KooKoon tulevaisuus

  • 45 974
  • 155

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Sen verran on erilaisissa ketjuissa asiaa toistuvasti sivuttu, että ehkä on myös hyvä perustaa ihan tänne joukkueen omalle osastollekin topiikki tästä erittäin tärkeästä aiheesta.

Sarjajärjestelmä ja sen tulevaisuus ovat yhtä avoimissa korteissa kuin Pohjois-Korean poliittinen järjestelmä. Sarjajärjestelmällä on valtava vaikutus siihen millaiseksi KooKoon tulevaisuus muodostuu. Näkisin että oikeastaan nyt pitää tai voi vain täysillä profiloitua liigaan tähtääväksi organisaatioksi, varautua skaalaamaan toimintaa alas suljettua sarjaa varten tai mennä rytinällä ulos koko touhusta.

En näe, että seura voisi suljetussa sarjajärjestelmässä pitää yllä visiota tavoitteellisesta toiminnasta, ainakaan niin että se myisi yleisöön tai sponsoreihin riittävällä tasolla. Sama fakta pätee muihin tavoitteellisiin seuroihin, jotka jäävät liigan kabinettipelistä ulos.

Jos sarja menee kiinni ja jos KooKoo jatkaa "Mestiksessä", on silloin jonkinlainen "dowshiftaus" edessä. Eli todennäköisesti arki olisi pitkälti sitä ankeutta kuin viime sulkemisen yhteydessä. Ajatuskin tästä on ylivoimaisen hirvittävä. Toiminta on kehittänyt niin valtavasti noista ajoista ja nyt keikumme sen kynnyksellä, että paljon voi mennä kerralla hukkaan. Esimerksiksi meillä on viime vuonna TUTOa vastaan välierissä tuvassa enemmän yleisöä kuin puolessa samaan aikaan edenneissä liigapleijareissa.

Entäpä sitten liigapyrkyriksi profiloituminen? Tavalla tai toisella tämä on pakollista Kouvolassa, jääkiekko on alueen selvä ykköslaji, mutta sen pitää olla tavoitteellista pysyäkseen tässä asemassa. Maksavalla yleisöllä on kuitenkin myös muita vaihtoehtoja ja viime sulkemisen aikaan esim. koripallo ajoi yleisömäärissä ohi. Ykköslajin aseman menettämisellä on myös näiden lisäksi vääjäämätön vaikutus juniorityöhön, harrastajia ja huomiota valuu toisaalle.

Toki liigahaaveita pitää tukea pelillisellä menestyksellä, ja tämä puoli meiltä vielä uupuu. Viime kauden hopea oli hieno askel oikeaan suuntaan, mutta suorittamisen pitäisi olla tasaisempaa myös runkosarjassa. Niin ja sitten se realismi? Toki moni näkee esteitä jne liiganousun osalta Kouvolassa ja eihän se yhtälö ole ongelmaton alkuunkaan. Unelmia vain pitää olla ja toisaalta toimisto on vienyt toimintaa hienosti eteenpäin, uskon että mahdollisuus kehittyä edelleen on olemassa.

Nyt KooKoo on ollut liigapuheiden kanssa vähän maltillisempi, jokin vuosi sitten (uuden aikakauden alussa) sinne oltiin menossa todellakin kovalla tarmolla. Nyt ollaan ehkä oltu vähän liiankin hiljaa, esim pienenä sivuhavaintona junamatkalla Open Ice:sta kotiinpäin ravintolavaunussa jonotellessa kuulin kaksi erillistä keskustelua aiheeseen liittyen - molemissa sivuttiin Vaasaa "varmana" ja TUTOa toisena vaihtoehtona. Ja tältä se mediassakin tällä erää pitkälti näyttää, TUTO on noussut keskusteluissa nopeasti kärkikahinoihin.

Toki viesti pitää olla lapasessa, mutta viestin pitäisi silti olla selkeä - ja nyt ei ainakaan pitäisi olla hiljaa. Hiljaiselo tässä sekavassa sarjajärjestelmän tilanteessa olisi kuin pitäisi sormea "self destruct" napilla. Nyt Mestis-joukkueiden tulee pitää ääntä ja yhteinen agenda sarjajärjestelmään liittyvässä keskustelussa - kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta hiljaisuus on perinteisesti myöntymisen merkki.

Eli miten on? Miten näettä seuran tulevaisuuden?
1) Tähtäin liigassa perkele, joskin meriittien kautta
2) Elämää on sarjan mahdollisen sulkemisenkin jälkeen
3) Sarjan sulkeutuessa pillit pussiin

Itselle selvä järjestys näistä on 1-3-2. Mestikseen ei pidä tyytyä, silloin ollaan taas hyvin nopeasti tilanteessa: yleisömäärät laskee, joukkueen vetonaulana on "jooselipponen", kehitys loppuu ja talous käy ahtaaksi... Ei tätä uudestaan, ei kiitos.
 
Onhan tämä ihan järkyttävä tilanne, että jotkin muut ihmiset päättävät käytännössä KooKoon tulevaisuudesta. Jos liigan portit suljetaan, niin se on taloudellisesti, että imagollisesti niin kova paikka, että tuskin siitä enää noustaan. Kyllähän suljettu sarja tekisi juuri sen, että yleisömäärät puoliintuisivat ja koko organisaation tuli tekemiseen hiipuisi hiljalleen.

Tänäänhän on liigan osakaskokous, voidaan jo spekuloida, että tänään päätetään kouvolalaisen jääkiekkoilun tulevaisuudesta.
 

lätkäheebo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat, Winnipeg Jets
Tänäänhän on liigan osakaskokous, voidaan jo spekuloida, että tänään päätetään kouvolalaisen jääkiekkoilun tulevaisuudesta.

Tänään ei päätetä vain kouvolalaisen, vaan koko suomalaisen jääkiekon tulevaisuudesta!
Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt
 

EagleEye

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lyhyesti sanottuna: KooKoon tulevaisuus näyttää hyvältä ellei joku muu nouse tällä kaudella ja liiga suljetaan. Siinä tapauksessa voi sanoa et hyvää yötä ja viimeinen sammuttaa valot.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ensimmäisenä nousevalle käy hyvin. Muut voi sammuttaa valot tai jättää korkeintaan yövalon palamaan. Pahoin pelkään, että se ensin nouseva ei ole KooKoo. Pessimisti ei pety ja vaikka jonkinlainen toivonkipinä on hyvä säilyttää, niin mustaoranssia lainaten tämä tunne on juuri nyt päällimmäisenä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Ensimmäisenä nousevalle käy hyvin. Muut voi sammuttaa valot tai jättää korkeintaan yövalon palamaan.

Näin olen myös kirjoittanut oikeastaan koko ajan, kun tämä keissin marssijärjestys on ollut selvillä, tai siis ei ole ollut, mutta ymmärtänette pointin.

Eli miten on? Miten näettä seuran tulevaisuuden?
1) Tähtäin liigassa perkele, joskin meriittien kautta
2) Elämää on sarjan mahdollisen sulkemisenkin jälkeen
3) Sarjan sulkeutuessa pillit pussiin

Itselle selvä järjestys näistä on 1-3-2.

Tämäkin visio on helppo allekirjoittaa. Eipä tässä hirveästi oikein muu auta, kuin painaa tänä vuonna Mestiksen voittoon ja katsoa sitten miten kabineteissa käy. Ilman urheilullista menestystä noususta on turha haaveilla ja nyt sitä on vain tultava. No pressure, pojat ja JuuJuu. Me ollaan kevään joukkue. Värimme on musta, Sp♀rt, me ollaan ihan neverhöörd susta.

Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt

Mulle tulee ennemmin mieleen sanoitus ♫Ei päämäärää, kun pojat pillerihumalassa häärää♫, kun tuota touhua on seurannut... (Edit: viitaten siis Liigan touhuihin...)
 

Liitteet

  • karu_totuus.jpg
    karu_totuus.jpg
    15,3 KB · kertaa luettu: 610
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KK
Eniten vituttaa, että juuri kun ollaan tekemässä Kouvolan jäähallista todellakin liigakelpoista; uusi ravintolapääty, aitiot, mediakuutio, niin sarja suljettaisiin ainakin teoriassa. Itseäni nuo aitiot kyllä houkuttaa todella paljon. Tosin KooKoon tapauksessa siellä ei tavallinen tallaaja pääse käymään tai hinnoittelu on sikamaista. Anyway, kaikki nämä hienot suunnitelmat varmasti torpattaisiin. Turvakaukalo halliin jokatapauksessa tullee kävi miten kävi.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mikäli liiga suljetaan niin en näe mitään tarvetta aitioille, toiselle ravintoparvelle enkä ylipäätään hallin kehittämiselle entistäkin paremmaksi. Totuus on, että liigan sulkemisen jälkeen KooKoon toiminta hiipuu lähemmäs Suomi-sarjatason puuhastelua tai mahdollista on, että edustuskiekkoilu lopetetaan kokonaan Kouvolassa.. Liigan sulkeminen aiheuttaisi yleisömäärien romahtamisen sekä myös yhteistyökumppaneita nykyisessä laajuudessaan olisi mahdotonta saada. Nyt ollaan kyllä aika lailla veitseterällä jatkuuko edustuskiekkoilu Kouvolassa enää nykyisellä tasolla.
 
Liigakarsinnat lopetettiin ja nyt sitten Mestiksen voittaja joutuu hakemaan liigapaikkaa, eikä suinkaan nouse vielä seuraavalle kaudelle vaan sitä seuraavalle.

Oliko tämä ensimmäinen sysäys kouvolalaisen edustusjääkiekkoilun lopulle vai innostuuko yleisö/sponsorit tällaisesta? En tiedä, mutta vituttaa aivan saatanasti.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oliko tämä ensimmäinen sysäys kouvolalaisen edustusjääkiekkoilun lopulle vai innostuuko yleisö/sponsorit tällaisesta? En tiedä, mutta vituttaa aivan saatanasti.

Kukapa tällaisesta innostuisi. Kyllähän tämä vääjäämättä näyttää siltä, että edustuskiekkoilu tulee loppumaan Kouvolassa. Näinköhän enää ensi kaudella KooKoo pelaa mestiksessä. Aika tyhjä olo, koska sen verran kauan kuitenkin tullut seurattua KooKoon pelejä.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Välimaa kertoo ksssä, että KooKoo kertoo suunnitelmistaan heti vuodenvaihteen jälkeen. Liiga on ainoa tavoite. Katsellaan.
 

Blackorange

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Mestis
Kolme jengiä nousee liigaan lähivuosina, ehkä useampi jos joku muukin lähtee KHL:ään. Jos lyödään taalaa tiskiin ja voitetaan Mestis, niin Kouvolassa pelataan vielä liigaa. Jos ei rahaa löydy ja sarjaa ei hoideta, turha jäädä Mestikseen pyörimään. Mestis on saatanan kallis sarja ilman mitään apuja tai tuloja, varmasti Suomen kallein.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllähän välimaan & co kannattaa nyt edes bluffata että nousu on kouvolassa mahdollinen jo ensi kaudella. Silloin lopputuloksellakin mestiksessä on jotain väliä. Jukurithan taidettiin ampua jo niskalaukauksella tuolla junnu vaatimuksella. Toivakkahan nyt vaikka rupeaa maksamaan katsojille että sen saavat korjattua sen osion ;) Nyt rahankeräys hattua käteen, tammikuussa vahvistuksia ja keväällä päätyyn asti... Joo, optimisti olen mut ei jaksa vielä seuraamista lopettaa. Niin vielä tuol olis toi pikkarainen työttömänä
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukurithan taidettiin ampua jo niskalaukauksella tuolla junnu vaatimuksella.

A ja B junnut vähintään Mestiksessä taisi olla se vaatimus. B:n paikka jäi viimeiseen karsintapeliin ja A on samassa sarjassa kuin KooKoon vastaava (mestis). Mutta organisaatio on liigakunnossa, mutta tuosta B-juniorien nippanappa Mestiksestä jäämisestä jäisi liigapaikka kiinni? Ei ehkä pidä paikkaansa.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mennytkin ohi että Puttonen on uusi liigan PJ. Sen verran usein ukkoon törmään että pitääkin ruveta kertomaan terveisiä Kookoolta.
 

kotkanpoikii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sumulaakson kk, Spora forever,
Älkää ny luovuttako -perk. Mestiksen voitto ja sit Sporan kanssa liigaan !!! Nää kaksi kuuluu liigaan, ja se on käsittääkseni täysin mahdollista, jopa todennäköistä parin seuraavan vuoden aikana. Spora menee sinne nyt tän päivän päätöksen jälkeen, sitten Kookoo pelillisten menestysten perusteella. Eikun halli täyteen, Pike ruoriin ja pokaali Sumulaaksoon. Juujuun vois lähettää muualle, nyt tarvii nostaa tasoa ja reilusti sekä kannattaa entistä kovempaa ja HALUTA sitä mehukannua. Kookoolla on tie auki liigaan jos se sitä haluaa
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Älkää ny luovuttako -perk.. Eikun halli täyteen.. Kookoolla on tie auki liigaan jos se sitä haluaa..

Kolme teesiä keväälle. Ei hanskoja tiskiin, ei jäädä kotiin ja vauhtia kovemmaksi kohti kevättä.

Järkyttävän naurettavaahan tuo kermapersepingviinien suhmurointi on, tämä menee taas sinne loputtomaan "only in Finland"-osastoon.

Mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että kotiin jääminen ja passivoituminen vahingoittaa vain KooKoota. Suuri massahan ei vaella halliin kuin ilmaispeleihin tai finaaleihin, mutta vähänkin kouvolalaisesta mestiskiekkoilusta kiinnostuneiden on nyt sitä suurempi syy lähdeä hallille ja tukea joukkuetta. Pysytään sitten mestiksessä, mutta tehdään se tyylillä.
 

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joo ei muuta kuin kevääksi sellainen rytinä päälle joka osiossa että oksat pois. Kentälle apinanraivoa, toimistolle apinanraivoa ja ei ehkä ihan raivoa median suuntaan, mutta kovaa esiintuloa. (Mehu)Kannu Kouvostoliittoon ja katotaan sen jälkeen miten asiat makaa. Kyllä se yleisökin keväällä hallille löytää jos jengi pystyy näyttämään että tosissaan ollaan ja silloinhan siellä hallilla vasta viihtyykin kun on 3k tai enempi porukkaa ja fiilis vähintään ravintolaparven tasolla jos ei ihan katossa.
 

EagleEye

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eilinen vitutus kun on nyt laantunut niin järki tuli käyttöön niin mikä kiire jo ensi kaudella mennä liigaan? Otetaan mestaruus ja sit seuraavalle kaudelle liigaan. Saadaan hallirempat tehtyä ja armoton markkinointi päälle. Hieman lippujen hintoja ens kaudelle alemmas ja yleisö hallille katsomaan viimeistä Mestiskautta ja innostumaan kouvolalaisesta kiekosta.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Eilinen vitutus kun on nyt laantunut niin järki tuli käyttöön niin mikä kiire jo ensi kaudella mennä liigaan?

Sinä kuulut siihen vähemmistöön jolle vielä uppoaa Liigan valheet. Sinne on noustava nyt tai jää rannalle. Ei Liiga tule ottamaan lisää joukkueita sarjaan kun mikään pakko ei ole Liigaa laajentaa ja ottaa ylimääräisiä jakamaan tuloja.

Liigaan ei nouse kukaan enää kevään jälkeen jos niin haluavat. Ei ole ennenkään haluttu avointasarjaa niin mikä tässä nyt on aikaisempaan muuttunut?

Yön nukuttua, niin vitutus on vaan lisääntynyt. Kaikkea hyvää KooKoolle. Hieno seura ja paljon on muistoja Myllyksineen. Minun osalta jää muistoihin nuo hienot ajat. Aktiivinen sarjan seuraaminen päättyi eiliseen.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei Liiga tule ottamaan lisää joukkueita sarjaan kun mikään pakko ei ole Liigaa laajentaa ja ottaa ylimääräisiä jakamaan tuloja.

Äläpä unohda, että ne "ylimääräiset" myös lisäävät tuloja eivätkä ole vain jakamassa vanhaa kakkua. Vai meinaatko, että liigaan nousevat eivät tuo minkäänlaista tulovirtaa mukanaan?
 

Damon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
No sit kuulun. Ei ne voi niin urpoja Liigassakaan olla, et ne tappaa suomikiekon Kouvolassa, Joensuussa, Mikkelissä jne. Mitä ne hyötyisi siitä??

Etkö sä oo yhtään perillä mitä Suomikiekossa on tapahtunut edellisen 15 vuoden ajan? Tavoitteelliset Mestisjoukkueet ovat olleet aika ajoin kuoleman partaalla suljetun Liigan ym. perseilyn takia.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
No sit kuulun. Ei ne voi niin urpoja Liigassakaan olla, et ne tappaa suomikiekon Kouvolassa, Joensuussa, Mikkelissä jne. Mitä ne hyötyisi siitä??

Ei niitä kiinnosta miten suomalainen jääkiekko kokonaisuudessaan voi. Toki he tietävät, että se voisi voida vieläkin paremmin, mutta he näkevät että se voi riittävän hyvin kun suojataan nykyinen status quo. Oma persus on se mikä kiinnostaa ja siihen on vaikka mitä perusteluja: tasoero, talous, 8 toimiston työpaikkaa, jatkuvuus, ammattimainen toiminta (ala Leinonen) jne jne. Ei niitä vaan kiinnosta, tämä päätös on kauhea. Ei muuta.
 

EagleEye

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Okei. Nostetaan valkoinen lippu salkoon ja lopetetaan Suomessa jääkiekon peluu muualla ku liiga paikkakunnilla. 5 vuoden päästä jellonissa pelaa vieläkin Nummelin ja kumppanit. Keskitytään vain vaikka jokojokopalloon kun siinä voidaan pärjätä maailmalla kun muualla sitä ei pelata. Just...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös