KooKoon tulevaisuus

  • 45 973
  • 155

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoota ei jätetä!

Kimmo Ranniston ja muun pelleporukan takia meinasin jo lopettaa kokonaan jääkiekon seuraamisen, mutta tarkemmin asiaa ajateltuani raahauduin kuitenkin lauantaina KooKoon peliin ja toin jopa matsiin mukanani yhden kaverin, joka ei aikaisemmin ole peleissä käynyt. Aion jatkossakin käydä KooKoon peleissä ja tukea KooKoota kaikilla mahdollisilla tavoilla.

KooKoota tuetaan loppuun asti. Nyt ei tosiaan voi olla muuta tavoitetta kuin mestaruus. Helppohan tuo mestaruuden voittaminen ei tällä kaudella ole, sillä sarjasta löytyy jopa puolen tusinaan joukkuetta, joilla on realistisia mahdollisuuksia mestaruuteen.

Kyllähän tässä aikalailla ollaan taitekohdassa KooKoon tulevaisuuden suhteen. Kovin montaa vuotta ei mestiksessä enää voida jatkaa nykyisen tasoisella joukkueella. Jos KooKoo ei voita tällä kaudella ja sarjan voiton vie TuTo ja sitten seuraavalla kaudella Jukurit ja nämä joukkueet nousevat liigaan, niin mitenkäs jatkon osalta sitten mennään? TuTo nousisi kaudella 2015-2016 ja Jukurit 2016-2017 ja sen jälkeen liigan ovet kyllä menisivät lopullisesti lukkoon. Jos sarjasta poistuisi Sportin lisäksi TuTo ja Jukurit niin kyllähän tuo olisi lopullinen niskalaukaus KooKoolle.

Nyt on kyllä lähes pakko voittaa mestaruus tällä tai ensi kaudella, muuten ei hyvä heilu. Jos KooKoo voittaa mestaruuden ja nousee liigaan niin onhan tuo kyllä kaikin tavoin tyylikkäämpi nousu kuin nousta liigaan kabinetin kautta.

Nyt kaikki kannustamaan KooKoo mestiksen mestariksi!
 

the karpov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tämänkin nimimerkin kiinnostus on ollut alakantissa koko talven johtuen käsittämättömästä lajin raiskauksesta jossa pökkijänä on raha, talous, Rannisto yms. ja irvistelijänä urheilullisuus, reilu peli, Suomen jääkiekko yms.

Nyt kuitenkin on pakko valmistautua viimeiseen oljenkorteen. Tämän kauden mestaruudella on hirmuinen panos. Nimittäin KooKoon tulevaisuus. Hopealle jäämällä voidaan alasajo aloittaa.

Nyt tarvitaan kaikki hallille ja allekirjoittanut lupaa rummuttaa kaikella sielun ja ruumiin voimalla jotta saadaan kaikki kynnelle kykenevät tekemään keväästä ikimuistettava.

PELAAMALLALIIGAAN-liike voi alkaa....
 
Viimeksi muokattu:
KooKoo on mestaruutta vaille liigajoukkue | Kouvolan Sanomat

Välimaan kommentteja huomisesta Kouvolan Sanomista liittyen liiganousuun. Saken mukaan liikevaihdossa ja yleisökeskiarvossa jäätiin Sportille ja nämä kääntivät vaakakupin heille. Välimaa otti nämä omaan piikkiinsä. Muuten hän toteaa, että kaikki perusteet liiganousulle on täytetty ja ennen kaikkea Jääkiekon SM-liiga on suorastaan luvannut liigapaikan Mestiksen mestaruudesta KooKoolle. Nyt keskitytään vaan voittamaan sarja, jos tänä vuonna ei voittoa tule, niin sitten sitä tavoitellaan yhtä tosissaan ensi vuonna. Organisaatio on kuitenkin vakaa ja se on hyvä homma.

Pitääkin lukea laajempi juttu huomisesta piskistä.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos mestaruus ei tällä kaudella tule niin sitten on ensi kaudella laitettava all-in joukkueen suhteen. Ensi kauden jälkeen niitä mahdollisuuksia liigaan ei kai hirveästi ole mikäli kannua ei nostella silloinkaan. Jos Mattila on oikeasti tulossa valmentajaksi niin se voitto olisi hyvä ottaa nyt.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Välimaan kommentteja huomisesta Kouvolan Sanomista liittyen liiganousuun.

Pitikö playoffs-liitteen ilmestyä vasta huomenna? Minulle KooKoon playoffs-liite tuli jo tänään. Välimaa mainitsee tosiaan, että KooKoo oli Sportia jäljessä liikevaihdossa ja yleisömäärissä. Välimaa kertoo, että kauden päätyttyä KooKoo tulee tekemään tarvittavat muutokset, jotta pystytään edelleen kasvattamaan sekä liikevaihtoa että yleisömääriä. Liiga on edelleen KooKoon ainoa tavoite ja mahdollisimman nopeasti.
 

Oadie

Jäsen
KooKoo on mestaruutta vaille liigajoukkue | Kouvolan Sanomat

Välimaan kommentteja huomisesta Kouvolan Sanomista liittyen liiganousuun. Saken mukaan liikevaihdossa ja yleisökeskiarvossa jäätiin Sportille ja nämä kääntivät vaakakupin heille. Välimaa otti nämä omaan piikkiinsä. Muuten hän toteaa, että kaikki perusteet liiganousulle on täytetty ja ennen kaikkea Jääkiekon SM-liiga on suorastaan luvannut liigapaikan Mestiksen mestaruudesta KooKoolle.

Eikös Jukureiden Toivakkakin sanonut, että olivat hänen saamien tietojen mukaan heti Sportin jälkeen kakkosena auditoinnissa. Ehkä Jukurit ja KooKoo olivat sitten tasapäin ja TUTO sitten riippakivenä neljäs.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eikös Jukureiden Toivakkakin sanonut, että olivat hänen saamien tietojen mukaan heti Sportin jälkeen kakkosena auditoinnissa. Ehkä Jukurit ja KooKoo olivat sitten tasapäin ja TUTO sitten riippakivenä neljäs.

Eihän noiden saunojien sanomisista kukaan tiedä mikä on totta ja mikä valhetta. KooKoolle oli Kouvolan Sanomien mukaan ilmoitettu sanatarkkaan, että olette liigajonossa toisena. Nämä samat sanat on toki voitu sanoa myös TuTolle ja Jukureille.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Välimaa kertoi tosiaan Kouvolan Sanomissa, että Sport meni edelle isomman liikevaihtonsa ja paremman yleisökeskiarvon ansiosta. Sport sai enemmän yleisötuloja, mutta oheismyynnissä ero oli "yllättävän suuri" eli satojatuhansia euroja.

Yllättävänä tietona voi pitää myös sitä, että "KooKoo oli vaasalaisia edellä yritysmyynnissä". Eli tarkoittanee siis Suomeksi sponsorituloja.

Kouvolan Sanomien omien tietojen mukaan Sport ja KooKoo kisasivat tosissaan toisia vastaan, kun taas Jukurit sekä TUTO jäivät kauaksi taakse. Jälkimmäisen väitteen uskon helposti, ensimmäisen suhteen olen skeptisempi.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Yllättävänä tietona voi pitää myös sitä, että "KooKoo oli vaasalaisia edellä yritysmyynnissä". Eli tarkoittanee siis Suomeksi sponsorituloja.

Tästä aiheestahan oli muuten puhetta palstalla, ja yksityisviestein mm. sinun ja SaiPa-kirjoittaja Murmelin kanssa, pari vuotta sitten (keväällä 2012), jolloin Lepran suunnasta tuli tieto, että KooKoon mainosmyynti (mitä ikinä se kokonaisuudessaan tarkoittaakaan) oli tuolloin SaiPan vastaavaa suurempi. Lähde tuolloin oli Shaibun ydintä "kohtuullisen" lähellä ja samalta suunnalta tuli tieto mm. Markkasen sopparista viikkoja julkaisua aikaisemmin, joten en osaa oikein luotettavuutta epäillä.
 
Suosikkijoukkue
KalPa /naisjoukkue
Onhan tämä kevät KooKoon kannattajien asemista katsottuna oikeastaan mahdollisimman kiinnostava: KooKoo pelaa nyt oikeasti ja tosissaan tulevasta liigapaikasta ja jos ajatellaan että finaalissa olisivat vastakkain tänäkeväänä juuri KooKoo ja Sport ja tämän väännön sitten lopulta vieläpä KooKoo voittaisi, eipä liigalle jäisi oikeastaan minkäänlaista tietä perääntyä liigapuheistaan vaan paikka liigaan olisi periaatteessa pakko allekirjoittaa ilman tyhjiä pulinoita Sportin lisäksi. Liiga liikkuu parasta aikaa niin heikoilla jäillä julkisesti näiden sarjajärjestelyjensä takia, ettei vene kestä yhtään enempää älyvapaata keikuttelua tai sanojen syömistä samantien vaan vakavalla naamalla työtätekevät seurat on pakko ottaa tosissaan.

Kouvolalla on, kuten on jo tuolla aiemmin esiinkin tuotu, kokonaisvaltaiselta ulospäin vaikuttava paketti liigatasolle valmiina tietyin lisähankinnoin ja valmiiksi liigajoukkueen imagolle vaadittava asema : KooKoo on helppoa ajatella liigajoukkueeksi, sillä kymenlaakso on niitä harvoja etelän maakuntia, jonka lippulaiva ei ole nykyliigassa. Kaikki tämä kannattaa hyödyntää kuten seura on selvästi lähtenyt jo tekemäänkin.

Kun vielä kannatuspohjaa ja katsojiakin on riittänyt vuosien halki varsin mukavasti ja panokset ovat tänäkeväänä kovemmat kuin miesmuistiin niin eipä ole vaikeaa löytää tietään hallille kevään kovimmissa taisteluissa, tuntuisi.

Omasta puolestani myös kouvolalle tervetuloa liigaan sillä edellisistä KooKoo- KalPa ja päinvastoin väännöistä on kulunut jo tovi ja sielläpäin ainakin oli aina mukavaa vierailla.
 
KooKoo Hockey Oy:

Osakepääoma: 100 000€
Osakkeita: 200

TJ: Sakari Välimaa

Hallitus:

PJ: Jouni Frimodig
J: Kim Hyppönen
J: Marko Koppanen
J: Kalle Nikkanen
J: Jouko Oinonen
J: Pulla Peltola
J: Pahto Ruohtula

Tuollaista löytyi Kauppalehdestä.
 
Viimeksi muokattu:

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo Hockey Oy:

Osakepääoma: 100 000€
Osakkeita: 500

KooKoo Hockey Oy:n osakepääomaa tullaan todennäköisesti vielä korottamaan kevään aikana. Kuulin vähän aikaa sitten puhuttavan osakepääomasta, mikä tulee olemaan huomattavasti tuota alkuperäistä osakepääomaa suurempi. Siihen mikä osakepääoman suuruus tulee olemaan ennen seuraavan kauden alkua vaikuttanee oleellisesti tieto mikä tulee olemaan KooKoon sarjataso tulevaisuudessa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
KooKoo vs Jukurit. Nyt pelataan liigapaikasta kaudelle 2015-2016. Panokset ovat kovat, löytyykö KooKoolta kiimaa aina pahan Jukureiden kaatamiseen? Toivotaan näin niin olisi mahdollisuus päästä katsomaan liigapelejä Kouvolassakin, ei tarvitsisi aina Lahteen ja Lappeeseen ajella...*hymiö*
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Hallituksen jäsenet Pulla Peltola ja Pahto Ruohtula? WTF? Onko nämä joitain oikeita ihmisiä vai bulvaaneja jotka toimivat hallituksessa? Jos on ihka oikeita ihmisiä, niin fraasista "ei nimi miestä pahenna" voidaan olla eri mieltä :)
 
Hallituksen jäsenet Pulla Peltola ja Pahto Ruohtula? WTF? Onko nämä joitain oikeita ihmisiä vai bulvaaneja jotka toimivat hallituksessa? Jos on ihka oikeita ihmisiä, niin fraasista "ei nimi miestä pahenna" voidaan olla eri mieltä :)

Pullahan on perhana televisiojulkkis kyllähän sun nyt olisi se pitänyt tietää! Tuttuja nimiä kaikki, hienoa toimintaa KooKoolta tämän suhteen. 100 000 euroa on pääoma, jota ilmeisesti kasvatetaan Liiga-nousun tullessa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Leivästä ei jää tuolla sakilla kiinni, sitten on vaan aina osattava kasata sellainen jengi, joka tarjoaa niitä sirkushuveja kaukalossa...

Mitään piinkovia pisnesmiehiä tuosta sakista ei taida löytyä, mutta eipä ihme. Kovin harvassa ne on Suomessa muutenkin, kun nykyään futiksessakaan ei ole enää tehtaanjohtajien suojattiseuroja. Kovilla liike-elämän tekijöillä on harvemmin aikaa urheiluseurapuuhasteluun.
 

Steus

Jäsen
Tapaus "Kouvot" nieli useamman Kouvolan rahamiehen vuotuisesti urheiluun sijoittamia taaloja reilusti tällä kaudella (Kaunisto + velkojen kuittaus). Tuskinpa nuo kuitenkaan kädet taskussa pönöttämään jää, mikäli nousu tapahtuu.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tapaus "Kouvot" nieli useamman Kouvolan rahamiehen vuotuisesti urheiluun sijoittamia taaloja reilusti tällä kaudella

Niin ja nythän on myös MyPa enemmän tai vähemmän käsi ojossa esiintynyt.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kouvolan alueella on tällä hetkellä aika monta "jakajaa" jakamassa kuitenkin suhteellisen pientä rahamäärää. Löytyy Mypa, Kouvot, KooKoo, KPL ja osittain vielä Kouvolan Indians. Plus kaikki pienemmät seurat. Ihan jo tämänkin takia on hienoa, että KooKoo saa kasattua tässä vaiheessa jo vahvan tuen taaksensa.
 
Tapaus "Kouvot" nieli useamman Kouvolan rahamiehen vuotuisesti urheiluun sijoittamia taaloja reilusti tällä kaudella (Kaunisto + velkojen kuittaus). Tuskinpa nuo kuitenkaan kädet taskussa pönöttämään jää, mikäli nousu tapahtuu.

Tuo ei ollut mitään muuta kuin mainostempaus Kouvojen osalta.

Tosiaan joku jo mainitsi, että aika paljon oli kouvolalaista kihoa katsomossa eilen ja sellaisia, jotka ei Kouvolassa edes enää toimi. Ei varmasti huonoin esitys KooKoolta heidän edessään.

Hyvältä näyttää kyllä taloudellisesti tämä kausi, kun saatiin vielä ainakin kolmaskin kotipeli. Luulisi jonkinlainen voitto tulevan.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hyvältä näyttää kyllä taloudellisesti tämä kausi, kun saatiin vielä ainakin kolmaskin kotipeli. Luulisi jonkinlainen voitto tulevan.

Miten niin saatiin kolmas kotipeli? Jos KooKoo voittaa pelit suoraan neljässä ottelussa, niin eihän kotiotteluja silloin ole kuin kaksi. Todennäköistä toki on, että kotiotteluja on kolme tai jopa neljä, mutta eihän tuo kolmas kotipeli kuitenkaan vielä ole varmistunut.

Talouden osalta voidaan kuitenkin todeta, että KooKoo ei ole budjetoinut lainkaan budjettiinsa playoffs pelien tuottoja, joten uskoisin, että taloudellisesti tästä tulee hyvä kausi KooKoolle.

KooKoon yleisömäärät playoffeissa:

KooKoo - Jokipojat

1. puolivälierä: 1912
3. puolivälierä: 2213
5. puolivälierä: 2394

KooKoo - Hokki

1. välierä: 2381
3. välierä: 2666
5. välierä 2285
7. välierä 3012

KooKoo - Jukurit

1. loppuottelu: 3221

KooKoolla on käynyt playoffeissa yleisöä jo yli 20.000 katsojaa, joka on kohtuullisen hyvä määrä, kun ottaa vielä huomioon, että mestiksessä pelaa joukkueita, joilla ei käy koko kauden aikanakaan vastaavaa määrää katsojia.

Paikallisista joukkueista MyPalla kävi viime kaudella peleissään yleisöä yhteensä 24.333 katsojaa, joten KooKoo tulee vetämään pelkästään playoffeissa kovemmat yleisömäärät, kuin MyPa koko kauden aikana.
 
Viimeksi muokattu:
Miten niin saatiin kolmas kotipeli? Jos KooKoo voittaa pelit suoraan neljässä ottelussa, niin eihän kotiotteluja silloin ole kuin kaksi. Todennäköistä toki on, että kotiotteluja on kolme tai jopa neljä, mutta eihän tuo kolmas kotipeli kuitenkaan vielä ole varmistunut.

Talouden osalta voidaan kuitenkin todeta, että KooKoo ei ole budjetoinut lainkaan budjettiinsa playoffs pelien tuottoja, joten uskoisin, että taloudellisesti tästä tulee hyvä kausi KooKoolle.

Kai olen jonkinlainen realisti, kun en usko homman ratkeavan neljässä pelissä. Toki kelpaa sekin oikein mieluusti!

En tiedä tarkkaan eikö muka playoff-pelejä ole budjetoitu, mutta noin reilulla sadalla otettiin keskiarvoissa alle tavoitteen, joten sitä vajetta ainakin päästään paikkamaan näillä tulevilla nappuloilla. Hyvä homma, että vaikka tänä vuonna jäätäisiinkin kakkoseksi, niin ensi vuonna on käytettävissä sitten isoja merkkejä huippunipun kasaamiseen.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En tiedä tarkkaan eikö muka playoff-pelejä ole budjetoitu, mutta noin reilulla sadalla otettiin keskiarvoissa alle tavoitteen, joten sitä vajetta ainakin päästään paikkamaan näillä tulevilla nappuloilla. Hyvä homma, että vaikka tänä vuonna jäätäisiinkin kakkoseksi, niin ensi vuonna on käytettävissä sitten isoja merkkejä huippunipun kasaamiseen.

Sakari Välimaa kertoi seuraavaa Kouvolan Sanomien jutussa:

KooKoon tulobudjettiin ei ole laskettu pudotuspelien lipputuloja lainkaan. Niillä seura saa kuitenkin paikattua runkosarjassa vajaaksi jääneitä tuloja. Runkosarjan yleisökeskiarvo (1 985) jäi runsaan sadan katsojan verran budjetoidusta.

Linkki: Kouvolan Sanomat

Runkosarjassa 28 kotiottelua x vajaaksi jääneet yleisömäärät noin 100 katsojaa/ottelu eli vajausta runkosarjassa yhteensä oli noin 2800 katsojaa tai jopa enemmänkin, koska jutussa puhuttiin runsaasta sadasta katsojasta/ottelu ja nyt siis pudotuspeleissä on kuitenkin käynyt jo reilut 20.000 katsojaa, joten ihan hyvältä näyttää talouden näkövinkkelistä.
 
Viimeksi muokattu:

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pudotuspelien tuloja ei pääsääntöisesti lasketa mukaan tuloennusteisiin, koska ne ovat "epävarmoja tuloja".

Kolmannen finaalin lipunmyynti on todella kovassa lennossa, A3 ja B3 -katsomot on kohta myyty loppuun (kalleimmat paikat) ja peliin on vielä kaksi vuorokautta. Tämä tekee hyvää kassalle!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös