Mainos

KooKoon yleisömäärät

  • 370 455
  • 2 040
K

Kiekkokatsoja

1992 ottelussa oli vähän porukkaa ja Evertonin linkin avustuksella löytyi ottelupöytäkirjakin Urheilumuseon arkistoista. Katsojia 1212 ja viimeinen maali 59.46 alivoimalla 0-3.
Joo, se peli se taisi olla, jossa kävin. Ihan kaikkea en näköjään muistanut, kuten lopputulosta.
Silloin vielä edellisenä päivänä, niin paikallinen urheiluliike myi mulle lipun, ja parhaita paikkoja oli jäljellä hyvin paljon.
Siitäpä on jokunen hetki aikaa jo kulunut.
Kiitoksia vastauksesta.
Lisäys. Suomi-Slovakia pelissä tuntui, että halli oli aika täynnä. Tasainen pelikin oli, mutta hyvä.
Nii joo, ketjun aihe onkin KooKoo yleisömäärät. Mestiksessä ilmaispeleissä oli aika hyvin katsojia 5 ja jotain.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hyvä huomio tuli vielä kaverilta liittyen ainakin 90-luvun peleihin. Pelasi tuolloin KooKoon junnuissa, jotka pääsivät lisenssillä ilmaiseksi KooKoon peleihin. Sisääntulijoita ei kuulemma merkitty tai laskettu mitenkään.

Jos näitä ei ole sitten arvioitu tai muuten laskettu mukaan, niin siellähän on parhaimmillaan jossain pelissä voinut olla parikin sataa junnua virallisen lukeman päälle.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Jos viime peli oli 4200 niin tänään on 2500. Nuff said.
 
Caballero76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
3386 välieräpelissä... olkoonkin tiistai, kova pelitahti, korona ja mitä vielä, mutta onhan tuo hävettävä määrä. Ei me kouvolalaiset ansaita näin hienoa joukkuetta.
Joukkue suorittaa helvetin hyvin, toimisto suorittaa helvetin hyvin, kannattajat kusee muroihin täydellisesti. Olen aikasemmin ollu suljetun sarjan kannalla, mutta kyllä tää pitäis avata ja vähentää joukkueita 12. Ei tosiaan Kouvola ansaitse SM-liigaseuraa.
 
KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Vähän voi ottaa kierroksia pois. Jos koronarajoitusten vapautuksen jälkeinen peruskatsojamäärä on ollut KooKoolla luokkaa 2000-2500, niin ihan linjassa mennään. Jos tämä olisi ollut tiistain runkosarjamatsi samalla ottelutahdilla jne, niin jotain 2500 olisi max ollut katsomoissa. Toivotaan, ettei kuitenkaan ole ns. uusi normaali. Tuskin korona kuitenkaan KooKoon kannattajakuntaa on erityisesti niittänyt, joten ehkä ensi kausi mennään positiivisempien lukujen kanssa.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
3386 välieräpelissä... olkoonkin tiistai, kova pelitahti, korona ja mitä vielä, mutta onhan tuo hävettävä määrä. Ei me kouvolalaiset ansaita näin hienoa joukkuetta.

Aivan kauhea, se oli meidän runkkarin ka ennen pandemiaa. Kestää ilmeisesti pitkään päästä takaisin siihen. Kouvolasta poistui viime vuonna 700 ihmistä, kaikki ilmeisesti KL faneja
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Katsotaan kauden jälkeen paljon plussaa tilinpäätöksessä ja itkettään sen jälkeen. Nyt on aika vtu naattia naattia
 
Tuplatorkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jets, Red Wings, Bayern
Uskon että pelitahti on yksi koronan kanssa vaikuttava tekijä. Itselläkin meni hetki, että ehti tunteita nostattavasta Jukurit-sarjasta latautua heti perään uuteen playoff-sarjaan. Ei yhdessä välipäivässä vielä saa ajatuksia täysin nollattua ja fokusoitua seuraavaan. Siitä jää se jännityksen nostatus ja tietynlainen hype väliin. Ei se wagyu-härkäkään joka päivä maistu. Toivottavasti ei enää ikinä tule vastaavaa otteluohjelmaa pudotuspeleihin, se ei ole hyväksi kenellekään osapuolelle.
 
Caballero76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
Ei mennä missään linjassa jos meillä on sääleissä enemmän katsojia kun välierissä. Ja Kookoo ei ole pelannu edes huonosti välieriäkään. Hienoa varmaan kasata joukkue tälläsen buumin ympärille..
 
Old Tom

Ei ole Kouvolassa valitettavasti buumista tietoakaan. KooKoon joukkue on pelannut erinomaisesti ja eteni historian ensimmäistä kertaa välieriin ja paikalle ei vaivautunut edes 5000 katsojaa. KooKoon joukkue olisi esityksillään ansainnut suuremmat yleisömäärät. Onneksi paikalle vaivautuneet ovat kannustaneet erinomaisesti KooKoota.
 
Minor

Nää on osaltaan selityksiä, mut vähän kyllä näytän keskisormea tuolle liigan otteluohjelmalle. Tää ottelutahti on ihan järjetön ja pelipäivät sen mukaan. Välierien pelit Pe ja La oli ihan ok, mut sit painetaan Ma ja Ti seuraavat niin en toisaalta ihmettele jos joku tekee valinnan jäädä kotiin kattomaan peliä televisiosta. Ja sama toistui puolivälierissä. Ja sit on se korona. Se vaikuttaa paljon, joko on porukka taudissa tai osa haluaa välttää isoja ihmisryhmiä.

Pienistä puroista tulee iso virta.
 
Caballero76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
Ei ole Kouvolassa valitettavasti buumista tietoakaan. KooKoon joukkue on pelannut erinomaisesti ja eteni historian ensimmäistä kertaa välieriin ja paikalle ei vaivautunut edes 5000 katsojaa. KooKoon joukkue olisi esityksillään ansainnut suuremmat yleisömäärät. Onneksi paikalle vaivautuneet ovat kannustaneet erinomaisesti KooKoota.
Niin, kyllä siihen buumiin tosiaan tarvittais niitä ilmaisia ämpäreitä.
 
Yankowski

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eilinen yleisömäärä oli pettymys mutta ihan hyvä tunnelma hallilla. Yleisömäärän tarkastelun sijasta tärkeämpää katsoa mitä jää viivan yläpuolella tilinpäätöksessä.
Näinhän se on. Toki yleisömäärä ja ottelutapahtuman tuotot korreloivat vahvasti keskenään. En usko, että lippujen hinnoilla oli tässä yksittäisessä tiistai-ottelussa yleisömäärän kannalta kovin suurta merkitystä. Todennäköisesti ottelussa olisi ollut suurinpiirtein tuo sama uskollisten joukko, vaikka hintoja olisi korotettukin sen 5€, tai vaikka liput olisivat olleet 5€ edullisempia.

Viime lauantain ottelun yleisömäärään sen sijaan uskon seisomalippujen suhteellisen korkean hinnan vaikuttaneen, kun istumapaikat oli myyty lähes loppuun.

Jälkiviisaana voisi todeta, että tuottojen maksimoinnin kannalta, vaikka lipputulot menevätkin yhteiseen pottiin, ei välttämättä ollut järkevää, että ainakaan istumapaikkojen hintoja ei korotettu puolivälieristä.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eilinen yleisömäärä oli pettymys mutta ihan hyvä tunnelma hallilla. Yleisömäärän tarkastelun sijasta tärkeämpää katsoa mitä jää viivan yläpuolella tilinpäätöksessä.
Huomaisitteko kun Tapparan kapteeni Otto Rauhala nyökkäsi ja taputti ottelun päätyttyä KooKoon fanikatsomon suuntaan. Ainakin omasta mielestäni kyse ei ollut mistään vittuilusta vaan oikeasti antoi arvostusta päätykatsomon kannustukselle. Kävi ensi kiittämässä Tapparan faneja ja tosiaan ennen jäältä poistumistaan nyökkäsi ja taputti KooKoon fanikatsomon suuntaan. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun vastustajan puolelta tulee kehuja KooKoon kannustuksella. Päällikkö Jokinenhan tästä mainitsi myös lehdistötilaisuudessa.
 
Housu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kookoo ehdottomasti ansaitsisi suuremmat yleisöt, siitä ei ole epäilystäkään, mutta. Pitää muistaa että Kookoo on pieni ja nuori seura liigassa, pienessä kaupungissa. Hallilla käy pelistä toiseen vakio määrä kannattajia ja vaikka tämän kauden loppu onkin todella positiivinen yllätys, ei se riitä nostamaan yhtäkkiä kiekkobuumia ja yleisömääriä joka pelissä taivaisiin. Mikkelissäkin pelattiin suorastaan maaginen kausi, eikä sielläkään halli ollut loppuunmyytynä, eikä pleijareissa tähän mennessä loppuun ole myynyt käsittääkseni kuin Hifk ja Ilves.

Vaikka tautitilanne ja pelko sitä kohtaan on jossain määrin helpottanutkin, vaikuttaa se varmasti tiettyyn määrään satunnaisesti pelissä käyviä edelleen myös siksi, että osa ihmisistä on jo tottunut tänä aikana katsomaan pelejä telkkarista joten on helpompi jäädä kotiin katsomaan. Sama tilanne on Kouvoilla tällä hetkellä, jotka myös pelaavat hienoa kautta ja pleijareita sekä hieman samankaltainen tilanne on baareilla ja ravintoloillakin, ihmiset eivät ole vielä tottuneet takaisin vanhoihin tapoihin. Tämän lisäksi, pelitahti on ollut todella tiivis jo useamman viikon ja osittain siitäkin johtuen tämä Tappara sarja ei ole niin tasainen kuin Jukureita vastaan, joten se varmasti verottaa näitä "ylimääräisiä" katsojia tiistai illassa.

Kiitos fanikatsomon ja muiden vakiokävijöiden, tunnelma hallilla on kuitenkin joka pelissä varmasti liigan kärkitasoa. Taustalla organisaatio tekee kaudesta toiseen mahtavaa työtä ja Kookoo on jo lunastanut uskottavuutensta liiga joukkueena. Toivottavasti ja varmasti tämä kausi antaa nostetta ensi kauteen ja Kookoon fanikunta Kymenlaaksossa kasvaa pikkuhiljaa vuosien varrella jolloin vakio yleisömäärätkin varmasti nousevat vuosien varrella.
 
Niin, pikku hiljaa se muutos varmasti pitääkin tulla. Nythän lähdetään takamatkalta keräilemään sitte niitä vanhoja katsojia takaisin ja mikäs sen parempaa kun joukkueen pääsy välieriin. Sekään ei toimi.
Joukkueen menestys ja kehitys vaatii nousujohteista budjettia, sponsoreita ja kausikorttimyyntiä. Hieman vaan epäilyttää se kausikorttien menekin nousu jos ei peleissä käydä edes välierissä.
Kuitenkin se on ikävä tosiasia ettei Kookoosta mitään vakio välieräjoukkuetta tule. Käykö sitä yleisöä silloin ollenkaan kun rämmitään.
Eikä tää liigakaan ansaitse kolmen tuhannen katsojamäärää välierässä.

Ei ehkä pitäis liikaa näitä miettiä kun ei ole oma asia, mutta ajatuksena vaan miten vähän joukkue sitte lopulta kiinnostaa.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
KooKoon suurin buumi oli koronakaudella 19-20, kun peleissä oli runkosarjassa keskimäärin 3983 katsojaa ja tunnelma oli läpi talven kova. Nyt sukellettiin odotuksiin nähden varsinkin runkosarjan loppupuolella ja yleisöä ei käynyt. Ei se buumi viikossa tai kahdessa synny.
 
Olisikohan eilinen yleisömäärä ollut liigan historian huonoin yleisömäärä välierissä? Katson muutaman kauden taakse päin ja JYP:llä oli kaudella 2015-16 yhdessä välieräottelussa 3793, mutta kyllähän tuo Kouvolan eilinen lukeman varmasti on pienimpien yleisömäärien joukossa ellei peräti pienin.
 
Caballero76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
KooKoon suurin buumi oli koronakaudella 19-20, kun peleissä oli runkosarjassa keskimäärin 3983 katsojaa ja tunnelma oli läpi talven kova. Nyt sukellettiin odotuksiin nähden varsinkin runkosarjan loppupuolella ja yleisöä ei käynyt. Ei se buumi viikossa tai kahdessa synny.
Mut on tässä sekin puoli, että vihdoin kun peleihin yleensäkin päästiin ja vielä menestytään niin silti ei tule porukkaa.
Ja vaikkei puhuis buumista niin meillä kävi Jukurit puolivälierässä enemmän yleisöä kun välierässä. Ja säälikotiottelussa enemmän kuin eilen ja melkein sama kuin lauantaina. Luulis että yleisömäärä lisääntyy menestyksen myötä, mutta ei Kouvolassa.
Käsittämätöntä.
 
One-timer

Jäsen
Itse kyllä edelleen väitän että noiden kahden viime ottelun yleisömäärät ei pidä paikkaansa sitten millään... Toki enemmänkin hallin mahtuisi mutta pakosti eilenkin oli enemmän kuin 3,3 tonnia...
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Mut on tässä sekin puoli, että vihdoin kun peleihin yleensäkin päästiin ja vielä menestytään niin silti ei tule porukkaa.
Ja vaikkei puhuis buumista niin meillä kävi Jukurit puolivälierässä enemmän yleisöä kun välierässä. Ja säälikotiottelussa enemmän kuin eilen ja melkein sama kuin lauantaina. Luulis että yleisömäärä lisääntyy menestyksen myötä, mutta ei Kouvolassa.
Käsittämätöntä.
Joo ei sillä, kyllä Liiga-historian ensimmäisissä pudotuspeleissä pitäisi jok'ikisessä pelissä olla mökki täynnä.
 
emz1

Jäsen
Itse kyllä edelleen väitän että noiden kahden viime ottelun yleisömäärät ei pidä paikkaansa sitten millään... Toki enemmänkin hallin mahtuisi mutta pakosti eilenkin oli enemmän kuin 3,3 tonnia...
Mitäs luulet näkyykö tässä Välimaan mainostamassa Ticketmastersin raportissa kausikorttilainen joka ei ole maksanut vielä peleistä yhtään mitään? Välimaahan sanoi, että sieltä voi tulla tarkistamaan että onko mitään vilppiä tapahtunut. Todennäköisesti tuo raportti täsmää ilmoitetut yleisömäärän kanssa sen vuoksi että raportilla näkyy vain ostetut liput.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös