Korean Demokraattinen Kansantasavalta (Pohjois-Korea)

  • 257 557
  • 1 480

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Jep, koko kansa on pahasti sekaisin, kiitos vuosikymmenten aivopesun.
Tuolla ovat kyllä saaneet kollektiivisen aivopesun vietyä ihan omille tasoille. Yle Areenasta harmillisesti jo poistunut Diktaattorin työkalut -sarja, jossa käytiin läpi alkuperäisen Kimmon valtaannousua. Neuvostoliiton sätkynukke ja käytännössä täysin kyvytön pyrkyri (paitsi vallanpitämisessä hyvinkin kyvykäs), mutta kaikki sekoilut, sohlaamiset ja kämmit mitkä olivat täysin yleistä ja tiedostettua tietoa P-K:ssa sodan loppuvaiheessa, oli saatu hävitettyä kansallisesta tietoisuudesta muutamassa vuodessa. Esimerkiksi Kimmo paatosti aggressiivista hyökkäyssotaa kovaan ääneen ja oli hyökkäysvaiheessa sen eturintamassa (toki ainoastaan kuvaannollisesti), mutta kun koalitio pistikin P-K:lle päihin todella rutkasti ja regime selvisi ainoastaan kiinalaisten massiivisella väliintulolla, muuttui tarina hyvin pian valtion virallisessa historiassa sellaiseksi että P-K ja Kim olivat pyrkineet kaikin keinoin rauhaan, mutta länsi-imperialistit hyökkäsivät häikäilemättä sekä petollisesti kimppuun. Lisäksi P-K:n armeijan turpajaiset (mistä Kimmo oli hyvin suuresti vastuussa koska piti saada päsmäröityä) muuttuivat virallisessa totuudessa loistaviksi ja täydellisen nöyryyttäviksi voitoiksi joissa koalitio ajettiin häntä koipien välissä Japanin mereen (mistä voisi toki joku ihmetellä että kuinka sota ei sitten päättynyt niemimaan täyteen valtaukseen, mutta semmoisen miettijälle oli paikka tiedossa). Samassa yhteydessä sai raivattua toki loputkin maan muusta johtohenkilöstöstä pois kansanvihollisina ja länsimaiden agentteina.

Tiettyä yhtäläisyyttä nähtävissä Trumpin viestintään, missä historia voi muuttua täysin päinvastaiseksi parissa kuukaudessa. Ikävää yhtäläisyyttä myös siinä että viesti menee jopa osalle vastaanottajista läpi kun ollaan niin perkeleen fiksoituneita kannattamaan sitä omaa porukkaa, riippumatta mitä tekevät.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Neuvostoliiton sätkynukke ja käytännössä täysin kyvytön pyrkyri (paitsi vallanpitämisessä hyvinkin kyvykäs), mutta kaikki sekoilut, sohlaamiset ja kämmit mitkä olivat täysin yleistä ja tiedostettua tietoa P-K:ssa sodan loppuvaiheessa, oli saatu hävitettyä kansallisesta tietoisuudesta muutamassa vuodessa.
Kyllä. Suurin shokki pohjoisen loikkarille on, kun tajuaa että kaikki mitä historiasta kerrotaan on valhetta. Jopa kriisi siitä, että P-K oli sodan aloittaja.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Kuuntelin kerran erään ulkoministeriön virkamiehen esitelmää suomalaisdelegaation kiertomatkasta Pohjois-Koreaan. Yksi asia, jonka hän kertoi, oli seppeleen lasku Kim Il-Sungin (se Kim n:o 1) mausoleumiin:
Kun seppele oli oikeaan paikkaan aseteltu, pyysivät isännät delegaatiota polvistumaan Suuren Johtajan kuvan/patsaan edessä. Delegaatio kuitenkin kumarsi vain kohteliaasti menemättä polvilleen. Pyyntö toistettiin, mutta suomalaiset olivat itsepäisiä. Pyyntö esitettiin sitten yhä tiukemmilla äänenpainoilla, mutta ei valkutusta. Kävi selväksi, että vieraita ei päästetä mausoleumista ulos elleivät polvistu.
Pattitilanne jatkui noin kaksi tuntia, kunnes paikalle saapui isompi korealaispomo. Tiukan tulkkaamattoman sananvaihdon jälkeen suomalaiset kutakuinkin heitettiin mausoleumista ulos ja vietiin hiljaisuuden vallitessa hotelliin.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuuntelin kerran erään ulkoministeriön virkamiehen esitelmää suomalaisdelegaation kiertomatkasta Pohjois-Koreaan. Yksi asia, jonka hän kertoi, oli seppeleen lasku Kim Il-Sungin (se Kim n:o 1) mausoleumiin:
Kun seppele oli oikeaan paikkaan aseteltu, pyysivät isännät delegaatiota polvistumaan Suuren Johtajan kuvan/patsaan edessä. Delegaatio kuitenkin kumarsi vain kohteliaasti menemättä polvilleen. Pyyntö toistettiin, mutta suomalaiset olivat itsepäisiä. Pyyntö esitettiin sitten yhä tiukemmilla äänenpainoilla, mutta ei valkutusta. Kävi selväksi, että vieraita ei päästetä mausoleumista ulos elleivät polvistu.
Pattitilanne jatkui noin kaksi tuntia, kunnes paikalle saapui isompi korealaispomo. Tiukan tulkkaamattoman sananvaihdon jälkeen suomalaiset kutakuinkin heitettiin mausoleumista ulos ja vietiin hiljaisuuden vallitessa hotelliin.
Ei kuulosta yhtään suomalaisen viranomaisen käytökseltä...
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Neuvostoliiton sätkynukke ja käytännössä täysin kyvytön pyrkyri (paitsi vallanpitämisessä hyvinkin kyvykäs), mutta kaikki sekoilut, sohlaamiset ja kämmit mitkä olivat täysin yleistä ja tiedostettua tietoa P-K:ssa sodan loppuvaiheessa, oli saatu hävitettyä kansallisesta tietoisuudesta muutamassa vuodessa. Esimerkiksi Kimmo paatosti aggressiivista hyökkäyssotaa kovaan ääneen ja oli hyökkäysvaiheessa sen eturintamassa (toki ainoastaan kuvaannollisesti), mutta kun koalitio pistikin P-K:lle päihin todella rutkasti ja regime selvisi ainoastaan kiinalaisten massiivisella väliintulolla, muuttui tarina hyvin pian valtion virallisessa historiassa sellaiseksi että P-K ja Kim olivat pyrkineet kaikin keinoin rauhaan, mutta länsi-imperialistit hyökkäsivät häikäilemättä sekä petollisesti kimppuun. Lisäksi P-K:n armeijan turpajaiset (mistä Kimmo oli hyvin suuresti vastuussa koska piti saada päsmäröityä) muuttuivat virallisessa totuudessa loistaviksi ja täydellisen nöyryyttäviksi voitoiksi joissa koalitio ajettiin häntä koipien välissä Japanin mereen (mistä voisi toki joku ihmetellä että kuinka sota ei sitten päättynyt niemimaan täyteen valtaukseen, mutta semmoisen miettijälle oli paikka tiedossa). Samassa yhteydessä sai raivattua toki loputkin maan muusta johtohenkilöstöstä pois kansanvihollisina ja länsimaiden agentteina.

Olen muuten lukenut näitä P-K:n virallisia historian kirjoja aikoinaan juchen aatehistorian kurssilla taannoin. Harva lähtökohtaisesti fiktiivinen teos on saanut yhtä paljon nauruja aikaiseksi. Näitä kirjojahan on siis suomennettu muistaakseni Suomi-Korea-seuran toimesta vaikka kuinka paljon, täältäkin siis löytyy paljon Kimmojen ystäviä.

Mieleen on jäänyt erityisesti kohta, jossa imperialistit petoksella ja julmuudella painostivat korealaiset ahtaalle, mutta Kim Il-sungin nerokkaiden strategioiden ansiosta roistot ajettiin takaisin ja taktisista syistä pysähdyttiin mihin pysähdyttiin. Kiinalaisia täydennysjoukkoja ei mainittu sanallakaan.

Tiettyä yhtäläisyyttä nähtävissä Trumpin viestintään, missä historia voi muuttua täysin päinvastaiseksi parissa kuukaudessa. Ikävää yhtäläisyyttä myös siinä että viesti menee jopa osalle vastaanottajista läpi kun ollaan niin perkeleen fiksoituneita kannattamaan sitä omaa porukkaa, riippumatta mitä tekevät.

Trumpin viestintähän on ihan klassista diktaattorikamaa joka käänteessään. Vain riittävän vahvat instituutiot suojelevat Yhdysvaltoja diktatuurilta tällä hetkellä. On helppo naureskella korealaisille ja muille henkilökultteihin pakotetuille kansakunnille, mutta yhtä vaivatonta on todeta ihmisten alttius kaikenlaisten paskapuheiden nielemiselle kun tilanne on otollinen - ja täysin ilman ulkopuolelta tulevaa painostusta.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Trumpin viestintähän on ihan klassista diktaattorikamaa joka käänteessään. Vain riittävän vahvat instituutiot suojelevat Yhdysvaltoja diktatuurilta tällä hetkellä.
Instituutioita dt on rapauttanut merkittävästi. Kestääkö ne mahdollista 4v jakoa? Siinä mielenkiintoinen kysymys.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mjr

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kim Jong Un oli taas muutaman viikon hukassa, mutta pumpsahti esiin keskustelemaan armeijan tulivoiman lisäämisestä ja ydinaseiden pelotevaikutuksen kasvattamisesta. Niin se käy.

Jos Kim Jong Un kiinnostaa henkilönä, niin suosittelen Anna Fifieldin kirjaa Loistava toveri Kim Jong Un. Erittäin mielenkiintoinen ja avartava kirja.

 

Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Pohjois-Koreassa on satoja tuhansia ihmisiä vankileireillä orjatyössä ikänsä. Vankileiri 14:lta karanneen Shinin tarinaa löytyy täältä TED talkista. Tutustuin tähän parin euron pokkarina. Sisältää paikoin silmitöntä julmuutta. Mielenkiintoista kuinka täydellisessä pimennossa maailman menosta ollut alkaa pikku hiljaa törmätä muualla maailmassa normaaleihin asioihin kuten grillattu kana, radio ja raha ensimmäistä kertaa elämässään.
 

Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Varmaan jo Kim Il-sungin aikana käytiin isoveikan vankileireillä opintomatkoilla. Käytännöt lienevät sieltä peräisin.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Varmaan jo Kim Il-sungin aikana käytiin isoveikan vankileireillä opintomatkoilla.
Stalinin Gulag-leirit + Maon uudelleenkoulutusleirit = Pohjois-Korean paratiisileirit.
Etelä- ja vieraskorean pohjoispuolella oleva valtioiden irvikuva on Stalinin ja Maon äpärälapsi.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit

Varsin luovaa desifiointia ja todiste siitä, että wuhanilainen tekee tuhojaan myös P-Koreassa.

Tekeekö suola virukselle jotain? Toki se veden pintajännitystä pienentää, joten silleen loogista käyttää pesemiseen.

Meillä muualla käytetään myös saippuaa pintajännitteiden vähentämiseen.

Mitään todistetta ei ole covid-19 taudista Perä-Koreassa, eli luultavasti tuo uutisjuttu on faketusta eli manipuloitu uutisjuttu.

Ja ilmainen vinkki: suosittelen Johtajaa ottamaan malarialääkkeitä kilon päivässä varmuuden vuoksi, ei ole haitallista laingan.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers

Pääkallopaikalla tapahtuu. Epäilemättä tulee mieleen, että osansa tälläkin säädöllä on koronaviruksen kanssa, pyritään kääntämään huomiota pois itse epidemiasta joka varmasti Pohjois-Koreaakin enemmän tai vähemmän runnoo. Mielenkiintoista (?) tosin on, jos tosiaan siskotyttö on tässä projektissa se pääjehu.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos se olisi kuollut, niin valtataistelun merkit näkyisi ulos, liian iso juttu, jotta pysyisi salassa. Kyl se elää, mut siskon laajeneva rooli kertonee horjuvasta terveydestä.
 

Morgoth

Jäsen
Jos se olisi kuollut, niin valtataistelun merkit näkyisi ulos, liian iso juttu, jotta pysyisi salassa. Kyl se elää, mut siskon laajeneva rooli kertonee horjuvasta terveydestä.

Ottaen huomioon, että läskin elintavat ovat luokkaa sikailu ja mikäli terveys noin nuorena on jo pettämässä niin 5-10 vuoden elinajanodote voi olla jopa liian optimistinen. Voisiko siskosta oikeasti sitten tulla johtaja ja vielä naisesta? En tunnu kulttuuria vai löytyykö perheestä joku toinen mies läskin tilalle ainakin keulakuvaksi? Luulisi että läskin sukua kohtaan löytyy paljon katkeruutta johdosta, kun vastustajia on vuosien varrella tylysti tapettu, joten ainoa mahdolisuus on tietysti jatkaa samanlaisella pelottelulla ja tappamisella.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voisiko siskosta oikeasti sitten tulla johtaja ja vielä naisesta?
Tuo olisi kulttuurivallankumous P-Koreassa. Pidän mahdollisuutta epätodennäköisenä. Jos muistelee kuvia puolueen kokouksista, niin akkoja niissä näkyy todella vähän.

edit typo
 
Viimeksi muokattu:

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Tuo olisi kulttuurivallankumosu P-Koreassa.

Olisi kyllä, mutta jos nyt ajatellaan että Jong-un heittäisi veivinsä lähitulevaisuudessa, niin kuka ottaisi vallan? Hänen omat lapset (joita on ilmeisesti kolme eikä taida olla tietoa onko joukossa poikia) ovat vielä liian nuoria ja velipojistahan toinen on jo murhattuna muilla mailla. Onhan siellä sitten vielä toinen veli, Jong-chul, joka on kuulemma "liian tyttömäinen", mutta liekkö hän sitten kuitenkin olisi nousemassa valtaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös