Onko emerituspiispa Eero Huovinen vielä tolpillaan? Eikös hän siunannut Manun viimeiselle taipaleelle?
Vaikken itse mitään yläkerran miehiä ole vakaumukseltani, niin nyt olisi jälleen Huovisen paikka olla valokeilassa sen hetken aikaa vaatimattoman eleettömän, mutta silti niin karismaattisen vakuuttavalla tavalla kertomassa ihmisyyden perimmäisestä tarkoituksesta, selviämisestä kriisin ja toivon näkemisestä kaiken kurjuuden keskellä.
Kun Huovinen ilmestyy ruutuun, ottaa kuulija iästä tai sukupuolesta riippumatta automaattisesti aistinsa käyttöön, unohtaa snapit ja chatit, ottaa paremman katselu/kuuntelu - asennon ja kuuntelee. Huovista nimenomaan kuunnellaan, silloin kun hänen, valitettavasti jonkun tragedian keskellä, halutaan puhuvan. Siinä on samaan aikaan jotain puhuttelevaa, toivoa antavaa, rauhoittavaa, mutta myös viimeistään silloin mielen vakavaksi asettavaa, kun piispamme menee suoraan asiaan ilman sidonnaisuuksistaan eikä kiemurtele kuin poliitikko.