Juuri näin. Hyväksytään ensin itse ja kerätään pisteet jälkikäteen kritisoimalla hyväksyttyjä päätöksiä.
Kohta pääministerimme kertoo twitterissä, että "Sanon nyt suoraan. Sdp ei kannata mitään koronarajoituksia".
Juuri näin. Hyväksytään ensin itse ja kerätään pisteet jälkikäteen kritisoimalla hyväksyttyjä päätöksiä.
Kerrotko tästä lisää, itse toimin Helsingin liikuntatoimessa enkä ole kuullutkaan moisesta?Ja mm. kuluvalla viikolla hoiti tästä tehtävästä käsin hölmöilyä vähemmäs, eli Helsingin ulkoliikuntapaikkojen pukukopit auki, kun joku liikuntatoimen alaviskaali oli ne määrännyt kiinni (avin ja toimialan päätöksen vastaisesti). Pieni asia, mutta pormestaritasolta piti hoitaa tämäkin, kun ohjeet ja toiminnot ovat sen luokan sekoilua.
Kyllä Arhinmäki ihan oikeasti asian päällä ja kunnan näkökulmasta siinä on. AVI vain voi määrätä toisinkin joissain asioissa.
En tiedä paljonko Ruotsissa testataan, mutta paljonkohan meillä olisi, jos testattaisiin ihan kaikki halukkaat plus päälle varotoimena tiettyjen alojen työntekijöitä. Aika mukavat lukemat varmaan saataisiin täälläkin aikaiseksi jos resursseja olisi?"Meanwhile in Sweden..."
Perjantaina vaatimattomasti reilu 41000 tartuntaa tilastoihin. Pakko olla jonkinlainen keräilyerä...
![]()
Ruotsi | Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel sairastuivat koronavirustautiin
Kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia saivat koronavirustesteistä positiiviset tulokset maanantaina.www.hs.fi
Paras kohta tuossa pääkirjoituksessa:![]()
Pääkirjoitus | Kiuru yritti painostaa hallituksen omalle koronalinjalleen
Sosiaali- ja terveysministeriö yritti julkisuuden kautta painostaa hallituksen esittämään kouluja etäopetukseen. Ministeriö on oikeassa siinä, että epidemiatilanne on vakava, mutta sen käyttämät keinot olivat huonosti harkittuja, jopa vastuuttomia.www.hs.fi
Paras kohta tuossa pääkirjoituksessa:
Edessä oleva ministerivaihdos tulee hyvään aikaan.
Vaikea uskoa, että sieltä enää pahempaa/huonompaa vaihtoehtoa voisi tulla. Sen verran kovat näytöt Kiuru on nyt antanut, mitä paniikin ja epätoivon lietsomiseen tulee.Entäpä, jos sieltä tulee vielä pahempi kuin Krista Kiuru?
Käyn itse Portugalissa noin kerran kahdessa kuukaudessa, myös korona-aikana, ei siellä ole palattu mihinkään normaaliin vaikka niin sanotaan. Hotelleissa vaaditaan koronapassi, aamupalalle pääsee jos käyttää kumikäsineitä ja kuume mitataan kaikilta. Suurin osa ravintoloista on kiinni. Yö elämä on asia erikseen, pubeissa ei passeja kysellä ja iltasella ollaan ilman maskeja.Miten olisi vielä muutama viikko sitten ollut käytäntö pitää palvelut avoinna passin avulla? 70km päässä kotoani sijaitseva Viro jatkaa näin ja Portugalissa ollaan lisäksi jo avaamassa yhteiskuntaa taas kerran. (Jotain USA:ta, UK:ta tai Itä-Eurooppaa ei tarvinne edes mainita)
Omikron tulee läpäisemään kansan varsin tehokkaasti tulevina viikkoina. Nyt säädetyillä rajoituksilla on lähinnä kosmeettinen vaikutus tartuntamääriin, mutta talouteen ikävä vasen suora.
Vaikea uskoa, että sieltä enää pahempaa/huonompaa vaihtoehtoa voisi tulla. Sen verran kovat näytöt Kiuru on nyt antanut, mitä paniikin ja epätoivon lietsomiseen tulee.
Jätin eilisen tilaisuuden katsomisen kokonaan väliin, ihan oman mielenterveyden takia. Mutta tunsin melkein myötätuntoa, kun uutisista katsoin, kuinka Kiuru itkua pidätellen kertoi tilanteen vakavuudesta. Oli se niin dramaattinen puheenvuoro.Vähän sama fiilis. Eilinen oli kyllä Kiurulta kaikessa häikäilemättömyydessään sellainen suoritus, että oksat pois.
Jos koululuokkia laitetaan karanteeniin niin vaalit ovat siihen nähden riskiä kertaa 100 johtuen porukan ikärakenteesta.Kai joku saa noinkin ajatella, mutta itse en näe vaaleja minkäänlaisena riskinä
Vaikea uskoa, että sieltä enää pahempaa/huonompaa vaihtoehtoa voisi tulla. Sen verran kovat näytöt Kiuru on nyt antanut, mitä paniikin ja epätoivon lietsomiseen tulee.
Jos koululuokkia laitetaan karanteeniin niin vaalit ovat siihen nähden riskiä kertaa 100 johtuen porukan ikärakenteesta.
Ei demaritkaan faktoja tarvitse. Eikä niiden tarvitse omista linjauksista ja rajoituksista pitää kiinni kunhan ääniä saadaan…kuten alla Porvoon demarit siitä mallia näyttävät…Mihinkäs faktaan taas moinen väite perustuu?
Ai perkele, unohdin Lindenin kokonaan. Hän kyllä pystyisi varmaan samoihin "saavutuksiin" kuin Kiuru.Voihan sieltä Aki Lindén tulla. Vielä vähän astetta kovempi paniikinlietsoja.
Demareilla on kyllä tärkeä päätös edessään. Kirun linjasta eroon pääseminen ei tekisi pelkästään hyvää tälle yhteiskunnalle, vaan myös puolueelle.
Ai perkele, unohdin Lindenin kokonaan. Hän kyllä pystyisi varmaan samoihin "saavutuksiin" kuin Kiuru.
Minua ei haittaisi kyllä pätkääkään, vaikka demareiden maine ja samalla kannatus saisi isommankin ja pitkäaikaisemman kolhun. Ainakin valtiontalous tykkäisi tästä.
Äänioikeuden ikäraja on 18v ja heitä on lähes poikkeuksetta ollut kaikki sairaalatapaukset siinä sinulle faktaa.Mihinkäs faktaan taas moinen väite perustuu?
Omikron on lievä, mutta joulukuun luvut eivät kerro sen vaarallisuudesta mitään. Sairaalahoidon huippu tulee olemaan näillä näkymin tammikuun jälkipuoliskolla.Joulukuussa siis HUS:n alueen tartunnat 7 kertaistuneet, mutta sairaanhoito vaan hiukan yli kaksinkertaistunut. Näissä luvuissa toki nämä vanhainkoti potilaatkin.
Kertoo osaltaa kuinka lievä Omikron on.
Bile-Einari?Entäpä, jos sieltä tulee vielä pahempi kuin Krista Kiuru?
Kertoo se kuitenkin sen, millä voimalla sinne sairaalahoitoon joudutaan. Toki määrät kasvaa kun tartunnat kasvaa vielä pääkaupunkiseudullakin.Omikron on lievä, mutta joulukuun luvut eivät kerro sen vaarallisuudesta mitään. Sairaalahoidon huippu tulee olemaan näillä näkymin tammikuun jälkipuoliskolla.