutuminen lisää luotettavuutta. Menet se puku ja solmio päällä tuolla, niin ihmismielen reaktio on se, että tämä todennäköisesti hoitaa asiansa kunnolla.

Pieruverkkarit ja joku ÄIJÄ-paita taas aiheuttaa keskimäärin toisenlaisen reaktion niin, että tämä hampuusi se tuskin mitään välittää mistään, ja häneen ei ole luottaminen. Suhtaudunpa häneen siis epäilevämmin ja torjuvammin.
 
RauMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Detroit Red Wings
Odotin paljon pahempaa tarinaa, voi se kai
olla kiusallista jos maskittomuudesta huomautetaan, mutta onko se maskiraivoa?

Ei, vaan oikein helvatin laiskaa uutisointia. Samaa sarjaa kuin lisätä -gate jonkun sanan perään kun jostain ”kohusta” on kyse.
 
Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Osahan ajattelee että jos ei käytä maskia niin on automaattisesti joku rokotevastainen hörhö tai koronadenialisti. Töissä kyllä pidän tietyissä tilanteissa koska on pakko mutta muuten en näe noissa enää oikein mitään järkeä.
Varmaan sen virallisen maskisuosituksen poistaminen tulee olemaan viranomaisille hankalaa kun tämä äärilaita on sitä mieltä että niistä ei pidä luopua ennen kuin korona on kokonaan kadonnut maapallolta.
Juu tuskinpa suositusta tullaan ”virallisesti” poistamaan…

”Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek ennustaa, että maskin käyttö saattaa jäädä pysyväksi tavaksi. Asia käy ilmi terveydenhuoltoalan ammattilaisten Tehy-lehdessä, joka kysyy häneltä, milloin maskin käytöstä voidaan luopua.

– Vai tuleeko siitä uusi normaali, kuten useissa Aasian maissa, joissa ihmiset ovat suojanneet toisiaan influenssalta maskien avulla jo kauan? Maskit, etäisyydet, käsien pesu ja desinfiointi sekä erilaiset rajoitteet ovat osoittaneet, että on muitakin keinoja suojautua kuin rokotteet, Nohynek vastaa.”

Linkki uutiseen: Hanna Nohynek Tehy-lehdessä: Maskin käytöstä tulossa uusi normaali

Noh, ei siinä. Lyödään vaikkapa kunnon rajoitteet ihan vakituisesti niin ei tarvita rokotuksia!
 
Hanna on vain osittain oikeassa aasialaisten suhteen eli ainakin Japanissa suurin syy suojainten käyttöön oli huono ilmanlaatu.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihminen on laumaeläin ja sosiaalinen paine on aika tärkeä osa sitä - nykyään on toki mahdollista olla mutatoitunut versio, joka ei tällaista painetta noudata, ja silti selvitä siittämään jälkeläisiä, mutta ennen muinoin mukautuminen ryhmän normistoihin oli elinehto selviytymiselle.
Aika huolissaan saa ihmiskunnasta olla, jos vieläkin kiinnostaa jokaisen tuntemattoman ihmisen ajatusmaailma noin paljoa. Toisaalta ostivat jotkut vessapaperia, kun muutkin ostivat....

Enkä puhu nyt mistään "saatanan lampaat" jutuista, vaan ihan aidosti erikoinen ajatus.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hanna on vain osittain oikeassa aasialaisten suhteen eli ainakin Japanissa suurin syy suojainten käyttöön oli huono ilmanlaatu.

Tää ei kyllä sinänsä pidä paikkaansa vaikka varmasti silläkin on jossain kiinalaisissa helvetinkaupungeissa iso rooli. Esim. Japanissa jengi kaivaa aika automaattisesti maskit esiin nimenomaan influenssakauden ajaksi.
 
Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tää ei kyllä sinänsä pidä paikkaansa vaikka varmasti silläkin on jossain kiinalaisissa helvetinkaupungeissa iso rooli. Esim. Japanissa jengi kaivaa aika automaattisesti maskit esiin nimenomaan influenssakauden ajaksi.
Sillon kun itse kävin siellä niin selitykseksi tuli ilmanlaatu mutta otanta aika pieni :). Mutta jos Suomessa päästään virallisesti joskus maskeista eroon niin hankala kuvitella että flunssaiset ihmiset ottaisivat ne varotoimena takaisin käyttöön vaikka niistä apua olisikin.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Suosikkijoukkue
Ässät
Ite veikkaan, että maskeja alkaa tulevaisuudessa näkyä maskeja... toki ihan vain joskus ja jouluna. Jotkut saattavat käyttää tulevaisuudessakin maskia, jos joutuvat sairastaessa/köhässä käymään kaupassa tai ainakin jos joutuvat matkustamaan julkisilla.

On tää epidemia kuitenkin lisännyt sen verran tietoisuutta omien tekojen seurauksista, että varmasti osa porukkaa tulee olemaan tunnollisia. Mutta kuten todettua, niin harvinaisia näkyjä maskit silti tulevat olemaan.

Onkos muuten mahdollista, että nähdään vuoden tai kahden päästä isompi influenssaepidemia? Ajattelin, että varmaankin väestön immuniteetti sitä vastaan on vähentynyt tässä muutaman vuoden aikana. Ja muutenkin vastustuskyky saattaa heikentyä jos käsidesin käyttö ja bakteerien välttely lisääntyy.

Ja jos ihmiset huolehtivat / ressaavat tulevaisuudessakin aiheuttamistaan sairastumisista tai sen ehkäisystä, niin mitä vaikutuksia sillä on mielenterveyteen? Entäpä lapsiin, jotka kasvavat tässä ympäristössä? Varmasti jotain negatiivisia kuin myös positiivisiakin vaikutuksia tullaan näkemään. Sehän voi olla, että parhaillaan kasvaa ennätyksellisen empatiakykyinen sukupolvi :) Ja tätä kykya tullaan varmasti tulevaisuudessa tarvitsemaan erittäin paljon.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onkos muuten mahdollista, että nähdään vuoden tai kahden päästä isompi influenssaepidemia? Ajattelin, että varmaankin väestön immuniteetti sitä vastaan on vähentynyt tässä muutaman vuoden aikana. Ja muutenkin vastustuskyky saattaa heikentyä jos käsidesin käyttö ja bakteerien välttely lisääntyy.

On. Itse asiassa YLE julkaisi tästä juuri tänä aamuna uutisen.

Suosikkijoukkue
Ässät
On. Itse asiassa YLE julkaisi tästä juuri tänä aamuna uutisen.

Oho :D aika sopiva ajotus.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On. Itse asiassa YLE julkaisi tästä juuri tänä aamuna uutisen.

Nyt on siis liian aikaista luopua rajoituksista. Koitetaan kestää vielä pari kuukautta ... ei saatana.
 
Kälvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Näin tulee käymään että tautikammo tulee etenemään artikkelin suuntaan. Emme enää halua sairastaa.

Itse en tosin täällä maailman laidalla aio rätti naamalla enää kulkea.
– Vai tuleeko siitä uusi normaali, kuten useissa Aasian maissa, joissa ihmiset ovat suojanneet toisiaan influenssalta maskien avulla jo kauan? Maskit, etäisyydet, käsien pesu ja desinfiointi sekä erilaiset rajoitteet ovat osoittaneet, että on muitakin keinoja suojautua kuin rokotteet, Nohynek vastaa.

Minä olen kuvitellut, että Aasiassa maskia käytetään ilmansaasteiden takia, eikä siksi että haluttaisiin vältellä influenssaa.
 
Fat Cat

Sekä että. Esim. Tokiossa ja Japanissa muutenkin on ihan hyvä ilmanlaatu, ja maskeja käytetään lähinnä tautien takia. Seoulissa taas ajoittain ei näe melkein eteensä saasteilta, ja siellä käytetäänkin mielestäni pääosin ilmanlaadun takia. Siellä näkyy myös näitä hieman jykevämpiä maskeja, missä on vaihdettavat suodattimet tjsp.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minä olen kuvitellut, että Aasiassa maskia käytetään ilmansaasteiden takia, eikä siksi että haluttaisiin vältellä influenssaa.

Olet sitten kuvitellut osittain väärin. Itsekin aikoinaan ihmettelin, kun vuonna 2008 lensin Japaniin, että miksi japanilaiset käyttivät kasvomaskeja. Minulle selvitettiin tätä, ja syy ei ollut Finnairin koneen saastunut ilma, vaan se, että kulttuuriin kuuluu tietty "huomaavaisuus", ja se ilmenee juuri siten, että kanssamatkustajia suojataan maskeilla. En usko, että kaikki olivat flunssaisia, vaan kyse oli vain toiminnasta varmuuden vuoksi.

Samaa ilmiötä oli havaittavissa myös junissa. Kaduilla tuli vain yksittäisiä maskin käyttäjiä vastaan, ja he todennäköisesti olivat oikeasti flunssaisia, tai sitten todella varovaisia luonteeltaan.

Ja siis influenssa ei ole se ainoa torjuttava pöpö, vaan ihan normaali räkäyskä on se, jota eivät halua tartuttaa muille.

Japanissa ilmansaasteet eivät siis ole se syy, ja ihan loogista, koska siellä ne eivät edes ole mikään niin dramaattinen ongelma. Mutta sitten taas Kiinassa ne ovatkin se merkittävin syy maskien käyttöön, ainakin tämän artikkelin mukaan:

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Joo, Japani ja huono ilmanlaatu ei ihan sovi samaan lauseeseen. Kiinassa noita voidaankin ehkä ilmansaasteiden takia käyttää, mutta kyllä Japanissa suurin syy on taudit.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hyvin pukeutuminen lisää luotettavuutta. Menet se puku ja solmio päällä tuolla, niin ihmismielen reaktio on se, että tämä todennäköisesti hoitaa asiansa kunnolla.

Pieruverkkarit ja joku ÄIJÄ-paita taas aiheuttaa keskimäärin toisenlaisen reaktion niin, että tämä hampuusi se tuskin mitään välittää mistään, ja häneen ei ole luottaminen. Suhtaudunpa häneen siis epäilevämmin ja torjuvammin.
Näinpä, vaikka pahimmat rosvot meidän yhteiskunnassakin onkin juuri niitä pukumiehiä. Hampuusit taas yleisesti melko harmittomia kavereita, vaikka sossun rahoilla eläisivätkin. Tämä nyt ei mitenkään liity ketjun aiheeseen, anteeksi siitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös