Itsemurhien määrä on äärimmäisen huono mittari koronakriisin aiheuttamiin psyykkisiin ongelmiin. Ne ihmiset, jotka psyykkisten ongelmien takia itsemurhaan ovat koronakriisin aikana päätyneet, ovat kärsineet mielen sairaudesta tai sairauksista jo aiemmin. Kriisi on tämmöisissä tapauksissa ollut korkeintaan yksi laukaiseva tekijä, jos ylipäätään. Jos ihminen on ollut ennen koronaviruskriisiä terve, mutta sairastuu psyykkisesti kriisin aikana, seuraukset näkyvät suurilta osin vasta myöhemmin - kenties vuosien päästä.
Olellisempaa onkin tarkastella koronakriisin aikana mielenterveydellisistä oireista raportoineiden ihmisten määrää. Monesta maasta on olemassa asiaan liittyviä tutkimuksia, ja ne ovat pääosin erittäin tylyä luettavaa etenkin nuorten osalta. Esimerkiksi täällä päin jopa puolet nuorista aikuisista raportoivat keskivaikeista masennusoireista tammikuun lockdownin aikana, kun normaalitilassa luvut ovat pieni murto-osa tuosta.
Teho-osastot ovat siis koronaviruksen takia olleet ajoittain ylikuormittuneita, mutta vähemmän otsikoissa ollut ylikuormittuminen on tapahtunut psykiatrisissa terveyspalveluissa.
Karu totuus on se, että yhteiskuntien on oltava valmiita vastaamaan jatkossa (tai mieluiten jo eilen) paljon totuttua suurempaan mielenterveyspalveluiden kysyntään ja myöskin yhä madallettava kynnystä niiden piiriin hakeutumiseen. Muuten koronakriisin aikana syntyneen mielenterveyspommin taloudelliset, yhteiskunnalliset ja - kaikista tärkeimpänä - inhimilliset vaikutukset tulevat olemaan valtavan suuria.
Olisiko jotakin voinut tehdä toisin, jotta tämmöiseen tilanteeseen mielenterveysongelmien osalta ei olisi päädytty? Siihen on maallikkona vaikea sanoa mitään, mutta oma mutu on se, että lockdownien ja muiden rajoitusten vaikutuksia ei ennen hutkimista erityisesti ole tutkittu teinien, nuorten sekä muiden haavoittuvammassa asemassa olevien kannalta (esim. sinkut, vähävaraiset, yksin asuvat vanhukset ym). Ei tarvitse olla psykiatri esittääkseen valistuneen arvauksen siitä, että kaikennäköiset rajoitukset ja lockdownit aiheuttavat keskimäärin huomattavasti vähemmän harmia ydinperheiden isille ja äiteille, kun pieneen opiskelijakämppään bunkkeroituneelle opiskelijalle, jolta on viety pois campuselämä ja käytännössä kaikki vapaa-ajan aktiviteetit.
Ping
@Jäässä ,
@Flonaldo ,
@Orvo Muusi
EDIT: Uskon, että Suomessa koronakriisin psyykkiset vaikutukset ovat kokonaisuudessaan vähäisempiä, kuin melkeinpä missä tahansa muussa Euroopan maassa. Tämä luonnollisesti siitä syystä, että rajoituksetkin ovat olleet lievempiä.