Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 146
  • 81 140

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Pari viikkoa sitten Suomi Hallituksensa johdolla kurvasi takakaarteesta loppusuoralle, joten nyt pientä katsausta "Operaatio loppukirin" väliaikatilanteeseen:

Sanna siellä lööpeissä maalailee tämän tilanteen jatkuvan mahdollisesti vielä jopa vuosia.

Ei muuta kuin maskia naamalle ja tsempataan yhdessä vuosi kerrallaan.

Hallitus neuvottelee rokotusten nopeuttamisesta - Marin virusmuunnoksista: ”Voimme olla tässä tilanteessa vielä vuosia”

ei muuten tsempata! Onneksi tilanne sellainen että voi vaihtaa maisemaa muualle jos tilanne vaatii. Muualla tuntuvat jo suunnittelevan paluuta vanhaan ja täällä eletään maailmanlopun meininkiä.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Jos katsot Irlannin tartuntulukuja vuoden vaihteesta, niin huomaat, että siellä luvut kasvoivat parissa viikossa suomen nykyiseltä tasolta reiluun 8000 päivässä.

Tämän seurauksena myös koronakuolemat on siellä tuplaantuneet nyt alkuvuonna kokonaislukeman ollessa nyt n. 4500.

Kyllä minä siitä huolimatta sanoisin, että ei ole mahdollista Suomessa, oli kysymyksessä mikä muunnos tahansa. Meillä on nyt kuitenkin juottolat ja muut ravintolat kiinni, liikuntapaikat kiinni jne. Ja suomalainen luonteenlaatu on kuitenkin sellainen, että siinä pidetään kyllä niitä kuuluisia turvavälejä kanssaihmisiin, varsinkin nyt.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Kyllä minä siitä huolimatta sanoisi, että ei ole mahdollisia Suomessa, oli kysymyksessä mikä muunnos tahansa. Meillä on nyt kuitenkin juottolat ja muut ravintolat kiinni, liikuntapaikat kiinni jne. Ja suomalainen luonteenlaatu on kuitenkin sellainen, että siinä pidetään kyllä niitä kuuluisia turvavälejä kanssaihmisiin, varsinkin nyt.
En usko minäkään tuohon skenaarioon, mutta ei se kuitenkaan ihan ulkona reaalimaailmasta ole.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pari viikkoa sitten Suomi Hallituksensa johdolla kurvasi takakaarteesta loppusuoralle, joten nyt pientä katsausta "Operaatio loppukirin" väliaikatilanteeseen:

Sanna siellä lööpeissä maalailee tämän tilanteen jatkuvan mahdollisesti vielä jopa vuosia.

Ei muuta kuin maskia naamalle ja tsempataan yhdessä vuosi kerrallaan.

Hallitus neuvottelee rokotusten nopeuttamisesta - Marin virusmuunnoksista: ”Voimme olla tässä tilanteessa vielä vuosia”
Mä lähden vaikka henkilökohtaisesti johtamaan mellakoita, jos vielä ensi vuonna on minkäänlaisia rajoituksia päällä.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Mä lähden vaikka henkilökohtaisesti johtamaan mellakoita, jos vielä ensi vuonna on minkäänlaisia rajoituksia päällä.
Tulen mukaan ja voin tarvittaessa organisoida sissisotaa...

Näyttää siltä, ettei rajoituksia pureta tämän hallituksen aikana. Eduskuntavaalitkin voidaan siirtää hamaan tulevaisuuteen. Voinee tulla ns. pitkä parlamentti. Vangittavat "kuutosetkin" lienevät tiedossa. Tällä kertaa eivät ole demareita (sarkasmia).
"Operaatio loppukiri" muuttuukin ihan joksikin muuksi. Hyvä hyvä.
 

hege

Jäsen
Täytyy toivoa, että ollaan varmasti loppukirissä operaation suhteen ja ettei käy kuten Vainiolle Roomassa ja lopetetaan kiri kierrosta liian aikaisin.
Oikeastaan voisin sanoa, että nykyiset rajoitukset on ok jos selvästi määräaikaisia ja jos joku puolueettomasti arvioi niiden tehon. Vaikka Korona ei olisi kuolemaksi (kuten normaalisti ei ole), niin on se aika iso riesa ja aiheuttaa kohtuullisen pitkiä salkkuja jengille niin ei tapausten määrän kasvu myöskään ilmaista taloudelle ole.
Tsemppiä kaikille palstalla oleville sairastajille!
 
4

444

Marinin mukaan siis tulevista lisärajoituksista päätetään myöhemmin tällä viikolla. Hyvin ja vahvasti jaksettiin odottaa nykyisten "sulkutoimien" vaikutus. Vittu nuo on sekaisin.

Positiivisena se, että rokotteita tulee ja esim. Espanja ilmoitti, pyrkivänsä saamaan rokotepassilla matkustamisen mahdolliseksi toukokuusta. Jos ja kun Suomessa tämän hallituksen johdolla jatketaan tiukkoja rajoitustoimia ja muualla puuhaillaan exit-planeja, vie ainakin itsellä tie kesäksi johonkin mukavampaan paikkaan "etätöihin".
Tämähän on selvästi askel parempaan päin. Joskus loppuvuodesta, kun kansalaisia haluttiin viimeksi kurittaa rajoituksilla, niin niitä jaksettiin seurata muistaakseni kokonainen vuorokausi ennen kuin päätettiin jo määrätä lisää. Nyt taitaa mennä jo useampi vuorokausi. Ja kuitenkin joka käänteessä muistetaan mainita viiveestä yms. Onkohan näillä tyypeillä käynyt missään vaiheessa mielessä, että kun monta kuukautta mussutetaan veitsen terästä ja työkalupakista löytyy ainoastaan keppiä, niin monella kansalaisellakin alkaa hiljalleen olla mieli mustana ja kapinointi paskoja päätöksiä vastaan yltyy? Että jos aina välillä muistettaisiin vaikka ihan kiittää siitä, kuinka hyvin moni on joustanut ja venynyt tähänkin asti, niin sillä voisi olla positiivinen vaikutus. Ja että jos viime viikolla puhutaan operaatio loppukiristä, niin seuraavalla viikolla se vaikka vielä pysyisi mielessä eikä maalailtaisi useiden vuosien lisäkärsimyksestä?

Sikäli kun tuo rokotusmeininki saadaan jossain vaiheessa ihan kunnolla käyntiin (eli paljon enemmän rohtoa maahan), niin vakavammat taudin muodot tulevat loistamaan poissaolollaan. Tällöin valtaosa tautiin vastaisuudessa sairastuvista kärsivät taudin erittäin lievänä. Siis rokotetuista. Näin ollen sulkutoimille ei pitäisi olla enää minkäänlaista perustetta. Oma lukunsa ovat sitten ne, jotka eivät rokotetta halua, ja heidän vuokseen minä en ole valmis joustamaan tippaakaan omasta vapaudestani. Erilaisiin tauteihin kuolee tässä maassa edelleen vuosittain tuhansia ihmisiä, eikä näidenkään vuoksi keksitä uusia rajoitteita kaiken aikaa. Ja tässä kohtaa viittaan edelleen aikaan, jolloin valtaosa kansalaisista on sen rokotteen saanut. Jos siis syksyllä ollaan tilanteessa, jossa 70% kansalaisista on piikillä käynyt ja hallitus edelleen maalailee uhkakuvia jostain uusista aalloista ja ehkä mahdollisesti tapahtuvista asioista, niin Sanna saa lakeijoineen minun puolestani suksia helvettiin.

Ja nyt - edelleen - niitä rajoituksia tulisi kohdentaa niihin oikeisiin ongelmakohtiin eikä johonkin keilahalleihin ja lenkkipoluille. Ja tämä kritiikki tulee nyt vakaumuksellisen punavihermädättäjäsuvakkiperseläven näppäimiltä.
 
F

Flonaldo

Koronatoipuneiden vasta-ainepitoisesta plasmasta ei ollut apua sairaalassa oleville. Vielä jostain pitäisi löytää se lääke, millä sairastuneiden kehitys vakavasti sairastuneiksi saataisiin pysäytettyä.

[MEDIA=twitter]1369675383591829512[/MEDIA]
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sanna siellä lööpeissä maalailee tämän tilanteen jatkuvan mahdollisesti vielä jopa vuosia.

Niin virusmuunnosten lisääntyessä tuo olisi periaatteessa mahdollista, mutta taas tuollainen kauhuskenaario jollaisia ei ehkä toivoisi päätyvän mediaan. Minua nuo ei haittaa, mutta yleinen ilmapiiri alkaa olla aika vittuuntut. Myös ne THL:n kauhuskenaariot varmasti sisältää dataa kauhulukujen tueksi, mutta ei nuo ole realistisia ja minua ihmetyttää että mikä kauhuskenaarioiden kilpailu tuolla on menossa. Media repii otsikot ja kansa repii hiuksiaan päästä. Tämä rokottamistahti on kyllä helvetin iso floppi. Vieläkö kesällä ihmiset jaksaa desinfioida käsiään, pitää maskeja jne.? Koska ei tämä tule kesään mennessä olemaan ohi, vaikka monet asiantuntijat niin vielä alkuvuodesta maalaili. Laumasuojan saaminen tulee kestämään.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
" Mutta itse kannan huolta siitä, mitä tapahtuu ensi syksynä ja keväänä. Voi hyvin olla, että tämä ei ole mikään maraton edes tämän kevään osalta vaan voi olla, että me olemme tässä tilanteessa vielä vuosia. " -Marin

Marin sentään uskalsi ottaa tuon pitkäaikaiskortin esille, siitä voi antaa pienet pisteet. Moni poliitikko olisi voinut antaa paljon positiivisemman signaalin julkisuuteen, että "jaksakaa nyt vielä hetki niin sitten helpottaa". Tottahan se on, että ei vielä tiedetä auttaako ensimmäinen rokotuskierros palaamaan "normaaliin" vai vaatiiko useampia vuosia ja kierroksia...

Tärkeää on, että baarit ovat kiinni ja kansa jurottaa neljän seinän sisällä hampaita kiristellen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Koronatoipuneiden vasta-ainepitoisesta plasmasta ei ollut apua sairaalassa oleville. Vielä jostain pitäisi löytää se lääke, millä sairastuneiden kehitys vakavasti sairastuneiksi saataisiin pysäytettyä.


On muuten pomminvarma juttu, että joku lääkkeellinen läpimurto tulee vielä lähiaikoina.

e. Jottei jää liian ohkaiseksi, niin harmi että tässä ei ollut se avain. Mutta jotenkin uskon, että tässä on resurssia takana niin paljon
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Marin sentään uskalsi ottaa tuon pitkäaikaiskortin esille, siitä voi antaa pienet pisteet. Moni poliitikko olisi voinut antaa paljon positiivisemman signaalin julkisuuteen, että "jaksakaa nyt vielä hetki niin sitten helpottaa". Tottahan se on, että ei vielä tiedetä auttaako ensimmäinen rokotuskierros palaamaan "normaaliin" vai vaatiiko useampia vuosia ja kierroksia..
En yksinkertaisesti ymmärrä miksi jokainen politikko ei heti ole vaatimassa omalle maalle rokotetuotantoa. Jos nyt lähdettäisiin heti parantamaan tuota omavaraisuutta meillä ei olisi mitään hätää. Se on lopulta aivan naurettavan pieni hinta mikä tällainen setti maksaisi kun miettii kokonaisuutta.

Tuntuu että ainoa työkalu mitä nuo tuntee tähän tautiin on rajoitukset. Jumalauta kun on olemassa ihan toimivia juttuja tätä varten mikä ei rajoita taloutta ja ihmisten elämää. Vittu että pistää vihaiseksi kun huomaa että näiden ääliöiden pää on tietyllä tapaa vielä "pre koronassa". Katsotaan tiettyjä asioita ihan täysin väärästä näkökulmasta.
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Pari viikkoa sitten Suomi Hallituksensa johdolla kurvasi takakaarteesta loppusuoralle, joten nyt pientä katsausta "Operaatio loppukirin" väliaikatilanteeseen:

Sanna siellä lööpeissä maalailee tämän tilanteen jatkuvan mahdollisesti vielä jopa vuosia.

Ei muuta kuin maskia naamalle ja tsempataan yhdessä vuosi kerrallaan.
Tämähän tässä pelottaakin. Siellä on saatu iso vaihde päälle eikä ole aikomustakaan palata ns. normaaliin vielä pitkään aikaan. Tämä tulee vielä helvetin kalliiksi varsinkin lapsille ja nuorille (ei pelkästään taloudellisesti), vaikka on sanottu ettei heihin kohdisteta rajoituksia enää samalla tavalla. En usko enää tämän hallituksen kykenevän minkäänlaiseen järkevään exit-suunnitelmaan, vaan pyörimme samassa karusellissa vielä hamaan tulevaisuuteen. Itselläni ja vaimollani onneksi tilanne on helposti ratkaistavissa, kun lapsetkin ovat jo omillaan, eikä kumpikaan asu Suomessa, mutta sääliksi käy monia tuttavaperheitä sekä toki muitakin samassa asemassa olevia.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pirkanmaalla on paljastunut laajahko tartuntaketju lasten jääkiekkoharrastuksen parissa.


Itselläni ei ole Aamulehden tunnuksia, joten näen vain otsikon ja ensimmäisiä lauseita artikkelista. Facebookin uutiskeskustelun kautta sain käsityksen, että taustalla oli "omaehtoinen leiri", jossa ei oltu noudatettu 10 hengen ohjeistuksia.

Harmillinen tapaus, joka saattaa nostaa Pirkanmaan nousussa olleita lukuja lähiaikoina entisestään, kun jatkotartuntoja tulee perheissä. Tällainen lasten harrastusten rypäs on harvinainen, ja surullista on, jos se on tullut sen vuoksi, että ohjeistusta ei ole noudatettu. Sekin tulee mieleen, että voiko tämä olla brittiläistä, joka leviäisi tehokkaammin myös lasten keskuudessa?
 
Suosikkijoukkue
New York Rangers
" Mutta itse kannan huolta siitä, mitä tapahtuu ensi syksynä ja keväänä. Voi hyvin olla, että tämä ei ole mikään maraton edes tämän kevään osalta vaan voi olla, että me olemme tässä tilanteessa vielä vuosia. " -Marin

Marin sentään uskalsi ottaa tuon pitkäaikaiskortin esille, siitä voi antaa pienet pisteet. Moni poliitikko olisi voinut antaa paljon positiivisemman signaalin julkisuuteen, että "jaksakaa nyt vielä hetki niin sitten helpottaa". Tottahan se on, että ei vielä tiedetä auttaako ensimmäinen rokotuskierros palaamaan "normaaliin" vai vaatiiko useampia vuosia ja kierroksia...

Tärkeää on, että baarit ovat kiinni ja kansa jurottaa neljän seinän sisällä hampaita kiristellen.
Tuntuu, että ei ihmiset enään tämän ekan rokotuskierroksen jälkeen jaksa välittää. Ei tässä omakaan pääkoppa enään hirveän hyvin voi.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Eikös tämän hetken tiedon valossa rokotteet tehoa myös Brasilian ja E-Afrikan muunnoksia vastaan nimenomaan vakavan tautimuodon osalta? @Flonaldo varmaan pystyy vahvistamaan. Jos ja kun näin on, niin alkaa oikeasti vähän pelottamaan jos muunnosten varjolla puhutaan tilanteesta jossa mielivaltaisesti hallituksen niin päättäessä oltaisiin valmis rajoittamaan kansalaisten normaalia arkea.
 
F

Flonaldo

On muuten pomminvarma juttu, että joku lääkkeellinen läpimurto tulee vielä lähiaikoina.

e. Jottei jää liian ohkaiseksi, niin harmi että tässä ei ollut se avain. Mutta jotenkin uskon, että tässä on resurssia takana niin paljon
Itsekin laittaisin pari kolikkoa sille - tosin aika vahvasti riippuen, mikä on "lähiaikoina". Mutta ei tosiaan ole ihan normaalia, että voidaan vetää 11 000 osallistujan tuplasokkokokeita tuosta vain vasemmalla ja oikealla. Tosin monesta suunnasta tutkijat ovat korostaneet, että silti resursseja pitäisi hieman keskittää, eikä roiskia joka suuntaan; monet vahvasti rahoitetut kokeetkin ovat jääneet vähän puolitiehen.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eikös tämän hetken tiedon valossa rokotteet tehoa myös Brasilian ja E-Afrikan muunnoksia vastaan nimenomaan vakavan tautimuodon osalta? @Flonaldo varmaan pystyy vahvistamaan. Jos ja kun näin on, niin alkaa oikeasti vähän pelottamaan jos muunnosten varjolla puhutaan tilanteesta jossa mielivaltaisesti hallituksen niin päättäessä oltaisiin valmis rajoittamaan kansalaisten normaalia arkea.
Kun Marin ja kumppanit on nyt päässet vallan ja hallitsemisen makuun oikein kunnolla, niin vaikea siitä on vähääkään luopua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös