Edelleen huudellaan täältä kentältä. Kyllä tämä taas niin vituiksi hoidettiin kuin olla ja voi. Mitään ei opita. Ensin huudettiin kaikkia mahdollisia riskiryhmäläisiä rokotteille ja ruuhkautettiin kaikki.
Sitten tullaan ulos näin:
"– Täytyy kuitenkin olla realisti, että mihin pystytään. Koronarokotuksia pitäisi antaa hieman aikaisemmin, mutta influenssarokotteita mieluiten vasta mahdollisesti joskus vuodenvaihteessa, ettei teho ehdi laskea, kun influenssaepidemia iskee päälle."
"THL ei ole huolissaan siitä, että rokotuksiin ei pääse heti. Tosin tähän on yksi poikkeus: kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat, eli yli 80-vuotiaat, ja kaikkein sairaimmat. Heidän olisi nyt ensiarvoisen tärkeää saada tehosterokote. Muiden riskiryhmäläisten riski ei ole yhtä suuri.
– Heidän kohdallaan voisi miettiä, miten ensimmäiset rokotukset kohdennettaisiin juuri heille. Tehtäisiinkö tietty kiintiö, jonka vain he voivat ajanvarauksesta ottaa."
Eikö tätä kaikkea olisi voinut miettiä jo saatana paljon aikaisemmin? Eilen viimeksi televisiossa käskettiin kaikkien riskiryhmäläisten hakea tehoste. Ja niin ne nyt tekevät. Kaikki on jumissa, kohta muukin hoito.
Eli nyt annetaan koronatehostetta liian myöhään ja influenssarokotetta liian aikaisin. Hyvin menee!
Sitten tullaan ulos näin:
THL myöntää, että koronarokotukset aloitettiin liian myöhään
Koronatapaukset ovat lisääntyneet kuluvan syksyn aikana ja myös sairaaloissa koronapotilaiden määrä on kasvanut.
yle.fi