Mainos

Koronakausi 2020–2021 – otteet kaukalossa

  • 511 683
  • 7 395

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pettymys on ollut Ässien alkukausi, odotin tuolta ryhmältä paljon enemmän. Toki ymmärrän että joukkue on kasattu myöhempään kuin moni muu, mutta ei se selitä sitä, että peli on välillä täysin kuritonta ryntäilyä, ei toimi Av, ei toimi Yv:kään niinkuin pitäisi. Harvoin on tällaista määrää laadukkaita pelaajia nähty Porissa, mutta onko valmennus osannut käsitellä oikein tätä talenttimäärää, mitä nyt on tarjolla?!
Ja sitten sohaisen ampiaispesää, sanomalla että Kotkaniemi on ollut pettymys. Huomaan toki huikeita tekoja ja suorituksia, huomaan toki myös paskan tuurinkin, ja ketjukavereiden tehottomuuden, mutta silti olen pettynyt, kun tehoja ei vaan tule, ja tuska kasvaa koko ajan.
Loukkaantumisten suhteen Ässille näytetään kyllä persettä rouva Fortunan suunnasta kaudesta toiseen. Se selittää aina osan huonoudesta, mutta ei sen taakse voi nyt mennä.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Aamen. Kuin omasta kynästäni koko viesti. Kyllä siellä pitää seuraavan 5-10 pelin aikana tapahtua ihan selkeä tasonnosto muuten ollaan ynnämuut -osastolla loppukaudesta ja se ei kyllä vetele tuolla ryhmällä.

Kuten sanoin tuolla pistekertymäketjussa, niin nimenomaan seuraavat kymmenen peliä ovat äärimmäisen kriittiset jopa koko kaudenkin suunnan kannalta. Ja ne on yksinkertaisesti vain pärjättävä esimerkiksi ilman Tiivolaa, ja pisteitä on silti tultava kovalla tahdilla, koska niin iso ongelma tuo Ässien suuri pelattujen ottelujen määrä on..

Sen perusteella mitä NHL:n aikatauluista nyt tiedetään niin minä veikkaisin, että 5.12 lauantai on viimeinen kierros jossa änärimiehet ovat mukana. Ja juuri tuossa päivämäärässä ollaan seuraavan kymmenen ottelun jälkeen. Jos katsotaan vaikka hyökkäyksen kokonaisuutta siitä eteenpäin, niin tuon jälkeen esimerkiksi Wännströmin, Meyerin ja Hirvosen roolit muuttuvat hyökkäyksessä entistäkin keskeisemmiksi mitä ne nyt ovat. Joten kymmenkunta kierrosta tässä on heillä aikaa edelleen nostaa tasoaan, jota kaikki kolme ovatkin tässä koko ajan tehneet, ja hiljalleen se on alkanut näkyä myös pistepörssissä. Siinä on sitten vielä kolme ottelua ennen joulutaukoa, ja kyllä kait todennäköisyydet ovat sellaiset, että Tiivolaa ja Killistä ei varmaan tarvitse odottaa takaisin kuin vasta joulutauon jälkeen..

Toki varmasti Merkleyn ja Jepun poistuessa hankitaan se yksi uusi hyökkääjä.. onko se sitten se Sakke vai joku muu? Noh, ei mennä siihen tässä ketjussa..

EDIT: eli siis hyvässä tapauksessa välittömästi joulutauon jälkeen Ässien TOP-6 hyökkäys olisi: Tiivola, Kivenmäki, Hirvonen, Meyer, Wännström, Sakke/herra X. Killinen aloittaa joka tapauksessa kolmosessa pitkän loukkinsa jälkeen..
 
Viimeksi muokattu:

Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Hyvä ja omiaan kannattava asenne! Toivotaan, että alemmat ketjut saa myös onnistumisia.
Mää siirrän tän vastauksen peliotteet-ketjuun.

Sori, että kesti vastata ja ihan mieletön pahoittelu, ettei kaikki ole aina sateenkaaria, halipusuja ja koiranpentuja. Mä toivon kanssa Ässien alaketjuille onnistumisia, maailmanrauhaa ja lisäksi paloautoa joulupukilta.
Mutta mitäs tämä nyt oikeasti on? Moraalipoliisi tulee kertomaan, että väärin viestitelty? Mikä tuossa minun asenteessa on jotenkin negaa, vai oletko kenties ihan uusi tyyppi Porissa? Tällai me viästitellää.

Ässillä on täksi kaudeksi ihan hyvä joukkue kasassa (siksi ihmettelinkin, että miten voi kolmonen ja nelonen olla tuossa hapessa). Silti se peli menee kerta toisensa jälkeen kulmiin, alivoima on todella passiivista ja omat jätkät unohtuu puolustusalueella (Ja oman nousevan puolustajan paikkaaminen hyökkäysalueella) tosi helposti. Tässäkin pelissä JYP pääsi yrittämään keskikaistalta mun mielestä jopa enemmän kuin Ässät.
Ylivoimassa oli tosiaan Mäkinen "maskimiehenä" - kaikki metri kahdeksankymmentä senttiä honteloa kaksosta.

Mun negatiivinen asenne oli siis (leikkailtuna) tämä:

Kaksi alempaa ketjua (Juhola-Mäkinen-Mäkinen ja Laakso-Appelgren-Kivelä) ei kyllä vakuuta sitten tippaakaan...
...odotan innolla Kotkansalon pakollista koomasyöttöä, Kivenmäen jättöpassia, pakollista Aittokallion yhtä helppoa ja Roni Hirvosta sentterinä.

- Kaksi alempaa ketjua eivät sitten saaneet mitään aikaan. Mäkisten kenttä sai kyllä kivaa kulmarallia kerta toisensa jälkeen, mutta that's it (laukauksia yhteensä 3). Appelgren pelasi hyvää alivoimaa, mutta tasakentällisin nelonen oli trio, jolla poltteli kiekko lavassa. Vaarallisimmat hyökkäyspaikat tuli puolustajien toimesta. Eli joo. Eivät vakuuta nämä alemmat ketjut, sori vaan. Sieltä puuttuu kaikki vaarallisuus ja jotenkin ihmeellisesti myös se fyysinen aspekti. Kolmonen kulmarallittaa ja nelonen... no, tekee jotain. Not good, not terrible. Sisukkaasti muuten kolmosta ja nelosta heitettiin hyökkäyspään aloituksiin jopa silloin kun JYP oli kiskaissut pitkän kiekon. Että sillai. Paras suoritus oli kun nelosketju tuli 2. erässä jäälle hyökkäyspään aloitukseen Jypin pitkän jälkeen - aloitustappio, kiekko omaan päätyyn josta sitten vedetään itse se pitkäksi. JYP pääsi vaihtamaan ja pyörittämään hyökkäystä hetkisen - hienostihan se meni.
- Kotkansalon pakollinen koomasyöttö tuli jo 1. erässä
-Kivenmäen "jättösyötöt" tulivat tänään taas niiden naurettavien "neljän vastustajan läpi levityssyöttö"-muodossa. Pikkumavella on jonkinlainen asennevamma keskittyneeseen tekemiseen. Ei helppoa syöttöä näkyvissäkään, vaan haetaan aina jotain mielikuvituksellista pipohöntsäsyöttöä. Se läpiajon syöttö kruunasi koko illan tekemisen yhdessä "kaatuu omia aikojaan ja koukkii tarpeettomasti"-boksin lisäksi.
- Hirvonen tosiaan oli sentterinä. Ja pelaa edelleen hyvin. Joukkueen toisiksi nuorin pelaaja pelasi fiksummin kuin puolet muista.
-Aittokalliosta en osaa oikein sanoa mitään. Molemmat maalit tulivat 2. erässä ja B-katsomosta muksun kanssa peliä seuratessa en ehtinyt nähdä, että oliko pakollinen helppo messissä. Torjui rankkarit ja heitti yhden hyvän hanskatorjunnan ainakin.

- Lisäksi todettakoon, että Peltomäki erottui kerrankin kentällä. Hemmetin monta täysin älyvapaata syöttöä ja suurin osa niistä vielä omalla puoliskolla kulmasta keskelle. Ihan tosi nyt.
- Kotkaniemi on kyllä ikäisekseen kova pelaaja. Nyt mukana jo syöttelyäkin ja se on kiva.
- Minun mielestäni se Hirvosen "laitataklaus" ei ollut jäähyn arvoinen, mutta ok. Kivelän kostojäähy oli tyhmä, mutta sinänsä kai sitten ihan ymmärrettävää. Hämmennyin muuten siitä, että 1ügan sivujen mukaan Kivelä on jo 25 vee. On kyllä välähdykset vähissä.
- Stenqvistin syötöt, kuten joku totesi, ovat kyllä todella hyvin peliä edistäviä. Porimän voisi välillä pohtia että koska kynäilee ja laukoo ja koska taas yrittää pelata muille.
- Jos kulmaralleista saisi lisäpisteitä, niin Ässät olisi varmaan tällä kaudella ihan kärjessä. Kolmannessa erässä oli muutamakin sellainen "roiskaisen ristikulmaan, vaikka siellä ei ole tasan ketään omia"-tyylinen hyökkäyskuvio.
- 50 snt per kirosana ja olin lapselle pelin jälkeen kaksi euroa velkaa, vaikka ihan oikeasti yritin olla ihminen. Ei ole helppoa.
- Varttinen ajaa aina muutaman hyvän pommin per ottelu, mutta muuten jää aika näkymättömiin. Mulla ei vieläkään ole kauhean selkeää käsitystä siitä, millainen puolustaja Aleksi Varttinen on.
- Salmion maali oli kyllä hieno. Samoin Wännströmin rankkari.

EDIT: Itse en ehkä tällä kaudella edes hankkisi enää kauheasti pelaajia - elleivät sitten pelaa todella, todella halvalla. Eilenkin 1213 tyyppiä katsomossa ja vaikka Ässä-maskit myyvätkin kuin häkä, niin ollaanhan tässä aika vaikeiden asioiden edessä. Varsinkin, jos tuota viisikkopeliä ei vähitellen saada kuntoon. Puolustuspäässä hukkuu omat tyypit ja hyökkäyspäässä puuttuu se idea aika pahasti. Ei siihen sakkesalmiset määrättömästi auta.
Vai mikä meidän junnutilanne on? Puolustuksessa on määrällisesti (ei toki laadullisesti) tarpeeksi tyyppejä, mutta miten hyökkäys? Onko siellä ketään?
 
Viimeksi muokattu:

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Kieltämättä odotukset olivat korkealla varsinkin tuon hienon ilvesvoiton jälkeen, näytti jotta nyt lähtee! Niinhän se lähtikin, mutta ihan toiseen suuntaan. Sen jälkeen ei ole tullut yhtään kolmen pisteen voittoa.

Samaten sitä luuli, että Kotkaniemi on sen tason vahvistus joka vaikuttaa peliin heti kuin taikuri ikään. Eipä niin käynyt, ainakaan vielä, ja jos leirit alkavat jo noin kuukauden päästä niin kauhean montaa peliä ei enään ole näiden vahvistusten kanssa. Juurikin nyt heistä pitäisi saada jo sitten kaikki irti muuten hyöty tulee jäämään odotettua pienemmäksi.

Olin kuitenkin havaitsevinani eilisessä pelissä parempaa pyrkimystä joukkuepeliin kuin aikaisemmin monenkin pelaajan kohdalla. Toteutus jäi vielä vaillinaiseksi ja siksi peli ei kovin hääviltä näyttänyt. Kotkaniemi on kyllä tulossa sieltä ja nämä shlpelaajat parantavat pikkuhiljaa, hehän jäävätkin koko kaudeksi.

Huomenna Kerho vastassa ja tuon pelin jälkeen taas viisaampi. Kolme pistettä olisi tilauksessa.
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Kivenmäen "jättösyötöt" tulivat tänään taas niiden naurettavien "neljän vastustajan läpi levityssyöttö"-muodossa. Pikkumavella on jonkinlainen asennevamma keskittyneeseen tekemiseen. Ei helppoa syöttöä näkyvissäkään, vaan haetaan aina jotain mielikuvituksellista pipohöntsäsyöttöä. Se läpiajon syöttö kruunasi koko illan tekemisen yhdessä "kaatuu omia aikojaan ja koukkii tarpeettomasti"-boksin lisäksi.
Minulla pääsi suusta muutama kirosana katsoessani Kivenmäen Kenon ilta-arvontaa. En tiedä, mikä piuha on irti ja mistä, mutta kilometri rautalankaa tuskin riittää tämän herran kohdalla kertomaan, että liigassa yksi syöttö sadastatuhannesta menee neljän pelaajan läpi. Eilen piti taas yrittää kikkailla. Lisäksi valmennusjohdon pitäisi painottaa sitä, että nyt tulee aivan liikaa laukauksia, joissa ei ole maskia.
 

Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
En tiedä, mikä piuha on irti ja mistä, mutta kilometri rautalankaa tuskin riittää tämän herran kohdalla kertomaan, että liigassa yksi syöttö sadastatuhannesta menee neljän pelaajan läpi. Eilen piti taas yrittää kikkailla.
Hitto - mehän ollaan samaa mieltä <3

Kivenmäki on parikymppinen ja siinä on hitosti aihiota. Aikaisemmilla kausilla oli jatkuvasti kumossa, mutta nyt ei ole enää mikään rätti tuolla kentällä. Hyvä pelintekijä ja varmasti-toivottavasti kehittyy vielä paljon Mutta.

Tää on vähän kuin Dune2000-pelin intro, jossa ilmoitettiin pelaajalle, että tällä planeetalla sinä kuolet. Se on nähty lukemattomia kertoja eri tavoin. On toki myös nähty, kuinka johdat omat joukkosi voitosta voittoon vailla virheitä ja kunniaa saavuttaen - tasan kerran.
Muutamassa pelissä tällä kaudella Otto Kivenmäki on kaivanut kiekkoa hienosti kulmissa ja pelannut sen siitä omilleen ja tehnyt itsensä taas pelattavaksi. On vetänyt kun on ollut paikka, pelannut hyvin puolustukseen ja jakanut monia peliäedistäviä syöttöjä. Päälle vielä matsissa muutama hyvä kynä, ehkä taklaus ja ainakin muutama tyylikäs lätty. Sellaisia todella hyviä pelejä, jotka selittävät Detroitin halua aikanaan tuhlata 7. kierroksen varaus 174cm pitkään eurooppalaiseen.
Mutta lopuissa Kivenmäki on ajanut itseään kiekon kanssa pussiin, ottanut tyhmiä jäähyjä ja varsinkin heittänyt täysin ylimielisiä syöttöjä. Tekeminen on vaikuttanut joka toisessa vaihdossa lepsulta ja... onko meillä Porissa vielä keskustelupalstasanaa "edarille"?

Ja tuntuu, että tästä samasta asiasta puhutaan kausi toisensa jälkeen. Toki kyseessä on vieläkin kehittyvä nuori pelaaja, mutta. Jos pelistä toiseen tulee hyvien syöttöjen ja jumalaisen pelisilmän kaverina tuollaisia täysiä tyhmiä ratkaisuja, niin onko siellä kentällä ihan huutava pakko tehdä niitä supernäyttäviä yrityksiä?
Kivenmäki on toisaalta jäänyt joka ottelussa mieleen. Yleensä juuri näiden koomapotentiaalisten tekojen kautta, joiden onnistumisprosentti on joku 20%.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kärsivällisyyttä, uusia pelaajia erilaisista pelikulttuureista jne. Mitä ilmeisemmin eletään juuri kaiken tämän keskellä mikä tavallaan jo tiedettiin, osattiin odottaa, mutta ihmismieli ja kannattaja haluaisi jo hypätä askeleen, pari eteenpäin. Tilanteeseen jossa peli näyttää paremmalta, tehokkaammalta ja pistekeskiarvo pompsahtaa sinne vähintään top-8 tasolle.

Jos eletään sen tosian kanssa, että kuukauden päästä tuosta nipusta poistuu Kotkaniemi, Merkley, Borgman niin kyllä tuossa nipussa nähdäkseni edelleen on riittävästi laatua ja ominaisuuksia pelata hyvää lätkää. Pelin täytyy toki tiivistyä ja tasalaatuistua, mutta se nyt on vaade aina mikäli halutaan olla paremmilla sijoilla kuin ynnä muut.

Tiivola, Hirvonen, Niemi. Wännström, Kivenmäki, Mayer, Lindsten. Killinen. Kenties joku rekry kun varallisuutta vapautuu lähtijöiden myötä? Vammoilla vois toki spekuloida pessimistisesti, mutta just nyt ei jaksa. Tietysti, määräänsä enempää kärkiukkoja ei voi olla sivussa tammikuun alkupuolelta lähtien, menee liian vaikeeks.

HPK - vois puhua pelillisestä ilmeennostosta, toisaalta lähinnä kiinnostaa pisteet ja vierasvoitto. Kenties menevät käsi kädessä?

Lukko - hieno haaste, jälleen. Kertaalleen kotiluolassa jo koettu nöyryytys, joten sitäkään ei tartte pelätä. Vanhan, hyvän ajan ryöstöretkelle siis. Ois ihan siistiä jos Jesperi naulais pinnan tai pari. Saa varmasti erityishuomionsa jäällä ja jään ulkopuolella.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ylihuomenna on oltava joko hyvä onni tai hyvä päivä että hoidellaan Lukko. Viime kerralla suorastaan luistelivat ylitse. Tänäänkin laittoivat KalPan ahtaalle ja saavat vahvistuksia lauantaille. Hankala koitos luvassa.

Juuri tuon takia avaimet voittoon ja Lukon avaamiseen ovat olemassa. Ässille on parempi, että pelataan vieraissa ja altavastaajana, niin yllätyksen mahdollisuus on olemassa. Uskon, että tulee tiukka peli ja nyt ei maaleja nähdä niin paljoa kuten viime kohtaamisessa
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Ässät oli Jyp vastaan vähemmän vaikeuksia omissa, koska karvaus oli Jypillä todella vaisua. Ässien pakeille kun lyödään painetta ollaan kusessa ja sitä painetta tulee viimeistään Lukolta lauantaina ja siihen pitää lääkkeitä löytää.

Ässät pyrkii tai on ainakin pyrkinyt kääntämään nopeasti omista hyökkäyksiin ja kun pakeilla on aikaa se onnistuu ajoittain hyvinkin, mutta jos ollaan mankelissa omissa siitä ei meidän pakisto tahdo kontrolloidusti pystyä peliä kääntämään.
Sitä koitetaan vähän pakottamalla saada käännettyä, mutta siitä seuraa vaan virheitä ja huonoja ratkaisuja.
Paineen jälkeen on turha lähteä hyökkämään, vaan pitäisi tuoda tukitoimet alas ja rauhoittaa tilanne...vaihto ja sitten koittaa viisikkona tuoreilla jaloilla päästä organisoituneen viisikon läpi ja hakea vaikka päätypelin kautta paikkoja.

PAPP ei ole tällä hetkellä ATUmaisessa kunnossa ja luulen, että siihen heijastuu myös pakkien tavoite nopeaan kääntöpelaamiseen tai pitäisikö sanoa kokonaisuudessaan PAHP heijastuu myös PAPP.
Meidän peruspakeilla ei riitä pää ja kiekolliset taidot pelata kiekolla "spontaanisti", joten pelitapa pitäisi saada enemmän ytimeen, jotta osattaisiin tunnistaa tilanteita milloin kääntää ja milloin rauhoittaa.

Tilanteiden tunnistaminen koskee myös hyökkääjiä, pitää tunnistaa milloin kiekko on omilla sellaisessa tilassa ja paikassa, josta voidaan yrittää kääntää nopeasti. Nyt vähän karataan ja ei päästä viisikkona keskialueen yli.

Kyse on kuitenkin siitä, että opitaan reagoimaan samalla tavalla tilanteisiin, kun on aika kääntää nopeasti, koko viisikko on tekemässä samaa asiaa ja kun on aika hakea viisikko kasaan omiin ollaan sitäkin tekemässä viisikkona ja sen jälkeen tehdän harjoitettuja asioita.

Nyt tuntuu, että joillakin pelaajilla on eri ajatus toteuttaa viisikkopelia kuin toisilla ja pelaaminen näyttää äärettömän sekavalta.
Se voi olla, että asiat loksahtaa paikalleen nopeastikkin, mutta voi olla myös, että ei loksahda...toivottavasti yhteinen sävel sieltä löytyy.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ässät oli Jyp vastaan vähemmän vaikeuksia omissa, koska karvaus oli Jypillä todella vaisua. Ässien pakeille kun lyödään painetta ollaan kusessa ja sitä painetta tulee viimeistään Lukolta lauantaina ja siihen pitää lääkkeitä löytää.

Ässät pyrkii tai on ainakin pyrkinyt kääntämään nopeasti omista hyökkäyksiin ja kun pakeilla on aikaa se onnistuu ajoittain hyvinkin, mutta jos ollaan mankelissa omissa siitä ei meidän pakisto tahdo kontrolloidusti pystyä peliä kääntämään.
Sitä koitetaan vähän pakottamalla saada käännettyä, mutta siitä seuraa vaan virheitä ja huonoja ratkaisuja.
Paineen jälkeen on turha lähteä hyökkämään, vaan pitäisi tuoda tukitoimet alas ja rauhoittaa tilanne...vaihto ja sitten koittaa viisikkona tuoreilla jaloilla päästä organisoituneen viisikon läpi ja hakea vaikka päätypelin kautta paikkoja.

PAPP ei ole tällä hetkellä ATUmaisessa kunnossa ja luulen, että siihen heijastuu myös pakkien tavoite nopeaan kääntöpelaamiseen tai pitäisikö sanoa kokonaisuudessaan PAHP heijastuu myös PAPP.
Meidän peruspakeilla ei riitä pää ja kiekolliset taidot pelata kiekolla "spontaanisti", joten pelitapa pitäisi saada enemmän ytimeen, jotta osattaisiin tunnistaa tilanteita milloin kääntää ja milloin rauhoittaa.

Tilanteiden tunnistaminen koskee myös hyökkääjiä, pitää tunnistaa milloin kiekko on omilla sellaisessa tilassa ja paikassa, josta voidaan yrittää kääntää nopeasti. Nyt vähän karataan ja ei päästä viisikkona keskialueen yli.

Kyse on kuitenkin siitä, että opitaan reagoimaan samalla tavalla tilanteisiin, kun on aika kääntää nopeasti, koko viisikko on tekemässä samaa asiaa ja kun on aika hakea viisikko kasaan omiin ollaan sitäkin tekemässä viisikkona ja sen jälkeen tehdän harjoitettuja asioita.

Nyt tuntuu, että joillakin pelaajilla on eri ajatus toteuttaa viisikkopelia kuin toisilla ja pelaaminen näyttää äärettömän sekavalta.
Se voi olla, että asiat loksahtaa paikalleen nopeastikkin, mutta voi olla myös, että ei loksahda...toivottavasti yhteinen sävel sieltä löytyy.

Sopeutumisvaikeudet ja joukkueen hitsautuminen on yks juttu. Tai kenties pääjuttu. Rupesin vaan miettimään, että onko vahvistusten profiilin myötä/Selin 2. kaudella ollut ihan tarkotuksellista nopeuttaa avauspeliä, eli kääntää rivakammin ylös? Parhaimmillaan ja hyvin hitsattuna tuo voi toimiakin, huonommin hitsattuna ja/tai taitovajeella johtaa usein epäedullisempiin tilanteisiin, kiekkokontrollin vähenemiseen jne.

Tuossa nipussa on kuitenkin pelaajia, jotka olivat osa todella tiivistä Ässäpakkaa loppuvuodesta kevääseen. Toisaalta, isoimmat minuutin ottaa tällä hetkellä uudet tulokkaat, jotka tuntuu tyyliltään olevan hieman eri puuta kuin tiiviin ja maltillisen viisikkopelin edustajia.

Just kaikki tukitoimet (mitä tapahtuu omissa kun kiekko saatu haltuun, paineen alla, onko apuja heti painottomalla puolella) ja hyökkäyksiinlähdöt (välillä tosiaan trio hyökkääjiä jo menossa sinisen yli kun pakki ei vielä ole tehnyt pelivalintaansa tai ainakaan suorittanut), näihin kaipais selkiyttä. Ja toki PAPP ylipäänsä. Tuntuu kuin ihan kaikille ei ole täysin selvää miten omissa puolustetaan yksilönä, viisikkona/mitä valmennuksen vaatimukset tuohon on.

No, kenties vain oppiviikkoja ja kasvukipuja. Aikaa tuntuu ottavan, kenties kuitenkin nyt tauon jälkeen alkaa näkymään halutut asiat paremmin.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
HPK saanut Larmin maalille, ja Vesalaisen tehoilemaan Kontiolan ketjun lisäksi, joten Hämeenlinna on Ässille todella paha paikka tänään, mutta ei todellakaan mitään verrattuna mitä tulee vastaan Raumalla lauantaina, eli maksimissaan 1-2 pistettä, melko varmasti 0 pistettä, on mun veikkaukseni loppuviikkoon. Ja putoaminen kohti pohjaa jatkuu...
 

Bay

Jäsen
Pitkästä aikaa oli vähän enemmän odotuksia kauden alkaessa, mutta nopeasti ne on kadonneet. En edes muista koska olisin viimeksi pitänyt Urhoa/Ruutua/Teliaa/Cmorea yli vuodenvaihteen. Nytkin Cmore jatkuu enää Champions Leaguen takia.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Lähtökohta kauteen oli, että Ässillä oli sarjan heikoin rosteri vielä elokuussa. Tuon nostamiseen edes keskitasolle tarvittiin melkoisia vahvistuksia ja niitä tulikin. Ässät nousi kaavailuissa sijoille 7-10, ei kuitenkaan tuon ylemmäs. Kuudes sija näytti maksimilta jos kaikki menisi nappiin. Putoaminen pleijareista kokonaan olisi paha epäonnistuminen

Tällä hetkellä, paitsi nuo viisi suurta, edellä ovat pelillisesti KalPa, KooKoo ja Pelicans. Olemme siis tutusti Tepsin kanssa sijoilla 9.-10. Kyllähän tuo on pettymys kun välillä jo erehtyi luulemaan parempaa, mutta tuo on nyt realismia.

Takana tulevista HPK on selvässä nousussa, sehän kohdataan tänään mikä kertonee aika paljon. Sportin todellinen taso on vielä arvoitus. Parhaansa mukaan pyristelevät loputkin

Loppusyksy pitäisi nyt pystyä hoitamaan, jotta maisema keväällä kun aurinko alkaa nousemaan taas, näyttäisi playoffmaisemalta. Onhan tässä tullut mutkia matkaan. Killisen loukkaantuminen oli minusta paha takaisku, ovathan muutkin kovasti kehittyneet niin miksei Killinenkin olisi sitä ollut. Nyt sitten meni Tiivola ja Niemikin loistaa poissaolollaan. Lisäksi molarikysymys on on auki kunnes tiedetään enemmän. Onneksi kuitenkin kaikki mainitut palaavat, Niemi ehkä piankin. Sitten häipyvät lainamiehet. Toivottavasti kevätpuolelle sitten saadaan ryhmäytynyt kokoonpano vihdoin.

Kotkaniemen rooliksi muuttui nyt Tiivolan tuuraaminen eikä sekään tehtävä ole helppo, Hirvonen saattaa nyt vapautua kahleistaan. Nämäkin siis häipyvät kohtapuoliin, Hirvonen vain tilapäisesti. Sekä Meyer että Wännström pystyvät pelaamaan keskushyökkääjinä ja miksei Kivenmäkikin, joten hätä ei ehkä ole niin suuri kuin ensin luulisi. Toivon lopuksi, että Mäkiset löytävät tehoja yhtäkkiä ja kolmonen muuttuu vaaralliseksi. Ihmeitäkin tapahtuu joskus.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Todella nopeasti täällä kyllä luovutetaan, ei voi muuta sanoa
Johtuu osittain siitä, kun seitsemättä vuotta kaava on ollut lähes sama, ihan sama mitä muutoksia tehdään, niin lopputulos tulee olemaan sijoilla "pohjimmaiset".
Nyt kun kerrankin oli yksi huikeimmista kokoonpanoista, niin uhkaavasti luisutaan taas kohti viimeisiä sijoituksia.
Huikeaa työtä nyt on tehty Ässissä, mutta ei se aina vaan osu palikat kohdilleen, ei edes sinne päin. Valmennuksen harteilla onnistuminen viime kädessä on, joten sinne osastolle toivon jotain piristystä ja uusia kikkoja/ ideoita.
 

Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Lähtökohta kauteen oli, että Ässillä oli sarjan heikoin rosteri vielä elokuussa. Tuon nostamiseen edes keskitasolle tarvittiin melkoisia vahvistuksia ja niitä tulikin. Ässät nousi kaavailuissa sijoille 7-10, ei kuitenkaan tuon ylemmäs. Kuudes sija näytti maksimilta jos kaikki menisi nappiin. Putoaminen pleijareista kokonaan olisi paha epäonnistuminen
Ässät lähti pahasti takamatkalta muihin nähden tähän kauteen, kn tulosyksikkö aloitti kauden lähes ilman yhteistä harjoittelua.(Kerttulan tietoinen riski). Eivät kaikki joukkueet tietysti valmiita olleet kesällä, mutta Ässillä hyökkäysosasto täysin auki vielä syyskuussa. Tämä syksyn pieni notkahdus, on enemmän kuin luonnollista. En näe edelleenkään ainuttakaan syytä, miksei Ässät kilpailisi vahvasti jopa mitalipeleistä. Pelaajistosta se ei jää kiinni. Maalivahti, puolustus, hyökkäys on heittämällä liigan TOP6. Valmennukseenkaan ei pitäisi homma kaatua. Tiivola, Kotkaniemi, Hirvonen, Niemi. Näistä senttereistä käytännössä jokainen voisi olla mukana EHT:lla. Joukkue tuntuu olevan vielä vain nippu taitavia yksilöitä. Jos joukkue hitsautuu lopulta yhtä yhtenäiseksi kuin viime kaudella, niin jälki tulee olemaan murhaasvaa.
Nyt vain odotellaan, milloin Ässien viisikkopeli loksahtaa kohdilleen. Tällä hetkellä se on vielä melko onnetonta ja joku viisaampi voisi kertoa, että miksi? Loukkaantumisia ja jatkuvaa rotaatiota on kaikilla muillakin joten sen tasakse ei voi mennä.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät lähti pahasti takamatkalta muihin nähden tähän kauteen, kn tulosyksikkö aloitti kauden lähes ilman yhteistä harjoittelua.(Kerttulan tietoinen riski). Eivät kaikki joukkueet tietysti valmiita olleet kesällä, mutta Ässillä hyökkäysosasto täysin auki vielä syyskuussa. Tämä syksyn pieni notkahdus, on enemmän kuin luonnollista. En näe edelleenkään ainuttakaan syytä, miksei Ässät kilpailisi vahvasti jopa mitalipeleistä. Pelaajistosta se ei jää kiinni. Maalivahti, puolustus, hyökkäys on heittämällä liigan TOP6. Valmennukseenkaan ei pitäisi homma kaatua. Tiivola, Kotkaniemi, Hirvonen, Niemi. Näistä senttereistä käytännössä jokainen voisi olla mukana EHT:lla. Joukkue tuntuu olevan vielä vain nippu taitavia yksilöitä. Jos joukkue hitsautuu lopulta yhtä yhtenäiseksi kuin viime kaudella, niin jälki tulee olemaan murhaasvaa.
Nyt vain odotellaan, milloin Ässien viisikkopeli loksahtaa kohdilleen. Tällä hetkellä se on vielä melko onnetonta ja joku viisaampi voisi kertoa, että miksi? Loukkaantumisia ja jatkuvaa rotaatiota on kaikilla muillakin joten sen tasakse ei voi mennä.

Pelillinen notkahdus on ymmärrettävää, mutta erikoistilannepelaaminen ja kurittomuus ei.

Alivoima on luokatonta, siinä tehdään paljon asioita väärin. Ylivoima on heikkoa vaikka nyt sinne on harvinaisen paljon hyviä äijiä.
 

Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pelillinen notkahdus on ymmärrettävää, mutta erikoistilannepelaaminen ja kurittomuus ei.

Alivoima on luokatonta, siinä tehdään paljon asioita väärin. Ylivoima on heikkoa vaikka nyt sinne on harvinaisen paljon hyviä äijiä.
Totta. Pitääkö katseet kääntää kriittisesti valmennuksen puoleen? Kyllä nälltä pojilla pitäisi erikoistilanteet paremmin pyöriä. YV näytti joissakin peleissä suorastaan loistavalta. Laukaisu-uhkaa oli viivassa ja kaarella. Meyerin ja Oton lähtyt meni hienosti mailjojen välistä jne... AV huutaisi nyt ennen kaikkea tervettä Niemeä ja paljon toistoa. Siinä hän olisi edelleen ligan ehdotonta eliittiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös