KooKoon yleisömäärät

  • 396 083
  • 2 184

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Haluaisin muuten joskus nähdä kun nykyinen Lumon Areena olisi loppuunmyyty. Jotenkin tuntuu, että vaikka yleisöä on pitkin juoksuratoja, niin silti se jää sen 150-200 katsojaa kapasiteetista. Jos kausi jatkuu pidemmälle, niin sen voisi ottaa vaikka seuran puolelta markkinoinnilliseksi tavoitteeksi yhteen peliin, että myydään areena ensimmäistä kertaa aivan loppuun.
Nuo juoksuradat mahdollistavat periaatteessa myydä lippuja enemmän, kuin mikä on Lumon Areenan virallinen kapasiteetti, koska sinne mahtuu porukkaa vaikka kuinka paljon varsinaisten katsomopaikkojen ja seisomakatsomon lisäksi. Kokonaan toinen juttu on näkeekö juoksuradalta sitten enää kunnolla mitään. Onhan Lumon Areenalla tällä kaudella yhden kerran ollut 5016 katsojaa ja enemmänkin olisi ollut, jos pääsylippuja ei olisi jäänyt käyttämättä. No otetaan finaalipeleihin sisään 6000 katsojaa, jos viranomaisilta saa poikkeusluvan.
 
Viimeksi muokattu:

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Tuon huonon näkyvyyden kantilta joskus miettinyt myös sitä, että pitääkö jäähy- ja vaihtoaitioden takana niiden lasien olla noin korkeita vai voisiko niitä muokata yläosaltaan vähän eteenpäin ns.lipaksi aition päälle. Avaisi vähän enemmän näkyvyyttä siitä yli. Toki tämä ei poista sitä alarivien huonoa näkyvyyttä toiseen päähän mikä tulee ihan kaukalon plekseistä.
Huono näkyvyys johtuu osittain aivan paskaisista laseista. Osa plekseistä, eli ne mitkä eivät kuulu joustokaukaloon, saattavat olla melkein 80-luvulta. Niissä on likaa, naarmuja ja teippien liimajälkiä.

Eikö niitä voisi edes vaihtaa, tai puhdistaa? Puhdistamisen ei luulisi kovin paljon maksavan?

Minulta myös kysyttiin miksi joustokaukalon yläosassa ainakin pitkillä sivuilla on n. 40 cm korkea lisäkappale, en osannut vastata. Onko alunperin tilattu liian matala joustokaukalo?
 
Suosikkijoukkue
KooKoo
Parviravintola ja Sandels lounge ovat vaikuttaneet siten, ettei täysi halli ole enää niin täysi, vaan täyden tai lähes täyden hallin ollessa kyseessä, kolminumeroinen määrä katsojia katsoo pelin tuolta kakkoskerroksesta kaiteen reunalta. Sandels loungeen taidetaan ottaa 200 henkeä ja ei siellä myytyjä paikkoja ole kuin puolelle tuosta määrästä.
 
Samooja

Tämähän on vaan hyvä asia, että yleisö jakautuu hallissa eri paikkoihin. Lähinnä meinasin, että olisi joskus hienoa nähdä halli loppuunmyytynä ja yleisömääränä ilmoitettu kapasiteetti eli 5250. Tuntuu, että sitä ei saa ikinä täyteen, on hallissa kuinka paljon porukkaa tahansa.
 
Mitään hallia ei saada koskaan aivan täyteen, vaikka joukut joukkueet niin ilmoittavatkin. Nykyään ilmoitetaan yleisömäärään kaikki myydyt liput kausikortit mukaan lukien. Kaikki paikat on tietysti mahdollista myydä loppuun ja sitä varmaan tarkoititkin. Varsinkaan kaikki kausikorttilaiset eivät kuitenkaan aina ole paikalla. Väkisinkin aina on jollakin jotain esteitä. Mustaoranssi-pelissä oli 5016 katsojaa. Harmi, kun jotkut haalivat pääsylippuja ja sitten eivät menneetkään peliin, kun taas osa jäi ilman lippua. Pari tuttua oli käynyt kysymässä lippuja Allun torikahvilasta ja Valtarista ottelupäivänä, mutta kaikki liput olivat menneet ja näin ollen eivät päässeet peliin. Tuo, että yritykset jakavat lippuja ja maksavat KooKoolle käytettyjen lippujen hinnan ei tältä olisi ole täysin toimiva systeemi, että saataisiin halli täyteen, mutta ei oikein parempaakaan systeemiä ole olemassa. Niistä lipuista seura ei tietenkään saa maksua mitkä jää käyttämättä. Olisi pitänyt tehdä Kouvolaan pienempi halli, niin saataisiin useammin loppuun myytyä paikat. Hankesuunnitelmassa on rakentaa koko B-katsomon sivulle vielä uusi parvikatsomo joskus 2020-luvun loppupuolelle ja silloin hallin kapasiteetti tulee nousemaan entisestään. Pikkasen tietysti ihmetyttää, jos playoffs-peleihin ei saada enempää yleisöä kuin runkosarjan peleihin. Ehkä sitten finaaleitten ratkaisupeliin.
 
Gentlema

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stars, Kookoo, maajoukkue
Katsomokartta näyttää tähän aikaan päivästä vielä huolestuttavan tyhjältä. En ole aiemmin huomannut, että liput maksavat 5 euroa enemmän KooKoon 1. ja 3. erän hyökkäyspäätyyn. Eli jotain hinnoittelua paikkoja suhteen on, ei alarivejä edullisemmin kuitenkaan. Alariveiltä ja joiltakin muilta paikoilta on huono näkyvyys. Aivan hyvin voisi myydä edullisemmin lippuja näille paikoille.

@Gentlema Muistelee oikein, välierissä Tapparaa vastaan oli huonot yleisömäärät. Muistini osui oikeaan, alle 4500 kummassakin pelissä.

Liigan sivuilta tarkistin:
KooKoo - Tappara
Lauantai 9.4.2022 4207
Tiistai 12.4.2022 3386

Se oli vielä sellasta koronan jälkeistä aikaa, varmaan osa jäi tulematta kun ei vielä tiennyt kannattako tulla ja osa oli ehtinyt unohtaa, että paikan päällä voi käydä katsomassa lätkää.

Tänä keväänä jos välieriin mennään, on varmasti luvassa parannusta kolmen vuoden takaisiin yleisömääriin.
Välierä ja 3386 katsojaa Kouvolassa. Takuulla huonoin yleisömäärä koskaan välierissä. Siihen nähden kuinka pientä on kiinnostus Kookoota kohtaan, täytyy nostaa hattua joukkueen johtoryhmälle, että pelataan sarjassa ja vielä kohtuu hyvillä joukkueilla.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Välierä ja 3386 katsojaa Kouvolassa. Takuulla huonoin yleisömäärä koskaan välierissä. Siihen nähden kuinka pientä on kiinnostus Kookoota kohtaan, täytyy nostaa hattua joukkueen johtoryhmälle, että pelataan sarjassa ja vielä kohtuu hyvillä joukkueilla.
Puolivälierät alkaa keskiviikkona 26.3.2025 ja välierät vasta perjantaina 11.4.2025.
Nyt pelataan vasta playoffsien 1. kierrosta.

Siitä olen samaa mieltä, että yleisömäärä on huono, vaikka ei pelattukaan vielä välieriä eikä takuulla ollut edes playoffsien 1. kierroksen huonoin yleisömäärä. Vuosien varrella on playoffsien 1. kierroksella nähty useita kertoja alle 3000 yleisömääriä.
 
Laatulohi

Hän varmaankin tarkoitti vuonna 2022 pelattua välierää Tapparaa vastaan, jossa tuo kyseinen yleisömäärä oli.
 
Gentlema

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stars, Kookoo, maajoukkue
Puolivälierät alkaa keskiviikkona 26.3.2025 ja välierät vasta perjantaina 11.4.2025.
Nyt pelataan vasta playoffsien 1. kierrosta.

Siitä olen samaa mieltä, että yleisömäärä on huono, vaikka ei pelattukaan vielä välieriä eikä takuulla ollut edes playoffsien 1. kierroksen huonoin yleisömäärä. Vuosien varrella on playoffsien 1. kierroksella nähty useita kertoja alle 3000 yleisömääriä.
Joo, muistelin vanhoja noista Laatulohen laittamista 2022 vuoden välierien yleisömääristä. Ihan vaan vertailuksi ettei se välttämättä tuo lisää yleisöä vaikka olis menestystäkin. Toki rahaa tulee enempi samalla yleisömäärällä korkeampien lipun hintojen myötä.
Omasta mielestä joukkue on kyllä suorittanut erinomaisesti viimeisen 5 vuoden aikana noin keskimäärin, että vähän ihmetyttää ettei yleisömäärä ole lisääntynyt.
Muistaakseni kerran on ollut yli 3900 katsojan keskiarvo kaudelta, joka pitäis olla aina kun pelataan playoffeja.
Uskoisin, että Lappeenrannassa, Vaasassa tai jopa Mikkelissä olis hallit liki täynnä, jos niissä pelattais välieriä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös