Ihan ensimmäiseksi onnittelut Lappeenrantaan! Keskustelun sarjan tasosta tai mahdollisesta sarjan sulkemisesta jätän omalta osaltani sikseen. Jos kuitenkin tämänpäiväistä tapahtumaa, johon itsekin ennätin paikalle, arvioi yleisen suomalaisen palloilukulttuurin perinteen mukaan, niin olihan menoa ihan mukavasti. Kiitos siitä kuuluu lappeenrantalaisille, toki myös huutoon vastanneille vantaalaisille, sekä tiukalle, joskin myös hermostuneelle pelille.
Ensin itse kolmannesta finaalista. Jotenkin aluksi vaikutti, että LrNMKY ei olisi kaikista puheista huolimatta ihan sata lasissa mukana. Tästä esimerkkinä P. Riihelän muutamat ylimielisiltä vaikuttaneet ajot korille reilummissa johtotilanteissa. No, loppu ei jättänyt mitään epäselväksi. Jos näitä viimeisiä sekunteja, ohimenneitä kaukoheittoja, askelvirheitä ja tyhmiä rikkomisia ajattelee jälkeenpäin, niin monessa kohdassa ottelu olisi voinut kääntyä paremman järkeilyn ansiosta toisin. Silti draamallisesti ihan mukava pläjäys.
Oma koriskauteni alkoi ja loppui Lappeenrannan peliin. Paljon tapahtui sillä välillä, kun joukkue poistui voittajana Porvoosta syksyllä ja nosteli lauantaina Pantteri-patsasta. Olihan osa huippuyksilöistä iskussa jo syysiltoina, mutta se yhteen hiileen pelaaminen näkyi ennen kaikkea tänään. Paras esimerkki oli ehdottomasti Jussi Kumpulainen, joka puoli vuotta takaperin nahisteli itsensä suoraan suihkuun (tosin Tarmon Jonesin kanssa, porvoolaisten materiaalin laajuuden laskien ei huono veto sinällään) ja tänään puolestaan teki ratkaisukoreja siinä ennen viimeisiä vapareita.
Kaiken kaikkiaan koko kausi oli kärkikahinoissa uudelle tasolle astumista. LrNMKY ensimmäistä kertaa mestari ja PuHu ensimmäistä kertaa hopealla, olisi puuttunut vain Tarmon historian ensimmäinen mitali. No, ensi kaudella ToPokin työntää lusikkansa soppaan, ja Töölön kisahallissa saa vierailla kenties useamminkin.