Korean Demokraattinen Kansantasavalta (Pohjois-Korea)

  • 257 569
  • 1 480

Hexa

Jäsen
Itse veikkaan hiljaisuuden syyksi tylsästi koronakaranteenia. Muutaman uutisen lukenut aiheeseen liittyen ja niissä Etelä-Korean asiantuntija oli sitä mieltä, että kyllä ukko on hengissä ja varmaan myös suhteellisen hyvässä kunnossa. Olen melko varma, että Etelä-Korea tai Jenkit tietäisivät jo, jos isäntä olisi oikeasti heittänyt veivinsä tai koomassa. Aina toki mahdollista, että tietoja pimitetään näidenkin tahojen osalta.
Trump ainakin tietäisi. Kai ne edelleen ovat kirjeenvaihdossa keskenään.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Oletettavasti nykyisestäkin (mahdollisesti entisestä, mutta aika näyttää) Kimmosta on olemassa roimasti päiväämätöntä kuva- ja videomateriaalia missä suuri johtaja patsastelee onnellinen virne naamalla tarkastelemassa esimerkiksi pottupeltoa tai plutoniumrikastamoa, eli teoriassa mahdollista ettei koko ukkoa ole ollut hengissä viime live-esiintymisen (jos lie jo viikkoja) jälkeen ja regime on tapellut kulisseissa siitä miten suru-uutinen kansalle ilmoitettaisiin ja etenkin siitä kuka nousee suureksi johtajaksi suuren johtajan tilalle. Varmaan myös putsauslistojen rustaaminen vie oman aikansa.
Tosiaan Pohjois-Korean sisällä miestä voidaan pitää ainakin kansalaisten keskuudessa elossa ties miten pitkään ja kansalle voidaan oikeasti jopa väittää että mies on muuttunut näkymättömäksi ja kaikki uskoo sen. Lisäksi tämän Kimin kuollessa on tosiaan vähän hankalampi löytää sitä seuraajaa (aiempien kohdalla se oli paljon helpompaa), joten kaikenlaista suhmurointia on varmasti myös menossa sitten kun tämä Kimi kuolee.

Tällä hetkellä en myöskään ihan hengitystä pidätellen odottaisi mitään tietoja esim. USA:n tai Etelä-Koreankaan suunnalta, koronatilanne on kuitenkin sellainen että siinä on ihan tarpeeksi säätämistä molemmilla mailla. Toki Trumpista ei ikinä tiedä, mutta näin uskoisin.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Trump ainakin tietäisi. Kai ne edelleen ovat kirjeenvaihdossa keskenään.

Iltalehden mukaan Trump tietää - jotakin. Pojat on varmaan vaihdelleet kuulumisia Whatsapissa muun läpänheiton lomassa.

Etätyöskentely Pohjois-Koreassa on vaan vähän vaikeampaa kuin meillä täällä...

Ei pidä paikkaansa, Suuri Johtaja hoitaa työt telepaattisesti, siihen ei mitään internetiä tai muita ikiaikaisia apuvälineitä tarvita.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuulunee riskiryhmään.
Näkee sen jo silmällä, ylipaino on riskitekijä ja sitä on reilusti. Noin nuorkesi sillä on ainakin kihti, varmaan muitakin juttuja.

Yks veikkaus tv-hiljaisuudelle on coronan välttely. Tällä mediahuomiolla ja sillä, että huhut Kiinassa leviävät myös rajan yli p-Koreaan, niin luulisi jotain pientä näytöstä järjestetyn. Ja se kiinalainen lääkäriryhmä, miksi ne matkusti? Jospa se on saanut wuhanilaisen ja sairastaminen on heikkoutta, sitä ei sovi näyttää julkisesti.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kim hoitelee duuneja normaalisti, eikä regimessä ole mitään erikoista menossa. Viimeisimmän tiedon mukaan Kim vaan lähettelee diplomaattikirjeitä kavereilleen.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Hetki menee vielä. Onhan kim kuollut ja periaatteessa samannäköisiä kaksoisolentojakin on jo olemassa. Valitettavasti ei ole osattu ennakoida tarpeeksi, ja nämä painavat 50 kiloa normaaliin pohjois-korealaiseen tapaan. Parin vuoden päästä kun ovat lihonneet 100 kiloa, niin tulevat julkisuuteen.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Hetki menee vielä. Onhan kim kuollut ja periaatteessa samannäköisiä kaksoisolentojakin on jo olemassa. Valitettavasti ei ole osattu ennakoida tarpeeksi, ja nämä painavat 50 kiloa normaaliin pohjois-korealaiseen tapaan. Parin vuoden päästä kun ovat lihonneet 100 kiloa, niin tulevat julkisuuteen.
Voinee tarvita useamman syöttilään, veikkaan että jos aliravittuja paikallisia pistetään pekonirasva- ja vaahtokarkkidieetille, saattaa kuolleisuus olla melkoisen korkeaa.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tää ei kerro mitään muuta kuin sen, että P-K:n piirit haluaa kaikkien uskovan paksun pojan olevan ok.
Nappasin tuon tiedon Korea Timesin uutisesta. Siinä käytettiin lähteenä Etelä-Korean sotilas- ja tiedusteluviranomaisia. Eli jos tuohon Kimillä-kaikki-ok -tietoon ei halua uskoa, niin sitten se kertoo siitä, että E-Korean piirit haluavat asiantilan näin kertoa.
Linkki ko. uutiseen:

North Korean leader believed to be running state affairs 'normally': S. Korean military
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse veikkaan, että Kimmo on käynyt vähän training campilla, eli läskileikkauksissa. Koko setti iholeikkauksineen ja rasvaimuineen sekä vatsalaukun pienennysleikkauksineen on sen verran haastava, että kyllähän siihen päälle voi vähän lomaakin ottaa.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eli jos tuohon Kimillä-kaikki-ok -tietoon ei halua uskoa, niin sitten se kertoo siitä, että E-Korean piirit haluavat asiantilan näin kertoa.
Linkki ko. uutiseen:
Se ei olisi jättänyt maan tärkeimpiä bileitä väliin ellei jotain olisi tapahtunut. JA se olisi näyttäytynyt kaiken kohun jälkeen jos voisi. Joten tuo E-Korean uutisointi on varmaan heidän paras tietonsa tai puhdasta politiikka. Mut ei se oikein käy yksiin sen kanssa, miten henkilöpalvontaa on harjoitettu P-K jo vuosikymmeniä.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Voihan tässä ole kyse vain eristäytymispolitiikan huipentumasta. Kim Jong-un eristäytyy koronapelkojensa keskelle kuin Howard Hughes ikään.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Tämä japanilainen vihannesteoria on mahdollinen. Sellainen tilanne olisi varmaan niin odottamaton, että suunnitelmia jatkosta ei ole valmiina, vaan kamppailu vallan siirtymisestä lienee siinä tapauksessa monimutkainen ja säälimätön.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä japanilainen vihannesteoria on mahdollinen. Sellainen tilanne olisi varmaan niin odottamaton, että suunnitelmia jatkosta ei ole valmiina, vaan kamppailu vallan siirtymisestä lienee siinä tapauksessa monimutkainen ja säälimätön.
Ja Etelä-Korean viestittely on tarkoitettu rahoittamaan pohjoista; tältä suunnalta ei ole tulossa lisää vaikeuksia. Kävis jopa jotenkin järkeen.

edit
"DailyNK:n mukaan viranomaiset ovat aiemmin reagoineet tällaisiin huhuihin nopeasti ja ankarasti. Tällä kertaa kovia yrityksiä hiljentää puheita ei ole nähty.
– Kaikenlaiset huhut leviävät. Vaikka hallitus tietääkin tästä, ei siihen ole näkynyt mitään keskitettyä vastausta, joko luentojen muodossa tai muuten – tämä on todella kummallista, eräs pohjoiskorealaislähde ihmettelee."

Kuin pomo puuttuisi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pohjois-Korean uutistoimisto KCNA kertoo, että rakettimies Kim Jong-un olisi esiintynyt ensimmäistä kertaa julkisuudessa viikkoihin. Toki lähde tuntien uutinen voi olla kaukana totuudesta ja johtajan todellinen terveydentila mitä tahansa. Reutersin uutinen alapuolella:

 

12961

Jäsen
Mitäs jos Kim pelaa vain samanlaista katoamistemppua kuin Putin mennä vuosina - katsoo tuntemattomien kilpailijoidensa kortit?
 

Baldrick

Jäsen
Mitäs jos Kim pelaa vain samanlaista katoamistemppua kuin Putin mennä vuosina - katsoo tuntemattomien kilpailijoidensa kortit?

Tämäkin on hyvin mahdollista. Niin kauan, kun mitään tiedetä, on oudommatkin teoriat PK:n kohdalla realistisia vaihtoehtoja. Ehkä punkero on kyllästynyt kurjan maansa johtamiseen ja käy plastiikkakirurgin kautta ennen kuin vähin äänin pakenee maasta.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Olen varmaan salaliittoteoreetikoksi hurahtanut, mutta en ihan vielä julistaisi kaiken olevan business as usual Kimmon suhteen. Tai jotenkin kummallinen tapaus olisi että kuukauden hiljaiselon jälkeen käy nuuhkimassa jotain nitraattikasaa että mikäs tässä ollessa, eikä tainnut ainakaan videoitse ottaa kantaa siihen minkä takia missasi esimerkiksi ne suurjuhlallisuudet tai missä on ylipäätään piileksinyt. Toki kansalaisille voi välittää kirjallisen tervehdyksen että suuri johtaja kävi taivaassa vierailulla jumalisten isänsä ja isoisänsä luona kylässä ja palasi tuomaan terkkuja alamaisille ja varmaan tuo menisi läpikin, mutta kyllähän tuo vähän epäilyksiä muualla aiheuttaa kunnes pötköpoika näkyy todistettavasti livenä. (Minkä jälkeen voi toki vielä spekuloida että onko silloinkaan enää kyseessä alkuperäinen vai kaksoisolento, mutta luulisi tuolla henkilökultin murenevan jos kaksoiskappaleella ei riitä psykoottiset ominaisuudet uskoa omaan jumalstatukseensa ja puolustaa sitä tarvittaessa tai edes tarpeettomasti äärimmäisen brutaalein keinoin.)
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toki kansalaisille voi välittää kirjallisen tervehdyksen että suuri johtaja kävi taivaassa vierailulla jumalisten isänsä ja isoisänsä luona kylässä ja palasi tuomaan terkkuja alamaisille ja varmaan tuo menisi läpikin, mutta kyllähän tuo vähän epäilyksiä muualla aiheuttaa kunnes pötköpoika näkyy todistettavasti livenä.
Se on vaarallista terveydelle edes puolella ilmeellä epäillä kimien tai hallinnon toimia. Kaikki uskotaan. Ja vaikka ei uskoisikaan, niin sitä ei voi paljastaa edes omalle puolisolle tai lapsille...
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on vaarallista terveydelle edes puolella ilmeellä epäillä kimien tai hallinnon toimia. Kaikki uskotaan. Ja vaikka ei uskoisikaan, niin sitä ei voi paljastaa edes omalle puolisolle tai lapsille...

National Geographicilta tuli dokkari taas uusintana, missä Lisa Ling pääsi tapaamaan ”tavallisia” ihmisiä heidän kotiinsa. Kotona luonnollisesti kaikkien Kimmojen kuvat seinällä, kuten kunnon uskovilla kuuluukin olla. Siinä sitten perhe ylisti itku kurkussa Suuria Johtajia ja heidän merkitystään elämässään, kun toimittaja esitti kysymyksen, että mitä sellaista Suuri Johtaja voisi tehdä, että perhe ei hyväksyisi tai pitäisi sitä mahtavana. Seuraavaksi toimittaja Ling kertookin, että kysymys oli niin erikoinen, ettei tulkkikaan sitä ymmärtänyt eikä näin ollen osannut kääntää kysymystä ollenkaan eikä kysymystä koskaan perheeltä edes kysytty.

Tuntuu näin länsimaalaisesta kovin kummalliselta, mutta kun aivopesu on kestänyt vuosikymmenestä toiseen eikä paremmasta ole mitään hajua, ei oikein voi ihmisiä syyttääkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös